Puhelinmyynti pitää kieltää

Ei populisti

Näin sanoo Jiri Keronen, jolla on Suoramarkkinointikielto.
http://herrakeronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/172354-puhelinmyynti-pitaa-kieltaa

Tarkastellaanpas lähemmin tämän Perussuomalaisissakin vaikuttaneen populistin ideamaailmaa.

Näin Jiri Keronen sanoo itsestään.
"Tavoitteeni ovat suora demokratia, ihmisoikeuksien oikea toteutuminen ja hallintoalamaisuuden muuttaminen aidoksi täysivaltaiseksi kansalaisuudeksi."

Jiri Keronen sanoo olevansa liberialisti. Liberialistit ovat tunnettuja siitä, että vastustavat kieltoja, mutta nyt Jiri Keronen on kieltämässä asioita, kuin pahinkin hyvinvointivaltion fasisti konsanaan.

Jiri Kerosen retoriikka onkin kuin suoraan isä aurinkoisen suusta.

"Suurin osa kaikista telemarkkinoinnin alalla toimivista firmoista ovat moraalittomia, yhteiskunnalle haitallisia toimijoita, jotka eivät tuota mitään positiivista yhtään kenellekään. Syy, miksi ne joutuvat ylipäätään myymään tuotteitaan puhelimitse on se, että nämä tuotteet ovat järjestään niin surkeita, että ainoa keino saada niitä kaupaksi on moraaliton tyrkyttäminen. Jos ihminen oikeasti haluaisi sen tuotteen, niin eiköhän se ihminen itse ottaisi yhteyttä sinne firmaan." - Jiri Keronen

Hitlerin mielestä juutalaiset olivat yhteiskunnalle haitallisia toimijoita ja heille piti toteuttaa lopullinen ratkaisu.

Puhelinmyynti on nimenomaan valtiosta irrallaan olevaa toimintaa, joka pohjautuu valtiosta riippumattomaan kahden ihmisen väliseen yhteistyöhön siis liberialismin ihanteiden mukaista. Puhelin on pelkkä kommunikointiväline. Kyse ei olekaan itse asiassa puhelinmyynnistä, vaan itse asiassa valtiosta riippumattomaan kahden ihmisen väliseen kommunikointiin ja kaupan käyntiin.

Jiri Keronen niin kuin Perussuomalaiset ovat populisteja. Heillä on tapana aina haukkua ja kritisoida kaikkea, mutta mikä on heidän ratkaisu yhteiskunnallisiin ongelmiin. Kun perussuomalaisille tarjottiin hallitusvastuuta, PS luikki karkuun ja tekosyyksi tarjottiin "me ei suostuta näihin Kreikkatukiin". Mutta mikä on PS:n vaihtoehto näihin Kreikkatukiin? PS:n vaihtoehto on valittaminen ja itkeminen. Jiri Kerosen vaihtoehto Suomen taantumaan on valittaminen ja itkeminen.

Puhelinmyyjät ovat vastuunkantajia, jotka edes yrittävät tuoda ratkaisuja Suomen ongelmiin. Toisin kuin poliitikot, jotka puhuvat paskaa hyvinvointivaltiosta ja clean techistä, mutta eivät tee mitään konkreettista, puhelinmyyjät tuovat KONKREETTISIA ratkaisumalleja/tuotteita, jotka parantavat esim. suomalaista ympäristöä ja hintatasoa tarjoamalla näitä edukkaammin kuin muuten saisi.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Cynthia Woods

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
        YIT-Yhtymä
        1
        14836
      2. Aimee Dvorak

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
        0
        3049
      3. Molly Graham

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
        Puhelimet
        0
        3045
      4. Rachelle Reynolds

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Etelä-Savo
        0
        3045
      5. Becky Steele

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
        Arkkitehtuuri
        0
        3045
      6. Pamela Orr

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
        Star Wars
        0
        3044
      7. Lakeisha Coleman

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
        Synnytys
        0
        3040
      8. Stephanie Love

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Lappi
        0
        3036
      9. Allison Queen

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
        Vedonlyönti
        0
        3034
      10. Nancy Taylor

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
        Kauris
        0
        3034
      Aihe