Miten eroon hometalosta

Onneton =(

Asumme hometalossa.
Asia on menossa oikeuteen, koska tietenkin myyjä kiistää vastuunsa, vaikka itse käski muuten vain seinät avata ja tuulettaa koko kesän ja syksyn.

Oma terveys ja lasten terveys kärsii. Meillä on sädesientä ja homeita.
Kun yksin maksaa kaiken, tuntuu kohtuuttomalta maksaa uutta asuntoa ja sitten vielä hometalon kulut ja lyhennykset.

Asia on menossa aikaisintaan ensi vuonna oikeuteen.

Olen väsynyt ja kypsä tilanteeseen.

Välittäjät sanovat, että myy siinä kunnossa kun se on.... mutta et saa siitä mitään.

Kun saisi edes sen, että sais velan pois. Muuta en tarvi.

Toivoisin pääseväni pois tästä ja päästä aloittamaan uuden elämän terveessä kodissa lasten kanssa.

Ei riittänyt puolison kuolema, vaan piti vielä tällainen tulla eteen. Niin kuin ei olisi ollut siinä jo surua ja murhetta, pienet lapset ilman toista vanhempaansa, vaan piti vielä tulla jokapäiväisen stressin aihe itselle. Onko ihme, että mieli on niin surkea koko ajan.

Kaikki ASIALLISET kommentit ja vastaukset ja neuvot ovat kullan arvoisia.


Ja kyllä, jos olisi rahaa, korjaisin talon, mutta kun ei sitä ole. Ei niin senttiäkään. Yksi 50 tuhatta ei korjaamiseen kaikkineen piisaisi.

5

1470

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RaksaMakes

      Jos jollain on pokkaa myydä tietoisesti hometalo, niin se se varta perkele röyhkeää onkin.
      Varsinkin, jos vielä menee itse myöntämään sellaisen myyneensä ja silti kiistää asian.
      Munatonta ja raukkamaista touhua.

      Tosiasia on se, että pitäisi olla tarpeeksi vittumainen ihminen itse, jotta jaksaa sen tappelun käydä mikä tuollaisessa jutussa on.
      Ja jos väsyy siihen, niin entinen omistaja nauraa napaansa. Pääsee perkele kuin koira veräjästä.
      Ei paljon naurata.

      Naisena homekatastrofissa yksin lasten kanssa, ei käy kateeksi. Itse sentään osaan rempatakin jotain, mutta osaako tuo nainen? Tsemppiä helvetisti!

      Vertti-Eetu ja Norte, aloittaja pyysi asianmukaisia kommentteja, niin te aloitatte tuollaisen?
      Olisitte mielummin antaneet jotain fiksuja neuvoja. Niitähän aloittaja pyysi. Vinkkejä, että miten päästä koko paskasta eroon.
      Myydä höskä purkukuntoisena, vetää se maan tasalle. Jotain jolla siitä pääsee rehellisesti eroon.

    • vertti-eetu

      "Kaikki ASIALLISET kommentit ja vastaukset ja neuvot ovat kullan arvoisia".
      Tässä tulee yksi sellainen kuten haluat.
      "Asumme hometalossa".
      Et ole ensimmäinen etkä varmasti viimeinenkään tässä maassa.
      "Asia on menossa oikeuteen, koska tietenkin myyjä kiistää vastuunsa".
      Tuo on täysin "tavanomaista" tässä maassa.
      "Oma terveys ja lasten terveys kärsii. Meillä on sädesientä ja homeita".
      Tottakai terveys kärsiin kun asunnosta löytyy sädesientä ja toksiineita tuottavia homeita. Toksiini=myrkky. Teidän etu on siinä jos kaikki on paperilla ja terveysperusteiset viitearvot niin korkeat, että terveyshaitta.
      "Kun yksin maksaa kaiken, tuntuu kohtuuttomalta maksaa uutta asuntoa ja sitten vielä hometalon kulut ja lyhennykset".
      Tottakai se on kohtuutonta, mutta maamme oikeusturva ja vakuutusturva on täysin perseestä ja systeemi myös kun on kyse homekatastrofiin joutuneista perheistä.
      Minä teen omalta osaltani työtä sen eteen, että tulevilla polvilla olisi tältä osin helpompaa jatkossa.
      "Asia on menossa aikaisintaan ensi vuonna oikeuteen".
      Hyvä näin ja taistele loppuun saakka. Kaikki kirjallisena, kuvaa ja nauhoita eikä mitään oman muistin varaan tästä eteenpäin.
      "Olen väsynyt ja kypsä tilanteeseen".
      Minäkin välillä olin sitä neljän homeasunnon takia yli neljä ja puoli vuotta, mutta periksi ei passannut antaa eikä luovuttaa. jos niin tekee, niin se on sitten terve menoa.
      "Välittäjät sanovat, että myy siinä kunnossa kun se on.... mutta et saa siitä mitään".
      Hieno homma välittäjät sentään ovat sinua kohtaan rehellisiä.
      "Kun saisi edes sen, että sais velan pois. Muuta en tarvi".
      Tuo varmaan on vähintä mitä voi edes toivoa.
      "Toivoisin pääseväni pois tästä ja päästä aloittamaan uuden elämän terveessä kodissa lasten kanssa".
      Tämä oli myös päällimmäinen ajatukseni neljä ja puoli vuotta. Lisäksi pelastaa vaimo ja lastenlapset (yökyläläiset) näissä neljässä home- ja toksiinivaurioisessa asunnossa missä homekusettajat olivat tekemässä vain sen mitä isännöitsijä tilasi ja mitä edes osasivat. Eivät osanneet riittävästi pelstaakseen meidät vaan jopa tuhosivat homedesinfioinneillaan myös irtaimistomme.
      "Ei riittänyt puolison kuolema, vaan piti vielä tällainen tulla eteen. Niin kuin ei olisi ollut siinä jo surua ja murhetta, pienet lapset ilman toista vanhempaansa, vaan piti vielä tulla jokapäiväisen stressin aihe itselle. Onko ihme, että mieli on niin surkea koko ajan".
      Tuohon en paljoa osaa sanoa, mutta sen verran, että lähellä oli etteikö vaimoni olisi samassa tilanteessa aikuisten lastemme ja lastenlastemme kanssa. Kolmenässänkujalla meinasi toksisuuden ja MCFG PHMG homedesinfiointien vuoksi mulla henki lähteä.

      Älähän anna mielesi mennä surkeaksi vaan taistele lastesi ja itsesi vuoksi täysillä.
      Tuossa miss.007 on antanut linkit mihin ottaa yhteyttä ja toimi hänen ohjeiden mukaan. Ota yhteyttä myös Tuula Putus ja kysy mitä tehdään.
      Valvira, STM ja THL ei ole valvontansa kanssa tässä ajassa ja tässä hengessä joten sieltä ei apua taida sulle tulla. Enempää en ala tämän asian kanssa jaariitelemaan koska en ole mikään asiantuntuja, toimin vain omien kokemusteni ja taustalla olevien asiantuntijoiden antamien ohjeistusten pohjalta.
      Toivottavasti ei allut ja jallut eikä vertti-aatut ala vittulemaan tähän kirjoitukseeni kuten yleensä kun olen jotain yrittänyt auttaa näissä kysymyksissä.

      • Onneton:(

        Kiitos Vertti-Eetu!
        Tiedän, että asia pitäisi viedä loppuun asti, mutta kun itse on niin täynnä tätä paskaa ja kaikkea mitä se on aiheuttanut, niin joskus tuntuu siltä, että helpompi olisi luovuttaa.
        Aste ry:n otin aikoinaan yhteyttä ja ikinä en sitä tule tekemään. Luvattiin tulla katsomaan asuntoa, kiireesti, sitten ei kuulunut mitään, ei vastattu yhteydenottoihin, kun vastattiin, olikin kauhea kiire aina ettei ehditty edes puhumaan asiasta. Ihmeellistä toimintaa.
        Mulla ei ole minkään valtakunnan tunnesiteitä tähän, joten sen vuoksi ja siksi, että emme edes halua asia tässä, mieluiten tahtoisin päästä eroon koko höskästä. Katsotaan nyt, miten käy.
        Joku saisi tähän oikein hyvän talon tai rivarin, on tontilla sen verta kokoa.
        En tiedä.
        On se syvältä, että ne jotka myyvät tahallaan hometalon, tietäen mitä tekee, niin ne perkeleet pääsevät kuin koirat veräjästä usein.


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe