Lautakunnan käsittelyajat lyhentyneet

oujee.

Joulukuussa valitin, tammikuussa Kela ilmoitti ettei hyväksy valitusta ja laittoi sosiaaliturvan lautakuntaan, päätös tuli nyt jo.

Hylätty tietysti, mutta pakkohan väärästä päätöksestä oli valittaa, hankala sitä on vakavasti sairaana pyörätuolissa töitä paiskia.

2

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyuh

      unohtakaa ne lautakunnat. Itselläni oli aivan selvä tapaus yhdessä 1.3 vuotta eli
      15 kuukautta odottelin tyhjää paperia sieltä. Lukekaa näitä juttuja ja hankkiutukaa
      hoitavan lääkärinne pakeille saadaksenne oikeat tarvittavat tutkimus kliminikat.
      Uutta hakemusta uusilla tuoreilla, paremmin testatuilla, kuvatuilla todistuksilla
      mennään eteenpäin kukin vivansa mukaan. Työihin lähtisin, mutta kun on
      mittava määrä noita RAJOITTEITA.!

    • pyörätuolissa

      Itse pysyvästi alaraajahlaantunut olen pyörätuolissa ja työkyvytön useiden lääkärien todistuksella. Mutta kelan/vakuuslääkäreiden mukaan olen täysin terve ja mitään vikaa minussa ei ole. Hämmästyttävintä on se, että heidän mukaansa pystyn kävelemään normaalisti. En pääse työkyvyttömyyseläkkeelle ja olen työttömänä. TE-toimisto pakottaa karenssin uhalla töihin joka vaatii kävelemistä. He vetoavat kelan/vakuuslääkäreiden lausuntoihin, että olen täysin terve. Vaikka itse näkevät, että olen pyörätuolissa ja minulla 10 lääkärin ja erikoislääkärin lausunnot, että olen alaraajahalvaantunut, enkä parane ikinä. Mitä tehdä apua?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe