Miltä ajalta ansiosidonnainen lasketaan?

Juusog

Hei

Eli miltä ajalta tulot huomioidaan ansiosidonnaista laskettaessa? Teen paljon ylitöitä ja tuloni vaihtelevat kuukausittain. Työttömyyskassa vaatii, että ensimmäistä hakemusta lähetettäessä on laitettava mukaan palkkatodistus vähintään viimeisen 6kk ajalta. Tein kuitenkin aiemmin paljon ylitöitä ja keskimääräiset kuukausituloni olisivat suuremmat jos lähettäisin heille viimeisen 8 tai 10kk palkkatodistuksen.

Mitä siis veikkaatte. Laskevatko käsittelijät päivärahani noiden lähettämieni palkkatodistusten perusteella vai kaivavatko niistä huolimatta tiedot viimeisen kuukauden tuloistani omista tiedoistaan ja laskevatko päivärahan sen perusteella? Voinko siis taktikoida ja lähettää hieman puolta vuotta pidemmän otannan jos nämä ylimääräiset kuukaudet olen tehnyt isommalla palkalla joka nostaisi kuukausitulojani? Eli mistä käsittelijät määrittelevät palkkani, omista tiedoistaan vai lähettämieni palkkatodistusten perusteella? Jos jälkimmäisen perusteella niin ilman muuta siinä tilanteessa kannattaa sisällyttää todistukseen muutama ylimääräinen ylitöitä sisältänyt kuukausi. Vastaavasti taas jos on tehnyt paljon ylitöitä työsuhteen loppupuolella niin silloin kannattaa lähettää pelkästään 6kk todistus jolloin ne työsuhteen alun "halvat" kuukaudet ei siinä näy.

E

20

1999

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2017

      voi hyvä ihminen, jos sulla on tuloja pidemmältä ajalta kuin se 6kk niin tietysti vaikka koko vuodelta taakkepäin, jos siellä on korkeampia tuloja.... tietysti vaikuttaa.

    • näin se menee

      Tulot lasketaan ennen työttömyyttä edeltävältä 6 kuukaudelta (tarkasti 26 kalenteriviikkoa ma-su). Toinen juttu on sitten se jos työtuntisi vaihtelevat niin paljon että joillakin viikoilla töitä on vain alle 18h/vko. Tällaisen viikon tuloja ei oteta lainkaan huomioon vaan ainoastaan vähintään 18h työviikkojen tulot.

      • näin se menee

        Niin ja vielä tiedoksi, että etuuskäsittelijät tarkistavat tarkat tulosi 66 kk:lta palkanlaskijalta.

      • näin se menee
        näin se menee kirjoitti:

        Niin ja vielä tiedoksi, että etuuskäsittelijät tarkistavat tarkat tulosi 66 kk:lta palkanlaskijalta.

        Korjaus tuohon siis 6 kk:delta.

    • 6655

      meiltä ainakin laskettiin viimeisen vuoden ajalta kun putkeen jäätiin...eikä mitään vaihteluja, paitsi ylityöt....näin saatiin ne hyväksemme.

      • näin se menee

        Mistä päättelet että laskettiin vuoden ajalta. Etuuskäsittelijät voivat tarkistaa niitä tietoja ja pyytää palkanlaskijaa lähettämään ne tiedot 6 kk:delta uudestaan. Et tiedä siitä itse mitään.

      • näin se menee

        Koskas jäit sinne "putkeen". Meinaan vaan, että tuo työssäoloehdon aikakin on muuttunut jo moneen kertaan jos olet jäänyt sinne putkeen jo vuosia sitten. Vuoden 2014 alusta työssäoloehto on 6kk, sitä ennen 8kk ja sitä ennen 10kk. Kiinnostais tietää myös mistä kassasta saat päivärahasi kun ovat laskeneet vuoden ajalta.

    • 6655

      tiedänpä koska ossaan sen myöskin itse laskea... eli päivärahan suuruudesta sen tiedän ja sepä oli palkkatodistuken mukaan laskettu.Ja palkkatodistus oli vuodelta taakkepäin.
      Näin siis töissä olleilta laskettiin, muita en tiedä miten menetellään jos jotain työn rippeitä on sillointällöin tehty.
      Ettekö itse osaa laskea omia päivärahojanne, helppo on sitten kusettaa.

    • ansiosidonnainen

      Vaikuttaako tuohon uuteen laskentaan viime vuoden neljä kk työt? Työttömänä vuoden alusta.

      • ei kahteen kertaan

        Jos nuo 4kk on otettu jo huomioon nykyisessä työttömyyspäivärahassasi (koska olet jäänyt työttömäksi vuoden alusta) niin ei niitä enää uudelleen oteta huomioon seuraavassa mahdollisessa laskennassa.

    • mitenkäs

      Niin mutta tuota työtä ennen kului jo 500 päivästä osa, koska olin työnhakijana.

    • ei kahteen kertaan

      Okei, siis jos ymmärsin oikein olit työttömänä ja sait 4 kk töitä ja sitten uudelleen työtön vuoden 2014 alusta. Uusi päivärahakausi/laskenta tehdään kun olet ollut työssä vähintään 6kk tai tarkasti ottaen 26 täyttä kalenteriviikkoa ma-su. Jos nyt saisit töitä joka suoraan kestää tuon 26 täyttä kalenteriviikkoa niin uusi laskenta tehdään vain niistä tuloista. Työn ehtona on myös, että palkan tulee olla vähintään työehtosopimuksen minimipalkka tai vähintään 1154e/kk jos alalla ei ole työehtosopimusta.

      Jos kuitenkin saat töitä vain vaikkapa pariksi kuukaudeksi, tuo 6 kk tulee kuitenkin täyteen koska sinulla on tuo 4 kk jo työhistoriassa ja laskenta tehdään näiden molempien töiden palkoista. Huomioi kuitenkin, että täysiä kalenteriviikkoja täytyy tulla tuo 26 kpl, vajaita viikkoja ei lasketa.

      • rahaa vai ei?

        Mites jos lähettää kassaan vain sen yhden palkkatodistuksen koko 26 viikon ajalta, ja siellä on välissä ollut alle 18 tunnin työviikkoja, mutta yhteenlasketut tunnit jaettuna 26 viikolla olis yli 18 h/vk? Vai tarkistavatko ne ne tunnit prikulleen jostain?

      • ei kahteen kertaan
        rahaa vai ei? kirjoitti:

        Kyllä tarkistavat eli kysyvät sitä työnantajalta. Jos sun työ on kestänyt enemmän kuin 26 viikkoa pyydä ihmeessä jo nyt pidemmältä ajalta se palkkatodistus. Nimittäin menetät siinä jos tuo vajaa viikko jostain syystä otettaisiinkin huomioon. Sehän pienentää sitä päivärahaa. Saman tekee se, jos välissä olisi joku palkaton ns oma loma, armeijan kertausharjoitus, sairausloma jne. Tällaisilta viikoilta et ole saanut mitään palkkaa joten ne kaikki pienentäisivät roimasti tulevaa päivärahaa. Siksi ne pääsääntöisesti pitäisi aina etuuskäsittelijän selvittää mutta heitäkin on moneksi joten olisi hyvä pitää siitä myös itse huolta.

      • ei kahteen kertaan
        ei kahteen kertaan kirjoitti:

        Jos tekee esim. osa-aikatyötä jossa työaika vaihtelee viikottain niin siitähän pitäisi pyytää jo valmiiksi työnantajalta kalenteriviikkokohtainen selvitys jossa lukee joka viikon kohdalla työtunnit ja niistä maksetut palkat. Sitten niistä lasketaan mukaan kaikki ne viikot joilla työaika ylittää tuon 18h ja niistä maksetut palkat.

      • ei kahteen kertaan
        ei kahteen kertaan kirjoitti:

        Kyllä tarkistavat eli kysyvät sitä työnantajalta. Jos sun työ on kestänyt enemmän kuin 26 viikkoa pyydä ihmeessä jo nyt pidemmältä ajalta se palkkatodistus. Nimittäin menetät siinä jos tuo vajaa viikko jostain syystä otettaisiinkin huomioon. Sehän pienentää sitä päivärahaa. Saman tekee se, jos välissä olisi joku palkaton ns oma loma, armeijan kertausharjoitus, sairausloma jne. Tällaisilta viikoilta et ole saanut mitään palkkaa joten ne kaikki pienentäisivät roimasti tulevaa päivärahaa. Siksi ne pääsääntöisesti pitäisi aina etuuskäsittelijän selvittää mutta heitäkin on moneksi joten olisi hyvä pitää siitä myös itse huolta.

        Niin ja vielä se tärkeä asia että nuo alle 18h viikot eivät kerrytä työssäoloehtoa, joten jos vaikkapa työsi on kestänyt tasan 26 vkoa eli vaadittavan työssäoloehdon ajan mutta siellä on välissä se yksikin viikko jolla olet tehnyt töitä alle 18h niin ansiosidonnaista ei tipu. Tosin tuo työaika viedään työhistoriaan kerryttämään sitä työssäoloehdoa ja sitten kun saat työtä tehtyä vaadittavat niin sitten sitä ansiosidonnaista saa mutta noin se menee.

      • rahaa vai ei?
        ei kahteen kertaan kirjoitti:

        Kyllä tarkistavat eli kysyvät sitä työnantajalta. Jos sun työ on kestänyt enemmän kuin 26 viikkoa pyydä ihmeessä jo nyt pidemmältä ajalta se palkkatodistus. Nimittäin menetät siinä jos tuo vajaa viikko jostain syystä otettaisiinkin huomioon. Sehän pienentää sitä päivärahaa. Saman tekee se, jos välissä olisi joku palkaton ns oma loma, armeijan kertausharjoitus, sairausloma jne. Tällaisilta viikoilta et ole saanut mitään palkkaa joten ne kaikki pienentäisivät roimasti tulevaa päivärahaa. Siksi ne pääsääntöisesti pitäisi aina etuuskäsittelijän selvittää mutta heitäkin on moneksi joten olisi hyvä pitää siitä myös itse huolta.

        Okei, eli jää rahat saamatta. Liityin kassaan tämän työsuhteen alussa ja sopimus kestää yli 26 viikkoa, mutta vajaita viikkoja on seassa paljon. Kiva sikäli kun täysiäkin viikkoja on rutkasti, niin mielestäni olisi ihan reilua laskea ajalta keskiarvo... Mutta kun ei niin ei, pitää vaan toivoa että jostain saisi töitä kun tämä työ loppuu. Ja saahan kelasta tietty peruspäivärahaa.

      • ansiosidonnainen

        Kiitos selkeästä vastauksesta:)

      • just näin
        rahaa vai ei? kirjoitti:

        Okei, eli jää rahat saamatta. Liityin kassaan tämän työsuhteen alussa ja sopimus kestää yli 26 viikkoa, mutta vajaita viikkoja on seassa paljon. Kiva sikäli kun täysiäkin viikkoja on rutkasti, niin mielestäni olisi ihan reilua laskea ajalta keskiarvo... Mutta kun ei niin ei, pitää vaan toivoa että jostain saisi töitä kun tämä työ loppuu. Ja saahan kelasta tietty peruspäivärahaa.

        No voithan ajatella sen niin, että nyt otetaan huomioon ne viikot jolloin olet tienannut enemmän ja saat ne loput puuttuvat viikot sitten myöhemmin. Ei se nyt mukavaa ole pienellä ansiosidonnaisellakaan olla. Parasta on aina se jos on töitä ja mieluiten kokoaikaista.

        Tuossa sinun tilanteessasihan voi olla niinkin että siellä työhistoriassa on jo muutamia työviikkoja odottamassa työssäoloehdon täyttymistä mikäli sinne on jäänyt laskennassa käyttämättömiä viikkoja. Työssäoloehdon tarkastelujaksohan on 28kk taaksepäin työttömyyden alkamisesta. Näistä olet varmaan itse perillä tai jos et ole niin tarkista työttömyyskassastasi.

    • 2211

      joopa... ja sitten se 18 tuntia kuitenkin jaetaan 40 tunnilla eli häviää jokaisesta alle 40 tunnin viikosta aika rutkasti... sairauslomat on palkallisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe