Onko meillä jäljellä Isänmaata?

marttiluukas

Oinosen kirjoitus Karjalaisessa.

Oinonen ihmetteli kirjoituksessaan sitä, miten sieltä Somalian taistelutantereilta, pakolaisina tulee pelkkiä nuoria miehiä tänne riesaksemme.
Päättäjät puhuvat sodasta ja sen mukanaan tuomaa pakolaisvirtaa, joka Suomen on tänne otettava. Kun mietin Oinosen kirjoitusta, niin hän oli oikeassa.
Ne pakolaiset, jotka sieltä sodan jaloista ovat tänne saapuneet, ovat vieneet paikan todelliselta humanistiselta pakolaisjoukolta. Sinne ovat jääneet lapset sairaat ja vanhukset, eikö niin!?

Syyttävä sormi osoittaa hallituksen suuntaan. Kun puhutaan työvoimapulasta ja katsoo Lieksaan tulleiden pakolaisjoukon suuntaan, niin pääasiassahan he ovat Oinosen tarkoittamia, parhaassa työiässä olevia nuorukaisia/nuoriamiehiä.

Kunta, joka ryömii heikossa hapessa, yrittää saada nämä maahanmuutto joukot koulutettua työelämään. Samalla, kun työttömyys luvut osoittavat todellisen työvoimatarpeen. Lyhytnäköisyyttä on olemassa, sillä yksinkertainenkin järki sanoo, mihin tämä päättyy.

Jos Lieksan kantana on asuttaa tämä vieras joukko kerrostaloihin, joiden ikä valitettavasti on sellainen, että ne vaativat korjauksia ja kuka ne kerrostalot korjaa, kun kellään ei ole varoja moiseen. Onko niin, että tämä ”farssi” päättyy, kun on jätettävä tärkeätkin kohteet korjaamatta, rahapulan takia.


”Väkivalloin” vaietaan turhat kyselijät, jotka kyseenalaistavat koko homman mielekkyyden. Jota se parhaimmillaan on. Jos Suomen koko maahanmuutto strategia on tällaista hölmöläisten hommaa, puhumattakaan EU:n tuomasta lisä ”avusta” , joka tarkoittaa halpatyövoiman lisääntyvä koulutus työn saanti mahdollisuuksia. Onko niin, että se työvoima tarve perustuu bussikuskeihin ja siivoojiin sekä yhdenmiehen yrityksiin. Heikolla ollaan.

Lopuksi kun katsellaan nyt ja aikaa vuonna 2010. Ovat mamujen liikuntavälineet uudistuneet rankasti. Ennen ”potkittiin” vanhoja ”ritsoja” nyt ovat tila-autot ja jopa uudehko mersukin nähty, jossa istuu mustamies ratissa.
En kirjoita tätä kateellisuuttani, vaan siksi, että oma nuoriso on vailla työtä, josta se eläke karttuu. Omat Lieksan päättäjämme, ovat sitoutuneet vankasti maamme hallituksen riveihin, he ovat uhka, enemmän kuin jokin kirjoittaja, joka kirjoittaa palstalle ja vaatii esiin totuutta, joka on olemassa mutta se vaiennetaan.
En nouse esivaltaa vastaan, he ovat kunnan palveluksessa ja tekevät työtään, en myöskään nouse mamuja vastaan. kirjoitan vaan totuuksia, vaikka ne yritetään karsia pois keskustelupalstalta. Eli vapaa sana yritetään poistaa, onko se kansalaisen demokratiaa vai vahvemman demokratiaa, mene ja tiedä!

54

277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Julkinen kuva

      " ”Väkivalloin” vaietaan turhat kyselijät, jotka kyseenalaistavat koko homman mielekkyyden. "

      Lieksa punaisena kuntana tunnettu myös. Politiikka kuin suoraan Venäjältä tai Pohjois-Koreasta !! Nämä valtaa käyttävät eivät vain sitä itse ymmärrä !!

    • Seurailija lingvisti

      "”Väkivalloin” vaietaan turhat kyselijät,.....
      "Eli vapaa sana yritetään poistaa.....

      Onko sinulla todella niin huono muisti, ettet muista niitä useita satoja kirjoituksia, jotka olet jo aiheesta kirjoittanut? Outoa urputusta sananvapaudesta, jota koko ajan käyttää. Minä olen uhri jorina on jo niin nähty. Keksi ihmeessä jotain uutta!

      http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/sort_name:"Kustaa Pöljä"?sort=created&perpage=25&term_keywords=

      http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/sort_name:"Makaberi"?sort=created&perpage=25&term_keywords=

      http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/sort_name:"M.H."?sort=created&perpage=25&term_keywords=

      http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/sort_name:"KP"?sort=created&perpage=25&term_keywords=

      • lönkvisti

        Nimimerkki lingvistin on turha selitellä sillä totuus ei pala tulessakaan.


    • isolla ruhollah

      Samaa olen jo vuosia pannut merkille ettei somaliassa vainota kuin 18-40 miehiä joiden on lähdettävä merimiehenä ollessaan hankkimien rahojen kansaa suomeen turvaan! Lapsia, nuoria naisia ja vanhuksia ei siellä oleva kriisi liikuta mitenkään, heidän on turvallista oleskella siellä!

      • veronsa maksanut

        Lieksan sos.demit kulkevat korvat luimussa..Ilmeisesti heille on tullut ns .omantunnon tuska tekemistään päätöksistå tuolla kaupungin "luottamusmiehinä-ja naisina".Onko parhaimmat ja terveimmät "pakolaiset" valtrattu Lieksaan??? Ja miten liene kantaväestön etenkin nuorten tulevaisuus?????


    • Kyrpä-Jooseppi!

      Minulla jos olisi valta, niin lähettäisin joka ainoan Somalin takaisin kotimaahansa sillä me emme heitä tarvitse

      • Jos minulla...

        ... olisi valta niin K-J olisi saanut raketin persijeensä ja sälli olisi hujautettu Venäjälle ns. tuli perseessä. K-J on niin tyhmä jätkä, ettei sanotuksi saaa-aaaa.


    • Lurttimaakas

      Marttiluukas hoi. Mulla on, mutta sulla ei.
      Mitäs täällä vielä luuhaat?

    • Tästä on kyse

      Kyllä lingvisti on ihan oikeassa. Hän ei puutu väitteisiin somaleista, vaan jatkuvaan kitinään siitä, ettei mamuista saa kirjoittaa. Miten tuollaista väitettä viitsitään viljellä jatkuvasti? Täysin asiallisesti lingvisti linkitti tämän helposti tunnistettavan moniniken tekstejä, joissa lähes kaikissa hän on joko etsinyt somalien huonoja puolia tai valittanut maahanmuuttajista työmarkkinoilla. (EU-valituksen ja uskontojen parjauksen ohessa.) Eipä näytä siis olevan ongelmia saada asiaansa esille.

      Minustakin on älytöntä valittaa sananvapaudesta asiassa, josta itse suoltaa päivästä toiseen tekstiä. Saa sitä tuhansia kirjoituksia värkätä vapaassa maassa, mutta ei pidä vetää hernettä nokkaan, jos sille vähän naureskellaan, kun samaan aikaan väittää, ettei saa ilmaista itseään.

    • "Olenko minä veljeni vartia"? Kuka lausuikaan tuon lauseen, Mutta se on totta. Mitä Kustaa Pöljä kirjoittaa, niin hän kirjoittaa ne ihan omalla vastuullaan.

      Tuo mamu juttu on ja elää ajassa. Lieksa elää siinä mukana. Näistä tapauksista ei koskaan kirjoiteta tarpeeksi silloin, kun se koskettaa oman väen tulevaisuutta.

      Tuntuu kyllä, että ne, jotka näihin mamu kirjoituksiin vastaavat kielteisesti, ovat tavalla tai toisella heihin sidottuja. Kun maahan istutetaan taimia, joiden paikka ko. kasveille ei ole soveltuva, ne eivät menesty, kuolevat ja kuihtuvat pois.

      Kyseleekö kukaan Lieksan päättäjä sitä, olemmeko me tyytyväisiä ja onnellisia, kun saamme vieraiksemme näitä "monikulttuurisia" ystäviämme koteihimme.
      Historia ei näytä opettavan suomalaisille yhtään mitään. Monikultturia tarvitsemme, mutta emme tässä muodossa. Täällä voi käydä opiskelemassa ja kylässä matkustella ja katsella nähtävyyyksiä, mutta se, että vähistä varoistamme joudumme kustantamaan heidän elantonsa, on toden totta absurdia.

      Mitä olemme heille velkaa, emme yhtään mitään. Silloin kun Suomalaisia lähti Ruotsiin ansaitsemaan "Volvo" tehtaalle, oli Ruotsissa hätä työvoimasta. Sodan jaloista veimme lapsia Ruotsiin. Sekin oli lähes veljeskansan auttamista.

      Olemmeko pakoitettu tinkimään siitä viimeisestäkin leivänpalasta, joka kohta on kädessämme, jotta täysin vierasperäinen ja maahan sopimaton kansa, saisi leveän leivän itselleen, mutta toisten kustannuksella.

