mesolangat

iituska

Hei!Olisin täällä kysellyt hiukan kokemuksia Mesolangoista;)
Olisin itse kovasti kiinnostunut näistä mutta kun netistäkin löytyy niin vähän tietoa asiasta kun on niin uusi tapaus,niin että voisiko kukaan näitä laittanut suositella jotakin asiallista paikkaa jossa näitä laitetaan ja hintakin olisi kohdillaan .)

98

16513

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • honeymooon1

      Heippa, mä olen kuullut paljon hyvää mesolangoista. Itsekki olen ajatellut kulmiani kohottaa niillä vähän. Suomessa ainakin the lookista snelmanninkadulta saa. :)

    • naamanätiksi

      Itse kuvittelin, että mesolangat ovat vaarallisia ja vaativat kirurgisia toimenpiteitä, mutta googlauksen jälkeen selvisi ettei näin olekaan! Haluaisin myös kuulla kokemuksia! Anyone?

    • iituska

      Ensi viikolla aika mesolankojen laittoon...kerron heti kun tiedän enemmän:)

    • ritvasalin

      Minä kävin keskustelemassa Tiina Jylhän kanssa näistä mesolangoista viime viikolla, aika on mullakin ensi viikolla sinne. Innolla odotan millaista tulosta tekevät roikkuville kulmilleni.

    • rypytön

      Näistähän on näköjään tullut hitti, Itsekin menossa Tiina Jylhän klinikalle näitä ottamaan :D

      • Innostunut67

        Millainen lopputulos tuli ja mihin otit? Mä oon kanssa käynyt The Lookissa ottamassa mesolankoja otsaryppyihin ja lopputulokseen olin kyllä tyytyväine, tietysti hetkihän siinä meni ennen kuin lopullinen tulos oli näkyvillä. Seuraavaksi suunnittelen niitä ottavani huuliryppyihin.


    • Ihan OIKEESTI??!!

      Ei oo todellista :D :D :D

    • iituska

      No niin nyt toimenpide takana ja olen tyytyväinen tulokseen joka näkyi heti.
      Toimenpide itsessään tuntui "jonkin"verran mutta ei liikaa,,enemmänkin nyt tuntuu paljon enemmän "kipuilua"
      Suosittelen lämpimästi operaatiota.

      • Mainontaa, kuvia

        Pistäkää hyvät ihmiset kuvia jos kovin kehutte tai haukutte jotain kirurgia tai toimenpidettä. Olen miettinyt kasvojenkohotusta ja sopivaa kirurgia ja etsinyt asiakaiden kokemuksia netistä (ja kyllä olen varannut ajan jo yhdelle kirurgille konsultaatioon). Osa haukkuu ja osa kehuu kovin - jos mahdollista niin pistäkää kuvalinkki, jotta me muutkin voisimme arvioida kirurgien ammattitaitoa. Tällaiset viestiketjut tuntuvat kovasti olevan enemmänkin kyseisten Look jne. paikkojen mainostajien tekemiä.. en varmaan ole ainoa, joka näin epäilee ;) Epäilys ei nyt koske vain tätä viestiketjua, vaan niitä näkyy aika paljon tällä palstalla.


      • msmaar

        Hei, montako lankaa sinulle laitettiin ja mihin kohtiin ne laitettiin
        entäpä hinta, kiitos etukäteen.


    • iituska

      Halusin vain laittaa tänne oman mielipiteeni operaatiosta kun itse ainakin kovasti etsin jotakin tietoa k.o.asiasta ja en oikein löytänyt:(
      En ole Look firman mainostaja vaan rehellisesti kerroin mielipiteeni asiasta ja siksi toisekseen näitä mesolankoja ei laitettu LOOK:ssa!!

    • tiinanasiakas

      Hei, en ole itse ikinä ottanut mesolankoja. Mutta olen lookissa puhunut niistä TIina Jylhän kanssa, kyllä sieltä niitä saa.

    • njadfkv

      Lankojen hinta ilmoitetaan kappaleina, kuinkahan monta laittaan otsaryppyyn? Kuinka monta teillä laitettii, mihin ja mitä maksoi?

      • Merja V

        Minulle pujotettiin otsaan 16 kpl lankoja. Ei mikään paha toimenpide vaikk olenkin neulakammoinen, otsa puudutettiin alkuun puudutusvoiteella ja pidettiin myös kylmägeelipusseja otsan pääällä, mustelmia ei siis tullut. heti laiton jälkeen otsa näytti paljon tasaisemmalta mutta johtui silloin myös turvotuksesta. Nyt toimenpiteestä reilu 3 viikkoa ja olen kyllä tyytyväinen, otsa näyttä tasiasemmalta. minulla oli tosi syvät juonteet otsassa ja hoitaja suositteli ensin Botoxia ja että olisin vasta sen jälkeen tullut ottamaan langat. Voi sen toisinpäinkin tehdä :) omalta kohdaltani voin ainakin suositella lankoja vaikka hintavia ovatkin. Paras tulos on kuulemma nähtävissä n. 2-3 kuukautta lankojen pujotuksesta. ehkä käy vielä ottamassa botoxia että saan otsasta täysin sileän. Ja langat siis maksoi 32 euroa kpl


    • Cleanline

      Joo, kyllä mesolangat hajovat noin 180päivässä, mutta tulos kasvoilla , mitä saadaan pysy noin 2-3 vuotta ainakin.

