pyöräilysäännöt

vastaus kysymykseen

"Pidettiinkö lasta kädestä kiinni vai saiko lapsi lompustella pyörätien reunasta toiseen ja olla arvaamaton?"

Vastaan kysymykseen uudessa ketjussa, koska jokin aika sitten koneeni muuttui ihan itsestään sellaiseksi, ettei vastausten kohdan numerojuttu avaudu, joten en voi vastata ketjuihin, voin vain avata uusia. Kone on seiska ja selain ie, ja koska kaikki muu toimii, en rupea vaihtamaan mitään tämän yhden takia.
Vastaus: Lapsi oli lähellä äitiä, lapsi oli painamassa nappia. Väli äitiin oli pieni. Aivan mahdollista että lapsi olisi palannut äidin tykö ja jäänyt pyörähurjastelijan alle. Toisella puolella olisi ollut pyöräilijälle tilaa melkein koko väylän leveydeltä.

Mutta niin taikka näin, ei pyöräilijän pidä mennä välistä, pieni lapsi ei pysty toimimaan aikuisen lailla vaikka häntä on kuinka opetettu, vaan voi ylittää väylää taakseen katsahtamatta. Jos pyöräilijä takaapäin ajaa lapsen päälle, on syy aina pyöräilijän.

19

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juu juuuuu

      Syy on aina vanhemma. Vanhemman pitää tarkkailla liikennettä lapsen puolesta. Pyöräilijäkään ei osaa lukea ajatuksia.

    • Kauno Koodi

      Melkoisella riskikoneella tänne kirjoittelet? Tuskin suojauksesikaan kunnossa ja voi olla että levität viruksia koneeltasi tietämättäsi.
      Jopa kirjoittamasi aloituksen lukeminen voi olla riski muille käyttäjille?
      Kokeile käyttää Google Chrome selainta, jos silläkään ei toimi normaalisti niin kannattaa ostaa uusi kone.

      • Koneenkäyttäjä.

        "kannattaa ostaa uusi kone. "
        No ei todellakaan kannata ostaa uutta konetta, jos käyttöjärjestelmänä on alusta asti ollut Microsoft Windows 7. Silloin tietokoneen täytyy olla melko uusi. Ohjeesi on täysin järjetön.
        Itse etenisin siten, että ensin tyhjentäisin IE:n välimuistit ja tilapäistiedostot (kohdasta Internet Explorer -Työkalut)- Internet-asetukset - Poista väliaikaistiedostot. Sen jälkeen levytilan vapauttaminen turhista väliaikaistiedostoista: Käynnistä -> Ohjelmat -> Apuohjelmat -> Järjestelmätyökalut -> Järjestä uudelleen.
        Virukset voi tarkistaa ilmaiseksi F-Securen sivulta löytyvällä OnLine Scannerilla www.f-secure.com ja sivun alareunasta Ilmaistyökalut ja edelleen Online Scanner.
        Mikäli kone ei ala toimia normaalisti edellä mainituilla toimenpiteillä, on tärkeät tiedostot otettava talteen esim. kirjoitettavalle CD-ROM:lle tai DVD:lle. Sen jälkeen voidaan käyttöjärjestelmä asennetaa uudelleen. Sen jälkeen tietokone on uutta vastaavassa tilassa.

      • Koneenkäyttäjä.
        Koneenkäyttäjä. kirjoitti:

        "kirjoitettavalle CD-ROM:lle tai DVD:lle."
        Tärkeistä tiedostoista voi ottaa varmuuskopiot joko CD-ROMille tai muistitikulle, joka liitetään USB-porttiin. On suositeltava toimenpide tehdä silloin tällöin, vaikka tietokoneessa ei vielä vikaa olisikaan.

    • IT it

      Vaihda selain. Kukaan järkevä ei käytä IE-selainta, koska se on kaikkein turvattomin.

      • Koneenkäyttäjä.

        "Kukaan järkevä ei käytä IE-selainta"
        Suurin osa Windows-käyttäjistä käyttää Internet Exploreria, koska se on valmiina Windows-käyttöjärjestelmässä. Siihen ryhmään mahtuu järkeviä ja vähemään järkeviä tietokoneen käyttäjiä. Pelkästään selaimen perusteella ei voi päätellä käyttäjän järkevyyttä. Yrityskoneisiin ei kaikilla ole edes mahdollisuutta asentaa omaa selaintaan.

    • lvhjb

      "Syy on aina vanhemma. Vanhemman pitää tarkkailla liikennettä lapsen puolesta. Pyöräilijäkään ei osaa lukea ajatuksia. "

      Mulla ainakin on fillarissa jarrut, joilla voi hillitä vauhtia tarvittaessa. Jos pyörätiellä seikkailee lapsi, jonka seuraavaa liikkua ei voi tietää, minä painan niitä vauhdin hillittimiä, siis jarruja.. Jos joku vitun kireissä trikoissa kaahaava törpö ei sitä ymmärrä, niin voin vääntää siittä fillarista mallirautalangan kaulan ympärille.

      Jos koneen jätjestelmä in mikä tahansa MS, niin lääke on vaihtaa kone. Esimerkiksi sellaiseen missä on puoliksi syödyn omenan kuva.

      • Kokemusta on.

        "Esimerkiksi sellaiseen missä on puoliksi syödyn omenan kuva. "
        Vihon viimeinen toimenpide. PC-koneisiin saa helposti varaosia ja niitä pystyy itsekin päivittämään tarvittaessa. Macit eivät toimi yhtään paremmin kuin PC:t. Vaativat vain lisää opiskelua ja erikoisuuksiin perehtymistä. PC:t ovat hyviä, kunhan on ostanut tarpeeksi tehohokkaan laitteen. Sama juttu Maceissä. Windows-käyttöjärjestelmässä toimivista ohjelmista on laajin tarjonta ja ovat useimmiten halvempia kuin Macit sekä ohjelmistoltaan että laitteistoltaan.

      • Haluamme varmistaa,
        Kokemusta on. kirjoitti:

        Kone on hankittu tänä vuonna, on suojattu eikä ole viruksia. No nyt keksin, miten voi vastatakin: kopioin uuden viestin aloituskohdasta numerojutun ja liitän sen vastauskohdan vastaavaan paikkaan. Jos tämä ilmestyy näkyviin, niin siis toimii.
        Sivuhistoriat jne. poistan tietenkin aina päivittäin. Koneella ei ole paljon tavaraa, koneella ei pelailla mitään. Ellei muuta omituista ilmene, enm tietenkään ala muutella hyvin toimivaa laitetta.

      • Kivimies.

        "Esimerkiksi sellaiseen missä on puoliksi syödyn omenan kuva. "
        Jos toimittaa lehtiä tai kirjasia, Mac voi olla paikallaan. Ei sitä muuten kotikoneeksi kannata hankkia. Ohjelmatarjonta on paljon pienempi kuin PC:n ohjelmatarjonta. Macin hjelmat ovat kalliimpia. Korjauttaminen vielä kalliimpaa. Maciin erikoistuneita korjaamoita harvassa. Varaosat ovat paljon kalliimpia kuin PC:hen.
        Sen sijaan, jos on tyytymätön Internet Exploreriin, voi hankki ilmaiseksi jonkun muun selainohjelman. Sellainen on esimerkiksi Mozilla Firefox. On muitakin.

      • Varmistaja
        Haluamme varmistaa, kirjoitti:

        Kone on hankittu tänä vuonna, on suojattu eikä ole viruksia. No nyt keksin, miten voi vastatakin: kopioin uuden viestin aloituskohdasta numerojutun ja liitän sen vastauskohdan vastaavaan paikkaan. Jos tämä ilmestyy näkyviin, niin siis toimii.
        Sivuhistoriat jne. poistan tietenkin aina päivittäin. Koneella ei ole paljon tavaraa, koneella ei pelailla mitään. Ellei muuta omituista ilmene, enm tietenkään ala muutella hyvin toimivaa laitetta.

        "Kone on hankittu tänä vuonna, on suojattu eikä ole viruksia. No nyt keksin, miten voi vastatakin: kopioin uuden viestin aloituskohdasta numerojutun "
        Joku ongelma siinä koneessasi kuitenkin on, koska et pysty normaalisti vastaamaan viestiketjuihin vaan joudut käyttämään kaiken maailman poppaskonsteja.

      • Ahmed Khaheli
        Haluamme varmistaa, kirjoitti:

        Kone on hankittu tänä vuonna, on suojattu eikä ole viruksia. No nyt keksin, miten voi vastatakin: kopioin uuden viestin aloituskohdasta numerojutun ja liitän sen vastauskohdan vastaavaan paikkaan. Jos tämä ilmestyy näkyviin, niin siis toimii.
        Sivuhistoriat jne. poistan tietenkin aina päivittäin. Koneella ei ole paljon tavaraa, koneella ei pelailla mitään. Ellei muuta omituista ilmene, enm tietenkään ala muutella hyvin toimivaa laitetta.

        Suomi24 Ohjeita keskusteluun löytyy tälläinen vinkki käyttäjälle!

        Suositeltavat selaimet palvelun käyttöön

        Mozilla Firefox 8 ja uudemmat
        Internet Explorer 8 ja 9
        Google Chrome
        Safari

      • asdfasdfa
        Haluamme varmistaa, kirjoitti:

        Kone on hankittu tänä vuonna, on suojattu eikä ole viruksia. No nyt keksin, miten voi vastatakin: kopioin uuden viestin aloituskohdasta numerojutun ja liitän sen vastauskohdan vastaavaan paikkaan. Jos tämä ilmestyy näkyviin, niin siis toimii.
        Sivuhistoriat jne. poistan tietenkin aina päivittäin. Koneella ei ole paljon tavaraa, koneella ei pelailla mitään. Ellei muuta omituista ilmene, enm tietenkään ala muutella hyvin toimivaa laitetta.

        "Kone on hankittu tänä vuonna, "
        Kas kun ovat myyneet sinulle vanhan koneen. Uusissa tietokoneissa on ollut jo pitkään Windows 8. Tietokoneeseesi on pesiytynyt jotain haittaohjelmia, jos et pysty normaalisti vastailemaan palstan kommentteihin. Pyydä jotain asiantuntijaa puhdistamaan koneesi haittaohjelmista, jos et siihen itse pysty.

      • Nimimerkki haluamme
        asdfasdfa kirjoitti:

        "Kone on hankittu tänä vuonna, "
        Kas kun ovat myyneet sinulle vanhan koneen. Uusissa tietokoneissa on ollut jo pitkään Windows 8. Tietokoneeseesi on pesiytynyt jotain haittaohjelmia, jos et pysty normaalisti vastailemaan palstan kommentteihin. Pyydä jotain asiantuntijaa puhdistamaan koneesi haittaohjelmista, jos et siihen itse pysty.

        Tietenkin on uusi kone ja hyvä sellainen. Halusin nimenomaan seiskan, koska tutkimukseni ovat loppusuoralla ja yhteensopivia seiskaan. En tässä vaiheessa alkanut sekoilla kahdeksikon kanssa.
        Tähän koneeseen voi myöhemmin asentaa kahdeksikon taikka mikä sitten onkaan seuraava, toivottavasti jokin muu kuin 8.
        Ongelma siis on ie päivityksessä eli suomi24 ei ole yhteensopiva uusimman ie päivityksen kanssa. Samantekevää, ei suomi24 ole elintärkeä minulle.

      • Slippery Slope
        Nimimerkki haluamme kirjoitti:

        Täällä näköjään vieläkin roikut?

      • uutta kohti

        "toivottavasti jokin muu "
        Uutisissa sanottiin, että uusi versio on tekeillä.

    • 13+8

      Mikäli tarkistus numerot ei avaudu selaimessasi niin siitä tiedät että olet ylläpidon seurannassa ja kommenttisi tarkastetaan TODELLA tarkoin voidaanko ne julkaista julkisesti.

      • Reps!!

        No nyt repes kunnon naurut...

      • Elina E
        Reps!! kirjoitti:

        No nyt repes kunnon naurut...

        Mitä naurettavaa siinä on. Tunnetusti suomi24:n ylläpito on tarkkaa ja heti poistaa kaikki sopimattomat ja sääntöjen vastaiset kommentit ja sen takia palstat ovatkin miellyttävää luettavaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      313
      3827
    2. 209
      3058
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2594
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2044
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1485
    6. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      178
      1402
    7. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1381
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1357
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      25
      1344
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1287
    Aihe