      Luuleeko joku, että tänne jäisi koulunsa päättäneet ammatti ihmiset, työttömyyskortistoon. Kun työttömänä on joka viides ja sosiaalihuollon varat hiipuvat, niin kuka saa ja kuka ei. Suomi on menossa alas kuin lehmän häntä. Velkaa joka paikassa ja hallitus on kykenemätön tekemään minkäänlaista päätöstä, koska heiltä on valta viety.
      On turhaa olla solidaarinen, kun oma lehmä on ojassa ja omaleipä kysymyksessä. Emme pysty toimittamaan koko köyhtyvälle maailmalle leipää, kun ei ole mistä ottaa.

      Suomesta on valta siirretty pois Brysseliin. Työväki hiipuu ja entinen oman väen kunnioitus on enää herrojen käsissä. Kun kirjoittaa niin pitää myös olla peruste, mitä kirjoittaa ja jos loukkaan jonkun sisäistä harmoniaa, tuokoon omat perustelunsa tänne, eikä hae jotain ihmmellistä vanhaa jorinaa jostain, ainahan niitä löytää, mutta kun oma taito, ei riitä vastamaan asiallisesti, on parasta olla vastaamatta ollenkaan.

      • Minä tyhmä kantis

        Sinä olet viimeinen henkilö valittamaan vanhasta jorinasta. Eikö sinulla ole todellakaan mitään itsekritiikkiä? Pyörität samaa levyä neljättä vuotta ja syytät muita vahoista jorinoista.
        Minä en ole lingvisti, mutta näkeehän tuon sokea Reettakin, että sama kirjoittaja on kyseessä noissa nikeissä. Ei siinä, mitään reilu mies ottaisi vain vastuun omista kirjoituksistaan.

        Voi myös kysyä, kysyttiinkö meiltä kantalieksalaisilta halusimmeko kaltaisesi muuttajan tänne. Sinulla on tapana ikään kuin ylhäältäpäin neuvoa meitä lieksalaisia ja näyt todella pitävän meitä tyhminä, kun toistat samoja kirjotuksia aina uudestaan.


      • Minä tyhmä kantis kirjoitti:

        Sinä olet viimeinen henkilö valittamaan vanhasta jorinasta. Eikö sinulla ole todellakaan mitään itsekritiikkiä? Pyörität samaa levyä neljättä vuotta ja syytät muita vahoista jorinoista.
        Minä en ole lingvisti, mutta näkeehän tuon sokea Reettakin, että sama kirjoittaja on kyseessä noissa nikeissä. Ei siinä, mitään reilu mies ottaisi vain vastuun omista kirjoituksistaan.

        Voi myös kysyä, kysyttiinkö meiltä kantalieksalaisilta halusimmeko kaltaisesi muuttajan tänne. Sinulla on tapana ikään kuin ylhäältäpäin neuvoa meitä lieksalaisia ja näyt todella pitävän meitä tyhminä, kun toistat samoja kirjotuksia aina uudestaan.

        Yleensäkin kirjoittelen muilla, kuin lieksalaisten palstalla, mutta kun siellä Lieksassa on noita Somalikansalaisia suhteutettuna väkimäärään, huomattavasti enemmän kuin muualla.
        Ymmärrän kyllä kirjoittajaa, jos hän liittyy jollain lailla tähän mamu ja ennen kaikkea Somalikansan hyvinvointiin Lieksassa, puolustavan näitä vierasmaalaisia.

        Kun katsoin noita laittamianne nikkejä, niin kyllä eron huomaa luukaksen ja kp:n kin välillä. Se, että kirjoitukset ovat saman tyyppisiä ja liikkuvat samoissa linjoissa, on yleensäkin tavallista Somalikriittisillä.

        Jos yllä oleva nimimerkki väittää, että lieksalaiset ovat tämän mamu /Somaliasian ottaneet ja hyväksyneet, niin ok.
        On aivan sama, jos kirjoittajat jotka useimmiten kirjoittavat eri nimimerkeillä, kertovat samaa asiaa. Ketään en rupea neuvomaan, mutta sääliksi käy lieksalaista nuorta, joka valmistuttuaan hakee työpaikkaa, kun sitä kun yksinkertaisesti ei ole.
        En ole paluu, enkä muukaan muuttaja ja jokainen saa valita asuinpaikkansa miten itse sen haluaa. Ilmeisesti nimimerkki haluaisi lisää Somaleja Lieksaan, mikä ettei, ei se minua liikuta mitenkään.
        ------------------------
        ”Puskaraiskausten" määrä kasvanut
        Poliisin tietoon tulleiden raiskausten määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Tilapäisesti maassa oleskelevien ulkomaalaisten osuus tekijöinä on suuri, 20-30 prosenttia kaikista raiskauksista.
        - Ulkomaalaisten osuus on poikkeuksellisen suuri. Näissä tekijä ja uhri ovat usein toisilleen tuntemattomia, päinvastoin kuin suomalaisten tekemissä raiskauksissa. Näissä puhutaan niin sanotuista puskaraiskauksista, sanoo erikoistutkija Hannu Niemi.
        Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on myös kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Poliisi kirjasi viime vuonna noin 1 500 hyväksikäyttötapausta. Ne tulevat poliisin tietoon usein ryppäinä ja viime vuosina yhä useammin internetin kautta” (Yle uutiset)
        ---------------------
        Näitäkö tänne haluat?
        Miten on nimimerkin kanta siihen, että saimme ehkä pysyviä ”uusia” asukkaita tänne Lieksaan?

        Kun toivotaan palstan ehdoilla, että pitäytyisimme Lieksalaisten arjen asioihin, niin mikä ettei,. Kirjoitellaan epäkohdista ja myös nimimerkki voisi enemmänkin kiinnostua Lieksan nykytilanteesta, joka suoraan sanoen, on kohta katastrofaalinen ja syy ei suinkaan ole kansan, vaan omien päättäjien.
        Tiedän, että olet kosketuksissa niihin, jotka ovat syyllisiä nykytilanteeseen. Tunnen Lieksan väkeä niin paljon, että” tunnen rattaat sano jumala”! He ovat erittäin fiksuja, mutta miten on mahdollista, että joukkoon mahtuu aina niitä, joille Somalikansa on Jumala, Islamin kautta ja siunattu Lieksan päättäjien kautta.


    • Kylli-serkku

      Nämä mustat nuoret miehet ovat tulleet etsimään Suomesta töitä kun omassa maassa ei heille ole. Tämä pitää ymmärtää ja tarjota heille monenlaisia työpaikkoja jotta jokainen löytäisi paikkansa yhteiskunnassa. Ja voisi elättää perheensä usein monilukuisen. Näin myöskin Lieksan asukasluku kasvaa ja veronmaksajat lisääntyy.

      • Eikö mene perille?

        Varmaan koskee kieleesi, jos lausut ääneen kirjoittamasi tekstin. Siinä ei ole järjen häivääkään.

        Mustat miehet eivät todellakaan ole tulleet etsimään työtä Suomesta, eivätkä ainakaan Lieksasta. Päinvastoin mustat miehet ovat hakeutuneet loisimaan paikkakunnille, joissa ei varmasti ole minkäänlaista työtä tarjolla. On vain runsaita avustuksia saatavilla.

        Oikeissa töissä Lieksassa ei ole yhtään somalia. Ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaankaan. Ei vuosisatojen aikana kehittynyttä somalialaisten kultturia voida Lieksassa sormia napsauttamalla muuttaa. Somalit ovat aina teettäneet työnsä muilla eli orjilla. Lieksalaiset ovat nyt näitä orjia.

        Asukasluku voi kasvaa, mutta verokertymä ei kasva somalien loisiessa kylässämme.


      • ++++++
        Eikö mene perille? kirjoitti:

        Varmaan koskee kieleesi, jos lausut ääneen kirjoittamasi tekstin. Siinä ei ole järjen häivääkään.

        Mustat miehet eivät todellakaan ole tulleet etsimään työtä Suomesta, eivätkä ainakaan Lieksasta. Päinvastoin mustat miehet ovat hakeutuneet loisimaan paikkakunnille, joissa ei varmasti ole minkäänlaista työtä tarjolla. On vain runsaita avustuksia saatavilla.

        Oikeissa töissä Lieksassa ei ole yhtään somalia. Ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaankaan. Ei vuosisatojen aikana kehittynyttä somalialaisten kultturia voida Lieksassa sormia napsauttamalla muuttaa. Somalit ovat aina teettäneet työnsä muilla eli orjilla. Lieksalaiset ovat nyt näitä orjia.

        Asukasluku voi kasvaa, mutta verokertymä ei kasva somalien loisiessa kylässämme.

        Sitähän ei vasemmistolainen halua ymmärtää.

        Kannattaisi myös yrittää tutkia tätä somalien khat-huumeen käyttöä,se ei ole ihan pieni juttu. Ruotsissa arvioidaan että jopa 50% sikäläisistä somalimiehistä,käyttää aktiivisesti khattia,ja heidän työttömyysp.huitelee lähellä 90%.


      • spede from somali

        on tainnut veromenot vaan nousta..mistä niin veronmaksajia tulee kun ei ole töitäkään,tai siis on mutta ei palkanmaksajaa???..kysympähän vain??visainen kysymys


    • Demokratia

      15 % kannatuksella oleva puolue arvelee sanelevansa Lieksan ja Suomen tekemiset. Asioista äänestetään ja enemmistöpäätöksillä mennään, se on demokratiaa. Tätä ei osa näemmä hyväksy vaan itkee kuin pikkulapset kun omalle kannalle ei löydy enemmistön tukea.

    • Reppanax

      ”Väkivalloin” vaietaan turhat kyselijät, jotka kyseenalaistavat koko homman mielekkyyden.

      Valitettavasti tälle tielle Lieksassa on lähdetty. Ei epäselvää enää mikä puolue on kyseessä ja ketkä henkilöt.

      • omanapa

        Eräiden nimeltä mainitsemattomien "toverien elämäntyö" joutaa viemäriin ja se on siinä ja siinä, ettei viemäri koe itseään loukatuksi!


      • entinen demari
        omanapa kirjoitti:

        Eräiden nimeltä mainitsemattomien "toverien elämäntyö" joutaa viemäriin ja se on siinä ja siinä, ettei viemäri koe itseään loukatuksi!

        Hyvän maineen ja uskottavuuden rakentelu vie kolmekymmentä vuotta, mutta sen voi menettää yhdessä päivässä.
        Hyysäreitten on paras vain katsoa totuutta silmästä silmään.


      • entinen demari kirjoitti:

        Hyvän maineen ja uskottavuuden rakentelu vie kolmekymmentä vuotta, mutta sen voi menettää yhdessä päivässä.
        Hyysäreitten on paras vain katsoa totuutta silmästä silmään.

        Tuli mieleeni miten Timo Soinia halveerattiin, kun hän lausui noista nuorista tänne muuttaneista Somalikansalasisita, että ovat tuleet sotaa pakoon. Suomessahan teloltettiin rintamakarkurit. Kansa otti heti Soinin lausumaan omat evakkokansamme ja haukkui Soinin kaksinaamaisuudesta.

        Todellisuudessahan tämä koko "Pakolaishomma" on kaikkea muuta, kuin humanitäärisistä syistä otettuja. Miksi ei sanota asiaa suoraan niin kuin ne onvat. Nämä nuoret ja työkykyiset ovat tulleet halpatyövoimaksi Suomeen.
        Miksi kansaa pidetään niin hirveän tyhminä, etteivät sitä ymmärrä. Jos edes tuo 1800€ summa, olisi selvitetty niiden antajien toimesta, mutta kun vietiin porukka tilille siitä, niin silloin ollaan hakoteillä ja pahasti.

        Vieläkin joku kehtaa huutaa, että Ei se teille kuulu, mutta kun maksamme veromme, niin silloin myös on meillä oikeus tietää, mihin veromarkkojamme käytämme. Vaikkakin joku näkee siitä punaista.


    • Kylli-serkku

      Juovathan suomalaisetkin kahvia ja purevat purukumia miksi ei somali kotiikäväisenä saisi purra khattia. Eikö tulkin ja muiden somalialaisten avustaminen ole oikeaa työtä. On se ja varmasti raskasta. Kyllä sitä paitsi Lieksassa on muitakin somaleille sopivia työpaikkoja eivät vaan anna kun sanovat että pitää olla Suomenkieli täydellinen. Kaikissa töissä helteellä on lepotaukoja eikö sitten somalit saisi niitä pitää nurmikolla.

      • Puhut paskaa

        " Kaikissa töissä helteellä on lepotaukoja eikö sitten somalit saisi niitä pitää nurmikolla. "

        Onko Partalanmäen vanhainkodilla lepotaukjoja?
        Onko tehtaissa lepotaukoja?
        EI OLE !!!


      • Vieno-setä

        Ei Lieksassa eikä muuallakaan tarvitse kärsiä koti-ikävästä. Hyvin helppoa on muuttaa takaisin kotikonnuille rakkaaseen Somaliaan järsimään khatia. On varsin keinotekoista hommaa kun pitää tulla Lieksaan tulkattavaksi tai avustettavaksi. Somaliassa ei tarvitisi.

        Kuinka monta somalia on tehdastöissä esimerkiksi Pankakosken tehtaalla? Ei siellä prosessitöissä juurikaan tarvitse haastella millään kielellä, mutta töitä pitää tehdä vuorossa kahdeksan tuntia yhteen putkeen. Kone määrää tahdin ja vauhdin.


      • Levoton tauko
        Puhut paskaa kirjoitti:

        " Kaikissa töissä helteellä on lepotaukoja eikö sitten somalit saisi niitä pitää nurmikolla. "

        Onko Partalanmäen vanhainkodilla lepotaukjoja?
        Onko tehtaissa lepotaukoja?
        EI OLE !!!

        Lepotaukoja saa pitää ilman hellettäkin, mutta kahdeksan tunnin lepotauko päivässä on jo liikaa.


      • Eri lait

        Purukumia tai kahvia ei ole vielä luokiteltu huumeeksi. Lieksan virkavalta taitaa luokitella khatin nautintoaineeksi. Muualla Suomessa se on kielletty huumausaine.


      • turha puolustella

        Kylli-serkulle vastine.
        Tuossa Reunatien varrella oli toissa viikolla viisi maahanmuuttaja ns töissä Palkkatöissä tarkennetaan vielä. He makasivat koko viikon siinä sadan metrin matkalla ja heidän ankararan työntuloksena oli neljän koivun ympäriltä ruohon katkominen. Tämän olisi suorittanut tokaluokkalinen varttitunnissa.
        Ja tuohon on lisättävä vielä työnjohtokin kaupan päälle.


      • ja niitä piisaa

        Haiskahtaa hyysäriltä.


    • Miksi ei somaleita?

      Pankakosken tehtaalla työskennelleenä tiedän, että tehtaassa tarvitaan oikeita työntekijöitä eika loisia. Pelkät rukkaset eivät riitä eikä maleksijoita tai seisoskelijoita kauan katsella. Juuri tämän takia siellä ei ole yhtään somalia vielä koskaan näkynyt. Olen melko varma, ettei tulla näkemäänkään. Rasismista kuitenkaan ei ole kyse, vaan ahkeruudesta ja motivaatiosta.

      • tulipa sanottua

        niiin mutta kun he ovat korkeasti kouluttautuneita koneinsinöörejä...paperit on vain jääneet somaliaan

        eikö tehtaan demarit edes anna puoltavaa lausuntoa


      • Totta toinen puoli
        tulipa sanottua kirjoitti:

        niiin mutta kun he ovat korkeasti kouluttautuneita koneinsinöörejä...paperit on vain jääneet somaliaan

        eikö tehtaan demarit edes anna puoltavaa lausuntoa

        Tehtaan demarit olivat niitä, jotka halusivat somaleita Lieksaan ja jopa kaupungin päättäviin elimiin. Onneksi he eivät valitse työntekijöitä tehtaaseen eivätkä muuallekaan.


      • verot on maksettu
        Totta toinen puoli kirjoitti:

        Tehtaan demarit olivat niitä, jotka halusivat somaleita Lieksaan ja jopa kaupungin päättäviin elimiin. Onneksi he eivät valitse työntekijöitä tehtaaseen eivätkä muuallekaan.

        Voisihan tehtaan demareilla olla näytön paikka, ja todistaa oikeaksi, että Afrikkalaista huippuosaamista tarvitaan ja myös KÄYTETÄÄN Kosken tehtaalla. Juuri sitähän täällä tarvitaan, siis oiken kansainvälistä huippu-tieto-taitoa....Ei varmaan Lieksan peräkammarilaisia huolita sinne,(paitsi jos on lähisukua tai oikean värinen puoluekirja koprassa),,,Mutta nyt, laittakaa Afrikasta tulleet kone-ym viisaat inssit töihin..Tehtaan tuotanto nousee kohisten koskien kupeella...


    • uskontoko

      Hah hah. näkis vaan....No insinöörejä varmaan ovatkin päätellen elintasosta.

      • kuulin

        Kaupungin johtaja sanoi radiossa että yhtään kutsua ei ole lahetetty,eli tulivat "pyytämättä ja yllätyksenä".


      • Oi IrW
        kuulin kirjoitti:

        Kaupungin johtaja sanoi radiossa että yhtään kutsua ei ole lahetetty,eli tulivat "pyytämättä ja yllätyksenä".

        Ei saa kiihottaa. Se on vastoin sääntöjä. Kiinnittäkää relevanttiin huomionne. Tulee aika, jolloin joku sanoo: "Asento!" Hän sanoo myös: "Kerran vielä lepo." En toivo suurempaa konfliktia. Mutta onhan tuo ilmiselvästi ennustettavissa. Typeryyttä on maailmanhistoria täynnä. Yksi esimerkki MH17 alas ampuminen. Vastuussa olevat ovat loppujen lopuksi pelkureita, ajan pelureita ja kieroilijoita. Missä ovat Lieksan pelkuri, tulevan suuren tuskan aiheuttajat? Reilusti tulkaa vaan esiin. Putinkin saisi jo tunnustaa heikkoutensa. Ahneus ja ansaitsemattomien varojen kähmintä ei ole sallittua eettisesti. Ei moraalisesti, ei muissakaan inhimillisen oikeustajun piirteissä. Tulkoon valtaapitäville tulevaisuudessa järkeä.


      • Pyydettyina tulivat
        kuulin kirjoitti:

        Kaupungin johtaja sanoi radiossa että yhtään kutsua ei ole lahetetty,eli tulivat "pyytämättä ja yllätyksenä".

        Tottakai on lähetetty. Eihän kukaan muuten olisi Afrikan hevonkuusesta asti osannut Lieksaan saakka tulla.


      • usko menny
        kuulin kirjoitti:

        Kaupungin johtaja sanoi radiossa että yhtään kutsua ei ole lahetetty,eli tulivat "pyytämättä ja yllätyksenä".

        Ja senhän kaikki Lieksalaiset uskoo!!!


    • kokeillaas muistaa

      Sanoi kuka mitä sanoi, mutta Lieksan valtuutetut on itse yksimielisesti sen päätöksen tehneet. Sitä päätöstä ei ole tehnyt yksikään virkamies.

      • näytä toteen

        Ja tuollainen päätös sitten löytyy kaupunginvaltuuston pöytäkirjoistako?
        Laitahan linkki tänne vai satuiletko demarien ja vasurien suulla?


      • koortinaattori
        näytä toteen kirjoitti:

        Ja tuollainen päätös sitten löytyy kaupunginvaltuuston pöytäkirjoistako?
        Laitahan linkki tänne vai satuiletko demarien ja vasurien suulla?

        Ei löydy valtuuston päätöstä !


      • demarit syvältä

        Niin demari enemmistöinen valtuusto teki päätöksen kyllä kai ne persut koitti olla vastahankaan mutta ei pärjänneet vähemmistönä äänestyksessä. Kukaan ei uskalla ottaa vastuuta?


      • siitähän se alkoi
        koortinaattori kirjoitti:

        Ei löydy valtuuston päätöstä !

        Perustetaan Lieksaan Märäjälahteen pakolaiskeskus vai sijoitetaan maahanmuuttajat tyhjillään oleviin kaupungin vuokrataloihin. Näinhän se meni. Yksimielisen päätöksen teki valtuusto jonka kaikki tietää.


      • elekää itkekö enää
        demarit syvältä kirjoitti:

        Niin demari enemmistöinen valtuusto teki päätöksen kyllä kai ne persut koitti olla vastahankaan mutta ei pärjänneet vähemmistönä äänestyksessä. Kukaan ei uskalla ottaa vastuuta?

        Vai vastahankaan oli Perssut. Ei muuten olleet. Yhtämieltä kaikkien kanssa haukottelivat.
        Turhaan ne persutkaan enää persseilee.


    • Reppanainen

      Kovinpas herkästi se isänmaa katoaa joiltakin.
      Ei minun isänmaani ole mihinkään hävinnyt, vaikka tänne on tullutkin maahanmuuttajia.
      Johtuisiko siitä, että olen kulkenut pelotta sinne minne tie on sattunut viemään, ollut monessa mukana ja nähnyt vähän muutakin kuin metsää, lehmiä ja Jamalin.

      • loottus spaa

        Melko harmittomia nuo somalit ovat, eikä kukaan niitä enää mieti, kun ryssälässä vaihtuu parin vuoden sisään valta ja rajan yli tullaan kävelemällä. Kolin kylpylässä huljutellaan miehittäjän munaskuut raikkaaksi.


    • turhaa vouhotusta

      Mitä se haittaa, jos rauhanomaisia somaleita täällä on, tuovat vain lisäväriä ankeaan arkeen. Enempi saa olla huolissaan Venäjältä tulevaa uhkaa. Putinilla on pahat mielessä tännekin päin...

      • ­¢­

        aii'vaaan...

        Puuttini on aiheuttanut kaikenlaista sählinkiä niin paljon, että jos Venäjä nyt miehittäisi Suomen, niin maailmalla sitä tuskin edes noteerattaisi mitenkään.


      • ­¢­
        ­¢­ kirjoitti:

        aii'vaaan...

        Puuttini on aiheuttanut kaikenlaista sählinkiä niin paljon, että jos Venäjä nyt miehittäisi Suomen, niin maailmalla sitä tuskin edes noteerattaisi mitenkään.

        olisihan siinä hyvätkin puolensa. Somalit ja homot muuttaisivat Ruotsiin ja Venäjän kauppa alkaisi vetää ja Karjalakin saataisiin takaisin.

        Bensan hinta tuskin laskisi, mutta ruplina se olisi melkein ilmaista.


      • näin se menee
        ­¢­ kirjoitti:

        olisihan siinä hyvätkin puolensa. Somalit ja homot muuttaisivat Ruotsiin ja Venäjän kauppa alkaisi vetää ja Karjalakin saataisiin takaisin.

        Bensan hinta tuskin laskisi, mutta ruplina se olisi melkein ilmaista.

        Tai joutuisit somalin ja homon kanssa samalle vankileirille siitä syystä, että olet suomalainen.


    • Lähtö lähenee

      Putinin hengenlähtö alkaa olla lähellä. Kukaan ei suosi enää Putinia, ei oma kansa eivätkä naapurimaat. On vain ajan kysymys kun Putin lähtee viimeiselle matkalle kuten monet muutkin diktaattorit ovat lähteneet.

      • ei tsuaria

        Kysymys kuuluukin, mitä sieltä on nousemassa. Nelikymppisissä miehissä itää Venäjällä nyt voimakas nationalismi ja historiaa tulkitaan omaksi eduksi.

        Niin hullulta kuin se nyt kuulostaakin, niin Putinia voidaan muistella viiden vuoden päästä johtajana, joka yritti pitää Venäjää edes jotenkuten sivistyksessä ja markkinataloudessa kiinni.


    • Pitkällä aikavälillä tarkasteltaessa, Nyt on lyhyen aikavälin politiikalla menty jo tuo 3 – 4v. aika on kulumassa umpeen. Miten tästä eteenpäin. Kun tuo Sote on heittämässä myös Lieksan Terveyskeskuksen ”huisin nevadaan” ja ikäjakauma on vahvasti menossa väärään suuntaan, eli vanhuksia on entistä enemmän. Eläkeläisiltä leikataan 1.2% pois (normi 1.6%) Ostovoima ja myös sairastuminen on menossa väärään suuntaan.

      Vahvasti myös näyttää siltä, että tuo Mamu kysymys on, että tulivat jäädäkseen ja mikä ettei, onhan heillä korkeimman oikeus ja turva takanaan. Tämän kaiken on siunannut nykyhallitus, jossa istuu niin vasemmistoa kuin oikeistoakin ja kenen ehdoilla mennään, se on kysymys, johon on vastaus, se on EU myönteisten sokeiden aiheuttama aivojen aleneminen ymmärtämään mitä on tullut tehtyä.

      Lieksa on siinä ”onnellisessa” asemassa, että on osannut varautua yhä kasvavaan työvoimapulaan, kun saimme sieltä Afrikan perukoilta työvoimaa tänne kauniiseen kaupunkiimme, olkaamme onnellisia. Kyllä se humanitaarinen maahanmuutto poikii enemmänkin tänne noita nuoria ja riskiä miehen roikaleita.
      Mitä me tekisimmekään niille tuhansille heikoille, jotka ovat nyt ”pyssynruokaa” Jos ei luoti tapa, niin ainakin sitten ebola tauti.
      Onneksi opettajatkin saavat töitä, kun opettavat mustia pikkusomaleita ymmärtämään Suomen historiaa, kuinka ennen vanhaan taisteltiin jättiläistä vastaan. Oppivat mustat kikkurapäälapset suomalaista historiaa.

      Aikanaan sitten kun tuo syntyväisyyskin on suurempaa kuin meidän omalla heimolla, täyttyvät torit ja turut mustahipiäisestä kansasta.

      Iltaisin kuulemme islamkielistä joikumista minareeteista, joka kaikuu yli Pielisen aina Juukan kirkolle saakka. Siellä uskovat tekevät ristinmerkkejään ja kansa on onnellinen.
      Näin on täyttynyt herrojen toive monikulttuurisesta kansasta, joka ennen oli valkoinen kansa, mutta nyt jo on väriäkin saatu lisää.

      Kiitos Herralle, että ymmärsi sen, ettei kansan ole hyvä olla yksin!

    • eipä ole enää

      Tämmöisen pienieläkelläisen on vaan sanottava niinkuin Lahtisen tuntemattomassa,," Isänmaata ei ole ja uskontokin jäi rippikouluun"!

    • armageddon tule

      Maailma yhdistyy. Rajat häviää ja tulee olemaan vain yksi kansa. Näin on tarkoitettu jo aikojen alussa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5015
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3287
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1422
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      967
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      219
      750
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe