Miksi Jumala antoi vapauden?

Onko kukaan miettinyt sitä, että miksi Jumala antoi meille vapaan tahdon?

Kyllä luultavasti jokainen meistä haluaisi mieluummin elää, vaikka robottina, sellaisessa maailmassa, jossa tapahtuu pelkkää hyvää.

Vai kuka ei haluaisi elää sellaisessa maailmassa, jossa tapahtuu pelkkää hyvää ja mikä on perustelusi asialle?

Kuka ei haluaisi elää sellaiseissa maailmassa, jossa kukaan ei voisi tehdä toiselle pahoja asioita, vääriä asioita ja kukaan ei voisi edes ymmärtää, että mitä sellainen pahan tekeminen toista kohtaan on?

Otetaan esimerkiksi lähimmäisen kohtaaminen. Kun vieras ihminen tulee sinua vastaan, niin sinä voit hymyillä ja katsoa häntä silmiin, tai vaikkapa laskea katseesi alas ja tuijotella kengän kärkiäsi.

Sitten voit hänen kohdallaan mutista käteesi, että saatanan tunari tai voit ottaa puukon taskusta ja lyödä sen lähimmäisen rintakehäään.

Mitäpä jos kaikki muut vaihtoehdot olisi poistettu kuin se, että katsot häntä silmiin ja hymyilet?

Tässä on vielä sellainen ajatuksellinen ongelma, että nyt tietenkin jokainen valittaa siitä, että ei se ole kivaa, kun puuttuu valinnanvapaus, vapaa tahto.

Mutta jos maailma olisi luotu sellaiseksi, että täällä ei olisi mitään pahaa, emmekä voisi edes käsittää sellaista ajatusta, että vastaantulevan lähimmäisen voi kohdata muullakin tavalla kuin hymyilemällä ja katsomalla häntä kohteliaasti silmiin, niin ymmärtäisimmekö me sen, että meiltä on viety jotain?

Jos ette ymmärtäneet tuota, niin miettikää kissaa. Kissan silmät ovat sellaiset, että kissa ei näe juuri mitään värejä. Kissa näkee jotenkin sinisen ja keltaisen, mutta ei erota juurikaan muita värejä.

Harmitteleeko kissa koko ajan sitä, että kissalta puuttuu kyky nähdä vaikkapa punainen, oranssi tai ruskea?

Kissalla ei ole mitään käsitystä punaisesta, tai ruskeasta, niin ei se niitä edes kaipaa tai koe, että onpas nyt harmi, kun minulta on viety sellainen asia pois.

Sitten jos kissa näkisi aluksi kaikki värit täydellisesti, mutta vuosien päästä otettaisiin kaikki muut pois, paitsi sininen ja keltainen, niin toki silloin kissa saattaisi havaita, että häneltä on viety jotain.

Jos pahuus olisi poissa ja et edes kykenisi ajattelemaan toisen ihmisen vahingoittamista tai varastamista, niin surkuttelisitko silloin sitä, että et voi varastaa tai tappaa toista ihmistä?

Kokisitko, että sinulta on viety vapaa tahto?

Kun kissa ei näe punaista, niin kokeeko kissa, että häneltä on viety punainen, kun hän ei ole koskaan sellaista nähnyt, eikä voi edes kuvitella, että miltä punainen väri näyttäisi?

Jos ihminen olisi Jumalan toimesta tehty vain hyviä valintoja tekeviksi, niin olisiko maailma ja sinun elämäsi jotenkin huonompaa kuin nyt?

Jos ihminen olisi luotu vain hyviä valintoja tekeviksi, niin kaipaisiko joku kuitenkin salaa tappamista tai varastamista?

Jos ei edes ymmärrä, että mitä sellainen on?

Ja kuitenkin tämä Jumala tekee lopuksi kaikista pelkkään hyvään kykeneviä robotteja palvomaan itseään, niin mikä ihmeen idea Jumalalla on tämä välivaihe ennen sitä?

Sen jos joku minulle kykenisi selittämään edes jotenkin loogisesti, niin mitähän siitä voisi seurata? Jumalanne saisi itseään yhden palvomaan lisää? Eiköhän se Jumalan itsetuntoa hivelisi aikalailla?

13

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jorma K

      Jumala haluaa meidän tekevän rikoksia?

      • Rötöstelijä jumala

        Jorma Katainen on tätä mieltäkö?

        Suurimman rikoksenhan se jumala teki itse kun loi pahuuden maailmaan enkelin muodossa?

      • >> Jumala haluaa meidän tekevän rikoksia? >>>

        Jumala antoi meille vapaan tahdon tehdä mitä tahansa, vaikkapa pahuutta siksi, että me emme kuitenkaan tekisi vapaan tahdon sallimalla tavalla.

        Sillä vaikka sinulla on vapaus tehdä mitä haluat, et kuitenkaan voi tehdä, jos mielit päästä kyseisen jumalan hoteisiin.

        Eli eihän sinulla silloin joka tapauksessa ole vapaata tahtoa, vaan sinun on käyttäydyttävä jonkun toisen tahdon mukaan?

        Adventtikirkon opit kahlehtivat sinun tahtosi aika tarkasti ja jopa auton tankkaamiseen sapattina on ohjeet löydettävissä kyseisen lahkon sivulta.

        http://www.adventist.org/information/official-statements/documents/article/go/0/sabbath-observance/

        Siinä on sivukaupalla vapaata tahtoa?

        Vai onko?

        Entäpä vaikkapa musiikki? Adventtikirkko määrää jopa sen, että millaista musiikkia sinä voit kuunnella:

        http://www.adventist.org/en/information/official-statements/guidelines/article/go/0/a-seventh-day-adventist-philosophy-of-music/

        Tai millaisia kirjoja voit lukea jne.

        Siinäpä sitä vapaata tahtoa on kovastikin, eli vapaan tahdon kortin vetäminen hiasta on täysin jonninjoutavaa lööperiä, kun eihän yhdelläkään adventtikirkon jäsenellä ole vapaata tahtoa, vaan jos aiot olla jäsen, kaikki määrätään USA:sta käsin.

        Ei lahkolaisella on vapaata tahtoa, vaan jonkun muun tahtoa sinä noudatat, jos aiot samoilla kinkereillä heilastella.

        Lienenkö aivan väärässä?

      • näinkö
        bushmanni kirjoitti:

        >> Jumala haluaa meidän tekevän rikoksia? >>>

        annetaan eteen viisi piirakkaa ja sanotaan että saat syödä näistä aivan minkä haluat kun sinulla on vapaus syödä vapaasti. Mutta jos syöt tuon, tuon tai tuon tai tuon niin sitten minä tuhoan sinut.

      • näinkö kirjoitti:

        annetaan eteen viisi piirakkaa ja sanotaan että saat syödä näistä aivan minkä haluat kun sinulla on vapaus syödä vapaasti. Mutta jos syöt tuon, tuon tai tuon tai tuon niin sitten minä tuhoan sinut.

        >>> annetaan eteen viisi piirakkaa ja sanotaan että saat syödä näistä aivan minkä haluat kun sinulla on vapaus syödä vapaasti. Mutta jos syöt tuon, tuon tai tuon tai tuon niin sitten minä tuhoan sinut. >>>

        Juurikin näin. Loistavaa, että välillä saamme aikaan jopa kiintoisaa keskustelua, kun häiriköivät huuharit pysyvät poissa!

        Eli jos palaamme avausviestiin, niin pohdimme asiaa sen näkökulmasta.

        Jumala antaa eteesi viisi piirakkaa ja kertoo, että sinulla on vapaa tahto syödä mitkä tahansa, vaikka kaikki.

        Sen jälkeen hän kuitenkin kertoo ehdoksi, että nuo neljä syömällä minä kuitenkin tuhoan sinut.

        Onko sinulla vapaa tahto?

        Mutta jos Jumala toisi sinun eteesi vain yhden piirakan ja sanoisi, että voit syödä tämän koska haluat, tai olla syömättä ja se olisi siinä.

        Onko nyt tilanne se, että sinulta olisi riistetty jotain?

        Olisiko sinulta viety vapaa tahto?

        Sinä et edes nähnyt niitä neljää muuta piirakkaa, joista olisit voinut valita itsellesi matkan tuhoon, niin oliko tuossa nyt muka vapaara tahtoa vähemmän?

        Eli olisiko se niin kauhea asia, jos huonot vaihtoehdot olisi meiltä riistetty Jumalan toimesta? Olisimmeko robotteja?

      • Pii Rakka
        näinkö kirjoitti:

        annetaan eteen viisi piirakkaa ja sanotaan että saat syödä näistä aivan minkä haluat kun sinulla on vapaus syödä vapaasti. Mutta jos syöt tuon, tuon tai tuon tai tuon niin sitten minä tuhoan sinut.

        Ei nyt ihan noinkaan..
        Vaan näin: eteen pannaan 5 piirakkaa ja sanotaan että saat syödä vapaasti minkä haluat, mutta tuo 5:s piirakka on myrkyllinen ja jos sen syöt niin kuolemalla kuolet joten älä syö sitä ..

      • Pii Rakka kirjoitti:

        Ei nyt ihan noinkaan..
        Vaan näin: eteen pannaan 5 piirakkaa ja sanotaan että saat syödä vapaasti minkä haluat, mutta tuo 5:s piirakka on myrkyllinen ja jos sen syöt niin kuolemalla kuolet joten älä syö sitä ..

        >> Vaan näin: eteen pannaan 5 piirakkaa ja sanotaan että saat syödä vapaasti minkä haluat, mutta tuo 5:s piirakka on myrkyllinen ja jos sen syöt niin kuolemalla kuolet joten älä syö sitä .. >>

        Voi sen ilmaista noinkin.

        Piirakan valmistaja myrkytti piirakan, mutta on kuitenkin niin mukava, että ilmoittaa sen etukäteen.

        Joku voisi jopa ajatella, että onpas rakkaudellinen ja oikeudenmukainen tuo piirakan valmistaja, kun kertoi minulle etukäteen, että minkä piirakan on myrkyttänyt, mutta tarjoaa sitä minulle silti!

        Joku voisi jopa ruveta palvomaan sellaista piirakkamaakaria ja toivoisi vaikka pääsevänsä sellaisen kanssa johonkin paikkaan esimerkiksi kuoleman jälkeen ikuisuudeksi!

        Olisitko sinä sellainen?

        Mutta kun piirakan valmistaja myrkyttää piirakan, mutta kertoo siitä sinulle, niin eikös sinun vapaa tahto noin periaatteessa mennyt siinä samalla, eli ei kukaan kuitenkaan valitse myrkytettyä piirakkaa, koska tekijä sen ystävällisesti paljastikin etukäteen. Silloin sinä toimit sen toisen tahdon mukaan, sillä hän varmisti piirakan myrkyttämisellä sen, että sitä sitä et tule valmitsemaan.

        Sinä toimit silloin toisen tahdon mukaan, et omasi.

      • bushmanni kirjoitti:

        Tuo oli aika hyvä kuvaus elämästä ja sen vaaroista.
        Maailma on täynnä asioita ja tilanteita joita ihmisen tulee välttää, jos on viisas. Esimerkiksi alkoholi on sellainen 5:s piirakka .. sen nauttiminen (mikä sana muuten "nauttiminen") tuhoaa ihmisiä ja avioliittoja ja kuitenkin sitä käytetään koko maailmassa.

        alex

      • alex.kasi kirjoitti:

        >>> Maailma on täynnä asioita ja tilanteita joita ihmisen tulee välttää, jos on viisas. Esimerkiksi alkoholi on sellainen 5:s piirakka .. sen nauttiminen (mikä sana muuten "nauttiminen") tuhoaa ihmisiä ja avioliittoja ja kuitenkin sitä käytetään koko maailmassa. >>>

        Maailma on ihmeellinen ja onko sen Luojalla mitään vastuuta asiassa?

        Mainitsit alkoholin. Se, joka on kaiken luonut, varmaan näki etukäteen, että ihmiset tulevat keksimään ennemmin tai myöhemmin, että käymisreaktiolla kyetään valmistamaan päihdyttävää ainetta määrätyistä sokeri- ja tärkkelyspitoisista aineista.

        Sitä syntyy myös joihinkiin hedelmiin aivan luonnollisesti määrätyissä tilanteissa ja tuo luoja varmaan näki etukäteen, että ihmiset pääsevät tuosta jyvälle ennemmin tai myöhemmin.

        Silti kyseinen luoja loi ne.

        Kyseinen luoja loi myös oopiumiunikon, vaikka hän varmaan näki etukäteen, että ihmiset enemmin tai myöhemmin keksivät valmistaa siitä heroiinia.

        Mitäpä jos hän olisi jättänyt oopiumiunikon luomatta?

        Olisiko maailma jotenkin huonompi paikka, jos meillä ei olisi valinnanmahdollisuutta valmistaa heroiinia oopiumiunikosta?

        Jos luoja olisi jättänyt luomatta tuon aitotumallisen koppisiemenisen kasvin, niin olisiko maailma huonompi vai parempi paikka elää kaikille?

        Sillä luojalla oli siihen mahdollisuus, mutta hän jätti sen käyttämättä, mutta sen sijaan hän loi meille kyseisen kasvin, jonka väärä käyttö aiheuttaa suunnattomia kärsimyksiä ympäri maailman.

        Maailma olisi paljon parempi paikka, jos kasvi olisi jätetty luomatta, vaikkakin ikävänä puolena mahdollisuutemme tai vapaa tahtomme olisi aavistuksen kaventunut.

        Joten luojaa voisi syyttää hieman samasta kaksinaismoralismista, josta kotimaista Alkoa tai ruotsalaista Systembolagetia syytetään.

        Alko ja Systembolaget myy tuotetta, joka aiheuttaa hyvin suuria ongelmia. Tämä tehdään siksi, jotta valtiovalta saa lisää tuloja, mutta tosin tuloista menee kaikki kyseisen myyntituotteen aiheuttamien vahinkojen korjaamiseksi. Eikä edes myyntitulo riitä vahinkojen korvaamiseksi, mutta se ei haittaa, koska laskun ongelmista maksaa joku muu kuin Alko tai Systembolaget.

        He puolustautuvat sillä, että vaikka he myyvät tuotetta, joka aiheuttaa ongelmia, niin sitä ei ole pakko käyttää väärin.

        Alkon ja Systembolagetin mielestä ihmisillä on vapaa tahto käyttää tuotetta, eli joko oikein tai väärin ja heillä ei ole mitään vastuuta siitä, että miten ihmiset toimivat vapaan tahtonsa puitteissa.

        Minä olen joskus kuullut hieman samanlaisia perusteluita myös eri jumalien toimien puolustelemiseksi. Vai olenko väärässä?

        Onko joku sitä mieltä, että Alkon tai Systembolagetin toimintaan ei tule puuttua millään tavalla, vaan alkoholia pitäisi myydä entistä vapaammin, jotta ihmisten vapaata tahtoa ei rajoiteta?

        Sillä ei heidän ole pakko toimia väärin alkoholin kanssa, vaan heillä on vapaa tahtoa toimia myös oikein, niin siksi asiaa ei pitäisi rajoittaa mitenkään.

    • Raamatun tarueeppoksen mukaan pahuus / synti oli lähtöisin jumalan / jumalien taivaasta, eli se pahuus oli perin kotokutoinen "tuote"

      Kun nyt aletaan analysoimaan Raamatun kertomusta pahuuden synnystä, niin väistämättähän esiin tulee se seikka, että jotainhan sen jumalan luomistyössä oli mennyt pieleen, ainakin sen yhden enkeliruhtinaan kohdalla, joka oli mahtava taivaallinen sotapäällikkö, koko enkelijoukon komentaja?

      Kun kerran kaikki jumalan luoma oli sangen hyvää ja onnistunutta Raamatun taruston mukaan, niin eihän se kuitenkaan ollutkaan niin täydellistä ja hyvää?
      Jumala oli siis luonut myös pahuuden? Eihän ilman jumalan sallimusta ja tahtoa taivaassa pitänyt tapahtua yhtään mitään?

      Sitten tullaan siihen tarinaan ihmisen luomisesta.

      Eikö jumala ollut oppinut mitään pahuudesta ja synnistä, koska loi kuitenkin ihmisen, jonka tiesi lankeavan, koska paratiisin keskelle oli laitettu oikein "tarjottimelle" puun oksalle itse pahuus, jonka edessä jumalankin "polvet" olivat aikoinaan notkahtaneet ja jonka vuoksi se jumalakin oli sotaa käynyt taivaassaan?

      Ensimmäiset Ihmiset eivät siis tienneet pahuudesta mitään, eikä jumala ollut vaivautunut kertomaan pahuudesta muuta kuin sen, että erään paratiisin keskellä olevan puun hedelmiä ei sovi maistaa, koska silloin ihminen tulisi tietämään mikä on hyvää ja mikä pahaa?
      Tiedonjanoisena ihminen ei kuitenkaan kestänyt sen valtavan älykkään enkeliruhtinaan edessä, vaan halusi tulla tuntemaan sekä hyvän että pahan?
      Tästäkö muinoin käydystä episodista sitten sinuakin rangaistaan? Eikös niiden isien mahdollisten pahojen tekojen pitänyt vanhentua 3 tai 4 sukupolven jälkeen?

    • Totuutta nyt

      Kukaan ei ole vielä ymmärtänyt, että Jumaluudessa asuu sekä paha, että hyvyys.
      Tämä lause paljastaa kaiken:

      " ...ja sovitti maailman ITSENSÄ kanssa eikä lukenut ihmisille heidän rikkomuksiaan."

      Jumala joutui siis sovittamaan myös itsensä!
      Ei Jumala siis voinutkaan syyttää ihmisiä rikkomuksista, koska Jumala itse oli myös syypää ihmisen rikoksiin!

    • valita puitten äärel

      Tarkoittaako Bushmanni, että kun ja koska en pysty olemaan mies ja elämään "kunnolla", syy on Jumalan.
      Siksi katsoisin, että minut, siis bushmanni pitäisi kasvattaa vankilassa ja ketju jalassa, että se omanäköinen paratiisi olisi totta ja Jumalan siten oikeudenmukainen.

      Jahas, että silleen, sellainen olisi Bushmannin jumala.

      Minä katselen mielelläni keskellä paratiisia, siis ei sen reunamilla, pimeässä nurkassa olevaa hyvän ja pahantiedon puuta, aivan avoimesti.

      Ja siksi kun näen, kuinka sen hedelmä on hirvittävä, jätän sen puun rauhaan.

      Jeesus osoitti, että sitä voi valita hyvän ja samanmielisenä olen Uuden Aadamin jälkeläinen ja "mies" enkä halua elää vastoin elämän oikeaa tekoa ja valintaa aivan omasta vapaasta tahdostani.

      En tarvitse siihen jalkapuuta, enkä kahleita, että se onnistuisi.

      Vaan aivan rakkaudesta elämään niin menen eteenpäin. Jumalan lain päämäärä on rakkaus. Siksi elämänpuun hedelmä maistuu.

      Myös se hyvän ja pahantiedon puun hedelmä on keskellä paratiisia, että sen voi nähdä, sekä tehdä valintoja, hyvän ja pahan välillä.

      Ei se niin vaikeata ole, mutta jos aina pahattaa sisältä ja haluaa juonitella Jumalalle joka asiasta, niin silloinhan se sydän on pahanilkinen ja kiero.
      Mutta, pakkoko se on hypävä sen mukana??

      Siinäpä sitä purtavaa..

    • Valopää

      Ongelmiesi selvittämiseen ei auta luonnontiede, vaan ennemmin filosofia. Mutta tähänkin sinä tarjoat tieteitä ilman mitään filosofiaa. Niinikään ateismien ongelmallista lähtökohtaista logikkaa, joka ei tarjoaa mitään muuta kuin inttämistä Jumalan olemassa oloa vastaan;) Vositko nähdä olemassa olevaa ylempää tietoa, jota ihmismieli ei tajua?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe