Rastilankallion somalit

cmvfmfbm<fbm

Rastilankallion somalitaustaistaisten lasten pihaleikkien äänet ottaa jo todella aivoon. He ovat ”vallanneet” pienen yleisen kaupungin leikkikentän keskeltä kerrostaloja, jossa on pallon pelaamisen tarkoitetut seinät. Meteli on lisääntynyt viime vuosina koska somalitkin ovat alueella lisääntyneet. Ennen Rastilankallion oli ihan ok alue mutta en kyllä muuttaisi tänne enää..ja ihan sama asuuko Hason, kaupungin vai osaketalossa, infernaalinen monen tunnin kestävä meteli, eli kirkuminen ja karjuminen kuuluu kyllä varmasti pitkälle. Siis kyllähän lapsien leikit saa kuulua ja omatkin lapseni meluaa joskus mutta en kuuntelisi kauaa jos heistä lähtisi samanlainen meteli. Ilmeisesti somalilasten vanhemmat eivät piittaa jälkikasvustaan yhtään? Joo nyt on kesä ja ymmärrän, että on kiva olla ulkona pitkään, mutta kun on työssä käyvä niin sitä kaipaa edes vähän rauhallisuutta ja lapsi nukahtamisrauhan että jaksaa mennä päiväkotiin. Lähellä asuvat tietävät varmasti mistä kirjoitan. Onko edes mahdollista saada rauha pihapiiriin ja millä keinolla? Jos siinä ördäisi juopot joka ilta, niin ei varmaa kauaa suvattaisi vaikka olisivat ehkä esteettisesti epämiellyttävämpiä, mutta meteli on meteliä joka tapauksessa 

0

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 53 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Cynthia Woods

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
        YIT-Yhtymä
        1
        14826
      2. Lakeisha Coleman

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
        Synnytys
        0
        2177
      3. Aimee Dvorak

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
        0
        2175
      4. Becky Steele

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
        Arkkitehtuuri
        0
        2175
      5. Rachelle Reynolds

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Etelä-Savo
        0
        2174
      6. Pamela Orr

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
        Star Wars
        0
        2174
      7. Allison Queen

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
        Vedonlyönti
        0
        2173
      8. Molly Graham

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
        Puhelimet
        0
        2173
      9. Nancy Taylor

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
        Kauris
        0
        2173
      10. Stephanie Love

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Lappi
        0
        2173
      Aihe