Laitontako?

Milla Q.

Mä oon 15 ja mun poikakamu 17. Äiskä sai kiinni, kun sekstailtiin. Uhkaa mun kaveria nyt raiskausssyytteillä, linnatuomioilla ja ties millä. Takuulla mittän raiskauksia ei oo tapahtunut, ihan yhdessä sovittiin ja itse halusin. MItä mun pitäis tehdä, että saan mutsin järkiinsä?

13

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jur, lic.

      Jos tuosta joku oikeusjuttu tulisi, niin todennäköisimmin ei seuraisi yhtään mitään. Sillä edellytyksellä, että et anna äitisi manipuloida sinua, ja pysyt mahdollisessa esitutkinnassa kertomuksessasi, että itse ja yhdessä halusitte. Ikäeronne on niin vähäinen, ettei minkäänlaista oikeusseuraamusta kaiken järjen mukaan voida langettaa.

    • Tuomio tulee

      Olet väärässä, Suomessa "lapsiakin" tuomitaan pedoiksi.

      Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 16-vuotiaan turkulaispojan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kertoo Turun Sanomat.

      Tuomioksi tuli kolme kuukautta vankeutta.

      Lisäksi poika joutuu maksamaan korvauksia kahdelle asianomistajalle yhteensä 1800 euroa, lehti kertoo.

      Uhreina oli kaksi teini-ikäistä tyttöä.

      Teini-ikäiset tytöt tarkoittavat siis 13-15 vuotiaita.

      Jokainen yli 15-vuotias, joka harjoittaa seksiä alle 16-vuotiaan kanssa,
      syyllistyy TÖRKEÄÄN lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, josta tuomiona on AINA vankeutta!

      Tämä on osoitus siitä kuinka sairaaksi pedovainot ovat menneet.

      Suomessa tuomitaan LAPSIA seksuaalirikollisiksi. He joutuvat lopuksi elämäänsä seksuaalirikollisten rekisteriin vain siksi että olivat toisten TEINIEN kanssa seksuaalisessa kanssa käymisessä.

      He eivät pääse opiskelemaan suureen osaan oppilaitoksista, eivätkä saa hyvää työpaikkaa. Kukaan ei halua seurustella "pedon" kanssa saati sitten tehdä lapsia, koska sossu ottaisi lapsen heti huostaan.

      Koko loppuelämä tuhottaisiin, vain siitä syystä että sattui rakastumaan joidenkin mielestä "väärän" ikäiseen.

    • 15vee pedofiilikö?

      Vastaavia tapauksia joissa lapsia tuomitaan toisen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on paljon, mutta lehdet eivät pääasiassa kirjottele niistä koska kyse on alaikäisistä.

      Tässä toinen tapaus:
      "Nuorisokotiin sijoitettu, tekohetkellä 15-vuotias poika oli useita kertoja suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä toisen asukkaan kanssa. Osalla kerroista tämä myös tyydytti käsin poikaa. Asianosaiset myös halailivat ja pussailivat.

      Pojalta vaadittiin oikeudessa rangaistuksen lisäksi 5000 euroa henkisestä kärsimyksestä."

      Juttu oli ns. sana-sanaa vastaan eli väitetyistä teoista ei ollut mitään muuta näyttöä kuin asianomistajan oma väite.

      Onko mitään järkeä tuomita lapsia ns. "pedofiileiksi"?

      • grggvrdsg

        HAH ! Seli seli...! Taas palstan lapseensekaantujan todennäköisesti itse tekemä aloitus, johon voi sitten copy pasteta tämän iän ikuisen liiirum laarumin, jota tunnut joka paikkaan viljelevät.

        JOS aloitus oli jonkun muun tekemä, niin ei, mitään tuomiota ei tule, kyseessä ei tietenkään ollut raiskaus, koska itse sukupuoliyhteyteen suostuit, ja ikäeron ollessa noin vähäinen, ei tuomiota myös mistään muustakaan tule KOSKAAN tulemaankaan.


      • juntti
        grggvrdsg kirjoitti:

        HAH ! Seli seli...! Taas palstan lapseensekaantujan todennäköisesti itse tekemä aloitus, johon voi sitten copy pasteta tämän iän ikuisen liiirum laarumin, jota tunnut joka paikkaan viljelevät.

        JOS aloitus oli jonkun muun tekemä, niin ei, mitään tuomiota ei tule, kyseessä ei tietenkään ollut raiskaus, koska itse sukupuoliyhteyteen suostuit, ja ikäeron ollessa noin vähäinen, ei tuomiota myös mistään muustakaan tule KOSKAAN tulemaankaan.

        Mikäli tuo aloittajan tapaus etenisi oikeussaliin asti, kaljasankarit kyllä julkaisisivat nimet netissä. Eli jotain tyyliin "17 v petofiiliii!" Ja suoli24-ihmiset jatkais tyyliin munat pois ym.


      • ghgkjkjhk
        juntti kirjoitti:

        Mikäli tuo aloittajan tapaus etenisi oikeussaliin asti, kaljasankarit kyllä julkaisisivat nimet netissä. Eli jotain tyyliin "17 v petofiiliii!" Ja suoli24-ihmiset jatkais tyyliin munat pois ym.

        Ja lisää selittelyä! en enää tiedä uskotko itsekkään tuohon fantasiamaailmaasi? Ketään ei täällä tai muualla ole tuominnut parin vuoden ikäerolla seurustelevia nuoria, tämä on jotain mitä haluaisit sepittää arvostellaksesi suojaikärajaa ja tehdäksesi mahdollisista omista touhuistasi laillista. Se on selväksi tullut että mitä alemmas rajan saisit, sitä parempi.


      • 100+132
        ghgkjkjhk kirjoitti:

        Ja lisää selittelyä! en enää tiedä uskotko itsekkään tuohon fantasiamaailmaasi? Ketään ei täällä tai muualla ole tuominnut parin vuoden ikäerolla seurustelevia nuoria, tämä on jotain mitä haluaisit sepittää arvostellaksesi suojaikärajaa ja tehdäksesi mahdollisista omista touhuistasi laillista. Se on selväksi tullut että mitä alemmas rajan saisit, sitä parempi.

        Suomesta käsin tehdään paria "plokia" joissa julkaistaan lähes kaikkien seksuaalirikollisten nimet, myös alle kakskymppisten. Ei valitettavasti fantasiamaailmaa siis.


    • Rahastus on helppoa

      Tai sitten tyttö itse tekee rikosilmoituksen siinä vaiheessa kun jätkä jättää tai pettää tai muuten ei tottele.

      Joku kertoi yleisönosastokirjoituksessa seuraavasti:

      "Lähimenneisyydessä ollut oikeustapaus vahvistaa esille noussutta epäilyä tuomareiden ammattitaidosta.

      Kahden nuoren välinen seurustelu ja siitä aiheutunut välirikko poikivat riidan, jonka lopputuloksen vuoksi oikeustaju on koetuksella.

      Nuoret seurustelivat tytön ollessa 16 vuotias ja poika muutaman vuoden vanhempi.

      Seurustelusuhde päättyi, ja tyttö vannoi kostavansa pojalle suhteen lopettamisen.

      Tyttö sepitti tarinan, jossa kertoi pojan käyttäneen häntä seksuaalisesti hyväkseen tytön ollessa alle 16 vuotias.

      Tytöllä oli ollut jo 15 vuotiaana useita seksisuhteita!

      Perhe oli hajonnut, ja tytöllä oli ollut jo vuosia mielenterveysongelmia perheen sisäisten riitojen vuoksi.

      Perhe teki yhteisesti sovitun tarinan perusteella rikosilmoituksen, joka johti käräjille

      Käräjillä asiaa pui poikaa vastaan kahdeksan naista. Suurin osa käräjäoikeuden tuomareista on nykyään naisia.

      Syyttäjänä oli nainen, istuva tuomari oli nainen, kolmesta lautamiehestä kaksi oli naisia ja vastapuolen asianajaja ja kolme perheenjäsentä olivat naisia

      Poikaa syytettiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.

      Tytöllä olleiden mielenterveysongelmien väitettiin nyt syntyneen pojan ”tekojen” seurauksena.

      Paljon aikaisemmin ilmenneistä ongelmista oli tieto, mutta niitä ei oikeudessa otettu huomioon.

      Poika tuomittiin ehdonalaiseen vankeuteen ja tuntuviin korvauksiin!

      Asia eteni hovioikeuteen, jossa tuomio säilyi lähes ennallaan.

      Pojan maksettavaksi määrätyt korvaukset nousivat yli 30.000 euroon!

      Oikeuskäsittelyn perusteella voi vaatia, että oikeudenjakajien tasa-arvoinen kokoonpano on välttämätön.

      Väitetty rikos kohdistui naiseen, ja asiaa käsitteli kahdeksan naista poikaa vastaan.

      Mitään pojan puolesta puhuvaa faktaa otettu huomioon!

      Epärehellisen perheen saama hyöty kahden nuoren välirikon seurauksena oli aivan kohtuuton.

      Oikeuden päätös kertoi, kuinka helppoa on käyttää oikeusjärjestelmää hyvän tilin tekemiseen.

      Heppoisin perustein oikeuslaitos saattoi nuhteettoman nuoren miehen suuriin vaikeuksiin."

      Miten Suomen oikeusjärjestelmää pitäisi muuttaa jottei tälläisiä oikeusmurhia tapahtuisi?

      • cgjjvl

        Ai oikein yleisönosastolla kertoi? Onpa taas luotettavat ja hyvät lähteet... Tiedetään että haluaisit nussia lapsia, mutta tarviiko sinun massa postittaa tätä roskaa silti tasaisin väliajoin joka ketjuun?


    • Alastomuus laitonta

      "17-vuotiasta poikaa syytetään lapsipornon hallussapidosta ja tuottamisesta. Poika otti itsestään alastonkuvia sekä videon ja lähetti ne 15-vuotiaalle tyttöystävälleen.

      Pojan itsestään kuvaama materiaali päätyi viranomaisten käsiin, kun tytön äiti tutki tämän kännykkää.

      Pojan asianajaja kertoo ettei tiedä yhtään vastaavanlaista tapausta, jossa alaikäistä syytetään yksittäisistä alastonkuvista. Tällainen olisi aikuisellekin traumaattista. Me puhumme 17-vuotiaasta lapsesta, hän jatkaa."

      Niin että älkää nyt ainakaan ottako toisistanne kuvia ja lähetelkö niitä.

    • Tällainen ehdotus

      Pitäis tehdä uusi laki tähän suojaikäraja juttuun ja siihen liittyviin ihmisiin. Suojaikärajan laskeminen alemmaksi ns. yleis Eurooppalaiseen mallin näköiseksi enemmän. Jos suojaikäraja on Euroopan muissa maissa 12v. -18v. Niin siitä joku keskiarvomalli n. 14v. tai 15v. Suomeen suojaikärajaksi. Jos seksilain rikkoja osapuoli on alle 23v. niin lievä rangaistus vaan (kakara vielä tekijäkin). Jos seksilain rikkoja osapuoli yli 23v. nykyistä paljon kovemmat tuomiot. 13v. - 12v. ikävuodesta nuorempiin sekaantujille nykyistä paljon kovemmat tuomiot. Eli täsmä kertauksena, jos uhri 12v. tai 13v. -16v. ja tekijä alle 23v. pitäis tää porukka käsitellä täysin omassa luokassaan lievemmin. Mutta tän kategorian ulkopuolella olevat kaikki muut suojaikäraja rikkomus jutut paljon nykyistä kovemmalla kädellä.

    • Anssi K

      Raiskausta jutusta ei saa tekemälläkään, ellet sinä itse ole väitteessä mukana.

      Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön suojaikäraja on 16 vuotta, mutta jos äitisi siltä kantilta asiaa lähtisi ajamaan, niin vetoatte yhteen ääneen rikoslain 20. luvun 7a §:ään

      "7 a § (20.5.2011/540)
      Rajoitussäännös

      Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä tai 7 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei pidetä tekoa, joka ei loukkaa kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja jonka osapuolten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa."

      Äitisi vaikuttaa kunnon vanhapiikakukkahatulta. Siihen vaivaan ei valitettavasti tehoa oikein mikään. Se on uskontoa muistuttavaa mielisairautta. Voit lohduttautua sillä, että enää muutama hassu vuosi, ja olet vapaa. Se aika menee nopeasti. Siihen asti joudutte vain puuhastelemaan poikakaverisi kanssa salaa.

    • urpothiljaa

      Hei urpot! Tuosta poika ei saa syytettä, kun ei ole itsekään täysi-ikäinen, ja ikä-ero on niin pieni. Suomen laissakin tämä lukee... Ihan tyhmää tommone paskanjauhamine et "kohta kaljasiepot julkasee nimenki ja poika joutuu vankilaan" JNE. Aloittajalle tiedoksi, ei hätää, äitisi vain huolestui ja ylireagoi. Ja äläkä välitä noista ukkeleiden pelotteluista, tod.näk he haluavat vaan pistää tämän samaan kastiin kuin törkeät raiskaukset yms, jotta saisivat oikeutusta omille teoilleen =)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe