Paranormaaleja kokemuksia

Snappa1

Tänne voitte kirjotella kaikkea pelottavaa/paranormaalia mitä teille on joskus sattunut.

Itellä tulee ensimmäisenä mieleen, kun olin vissiin 13, oltiin perheen kanssa vuokrattu mökki itä-Suomesta. Öisin, kun muut nukkuivat, kuului eräästä huoneesta koputuksia noin viiden minuutin välein (Ja voimistuivat joka kerta). Oli erittäin pelottavaa.

Toinen mikä tulee mieleen on kun yhtenä yönä sänkyni viereen ilmestyi tumma hahmo (Muistutti pikkutyttöä), joka koski mua olkapäähän ja katosi. Olin täysin hereillä ja kauhusta kankea.

Ja sitten on näitä koputuksia kuultu aina välillä keskellä yötä ja joskus joku on tarrannut jalasta kun on yrittänyt nukkua. Myös jonkilaista poltergeist toimintaa oon joskus nuorempana havainnut.

Kertokaa vaan omia samanlaisia kokemuksia, jos sellasia löytyy.

43

7145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en halua enää

      Noin yhdeksän vuotiaana, olin kavereitteni kanssa läheisessä metsässä piilosta, minä olin etsijänä. Näin sitten läheisen talon aidan takaa kaverini kurkkaavan ja huiskuttavan, tunnistin koska hänellä oli takkini lainassa, juoksin paikalle (matkaa n. 10 metriä), talon koko piha oli tyhjä ketään ei missään ja aloin huuteleen kavereitani, tulivat ihan eri suunnalta nopeasti, koska äänestäni kuului pelko. Kerroin mitä tapahtui, ja juteltiin asiasta, tultiin siihen tulokseen, että siellä kummittelee.

      Olen sen jälkeen nähnyt näitä "kummituksia", liian usein, ja asunut useamman vuoden yhden kanssa.

      • Snappa1

        Creeepy :00


      • kuygfd

        näyttäytyikö kummitus koskaan se kenen kanssa asuit?
        entä minkätyyppisiä asioita kummitus teki ja häiritsikö hän koskaan sinua?


      • eräs253

        minäpä kerron oman kammottavan kokemukseni eräässä metsässä.

        vuosi oli 1989 kun päätin lähteä eräälle metsäpolulle vähän happihyppelemään.
        siinä sitten minun käveltyäni noin 3 kilometriä aloin kuulla metsän vasemmalta puolelta ihmeellistä kikattelua, kunnes sitten pysähdyin katsomaan. niin sieltä kiven takaa kömpi esiin omitunenn kääpiö (kuvasin kameralla), jolla oli mustat kiharat hiukset pitkät korvanlehdet, ruskea iho ja hieman suuremmat silmät kuin ihmisellä mustat. joten mietin olisiko tämä jonkunlainen pila, mutta kun tämä kikatteleva kääpiö lähestyi minua noin parin metrin päähän iski minuun paniikki jonka seurauksena kamera putosi maahan minkä jälkeen juoksin täyttä vauhtia takaisin autoni luo kaivoin paniikissa avaimen ja ajoin täyttä vauhtia kotiin.En uskaltautunut kameraa hakemaan koska minua pelotti tämä kääpiö.


      • treewqasf

        "tultiin siihen tulokseen, että siellä kummittelee."


        tahtoo lähtee kavereittenkaaa vähä kummitustaloo,
        voikko kertoo missäääää ?


      • ttfffsss
        eräs253 kirjoitti:

        minäpä kerron oman kammottavan kokemukseni eräässä metsässä.

        vuosi oli 1989 kun päätin lähteä eräälle metsäpolulle vähän happihyppelemään.
        siinä sitten minun käveltyäni noin 3 kilometriä aloin kuulla metsän vasemmalta puolelta ihmeellistä kikattelua, kunnes sitten pysähdyin katsomaan. niin sieltä kiven takaa kömpi esiin omitunenn kääpiö (kuvasin kameralla), jolla oli mustat kiharat hiukset pitkät korvanlehdet, ruskea iho ja hieman suuremmat silmät kuin ihmisellä mustat. joten mietin olisiko tämä jonkunlainen pila, mutta kun tämä kikatteleva kääpiö lähestyi minua noin parin metrin päähän iski minuun paniikki jonka seurauksena kamera putosi maahan minkä jälkeen juoksin täyttä vauhtia takaisin autoni luo kaivoin paniikissa avaimen ja ajoin täyttä vauhtia kotiin.En uskaltautunut kameraa hakemaan koska minua pelotti tämä kääpiö.

        kukaa löytäny kameraa?




        no miepä kerron omani oltiin kavereittenkaa saimaalla veneilemässä ku yhen rannan kivellä näk nainen jossa silmään pisti valtava pyrstö. no sit kameraa esiin ja kun se oli käyttövalmiina ei tuota kummajaista enää kivenpäällä ollutkaan. harmittaa ku saanu kuvatuks sitä :(


      • MrFoxyyy

        ok tästä se lähtee no merennneidot ja sun kaveris voi olla ehkä illuusio ja mulle on yhtenä vuotena käyny näin / Kun meni joskus 3-6 vuotiaana vappuna nii mulla oli sillon tapana heräillä joskus 00.00-12.00-01.00 nii niinä aikoina tossa ku pidettiin ovee auki niii siinä toljotti yks musta hahmo joka vaab katto sittte aina vaihoin pulta seinään päin ja se oli koko vuoden yöt siiitä saakka siinä


    • mulla tämmösiä

      ympärilläni alkoi tapahtua outoja asioita aikoinaan, ovia aukeili itsestään, tyhjä keinutuoli lähti keinumaan itsestään. Sitten Kerran olin liiterin nurkalla kun sieltä kuului kolinaa, menin heti katsomaan eikä siellä ollut ketään. Samanlaista kolinaa kuulin selkäni takaa yhdessä toisessa paikassa, käännyin katsomaan eikä ketään näkynyt missään. Kerran yhdessä paikassa tuttuni auton penkillä näkyi tuntematon henkilö jota ihmettelin kuka hemmetti tuo on. Kun sitten menin ja avasin auton oven, tyyppiä ei sitten enään ollutkaan siellä, se oli vain kadonnut sieltä.
      Ja eräänä yönä kun heräsin ja nousin sängystä ylös, kuului sängystä outoa kahnaavaa ääntä kunnes sitten käännyin katsomaan niin peitto heilui siinä itsekseen, kävin kusella ja palasin sänkyyni, niin jalkopäässä oleva päälyspeitto
      nousi noin metrin ilmaan ja kun kosketin sitä, se tipahti alas.
      Pelottavaa oli.

      Siinä nyt muutama juttu mitä mulla on tapahtunu, saatan kertoa myöhemmin lisää.

      • Sonja R

        jatkuu.

        Sitten mua alko pelottaan sen peittoepisodin jälkeen ja todella ärsytti kun olkkarin sihvalla makasi eräs tyyppi, enkä voinut mennä siinne nukkumaan ja valvoin sängylläni muutaman tunnin, kunnes olkkarin sohva oli vapaa ja menin sinne makaamaan, vedin peiton päälleni ja sitte kun aamulla heräsin, säikähdin ku sohvalla olevaa peittoa ei ollut päälläni, oli siirtyny oven kynnykselle!
        Sitte seuraavana aamuna kuulin lasten itkua yläkerrasta, kun olin yksin kotona, niin kun menin ylös katsomaan, ei siellä ollut ketään...


    • soilea

      Isäni isä oli aikoinaan todistamassa oikeudessa kummittelua.
      Kukaan ei halunnut uskoa että paistinpannu,puukot lensivät itsekseen.
      Tuli syttyi kymmenien todistajien läsnäollessa itsekseen.Pöytä nousi ilmaan vaikka painoa oli tavaroiden kanssa kymmeniä kiloja.
      Sellaisia nähneitä syytettiin sairaiksi tai noidiksi ja loppujen lopuksi vain muutama paikallaolija lopuksi tunnusti nähneensä tälläistä.Kun todisteet esitettiin niitä sanottiin silmälumeiksi tai tekniikan kehittymisen myötä huijaamiseksi vaikkei ollut vielä edes keksitty televisiota saatika muuta millä voisi tavarat saada lentämään itsekseen tai näyttämään siltä.Minulla on kaikki tapahtumat tarkalleen luettavissa päiväkirjoista.Niistä myöhemmin lisää.Hyvää yötä.

    • soilea

      Ote päiväkirjasta: on vuosi 1885 hevoset on siistitty ja viety talliin.
      Minut on pyydetty mukaan ruokailemaan taloon jossa on havaittu kummittelua myös muita kylän isäntiä on tulossa katsomaan talolle sekä poliiseja.
      Tarkoitukseni on todeta että mitään kummittelua ei siellä ole.Piika sanoi älä mene koska oli nähnyt unia ja tuntenut merkkejä pahasta jalassaan.Saavun talolle noin 18.00 jälkeen ja paikalla on jo muita vieraita hevosineen.Isäntä kutsuu sisään ja heti isoon pöytään jossa aloitamme ruokailun.Makoisa liha täyttää vatsamme.Puhumme niitä näitä kun yhtääkkiä huoneen sivulla oleva pöytälaatikon laatikko narahtaa, aukeaa nopeasti ja sieltä lentää kirves lattialle.Se on outoa kukaan huoneesa olijoista ei ollut lähellä sitä.Kirves laitetaan takaisin ja ilmeet alkavat vakavoitua.Ruokailu jatkuu jälleen.
      Käännetään sivua....jatkuu myöhemmin