    • marja4

      Kaksi kuukautta sitten kävin laittamassa mesolangat leuan alle ja poskiin. Olen niin tyytyväinen tuloksiin. minulla oli ns hamsterin posket ja löysyyttä leuan alla. Lankoja laitettiin 30 kpl joista leuan alle 10kpl loput poskien alaosaan. Tulos näkyi heti mutta myös pari pienempää mustelmaa toisessa poskessa mutta ne sai onneksi meikattua piiloon. Tosiaan pientä turvotusta ja mustelmia lukuunottamatta iho tuntui napakammalta ja nyt kaksi kuukautta myöhemmin en voi muuta kuin kehua tulosta, ei tietoakaan rumista hamsterinposkista! Ensi kuussa menen ottamaan langat silmäkulmiin.

      • Proffa00

        Muistan Nordströmin poistaneen langat käytöstään jotain 5-10vuotta sitten... En kylläkään tiedä mistä syistä. Uskon, että jos toimisivat olisi jatkanut käyttöä?


      • Misha

        marja4 minulla sama ongelma eli tuo leuan alus ja kasvat on jotenkin valahtaneet. Mulla on paino tippunut melkein 20kg vuoden aikana joten se on suurin syy että kasvot näyttää nyt tältä . Ei haluaisi heti lähteä kasvojenkohotukseen 40 vuotiaana, jos noilla langoilla saisi jotain vielä korjattua. Olen etsinyt paljon tietoa netistä ja varasin tänään ajan konsultaatioon. Puhelimessa hoitaja arvioi lankojen määräksi tuon 10-30 alueen laajuudesta riippuen. Nuo langat on aika hintavia mutta niistä oli hyvä tarjous niin päätin et kokeilen. Kirjoittelen kuulumisia parin viikon päästä.


      • toopeilua
        Proffa00 kirjoitti:

        Muistan Nordströmin poistaneen langat käytöstään jotain 5-10vuotta sitten... En kylläkään tiedä mistä syistä. Uskon, että jos toimisivat olisi jatkanut käyttöä?

        No haloo, tuskinpa se proffa mesolankoja laitteli??? Eiköhän ne olleet väkäslankoja?


    • päivi

      Mistä näitä mesolankoja sitten saa suomessa?

      • marikakivinen

        No ainakin sieltä tiina jylhän klinikalta saa edelleen


      • päivi
        marikakivinen kirjoitti:

        No ainakin sieltä tiina jylhän klinikalta saa edelleen

        ai pitää lähtee jonnekki tallinnaan, mieluummin kävisin suomessa.


      • marikakivinen
        päivi kirjoitti:

        ai pitää lähtee jonnekki tallinnaan, mieluummin kävisin suomessa.

        Siis Tiinalla on ihan suomessakin, mm helsingissä klinikka snellmanninkadulla missä tehdään näitä pientoimenpiteitä. kaikki suuremmat leikkaukset tehdään siellä tallinnassa. :)


    • kohotusta

      Haluaisin kuulla lisää kokemuksia mesolangoista! Laittavatko plastiikkakirurgit niitä?

      • Iloinen ilme

        Minulle laitettin pe langat kohottamaan kulmia. La olin jo ulkoilukelpoinen. Katse avautui ja näyttää täysin luontevalta. Voin suositella ja kotimaassa laitettiin.


      • kohotusta
        Iloinen ilme kirjoitti:

        Minulle laitettin pe langat kohottamaan kulmia. La olin jo ulkoilukelpoinen. Katse avautui ja näyttää täysin luontevalta. Voin suositella ja kotimaassa laitettiin.

        Missä mesolangat laitettiin sinulle? Siis oliko tekijä plastiikkakirurgi vai jokin muu? Siis tuntuu, että kyseessä niin suuri operaatio kuitenkin, ettei ihan kosmetologin työtä.


      • iloinen ilme
        kohotusta kirjoitti:

        Missä mesolangat laitettiin sinulle? Siis oliko tekijä plastiikkakirurgi vai jokin muu? Siis tuntuu, että kyseessä niin suuri operaatio kuitenkin, ettei ihan kosmetologin työtä.

        Espoossa, voit googlettaa tarkemmin. Minulla ei turvonnut kovin pahasti, vaikka otsa on kyllä sellainen paikka mikä herkästi turvottaa kun kudos on tiukkaa. Itse olen tyytyväinen lopputulokseen. Uskoisin, että melko "helppo" toimenpide pieneen freesaukseen. Luulisin, että mikäli laitetaan enemmän lankoja niin saattaa muutaman päivän sisätiloissa vaatia. Itse en saanut mustelmia kovin pahasti. Laitoin kylmää vielä illalla ja koetin olla ilmehtimättä. Eli itselläni siis positiivinen kokemus. Ja olin paikassa ensimmäisen kerran eli ei mitään kytköksiä.


      • vekkiposketko?
        iloinen ilme kirjoitti:

        Espoossa, voit googlettaa tarkemmin. Minulla ei turvonnut kovin pahasti, vaikka otsa on kyllä sellainen paikka mikä herkästi turvottaa kun kudos on tiukkaa. Itse olen tyytyväinen lopputulokseen. Uskoisin, että melko "helppo" toimenpide pieneen freesaukseen. Luulisin, että mikäli laitetaan enemmän lankoja niin saattaa muutaman päivän sisätiloissa vaatia. Itse en saanut mustelmia kovin pahasti. Laitoin kylmää vielä illalla ja koetin olla ilmehtimättä. Eli itselläni siis positiivinen kokemus. Ja olin paikassa ensimmäisen kerran eli ei mitään kytköksiä.

        Tuota ihmettelen, mihin se liika nahka muka jollain langoilla katoaa??
        Siis mihin ne vekit sitten tulee.
        Itsellä hamsterit, mutta en usko oikein tämän konstin auttavan.

        Miettikää nyt, jos lakananpala pitäisi ommella pienemmäksi, niin vekeille ja ryppyynhän se menee.
        Valistakaa minuakin .


      • kohotusta
        iloinen ilme kirjoitti:

        Espoossa, voit googlettaa tarkemmin. Minulla ei turvonnut kovin pahasti, vaikka otsa on kyllä sellainen paikka mikä herkästi turvottaa kun kudos on tiukkaa. Itse olen tyytyväinen lopputulokseen. Uskoisin, että melko "helppo" toimenpide pieneen freesaukseen. Luulisin, että mikäli laitetaan enemmän lankoja niin saattaa muutaman päivän sisätiloissa vaatia. Itse en saanut mustelmia kovin pahasti. Laitoin kylmää vielä illalla ja koetin olla ilmehtimättä. Eli itselläni siis positiivinen kokemus. Ja olin paikassa ensimmäisen kerran eli ei mitään kytköksiä.

        derma?


      • vekkiposketko?
        vekkiposketko? kirjoitti:

        Tuota ihmettelen, mihin se liika nahka muka jollain langoilla katoaa??
        Siis mihin ne vekit sitten tulee.
        Itsellä hamsterit, mutta en usko oikein tämän konstin auttavan.

        Miettikää nyt, jos lakananpala pitäisi ommella pienemmäksi, niin vekeille ja ryppyynhän se menee.
        Valistakaa minuakin .

        Siis kysymys on esitetty ihan vakavalla mielellä. Miksi kukaan tietävä, konenut ei vastaa. Olisin todella itsekin kiinnostunut, mutta kertokaa mihin nahka katoaa.


      • Lankoihin tyytyväine
        vekkiposketko? kirjoitti:

        Siis kysymys on esitetty ihan vakavalla mielellä. Miksi kukaan tietävä, konenut ei vastaa. Olisin todella itsekin kiinnostunut, mutta kertokaa mihin nahka katoaa.

        Langat soveltuvat hyvin, jos ei ole ihan mahdottoman suuret pussit ja paljon löysää.
        Lankoja laitetaan tiettyjen kasvojen alueisiin tietyllä tapaa ja samoin tiettyihin ongelmiin omalla tekniikalla ja suunnalla. Lisäksi on suoria väkäs ja kierre spiraali lankoja. Lankojen avulla ainakinminulla ihon tilavuus ilmeisesti kudos/kollageeni lisääntyi lankojen sulamisen /aktiiviajan aikana. Itselläni ei ollut paha ongelma, mutta roikkui leukapielet ja leukalinja ei ollut enää selkeä. Tulos säilyi todella hyvänä n. 1 1/2 vuotta. Parhaiten lankojen laittaja arvioikäynnillä asiakkaan nähdessä, mitä kannattaa tehdä ja vastaako tulos toivottua. Alakasvojen kohotusleikkauksella saadaan ehkä paras(pitkäaikaisin) tulos, jos löysää on paljon.


    • järkkyä

      Mesolangoilla pilaa naamansa. Hyvä esimerkki on Suvi Pitkänen.

      • kysymys.

        Mitä Suvin naamalle on muka tapahtunut?
        Huuluunsahan hän on jotakin ottanut.
        Kasvot näyttä ihan tavallisilta, tai sitten netissä ei ole kuvia.


      • mesoshittia
        kysymys. kirjoitti:

        Mitä Suvin naamalle on muka tapahtunut?
        Huuluunsahan hän on jotakin ottanut.
        Kasvot näyttä ihan tavallisilta, tai sitten netissä ei ole kuvia.

        Mesolangat näkyvät suupielissä ihon läpi, kulmakarvat on kohotettu luonnottoman ylös, huulet ovat rustottuneet lopullisesti pilalle huulitäytteistä.


      • voivoisentään

        Siis alle 30-vuotias Suvi Pitkänen joutunut jo turvautumaan tälläisiin kasvoja kohottaviin lankoihin, voi-voi.


    • Mesot vaan

      Kävin ottamassa mesolangat kasvojen alaosaan Estemedissä Herttoniemessä. Lankoja laitettiin yht vain 14 kappaletta, tarkoituksena kiinteyttää valahtanut leukalinja ja pienet hamsterit. Hinta toimenpiteelle oli reilut 200e - sain tosin edullisen tarjouksen koska olen käynyt samassa paikassa biorevitalisaatiossa useaan otteeseen.

      Langat laitettiin viime keskiviikkona (nyt siis sunnuntai). Aluksi kasvot olivat turvoksissa, kuin hammaslääkärin jäljiltä, ja nyt molemmilla puolilla leukaa on sievät mustelmat. Hiukan turvonneelta ja aralta alueet tuntuvat vielä, mutta tulos on erittäin hyvä.

      Hamsterit ovat mennyttä, ja koko kasvojen alaosa on kohonnut ja napakoitunut. Aion mennä seuraavaksi laitattamaan muutamat langat kulmia kohottamaan, ja ehkä vielä kaulakin...

      Suosittelen Estemedia. Langat laittaa lääkäri, ja koko laitto sujui puudutusvoiteen ansiosta lähes kivutta.

      • Epäilyttävää

        Oota vaan miltäköhän näyttää 5 tai 10 vuoden kuluttua...ja tuu sitte kertomaa.


      • Anonyymi
        Epäilyttävää kirjoitti:

        Oota vaan miltäköhän näyttää 5 tai 10 vuoden kuluttua...ja tuu sitte kertomaa.

        Tämä päivä on tämä päivä. Mistä tiedämme pihiseekö edes henki muutaman vuoden kuluttua. Ihanaa jos on hetken onnellinen.


    • mesoeitoimi

      Ne langat tulevat näkyviin kun aikaa hieman kuluu... ikävä yllätys. Eikö yhtään kummastuta miksi hoitoja on niin harvassa paikassa tarjolla

      • ei yhtään lankaa enä

        Langat saattavat myös "puskea ulos" ihosta. Älkää hyvät ihmiset pilatko kasvojanne, kyseessä on sulavaan tikkilankaan rinnastettava aine!


      • vähäneriasia
        ei yhtään lankaa enä kirjoitti:

        Langat saattavat myös "puskea ulos" ihosta. Älkää hyvät ihmiset pilatko kasvojanne, kyseessä on sulavaan tikkilankaan rinnastettava aine!

        ota ekana selvää mikä on mesolanka.. kommentoi sitten.


      • tiinuk

        Ei ne mesolangat näy kun sulavat ihoon.


      • SeKo
        tiinuk kirjoitti:

        Ei ne mesolangat näy kun sulavat ihoon.

        Olin alle 2 vk sitten mesolankahoidossa ja nyt tunkee lankaa leuan alta kipeästi pois.
        Liikkuvat ihon alla kuin madot 😣


    • kauhea tulos

      Suvi Pitkänen mesolangat = Apinoiden planeetta

    • jeppejeell

      Minulle laitettiin Tallinnassa mesolankoja 20 kpl poskiin ja nasolabiaalijuonteisiin juhannuksen aikoihin, mutta en nää mitenkään selvää eroa varsinkaan nasolabiaalien osalta. Poskiin langat toimivat ehkä paremmin, mutta rypyt ovat silti näkyvissä, vaikka ikää on 26. Eivät tosin ole yhtä syvät, mutta silti aion jatkossa kokeilla ehkä täyteaineita tai jotain toista hoitomuotoa. Eivät siis ehkä "sovi" juuri minulle. En polta, enkä tupakoi, mutta liiallisesta auringossa olemisesta ja geneettisistä lähtökohdista/stressaavaasta elämästä luulen ikääntymisen näkyvän enemmän. :( Olen kyllä todella hoikka myöskin. Kosmetologi sanoi, että kasvojen "rasvattomuus" tuo juonteet helpommin esille ja saa näyttämään vanhemmalta. :( Blaah

      • jeppejeell

        Siis en polta enkä juo, heh. Menee senat sakaisin ;) :D


    • niin nuori ja poing

      26 vuotta ja mesolangat naamassa !!! 50 vuotiaana varmaan vaihdat koko pään

    • Järki hoi

      Kattokaa Suvi Pitkästä 26 v !!!
      Ja miettikää sen jälkeen kannattaako?

      • mahdollista Suomessa

        Suvi Pitkänen on Tiina Jylhän sätkynukke. Tekee kaiken mitä käsketään ja suostuu kaikkeen. Naama pilattu ja kohta Jylhä heittää syrjään kuin vanhan rukkasen. Sitten seuraava bulvaani kehiin.


    • jeppejeell

      Nuo langat synnyttävät kollageenisäikeitä, ja hajoavat 8 kk kuluttua laitosta. Eivät siis ole mitään kasvojenkohotuslankoja kuten täällä tietämättömät varmaan kuvittelevat. ;) Enkä huomaa edes suurta eroa, että tuskimpa kovin voimakas "kavojenkohotus" on muillekaan, heh. :D Kasvojen verenkierto paranee myös ja täten se saa enemmän happea ja ravinteita. Nyt ihoni ei ehkä ole niin harmahtava kuin aiemmin oli. Joo kyllä 26 olen..ja tiedän, että 25 vuoden jälkeen iho alkaa menettää elastisuuttaan, jota vain halusin hieman boostata. :)

      • mihin-tää-maailma-menee

        sun ongelmasi on joku muu kuin naaman iho.


    • jwshfdi

      Realselfissä on "thread lift" aiheen alla 45 arvostelua. Vain 38% on tyytyväisiä.
      Onko thread lift sama kuin mesolankakohotus?

      • jwshfdi

        Taitaakin olla ihan eri asia. Anteeks sekoitus....


      • piia81

    • Huijausta

      Mesolankojen tukkuhinta on noin 0.80-1 $ kappaleelta. Siitä voi laskea kuinka paljon kauneushoitolat ottaa tästä ihmetuotteesta katetta.

    • Perlane

      Voiko näillä muokata ylähuulen muotoa? Luin jostain lehdestä ihan vähän aikaa sitten että joku oli saanut pysyvästi muokattua epäsymmetristä huulta näillä mutta aika paljon näitä myös haukutaan, mitä nyt olen täältä lukenut. Eli onko joku saanut näistä apua ohueen ja tosi epäsymmetriseen huuleen?

    • Epäiliä

      En menisi laittamaan noita huuliin. Eikö mesolankojen idea ole synnyttää arpikudosta tukemaan ihoa. Kuka haluaa arpikudosta huuliinsa.

    • Mesonainen

      Nostan jos joku tieteäisi vielä huuli asiasta.
      Eikö nyt joku julkkis tulis esittelmään omia huuli mesolankojaan??

    • HelenaSuomi

      Nimimerkille Huijausta. Sinä, joka harrastaa toisten taskuissa rahan laskemista, osta niitä lankoja tukkuhinnoilla ja pistä itsellesi naamaan niin paljon kuin sielus sietää. Sina vain unohdat, että se, joka niitä mesolankoja laittaa, maksaa vielä vuokrat, verot ja paljon muuta. Mutta kaikkein kalleinta on koulutus, siis erikoisosaaminen. Ja niistä lisäkoulutuksista pitää maksaa joka kertaa ja paljon. Ja niitä mesolankoja on hyvin paljon erilaisia muotoja ja hintoja. Joten se siitä 0,80 - 1 $.
      Nyt yritän vastata muillekin.
      Thread Lifting - on lankojen laittamista ihon alle. On väkäslankoja (pysyviä) ja on mesolankoja. Pysyviin kuuluu Aptos, Silhuet jne, niitä laittaa kirurgi leikkaushuoneessa.
      Mesolangat ovat monoja (sileät langat) ja kohottavia (langoissa on pieniä piikkejä - niiden ansiosta roikkuvaa ihoa voi liftata). Materiaali on PDO (polydioxanon) - samaa millä kirurgi ompelee haavoja. Nämä langat ovat biodegradoivia, eli ne sulaa. Langan pituudesta ja paksuudesta riippuu, milloin se rupeaa sulaamaan. Monot eivät yleensä kohota, vaan niitä laitetaan vahvistaakseen ihoa, esimerkiksi marionetti-alueelle, otsaan, sibeliuksiin. Liftaavat "piikkilangat" toimivat nimestään päätelleen eri tavalla.
      Huuliin mesolankoja ei laiteta.
      PDO langoilla on monta vaikutusta, mm. ne kosteuttaa ihoa ja "pakottaa" omaa elimistöä tuottamaan neokollageenia ja elastiinia.
      Langan pää voi tulla ulos ihosta - totta, mutta se johtuu väärin tehdystä työstä.
      Lankoja ei laiteta kun ylimääräistä ihoa on liikaa. Silloin avuksi vain veitsi.

      • mesolangatrules

        Kiitos tuosta selventävästä vastauksesta. Itselleni laitettiin lankoja hamsteripusseihin ja vaikutus on mahtava. Iho paljon parempi ja kiinteämpi. Aion laitattaa lisää.


    • tackskaduha

      Kerrankin selventävä vastaus. Kiitos nimim Helena Suomi.

    • ei_esteettinen_business

      Jotenkin vaikuttaa, että plastikkakirurgian ja siihen liittyvien eri tekniikoiden ja pistoksien "bulimiset" ovat jollakin tapaa henkisesti alla olevaan rinnastettavia.

      Anteeksi osin provo, mutta herää kyllä tämänkin ketjun luettuaan, että missä ne nuorten ihmisten aivot oikein ovat.

      Sitten noita tulevien vuosien "hirvityksiä" alkaa tulla yhä enempi vastaan julkisilla paikoilla.

      "Suvi Pitkänen sammui narikkaan hame korvissa"

      "Yritimme herätellä Suvia, että hän menisi nukkumaan hotellihuoneeseensa, mutta vastaukseksi tuli haistattelua ja keskisormea, Vuokatista voivotellaan."

      - http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Suvi-Pitkanen-sammui-narikkaan-hame-korvissa-kuva/1070692

      • mietinvaan

        Olen menossa laitattamaan mesolankoja, miten jälkihoito? Entä meneekö lopputulos pilalle jos tupakoi tai käyttää alkoholia?


      • Mesolangathuijausta
        mietinvaan kirjoitti:

        Olen menossa laitattamaan mesolankoja, miten jälkihoito? Entä meneekö lopputulos pilalle jos tupakoi tai käyttää alkoholia?

        Miksi haaskaat rahasi mesolankoihin kun samalla rahalla saat tehokkaan laserhoidon. Jos mesolangat oikeasti toimisivat kuten lupaavat niin niitä saisi jokaiselta kauneusklinikalta, mutta niitä ei tarjoa kuin pari kolme klinikkaa Helsingissä. Kertonee jo paljon. Kuka haluaa vapaaehtoisesti että naamaan pujotetaan sulavaa tikkilankaa, sitähän mesolangat on.
        Näitä ihmelankoja voi kuka tahansa tilata nestistä, langat maksavat 0.50- 1 euroa kappaleelta. Joten katteet on ihan törkeät kun nämä klinikat myy lankoja 22-45 euoa kappale. Kannattaa vielä miettiä!


      • mietinvaan
        Mesolangathuijausta kirjoitti:

        Miksi haaskaat rahasi mesolankoihin kun samalla rahalla saat tehokkaan laserhoidon. Jos mesolangat oikeasti toimisivat kuten lupaavat niin niitä saisi jokaiselta kauneusklinikalta, mutta niitä ei tarjoa kuin pari kolme klinikkaa Helsingissä. Kertonee jo paljon. Kuka haluaa vapaaehtoisesti että naamaan pujotetaan sulavaa tikkilankaa, sitähän mesolangat on.
        Näitä ihmelankoja voi kuka tahansa tilata nestistä, langat maksavat 0.50- 1 euroa kappaleelta. Joten katteet on ihan törkeät kun nämä klinikat myy lankoja 22-45 euoa kappale. Kannattaa vielä miettiä!

        En ainakaan itse alkais niitä laittelemaan :D


      • niintotta

        Ei kai kukaan järkevä ihminen anna työntää kanyylillä lankoja naamaansa. Tuloksena pahimmassa tapauksessa hallitsematonta arpeutumista. Kasvoihin ei pidä injektoida mitään vieraita aineita.


      • mesolangattoimii

        Mesolangat ovat itselläni todella hyvä vaihtoehto. Iho sileämpi, tasaisempi ja kimmoisampi. Ja arpikudosta muodostuu kyllä vaikka hyaluronihappopistoksistakin.


      • mietinvaan

        Mutta miten siis sen tupakoinnin kanssa, meneekö lopputulos pipariks jos ei pysty olemaa polttamatta?


    • Kaisari

      Mulla oli kaameet otsakurtut ja häirihti itteäni kauheesti. Sitten joku töissä vinkkas noista mesolangoista, no minäpä marssin Oulun Lookille ja ajattelin testata, kun vuosia tästä ongelmasta kärsiny ja nytten pari kuukautta toimenpiteen jälkeen, niin oon kyllä lopputulokseen tyytyväinen. Ei oo enää otta kurtussa...

      • Mainostamainosta

        Mitenköhän langoilla saa otsakurtut pois. Älä nyt oikeesti viitsi naurattaa! Eipä tarvii miettiä kuka näitä mainospuheita tänne kirjoittaa. Kuka haluaa sulavia tikkilankoja naamaansa???


      • rtiritrtit

        Kyllä mä oon ainakin myös lukenut, että käytetään ihan samaan tapaan ryppyihin kun noita pistos hommiakin.. Eikös ketjun aloittaja kokemuksia pyytänyt ja jos joku kertoo omansa, niin ei kai se nyt niin väärin ole..


    • UniNalle82

      Kävin ihte samasa paikasa kuukausi sitten ja harmittaa kun en oo menny aiemmin, työkaverit ei ees tajunnu muutako ihmetteli että näytän niin fressiltä, tuntuu kylläettä ois lähteny monta vuotta yhesä hetkesä pois, hymyilin vaan työkamuille ja sanoin että oon nukkunu hyvin:)

    • ihanhyvätlangat

      En uskonut koko lankoihin. Kokeilin ja nyt uskon. Mulla on leuan alus paljon pienempi ja kimmoisampi. Seuraavaksi laitan leukapussit ja kaulan. Haukkukoot muut, mulla ne toimii.

      • Tyhmäkövaiyksinkertainen

        Hahhhaaaahhha niin varmaan :D Mutta tyhmä se on joka maksaa! Sulle voi varmaan myydä mitä tahansa muutakin huuhaata?


      • rumavaivielärumempi

        Taidat olla itse tyhmä tai yksinkertainen. Sulle varmaankaan ei kelpaa mikään ei edes peilikuva


      • Anonyymi
        Tyhmäkövaiyksinkertainen kirjoitti:

        Hahhhaaaahhha niin varmaan :D Mutta tyhmä se on joka maksaa! Sulle voi varmaan myydä mitä tahansa muutakin huuhaata?

        Heti ku on vähän mesolankaa päällä, nii alkaa joku läski vinkua


    • tiltu35

      Oon menossa enskuun lopussa ottaa ja ei kyllä hirvitä yhtää. Botoxit on otsassa ja nyt tää meso. Miks harmitella jotain omassa ulkonäössä joka on korjattavissa? Vanhana niitä epäkohtia on enemmän joten näyttääpä freesiltä siihen asti kunnes rupsahtaa. Kai sitä voi ilman niitäkin pistoksia rupsahtaa vaikka kuinka rajusti ;-)

    • Kewät

      Mulle (hoikahko 47v.) on laitettu mesolangat kahdessa paikassa; Estemedissä ja Medspassa. Molemmissa ammattitaitoista työtä. Kohotettiin alakasvojen linjaa ja suoristettiin sibelius- ja huuliryppyjä. Tulos näyttänyt molemilla kerroilla hyvältä ja mulla säilynyt selvästi yli puoli vuotta.Toisesta jäi yksi pieni langanpää iholle, mutta se hävisi parissa viikossa. Ja molemmilla kerroilla tuli pari pientä mustelmaa. Olen ollut tyytyväinen tuloksiin. Kohotusta ja silotusta tulee sopivasti. Mielestäni hintaan nähden hyvä, kevyt ja helppo kohotus kasvoille. Suosittelen.

      • Medspa

        Niin. MEDSPAN Riitta Randström on viralliselta koulutukselta kampaaja/stailaaja, joka tästä huolimatta tekee mm.botox pistoksia! Riitalla ei JulkiTerhikin mukaan ole edes lähihoitajan saati terveyden -sairaanhoitajan taikka lääkärin koulutusta. (Ja jos olisi, asia varmasti mainittaisiin firman internetsivuilla.) Riitta on ilmeisesti myös antanut useammalle ymmärtää, että hän olisi koulutukselta erikoishoitaja.

        Valviran mukaan vain Valviran alainen henkilö saa tehdä botuliini pistoksia, koska kyseessä on 4.luokan vahva reseptilääke. MedSpassa ei myöskään lue, mistä Riitta kyseisen aineensa saa? Suomessa botuliinia luovutetaan ainoastaan Valviran alaisten ihmisten käyttöön, luvalla. Jokaisesta botox pistoksesta tulee Valviran alaisen henkilön myös tehdä raportti, joka edelleen toimitetaan valvontaan. Normaalisti kaikki tämä tulisi olla selkeästi esillä. Riitta ei tällaista raporttia voi tehdä, koska hänellä ei ole mitään virallista koulutusta. Vain päivän tai viikonlopun kestoisia kursseja, joille jokainen voi osallistua maksulla.

        Asiasta on valitettu. Maksamattomia velkoja näkyy firmalla olevan 22000€...


      • MedSpa

        Kaikesta päätellen Riitta ei myöskään osaa kirjoittaa edes yhtä lausetta oikein. Pisteitä, pilkkuja ja jopa välilyöntejä on erittäin sekava määrä mm. firman Facebook mainoksissa.

        En rehellisesti usko, että kukaan jolla on ns. kaikki inkkarit kanootissa tekisi vastaavaa, mitä yllä kirjoitin.

        Toisekseen kaikkien reseptilääkkeiden mukaanluettuna botoxin minkäänlainen julkinen mainostaminen ja markkinointi on laissa tiukasti kiellettyä. Pfizer on ostanut KAIKKI oikeuden botox -sanan käyttöön 160 MILJARDILLA Allergalta viime vuonna - Vertailun vuoksi Suomen valtion historian suurin ostos hornetit maksavat vain 2,5 MILJARDIA - Jos BOTOX sanaa saisi käyttää ja aineita mainostaa julkisesti, niin Pfizer varmasti itse laittaisi sen Helsingin Sanomien etusivulle ja joka toisen bussin kylkeen. Nämä jättiyhtiöt haluavat hoitaa mainostamisensa itse!

        Suomessa Fimea vastaa reseptilääkkeiden markkinoinnin valvonnasta. Vain erikoiskoulutuksella ja erikoisluvalla saa mainostaa tiettyjä tuotteita.


      • Medspa

        Riitan Olkkari
        Helsinki

        Y-tunnus: 2442222-4
        Protestit
        30.06.2015 - 22259€ (Verohallinto, Uudenmaan perintäyksikkö)


    • Theresa74

      Itse olen vasta menossa operaatioon.. silmäkulmat roikkuu sekä suupieli, pystyykö nää tekeen kerralla? Tietoa kellään?

    • 1717x

      miksiköhän lääkäri ei tee kasvoille mitään
      siksik siksi sillä ei oo mesolangoja aivoissa

    • nyyhyy

      Mulle laitettiin mesolankoja. Ei mitään muutosta tai kohotusta. MUTTA sain kolmoishermosäryn... Kipu on helvettiä...
      Älkää lähtekö riskeeraamaan.

    • Koukussapaha

      Voin suositella ainoastaan Estemediaa ja lääkäri Elenaa. On vastuuntuntoinen ja taitava miellyttävä. Ei suostu tekemään asiakkaan toivomuksesta, jos lääkärinä katsoo sen olevan hyödytön tai haitallinen. En usko kohottavan hamstereita tai ainakin pitänee tehdä pitemmän aikavälin suunnitelma. Vie kuukausia. Josko sittenkään. Iho kyllä paranee kun kollageenia tulee☺️ muuten? Jos on rahaa ja kärsivällisyyttä mikä ettei. Meneehän sitä naisella turhempaankin rahaa. Mut ole tarkka kenelle. Olen käynyt muuallakin ja naama ruhjottu mustelmille. Täytyy vain yrittää odotella toipumista. Kauhea kokemus. Elenalta ei tullut mustelmia vaikka laittoi enemmän ja lisäksi täyteainetta. Noita taitamattomia riittää pilvin pimein ja sit ootkin ongelmaisempi kuin ennen. Sitäpaitsi nää jutut koukuttaa. Jos sekään ei haittaa niin huolellinen valinta l. Elena

      • kipuaon

        jo joo ,,, ei meisolangat,, usein pinta repeää, jolloin kiertyy veren verihyytymä


      • mitäpötyä

        ??????


      • eioTöitäkö

        ja lisäksi täyteaineita ? voi kamala, trolli sun elena.


      • mustanenä

        Elena on ihan hyvä tyyppi, ei kuitenkaan Suomessa laillistettu lääkäri? vai oonko ymmärtänyt oikein. Ja mua kun pisti mustelmat kesti viikon. Mutta ihan hyvin pisti, lopputulos ratkaisee.


      • Mimmiliinuk

        Elena tekee huolellista työtä. On toisenlaisiakin kokemuksia. Väkäsillä laitetut mesolangat puskeneet ulos pieniä pahkuroita. Hirvittää josko ne pilaa koko kasvot. Onko kokemuksia. Pitää vain kuulema odottaa sulamista. Miksi ne sitten pahenee ja on tosi kipeitä. Löytyykö asiantuntijaa.


    • Seirita

      Mesolankoja suositeltiin kevyeen kohotukseen ilman veistä,Suomessa luin näistä jo yli 15v sitten,kirurgi on antanut haastattelunkin näistä,minua kiinnostaisi eri asia missä uskaltaa laittaa.

    • Anonyymi

      Moi!
      tuoreita kokemuksia mesolangoista kaipaisin!
      Missä/kenellä olette käyneet laittamassa ja paljonko? Erit.Etelä-Suomen alueella!

      • Anonyymi

        Pitkänen. Tulos oli ok pari viikkoa.. sen jälkeen ei mitään eroa entiseen. Eli laittaessa tuli turvotusta ja se varmaan nosti alakasvoja. Ihansamallalailla ovat nyt roikkuneet siitälähtien ja toimenpiteestä on nyt 4kk. Älkää tuhlatko rahojanne. Ihanhuuhaata.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkänen. Tulos oli ok pari viikkoa.. sen jälkeen ei mitään eroa entiseen. Eli laittaessa tuli turvotusta ja se varmaan nosti alakasvoja. Ihansamallalailla ovat nyt roikkuneet siitälähtien ja toimenpiteestä on nyt 4kk. Älkää tuhlatko rahojanne. Ihanhuuhaata.

        Unohdin kirjoittaa kivuista. Alakasvoihin tulee välillä todella inhottavia kipuja. Kuin joku pistäisi hermoon. Jotakin tapahtui lankoja laittaessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohdin kirjoittaa kivuista. Alakasvoihin tulee välillä todella inhottavia kipuja. Kuin joku pistäisi hermoon. Jotakin tapahtui lankoja laittaessa.

        Oho, hurjalta kuulostaa!

        Muilla kokemuksia?


    • Anonyymi

      Minulle laitettiin 30 lankaa alakasvoihin. Siitä on nyt 4,5kk. Ei yhtään , siis yhtään mitään apua. Pari eka päivää näytti hyvältä, mutta kasvot olivat vain turvoksissa. Siis täysin rahan tuhlausta. Myös hermokipuja ollut välillä.

      • Anonyymi

        Hei Hanna. Keskity välillä omiin ongelmiisi.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5500
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3517
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1642
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1604
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1058
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe