Jo toista kesää vaivaisen näköinen, matala keltaisia kukkasia vain muutama pitkin vartta. Viime syksynä nostin koko ison penkin ylös, laitoin uudet mullat, mutta tänä kesänä sama juttu, mitättömän näköinen. Niin komea, ja hieno penkki oli vielä muutama kesä sitten. Mitä ravinnetta maa kaipaisi. Olen ajatellut, että Tarha alpi on pommin varma perenna, onnistuu poropeukaloltakin, mutta ei näköjään
Tarha alpi
4
2392
Vastaukset
- puupeukalo
Hei, tarha-alpi on kyllä melko pomminvarma perenna. Viime talvi kohteli kaltoin perennoja, onkohan syy siinä, alpisi kärsi lumen puutteesta ja osin paleltui, on kovin pintajuurinen kasvi. Olen siirtänyt alpia sinne ja tänne, koska leviää kuin Moksin miesten kulotus, tänä kesänä uudet istutukset kärsivät kuivaa, mutta kunhan kasteen, niin hyvin voivat. Multana olen käyttänyt kompostimultaa ja vanhaa perunamaan pohjaa. Koskaan en ole erityisemmin alpipenkkiä lannoittanut, joskus kevätlannoitetta ripsauttanut ja siinä kaikki. Nyt vielä varmaan voit yrittää kastella alpia jollain lannoitevedellä ja syksyllä peittele kevyesti lehdillä talvea varten. Onnea yritykselle, ole pitkämielinen.
- Ei_kasva
Ärsyttää ihan kun monet puhuu tästä runsaasti kukkivana ja leviävänä. Itse otin vanhalta tyhjältä tontilta tarha-alpeja juurineen 7 kpl ja istutin ne huolelliseti pihalleni. Ekana kesänä tuli kolme honteloa vartta, johon muutama kukka ja nyt tänä kesänä yhtä hontelot kaksi vartta, johon ei tullut kuin muutama kukka.
Että ei todellakaan leviä, eikä kasva, saati runsastu minun pihallani. Missähän vika? Mitään ötököitäkään siinä ei näy olevan. Pioni kasvaa vieressä, eikä sekään
tee kesäisin koskaan enempää, kuin ne samat 3 kukkaa.
Neuvosiko joku ystävällisesti, miten saisin nämä runsastumaan? - 1tätönen
Mahtavatko maistua myyrille?? Kuka tietää? Molemmissahan on mehevät juuret. Minullakin puolivarjoisissa ja varjoisissa kosteakoissa paikoissa tarha-alpi rehoittaa turhankin hyvin ilman erityistä hoitoa. Joka vuosi saan pienennellä varsia kiskoen keväällä .ja loppukesästä, ettei häiritse liikaa naapurikasveja.
- Anonyymi
Tarha-alpi leviää maanalaisilla juurirönsyillä, se on kai kaivettava syvältä ylös,
jos sen siirtää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit305659Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3093834TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.372966Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372919- 1642404
- 552066
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1221950Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:91624Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s51576Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281549