      • Snappa1

        Lisää näitä :D


    • soilea

      Seuraava sivu: Alku puuttuu. Ruuat on syöty ja juttelua rennosti pöydässä pelloista ja maatilojen eläimistä.Hauska keskustelu keskeytyy ääneen joka kuulostaa itkulta tai vaikerrukselta, pöydässä olijat katsovat ulkoovelle jossa mahtavat saranat sekä huoneen perälle missä lukittu pikku ovi makuukammariin, mitä siellä voisi olla? mutta ääni kuuluukin samasta laatikostosta josta kirves lensi, tippui lattialle aiemmin. Osa paikallaolijoista lähtee kiittäen ruuasta ulos peloissaan mutta minä menen laatikostolle ja avaan laatikon missä oli kirves.Siellä se on paikallaan edelleen, kohta viereinen laatikosto tippuu lattialle itsekseen nauravan äänen saattelemana.Ajattelen että talon isännän viini oli vahvempaa kuin sallitaan,ehkä tämä on kuvittelua ja omaa mielikuvitusta, eihän laatikosto voi nauraa?Suljen laatikon ja istahdan kovalle lattialle hetkeksi.Istun hyvän tovin hiljaisuudessa kunnes renki P.J. huutaa että että pirtin lattialla palaa.Käännyin ja keskellä huonetta paloi tuli vaikka kohdassa ei ollut muuta kuin lattia joka oli yhtääkkiä syttynyt.Sammutin sen pirtti tuolin villalla ja huusin kuka sen sytytti ja sisällä vielä ollut piia a ja renki p.olivat kauhuissaan eivätkä vastanneet tai tienneet vastausta.Sanoin että asia selvitetään jo ulos menneiden poliisien kanssa.
      Jatkuu myöhemmin.

      • Snappa1

        Onks tää oikeasti tapahtunut?


    • soilea

      Lisää päiväkirjaa:
      Menen ovelle ja huudan ulos menneet poliisit,kirkonväen sisälle ja selitän että palo alkoi lattialla ja sen syy, syyt pitäisi selvittää.He eivät usko selityksiämme syttymisen syystä vaan nauravat.Hiljaisuuden jälkeen yhtääkkiä pöydällä ollut puukko nousee ilmaan ja alkaa kuin tanssimaan pöydän päällä, samalla nauraen ivallisesti kunnes lentää itsekseen pystyyn talon seinään pysähtyen siihen.
      Kaikki ovat kauhuissaan ja syyttävät isännän tarjoamaa juomaa väkiviinaksi, myrkytetyksi joka tekee näkyjä.Osa huutaa että paikalla on noita.
      Samalla hetkellä joku huutaa ulkoa että kamalaa on tapahtunut.Eräältä hevoselta on kadonnut kengät itsekseen sillä välin kun talon sisällä ihmeteltiin.
      Loppusivu on epäselvä.Tarina on tosi.
      Siitä löytyi wikipediastakin juttua mutta puutteellisena.
      Tässä linkki:
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Martinin_pirut

      • jhkgkkggjy

        Ette viiti asentaa kameroita niin meki nähtäis kun peitot heiluu ja keinutuolit liikkuu ittekseem.Ja oist miljoonan rikkaampi


      • pelkään kummituksia

    • annatuuli

      vanhemmat osti aikoinaan vanhan talon meidän perheelle ja ihmeteltiin sen halpaa hintaa paikkaan nähden.kunto oli kuitenkin erinomainen.
      Myyjä myi sen äänien takia joita kuuli kuului joka 7 yö.Koputtelua,itkua,hampaiden irroitusta.isä sanoi kuultuaan syyn myyntiin että kaljapäissään ollut äijä ja siksi kuulee ääniä.isä nauroi vielä päälle jutuille ja koko meidän perhe.asuin talossa viikon enkä kuullut mitään alakerrassa.lähdin opiskelemaan sen jälkeen toiselle paikkakunnalle enkä käynyt 4 kuukauteen.kun ilmoitin taas tulevani vanhemmat olivat myyneet talon puoleen hintaan maksetusta ja muuttaneet toiseen taloon ja huonokuntoisempaan pienempään.pikkusiskolta kysyin syytä muuttoon ja hän kertoi että ei voi sanoa syytä mutta äiti on saanut kirjeitä öisin koputtavalta vanhalta asukkaalta.

    • Wuuut

      Meiän mökin rannasta löydettiin sellanen vanha soittorasia ja soitettiin sitä niin mitään ei tapahtunu. Mutta sit yöllä tämän jälkeen o alkanut kuulua epämääräist keskustelua ja kaikkee askelii ja sillee... Pelottavaa

    • Maukuja

      Mulle oli käynny niin että kun meillä oli harmaa kissa niin se oli niin vanha ja sairas että se piti lopettaa ja se oli aika surullista ja heti samana yönä ku se kissa oltiin päivällä lopetettu niin joskus 2 yöllä alko mun ovesta kuullua raapimista ihan niin kuin kissa ois raapinu ovea ja sit siihen perään alko kuulua maukumista mä päätin mennä kattomaan ja siellä ei ollu mitään no sit mä menin takas huoneeseen, vähän ajan päästä alko taas sama raapiminen ja maukuminen no siit mä päätin että mä jätän oven auki että se pääsee mun huoneeseen ja enään ei kuulunu raapimista ja (meillä ei ollu ku se yksi kissa joka kuoli ja meillä ei oo muita eläimiä)sen jälkeen ei ennään minään yönä kuulunu mitään se oli aika kiva ku se mun kissa oli tullu vielä kerran hyvästelemään mut.

      • kattenkat

        Olipa mukava tarina, ihan lämmönväristys kävi sisuksissa :)


    • Meikä-ukko

      Näin kerran unta jossa olin kotonani, ruokapöytä oli täynnä päällekkäin kasattuja lautasia. Olin koko ajan varuillani, en osaa sanoa miksi. Yht' äkkiä lautaset alkavat lentämään minua kohti, ihan niin kuin joku olisi heitellyt niitä ja todella kovaa.
      Makaan maassa paiikissa. Pääni sisällä tuntuu siltä kuin siltä minua olisi lyöty takaraivoon halolla, jonka jälkeen kuulen todella matalan äänen sanovan: "ellet nyt lähde, en ikinä anna sinun palata tänne!" jonka jälkeen heräsin yltä päältä hiessä.
      Uskalsin sen verran liikkua että katsoin kelloa, se oli klo 2 yöllä. En nukkunut enään sinä yönä, ja olin vain täysin liikkumatta monta tuntia.

      En osaa vieläkään selittää, miltä se ääni tuntui ja kuullosti päässäni... se oli jotain sellaista, jota moni ei varmaankaan koe.... ja ihan hyvä niin...

      • Meikä-ukko

        Ihan kuin joku olisi kuiskannut ne sanat korvaani nukkuessani...


    • Kaarlovalkonen

      Aika kesyjä juttuja. Mitäs leikitte henkimaailman asioilla paha saa palkkansa ja kuten huomaatte eivät enää omannekaan teitä voi auttaa sen jälkeen kun totuuden hetki koittaa. Lapsena puukotin demonia jalkaan terkkuja sulle onko ollu paljon uhreja? :D
      Poliisit kantavat luvanvaraisia aseita laittomasti mukanaan mutta tuovat ne käytännöllisesti ladattuna pidätystilanteisiin...

    • nimimerkkierkkimerkki

      Tämä tapahtui joskus teininä.. Meidän lähellä oli autiotalo, jossa oli perimätiedon mukaan asunut joskus ennenvanhaan yksinäinen "noitavoimia" omaava eukko. Perimätiedon mukaan eukolla oli myös eräs "taikakalu", jonka avulla hän oli auttanut luokseen tulleita ihmisiä. Noh, mökissä asunut muori oli kuollut luonnollisesti jo vuosikymmeniä aiemmin, ja kaikki kalusteet oli aikojen saatossa viety autiotalosta pois. Tuota taikakalua ei perimätiedon mukaan kuitenkaan kukaan ollut eukon kuoleman jälkeen löytänyt. (Nämä kylälegendat on parhaita!)

      Menimme sitten joskus teini-ikäisinä erään kaverini kanssa tutkimusmatkalle mökkiin sisälle. Katseltiin mökissä sisällä ihan kaikessa rauhassa, ja ihmeteltiin miten aika olikin tuossa tuvan ja yhden huoneen mökissä kuin pysähtynyt. Meillä oli tosi rauhallinen ja hyvä fiilis, kunnes kaverini heitti mulle kuin puoliläpällä ääneen, että eiköhän etsitä se taikakalu kun kerran täällä ollaan. Välittömästi tämän jälkeen tulvahti molemmille järkyttävä pakokauhun tunne, katsoimme vain toisiamme, ja molemmant lähtivät juoksemaan kohti lähintä ikkunaa (olimme siis kammarissa, ja ulko-ovi oli tuvassa). Hyppäsimme ikkunasta ulos (*toim.huom. ikkunassa ei lasia), ja juoksimme hyvän matkaa ennen kuin uskalsimme edes hidastaa vauhtia. Emme puhuneet tuosta tapauksesta kovinkaan paljon jälkeenpäin, mutta todella voimakas tunne jonkin todella pahan läsnäolosta ainakin itselle siinä hetkessä tuli. Tuon tapauksen jälkeen kumpikaan ei enää koskaan ehdottanut edes leikillään seikkailua tuohon autiotaloon.

    • kjsdaiorat

      Asuimme oikeastaan koko lapsuuteni talossa, jonka "vanha osa" oli paikkakunnan vanhimpiin kuuluva rakennus, ja muutenkin tutkimusten mukaan paikalla oli ollut jonkinlaista ihmisasutusta jo kivikaudelta lähtien. Tuossa talossa näin melko usein jostakin takan kulman takaa tai oviaukoista viuhahtelevia, huoneen poikki kulkevia "varjoja", ja joskus kuului askeleitakin. Joskus huusin perheenjäsenteni nimiä, kun olin luullut olevani yksin kotona. No, yksin (tai "yksin", hehe) olinkin, ja luonnollisesti kukaan ei vastannut huutoihini. Monet kerrat nää "varjoihmiset" sai mut tarkistamaan talon kaikki huoneet, josko sittenkin esimerkiksi jompi kumpi veljistäni olisikin ollut kotona ja pilaillut kustannuksellani.

      Ja tähän täytyy lisätä, että olen yleensä hyvin skeptinen, ja pyrin löytämään aina järkiselityksen asioille. En myöskään ole kovin "herkkä" millekään yliluonnollisille asioille. Näitä varjoja tuolla talossa näkyi kuitenkin sen verran usein, ja sen verran todentuntuisia ne olivat (siis ihan tosissani havahduin ja luulin, että joku käveli huoneen poikki), ettei ihan kaikkea enää vain pystynyt selittämään väsymyksellä tai mielikuvituksella tai muullakaan "järkevällä". Toinen lisäys vielä, että olen asunut tuolta pois muutettuamme useissa eri paikoissa, enkä ole noihin "varjoihmisiin" tuon talon jälkeen törmännyt. Jäivät siis sinne meidän muuttaessa pois. En kuitenkaan muista pelänneeni tai kokeneeni mitään muitakaan negatiivisia fiiliksiä talossa, ja lopulta opin ohittamaan nuo varjot pelkällä olankohautuksella. Ehkä paikan vanhat asukkaat kävivät vain silloin tällöin tsekkailemassa minkälaista väkeä talossa nykyään asuu. :)

    • kakkiaisiion

      Miepä näin äsken outoa unta: "Unessa sieluni vaelteli Helsingissä, luultavasti. Olin paikassa, jossa oli paljon ihmisiä. Sanottiin, että jonkun oppilaitoksen alle oli kuulemma (ehkä pommisuojaan) muurattu ruumiita. Miksi ne olivat siellä, sitä ei kerrottu, olivatko he vainajia vanhoilta ajoilta, ja niitä ei haluttu siirtää? Jotenkin aavistelin, että he olivat rikoksen tai väkivallan uhreina sinne päätyneet, ehkä pari henkilöä. Vanhat pommisuojat ovatkin muhkuraisia, ja sinne on helppo piilottaa ruumis, esim. velanperinnän jälkeen. Ihmisiä katoaa oudosti. Viekää ruumiskoirat nuuskimaat vanhat väestönsuojat ja oppilaitosten kellarit." Se oli unta, en tiedä oliko oikeasti näin tapahtunut.

    • Idiot

      Moi mulla ois yks mut en tiiä onks tää paranormaali mut ainaku pelaan jotai pelii nii en onnistu siinä mut sitku sanon vaa läpäl SOS nii jotenki onnistun siin pelis aina

    • Idiot

      Mulla ois yks taas olin 8—7vuotias sain jonkun HP läppärin ei ollu paras ja latasin siihen pelejä ja pelit ei kerenny lataa viel nii mentii perheen kanssa nukkuu sitte mun iskä niiku sanoo sielt toisest huoneest mun veljen nimen mut mun iskä oli nukkumassa sitte mun äiti vaa sanoo mun iskälle et sanoit sä mun veljelle jotai iskö sano en yleensä mä kuulen jotain mut tällä kertaa äitiki kuuli sen nii siinä oli jotai outoo

    • Tanjuskeli

      Kun olin 19 niin yöllä mun sängynpäätyyn ilmestyi ilkeä haamu.se oli romaninaisen haamu ja sillä oli koirakin ketjussa.se manas mua.herättelin siinä sitten miesystävääni ja vasta kun hän heräsi niin haamu katosi.
      nyt sitten yli 30 vuotiaana vanhassa talossa missä asun niin kummittelee.kummitus tulee öisin kiusaamaan.se riuhtoo ja kerran tunsin kun pidin sitä tai jotain mikä onkaan niin ranteesta kiinni. sittemmin se on rauhoittunut ja kohtaamiset on esimerkiksi sellaisia että kun olin jättänyt yöksi musiikkia niin heräsin siihen että jokin heilutteli mun jalkoja musiikin tahtiin,mun jalat niinku heilu ilmassa kun makasin.ja itse en sitä tosiaan tehnyt.sitten olen kuullut äiti vainaan laulavan mulle.mulle tapahtuu niinkuin öisin mutta olen aina heräksissä kun tapahtuu.lemmikit näyttäytyy mulle usein.enää en siis pelkää vaikka tapahtuukin kaikenlaista.

    • tytto18ypkk

      Olen joskus aiemminkin kirjoittanut tämän tyyliseen keskusteluun, että mitä "paranormaalia" olen tässä vuosien aikoina kokenut. En nyt jaksa uudestaan samoja asioita kertoa, mutta koska juuri äsken koin jotain todella hämmentävää, niin haluan jakaa sen täällä teidän kanssa.

      Eli luin ihan just muutama minuutti sitten kirjaa kaikessa hiljaisuudessa, kun mun ovi napsahti itsestään kiinni. Olen aika hämmentynyt, koska muu talon väki ei ole enää hereillä, eikä ikkunat ynm. ole auki, joten vedon takia se ovi ei ainakaan voinut mennä kiinni.

      Ovihan oli sinänsä kiinni, mutta ei silleen kokonaan, että se olis napsahtanut. Huh, aika hurjaa näin pitkästä aikaa kokea jotain tämmöstä! Outoa kyllä, mutta olen rauhallinen. Yleensä pieni paniikki on vallannu mun mielen, mutta ei näköjään tällä kertaa :o varmaan johtuu siitä, kun mulla on valot päällä, suora näkymä huoneen ovelle ja koira vieressä.

    • JaJA12

      TÄMÄ ON TOSI PARANORMAALIA JA TÄMÄ LIITTYY TY PEHMOIHIN!!

      Rakastan TY pehmoja niin mulla on niitä 15 ne maksaa ainaskin pienet jotain 4,90e mutta joo eli olin saanut opelta ihanan uuden pehmon kun koulu loppu ja sen pehmon nimi oli cancun se luki lapussa cancun on Nytten jo noin 5 vuotta vanha lopussa äiti kysyi että voiko siitä luopua niin mulle se oli ihan Ok vaikka olikin vaike luopua cancun oli sillon tällön nukku lattialla tai sägyssä jos cancun nukku lattialla niin löysin aina sen aamulla vierestä joku päivä ostaja tuli katsomaan pehmoa cncunia se osti ja lähti cancun mukana mutta kaks päivää myöhemmin joku pimpotti ja siällä oli sama nainen se halusi palauttaa cancunin meille se sai rahat takas ihmeteltiin että miksi mutta jatkettiin myymistä cancun tultiin hakee taas eri nainen kyllä saatiin soitto siltä naiselta joka osti cancunin että hän tu sen takaisin ihmeteltiin että miksi kaikki palauttaa sen lopulta kysyttiin ja no oli sanonut että cancun TY pehmo ei ole pelkkä pehmo vain elävä pehmo äitini ei uskonut enkä minäkään lopulta poistettiin ilmoitus ja pidin cancunin itselläni tajusin yks yö kun kuuluu ihan kauhee paperin repimis ääni jalka päästä katsoin että onko cancun tai kaikki pehmot vierellä en nähnyt mitään kun kurkistin halki päähän mutta sitten olin rohkea ja katsoin siällä oli cancun repimässä paperia siis TY pehmo eli lopulta vain minä näin sen ja uskoin siis en tajua mitä tapahtui nykyään cancun on minun lemmikki cancun on chihauva rodultaan ja 5v kaikki tuijottaa minua kun talutan pehmoa ja ostan koiran ruokaa ja ynnä muuta siis nykyään se liikkuu ihmisten nähtävillä koko perhe uskoo tämä ei ole vitsi tämä on totta

      • Haamuihin_uskoja

        Tätä en kyllä usko, sama asia että, sanoisin mun ruoan heränneen eloon...


    • En_ole_Robotti_

      Noniin, oon siis 4lk ja mun kaverilla on Diabetes. Noh menin sitte sen kanssa aikasemmin syömään ja kun tultiin takasin ja alettiin pukemaan ulkovaatteita niin pukkareista kuulu sellanen ääni joka kuulosti takin/tavaran tippumiselta. No sitte katottii käytävälle josta nähtiin poikien pukkariin ku ovi oli auki mutta mitään ei ollu tippunu, ei ollu lattialla mitään. Ei sen enempää katottu paikkoja tai keskusteltu asiasta.

      No tässä on viel toinen OUDOMPI juttu.
      Oli välitunti ja juoksin lumivuoresta alas, huomaan että tyttöjen pukkarin ovi menee auki ja tumma henkilö menee sisään. Kaverini oli edessäni ja kysyin häneltä että "Näitkö ton?" Hän vastasi "Ai minkä??" Ja sanoin että tyttöjen pukkariin meni joku, sitten hän sanoi näkevänsä sen. No mentiin sitten yhdessä sisälle katsomaas ja kappas. (Tyttöjen pukkarissa on siis wc ja suihku itse pukkari) Suihku "huoneessa" oli valo auki ja salissa ei ollut ketään. Mentiin sitten juoksemalla kertomaan asiasta muille kavereille ja mentiin 10 hengen porukalla katsomaan. No sitten kun palattiin ulos huomattiin että salin ovi oli auki..... Eikä kukaan avannut sitä. No sitten alkoi ruokailu ja kerrotiin meidän liikkaopelle asiasta ja se ei uskonu. Jotku oli myös kertonut muille, kuten 1lk, 2lk ja 3lk. Yms. Ruoan jälkeen oli liikkatunti ja KAIKKI puhu tapahtuneesta. Sitten meidän liikkaope sanoi että ne oli puhunu asiasta opettajien kesken ja ope oli kyl pettyny meihin ku tällästä "keksittiin" :D
      No sitte se sano vielä perään että (En halua paljastaa nimeä joten olkoon nyt Liisa) Liisa kävi pistämässä meille tän radan kuntoon joten kummituksia ei ole. Me sitte sanottiin että ei Liisa ollu täälä ku tultiin heti kattomaan. Ei ollu salissa, ei ollut eteisessä tai koko rakennuksessa (Meillä on siis oma rakennus jossa on sali, pukkarit, luokka, eteinen yms. No se liikkaope kuitenki sano että asiasta ei enää keskustella kun kummituksia tai mitään yliluonnollisia juttuja ei ole olemassa.

    • kytäjäläinen

      Tämä tapahtui 28 . 10 . 2018  Kytäjällä, Kytäjäntien ja Kytäjänkartanontien risteyksessä.
      Oli täydenkuun aika, ja kello lähenteli keskiyön hetkeä.
      Paikkakunnan kansanperinteen mukaan Kytäjän kartanon edesmenneen isännän,
      Hjalmar Linderin haamu ilmestyy , jos paikalla täydenkuun aikana keskiyöllä pieraisee
      voimakkasti 2 kertaa.
      Minä onneton kokeilin tarinan uskottavuutta ja mainittuun aikaan mainitulla
      paikalla päästin 2 kovaäänistä pierua.
      Hjalmarin haamu ilmestyi välittömästi eteeni !
      Säikähdin niin, että ilmestymisen jäkeiset muistikuvani monen tunnin ajalta ovat pysyvästi
      pyyhkiytyneet mielestäni.
      Varoitankin kokeilemasta kansanperinteen uskottavuutta, minua heikkohermoisemmille
      siitä saattaa jää pysyviä psyyken vaurioita !

      • kytäjänkingi

        Minä kokeilin tuota myöskin. Valitettavasti toinen pieru tuli märkänä ja paikalle ilmestyi Hjalmarin haamu osoittelemaan minua sormella ja nauramaan housuunpaskojasta. Se oli niin noloa etten nukkunut kolmeen yöhön ja saan edelleen paniikkikohtauksia.


      • Anonyymi

        Anteeksi mutta kuolin nauruun.


    • 777.777
      • Anonyymi

        Monta juttuu.tääl kotona viimesin,istuin tvtä katsellen ,tv vali suuntaani.tvn takana valkea tiiliseinä,sitten oviaukko käytävään kun tiiliseinä loppuu.Näin syrjäsilmällä joku valo kulkee pimees käytäväs n,20cm lattiasta.No en välitä jatkan tvn katselua.Ohjelma loppui, ajattelin vien koiran ulos.Menin käytävään valot päälle,js menin wc,jätin oven auki, koira ihan parin metrin päässä maassa katsoo lattiaa,reagoin näin mustan juovan noin 40cm liikkui maton suuntaan minua kohden.Lähdin ulos..jotenkin oli olo älä katso taaksesi...Oliko silloin kuollut lemmikkieläimemme häkkiin..löydettiin seur.pnä.Klo oli jo 22 jälkeen kub ulos menin.Ruokin yleensä 18-19,00 luulin hän nukkui kolossaan.Meidän talossa asuu joku yötassuttaja muutenkin moni kuullut.,kissa jos sisällä ei kuulu.Herännyt itsekkin kun joku tassuttaa ohi,laittamaan äkkiä valoja mitään näy.Mies monesti huutanut tuu hakee kissa pois?!? Mikä kussa oma kissa ulkona..Minulla on ollut paljon kissoja haudattu nurjalle yksi.Pidän pikkuvaloja lattioilla yö en ikinä nuku pimeässä..kissat on olleet minulle rakkaita jokainen..nykyinen 13 v kolli.Kirj.lisääkin tosii outoi tapahtumii kun ehdin..noihan ei pelota sinänsä.Herkät ihmiset,eläimet aistii noita näkee.Kettukin odotti meitä yksi ilta,outo korpin käytös kun olin syystöillä naapurin?puussa, naapuriin tuijotti kun katsoin sitä..outo.

        .


    • Anonyymi

      Yhdesti kun olin mun äidin sylissä normaalisti. Ja sano että menee keittiöön eli alakertaan . Jäin katsomaan televisiota. Sitten telkkari meni kiinni ja säikähdin vähän. Menin alakertaan äidin luokse mutta äiti ei ollut siellä. Sen jälkeen soitin mun iskälle että OON YKSIN KOTONA KUN ÄITI LÄHTI JONNEKKIN. Sen jälkeen mun iskä yskäsi ja kuului tosi epämielyttävä ääni ja lopetti puhelun sen jälkeen kun laitoin mun puhelimen pöydälle ja menin istumaan keittiön tuoliin ja ajattelin että onko tää totta sen jälkeen kun katoin ikkunasta ulos niin katoin että joku katsoo minua ovesta sisälle ja se oli joku musta Takkinen mies ja sillä oli naarmuja sen naamassa ja sillä oli mustat housut ja tukka säikähti ja menin ylös ja tuntui että joku jahtaa minua ja sen jälkeen huusin NYT RIITTÄ! Ja sen jälkeen heräsin sängyltä ja äiti ja isi oli lohduttamassa minua jäin ihmettelemään tosi paljon oliko se unta vai totta.

    • Anonyymi

      Multa löytyy mulla on tara mehiläisen pesiä se on metsän reunalla meillä on siellä riista kamera joka sunnuntai sieltä tulee klo 03.03.00 yö kuva jossa ei näy mitään mutta jos kuvaa zoomataan tarpeeksi lähellä kuvan reunaa näkyy 4-5 hahmoa jotka hymyilevät mutta oudointa on se että viime vuonna tuli joka viikonloppu keskiyöllä kuva jossa näkyy valo ihan kuin olisi ufo ja on tullut videoita joissa näkyy moonvalkkaava ihmismäinen hahmo ja minun Enon kaverin riistakameraan on tullut pystyssä kävelevä risu

    • Anonyymi

      Uskon Jumalaan ja siihen, että meillä on suojelusenkeli / enkeleitä. Tää oma tapaus on hyvin omalaatuinen ja täyttää varmaan jonkun mielestä "paranormaalin" mitat.

      Ajelin eräänä talvi-iltana autolla työpaikkakunnalle ja havahduin kun tajusin supattavan itselleni sanoja Peura..Peura.. Ei menny kovin montaa sekuntia kun peura juoksi hyvin läheltä vasemmalta autoni eteen ja ehdin jarruttaa enkä törmännyt siihen.

      Olen varma, ettei ne hokemani sanat olleet sattumaa vaan johdatusta hyvältä Jumalalta. Olisi liian epätodennäköistä, että huvikseni supattaisin huuliltani itsekseni noita sanoja ja juuri samalla hetkellä oikea peura hyppää eteen.

      Toinen hyvin jännä sattuma oli lapsuuden kodissani. Muu perheeni lähti johonkin tapahtumaan, mutta minä päätin jäädä kotiin vaikka olin alunperin lähdössä mukaan. No meni muutama tunti ja kotona ollessani kuulin keittiöstä jonkun äänen. Menin kattoo mikä siellä on ja näin liedellä olevan vanhan-ajan mehu-Maija-mehunkeittimen sulavan siitä metallijalustastaan lieden päälle. Sulaa metallia oli jo niin paljon, ettei olisi mennyt kauankaan kun sulava metalli olisi valunut keittiön muovimatolle ja siitä lähellä olevalle kangasmatolle. Sammutin paniikissa lieden ja tajusin heti miksi minun oli pitänyt jäädä sinä päivänä kotimieheksi. Varjelusta isolla kädellä. Talo olisi ehtinyt varmasti palaa iltaan mennessä maan tasalle, jos siis ketään ei olisi ollut kotona. Porukka tuli kotiin illan suussa ja kerroin, että melkein meinattiin joutua kodittomiksi ilman ihmettä.

      Muitakin sattumuksia on ollut, mutta ne eivät ole jääneet niin selvästi mieleen kuin edelläkertomani.

    • Anonyymi

      Noin kuusi vuotiaana, olin vanhassa kämpässäni ja olin yksin kotona. Asuin silloin kerrostalossa jossa oli tapahtunut aikaisemmin tulipalo joka oli polttanut yläkerran missä asuin. Paljoa ihmisiä ei kuollut mutta parista yläkerran perheistä oli kuollut perheenjäsen. Naapuristani oli kuollut 1976-luvulla pieni poika. Siitä lähtien kun muutin asuntoon, olen kuullut hänen kuolinpäivänään yöllä klo 00.00 pienen lapsen itkua.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 197
      2782
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      253
      2749
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      66
      2382
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      206
      1875
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1364
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1338
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1307
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      23
      1275
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      49
      1245
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      158
      1142
    Aihe