Omegat

unskiva

Saamme uusimman tiedon mukaan omega-6 liikaa suhteessa omega-3. Suhteen pitäisi olla about 3:1. Kuitenkin oliiviöljyä pidetään rypsiöljyä terveellisempänä vaikka sen omega-suhde on paljon epäedullisempi kuin rypsiöljyn. Missä olen ymmärtänyt väärin?

2

190

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puhdas ravinto

      Ongelmana ei ole jokin yksittäinen vihannesöljy vaan se, että Omega-6:tta saadaan kokonaisuutena (myös "piilo-tuotteena") aivan liikaa suheessä Omega-3:n.

      - http://kuntoplus.fi/ravinto/ravinto-ja-terveys/saamme-aivan-liikaa-omega-6-rasvahappoja

      Toinen ongelma on se, että rasvaista vapaan veden kunnon kalaa on yhä vähemmän saatavilla, sillä kasvatuskala ruokitaan rehuilla ja siksi sen Omega-3 pitoisuus on vaatimaton.

      Edelleen ongelman ain _ihmiskunnan idiotismi_ jolla se on saastuttanut jopa oman elinympäristönsä aivan kestämättömällä asteella.

      "Kasvatetussa kalassa on DTU Aqua:n tutkimuksen mukaan huomattavasti vähemmän omega-3-rasvahappoja kuin luonnonkalassa."

      "Valitettavasti tähänkin asiaan liittyy saasteongelma. Esimerkiksi suurissa petokaloissa voi olla elohopeaa, PCB:tä ja dioksiinia. Etenkin raskaana olevien tulee varoa metyylielohopeaa, koska se voi hidastaa syntyvän lapsen oppimis-, muistamis- ja keskittymiskykyä. Sikiö on erityisen herkkä, koska peräti 70 prosenttia aivoista kehittyy sikiöaikana."

      "Saasteongelman vuoksi on hyvä syödä eri seuduilta peräisin olevia kaloja, eri kalalajeja ja mahdollisimman nuoria kaloja."

      "Säilötyssä tonnikalassa on vähemmän elohopeaa kuin suuressa, tuoreessa tonnikalassa (jota käytetään mm. sushiin), koska säilyketonnikala valmistetaan pienistä kaloista."

      - http://kuntoplus.fi/ravinto/ravinto-ja-terveys/suosi-luonnonkalaa

    • NatuMan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      2085
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      702
      1398
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1132
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      128
      1011
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      87
      925
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      805
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      684
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      16
      664
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      77
      572
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      84
      537
    Aihe