Miehellä stondiksia muista?

Missä päässä vika?

Kärsin suhteessani. Epäilen miehen yliseksuaalisuutta tai omaa mielenterveyttäni. Haluaisinkin tietää onko miehillä minkälaisia kokemuksia seuraavasta aiheesta.

Miten toimitte, kun teille alkaa kehkeytyä stondis sopimattomassa tilanteessa istuessa ja seistessä? Liikehdittekö jotenkin? Mikä auttaa parhaiten "palauttamaan" tilanteen normaaliksi?

Olen seurustellut muutaman vuoden nyt lähes 30-v miehen kanssa. Hänellä hormonit tuntuu hyrräävän, kun aivan suhteen alussa runkkasi tuttujen isorintaisten ihmisten kuville facebookissa. Myöhemmin selitti ettei ole koskaan seurustellut isorintaisen kanssa joten halusi fantasioida niistä.

Kun tästä vaiheesta oltiin päästy, niin alkoi tapahtua muita asioita. Olemme olleet katsomassa showta jossa oli myös yksi tanssiesitys ja siinä isorintaisia naisia. Yht'äkkiä mies loi nopean katseen jalkoväliinsä ja alkoi siirrellä jalkojaan. Istuimme siis ja mies esityksen aikana suoristi jalkoja eteen ja välillä veti ne taas itseensä päin. Venkulointi alkoi ja loppui tanssiesitykseen.

Olimme viettämässä iltaa hänen ystäviensä kanssa. Istuimme sohvalla ja ohitsemme käveli eräs nainen, joka veti toista puseroa päälleen juuri rintojen kohdalta (alla siis jo toinen, tiukka paita). Mieheni katse meni rintoihin. Pian tästä nousin sohvalta ja hän hieman jäljessä ja niin se hänen katseensa kävi taas jalkovälissä.

Katselimme kuvia eräästä tapahtumasta. Osassa kuvia oli hänen tuttunsa isorintainen tyttöystävä. Niitä hän katsoi hieman pidempään ja yhtä oikein pitkään. Tämän jälkeen katse kävi nopeasti taas jalkovälissä ja alkoi taas se ns. jalkajumppa. Mainittakoon, että kuvat joissa minä olin, niin hän vain klikutteli ohi.

Olen kysynyt häneltä asiaa suoraan, mutta hän suuttuu siitä verisesti.

Kuvittelenko vain vai onko jotakin oikeasti tapahtunut?

Olen kypsähtänyt tähän tilanteeseen ja haluaisin tietää onko muilla miehillä näkemyksiä / kokemuksia? Ja tosiaan siitä miten toimitte kun paikka ja aika on täysin väärä stondikselle?

21

384

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 11+5

      Vaikka olen nainen niin kommentoin silti. Onpa miehelläsi vaikea tilanne kun on noin herkkä. Se varmasti vaivaa häntäkin. Oma mieheni on kanssa tissimiehiä henkeen ja vereen. Meinasi ajaa ojaan autolla tuossa yhtenä päivänä kun näki isot tissit kävelytiellä. Sillä seisoo jopa kokkisotaa katsoessa. Jos juttelee itseään kiinnostavan naisen kanssa niin seisoo, facebookkia selatessa seisoo. Mun kuvia nyt ei katselekaan eikä minua liioin. Saan kyllä ihan töitä tehdä että saan miehellä seisomaan saatika että se jaksaisi seisoa sen max 10 min yhdynnän aikana. Mun mies on 43v. Että eipä sekään enää poikanen.

    • poskeen

      Ettekö te miehen kanssa puhu tuollaisista asioista?
      Mun mies vaan sanoo mulle että hitto alkaa seistä ja mitä sitten,.
      Jos ollaan julkisella paikalla vaikkapa kahvilassa tai ravintolassa, nii hän voi pyytää että istutaan hetki aloillaan ettei tarvitse kävellä teltta pystyssä. Yleensä hänellä kyllä seisoo minun takiani, ja yritän olla vihjailematta häntä seksiin kun ollaan julkisela paikalla mutta joskus yksi sana tai katse riittää ja stondis alkaa.
      Monesti silloin kyllä raahaan miehen jonnekin syrjemmälle ja hoitelen. Jos hän kiihottuisi muista kysyisin että onko kiva kuvitella tuon keltaisen hameen alle jne..entäs nuo tissit, ja sitte raahaisin syrjemmälle ja hoitelisin.
      Mutta hän nyt sattuu olemaan kiinnostunut minusta.

      • 15+6

        Oot onnekas et miehes haluaa sua. Kun mä viimeksi vihjasin miehelleni seksistä niin sen naama vääntyi irvistykseen ja oikein näki kun sillä meni kylmät väreet. Joo se jäi mun viimeiseksi yritykseksi.


      • poskeen
        15+6 kirjoitti:

        Oot onnekas et miehes haluaa sua. Kun mä viimeksi vihjasin miehelleni seksistä niin sen naama vääntyi irvistykseen ja oikein näki kun sillä meni kylmät väreet. Joo se jäi mun viimeiseksi yritykseksi.

        jos miehesi on joskus sua halunnut, niin ei se asia voi noin paljon muuttua että muutut haluttavasta yhtäkkiä inhottavaksi.
        Tuo on henkistä laatua tuo sen "inho" ja varmaan hän ei saa suhteessanne tilaa ja tuon sun aloitusviestinkin kun lukee niin olet jotenkin "tarkkailijaroolissa" miehesi suhteen kun kirjoitat parin a-nelosen verran mitä miehesi tekee ja mitä hän mahdollisesti ajattelee
        Mä en kyttää milloin miehelläni seisoo, vaan huolehtin omasta jalkovälistä ja ajatuksista. Se että mies satuu olemaan niistä kiinnostunut, on mulle pelkkää lisäenergiaa, mut en mä elä sillä että mitähän mieheni ajattelee.
        Mä olin olemassa jo ennenkuin tapasin mieheni, olen olemassa hänen aikana, ja myös mahdollisesti hänen mentyään tai suhteen päätyttyä.


      • poskeen
        poskeen kirjoitti:

        jos miehesi on joskus sua halunnut, niin ei se asia voi noin paljon muuttua että muutut haluttavasta yhtäkkiä inhottavaksi.
        Tuo on henkistä laatua tuo sen "inho" ja varmaan hän ei saa suhteessanne tilaa ja tuon sun aloitusviestinkin kun lukee niin olet jotenkin "tarkkailijaroolissa" miehesi suhteen kun kirjoitat parin a-nelosen verran mitä miehesi tekee ja mitä hän mahdollisesti ajattelee
        Mä en kyttää milloin miehelläni seisoo, vaan huolehtin omasta jalkovälistä ja ajatuksista. Se että mies satuu olemaan niistä kiinnostunut, on mulle pelkkää lisäenergiaa, mut en mä elä sillä että mitähän mieheni ajattelee.
        Mä olin olemassa jo ennenkuin tapasin mieheni, olen olemassa hänen aikana, ja myös mahdollisesti hänen mentyään tai suhteen päätyttyä.

        jaa, sori, et ollutkaan tämänketjun aloittaja kai,
        no mutta sama pätee ja jokainen tietää itse. Älä suotta näe vaivaa takertua siihen että "no en mä mitään kirjotitanut koska en ole ap!" Katsos kun ei mua niinpaljon kiinnosta kuitenkaan. Lue mitä luet, ja omaksu mitä tarvit. ap tai kuka haluaa.


    • AP_stondis muista

      Hoh hoijaa! Naiset täällä vain vastailee vaikka kysymys on selkeästi esitetty MIEHILLE!

      Mutta kyllä yhtä sun toista varmaan minun tilanteessani miehen käytös kiinnostaisi ja tulisi hieman tarkkailtua.

      Olen lauta ja minua loukkaa ihan h*lvetisti, että mies kiihottuu isoista ja stondaa.
      Eikä asiaa auta se, että nykyään arvostetaan mediassa vain isoja tissejä aitoina tai muokattuna versiona.

      Olen kyllä niin pohjalla, että ei tässä auta varmaan kuin ne silikoonit. Menisin heti leikkaukseen, jos tietäisin sen olevan turvallista ja yhden kerran leikkauksen riittävän. Vaan keho voi hylkiä implantteja ja siitä aiheutua tulehduskierre, tai kapseloitua ja uusi leikkaus, tai sitten kaikki menee ok, mutta 10 vuoden jälkeen iho on niin venynyt, että pitää asentaa isompi implantti.

      • 10 + 8

        "Olen lauta ja minua loukkaa ihan h*lvetisti, että mies kiihottuu isoista ja stondaa."

        Hyvä tietää.

        Minua loukkaa ihan helvetisti, että muurahaiset ramppaa takapihalla, ja se, että kesäkuu oli niin kolea.


      • 554

        Kovin on Ihmeellisiä suhteita näköjään olemassa. Ensinnäkin ihmettelen miks ihmeessä seurustelet miehen kanssa jos mies kerta tykkää isoista rinnoista ja sinulla ei sellaisia ole? Ja ihan samaa voisi kysyä mieheltäsi?
        Varmasti olisitte molemmat tyytyväisempiä jos hommaisitte itsellenne sopivammat puolisot. Pienistä rinnoista pitäviä miehiä on paljon.
        Joudut varmaan jatkossa hommaamaan naapurin mamman kotiisi esiintymään, että saat miehesi syttyään, jos seksiä mielit harrastella:)


      • AP_stondiksia muista
        554 kirjoitti:

        Kovin on Ihmeellisiä suhteita näköjään olemassa. Ensinnäkin ihmettelen miks ihmeessä seurustelet miehen kanssa jos mies kerta tykkää isoista rinnoista ja sinulla ei sellaisia ole? Ja ihan samaa voisi kysyä mieheltäsi?
        Varmasti olisitte molemmat tyytyväisempiä jos hommaisitte itsellenne sopivammat puolisot. Pienistä rinnoista pitäviä miehiä on paljon.
        Joudut varmaan jatkossa hommaamaan naapurin mamman kotiisi esiintymään, että saat miehesi syttyään, jos seksiä mielit harrastella:)

        Ihan tiedoksi, kyllä se mies mustakin syttyy... Mutta olisi erittäin kivaa, jos ja vain minusta.

        No mut ratkaisen ongelmani silikooneilla. Eipähän tartte täällä ruikata ongelmaa.

        Ja edelleen, pyysin MIEHILTÄ vastauksia, en naisilta.


      • mmiess
        AP_stondiksia muista kirjoitti:

        Ihan tiedoksi, kyllä se mies mustakin syttyy... Mutta olisi erittäin kivaa, jos ja vain minusta.

        No mut ratkaisen ongelmani silikooneilla. Eipähän tartte täällä ruikata ongelmaa.

        Ja edelleen, pyysin MIEHILTÄ vastauksia, en naisilta.

        Laitat siis niin valtavat silarit, että peittävät miehen näkökentän kokonaan? Vai millä logiikalla yrität estää häntä syttymästä edelleen myös muista?


      • Pää kuntoon ensin
        AP_stondiksia muista kirjoitti:

        Ihan tiedoksi, kyllä se mies mustakin syttyy... Mutta olisi erittäin kivaa, jos ja vain minusta.

        No mut ratkaisen ongelmani silikooneilla. Eipähän tartte täällä ruikata ongelmaa.

        Ja edelleen, pyysin MIEHILTÄ vastauksia, en naisilta.

        Jep jep. Entäs jos suhteenne päättyy, kun miehesi tajuaa epävarmuutesi hankittuasi ne silarit - ja hän kenties pitääkin vain isoista luomuista? Moni tissimies ei ole pelkän koon perässä, vaan luomu on se juttu, vaikka silaristakin pitäviä on. Ihan kuten pienirintaisistakin pitäviä... Leikkauksen jälkeen olet jumissa silareidesi kanssa ja ihastut mieheen, joka ei voi hyväksyä sellaista naista, joka on mennyt tekemään jotain niin pinnallista... Sitten vongut täällä mitä mieltä miehet ovat silaritisseistä? Voiko joku hyväksyä silarit ottaneen naisen ja miksi minua pidetään bimbona?

        Et voi koskaan päästä epävarmuudestasi, jos et opettele tulemaan toimeen itsesi kanssa. Löydät aina uusia fyysisiä puutteita, mutta todellisuudessa pakenet niihin vain omaa huonoa itsetuntoasi.


      • 14 + 8
        AP_stondiksia muista kirjoitti:

        Ihan tiedoksi, kyllä se mies mustakin syttyy... Mutta olisi erittäin kivaa, jos ja vain minusta.

        No mut ratkaisen ongelmani silikooneilla. Eipähän tartte täällä ruikata ongelmaa.

        Ja edelleen, pyysin MIEHILTÄ vastauksia, en naisilta.

        "Mutta olisi erittäin kivaa, jos ja vain minusta."

        Tuo on elämän suuria tragedioita: miehet kiihottuvat kaikista naisista, eivät vain rakastamistaan. Ymmärrä ensin se ja päätä sitten, haluatko tekemisiin miesten kanssa.

        Mies ei voi estää kiihottumistaan mutta voi silti olla uskollinen.

        Kääntäen miesten on syytä ymmärtää, että kun nainen lopulta hyväksyy totuuden miehestään, naiselta kaikkoavat seksihalut.


      • hyvä hyvä!
        14 + 8 kirjoitti:

        "Mutta olisi erittäin kivaa, jos ja vain minusta."

        Tuo on elämän suuria tragedioita: miehet kiihottuvat kaikista naisista, eivät vain rakastamistaan. Ymmärrä ensin se ja päätä sitten, haluatko tekemisiin miesten kanssa.

        Mies ei voi estää kiihottumistaan mutta voi silti olla uskollinen.

        Kääntäen miesten on syytä ymmärtää, että kun nainen lopulta hyväksyy totuuden miehestään, naiselta kaikkoavat seksihalut.

        :D Päivän paras vastaus


    • mustien lasien takaa

      Kun miesten mielipiteitä kerta kaivattiin niin tässä tulee.
      Ap. Sun miehesi taitaa olla jotenkin yliherkkä kun noin helposti saa stondiksen. Lisäksi hän vaikuttaa vähän juntilta ja moukalta kun noin avoimesti tissejä tuijottaa, varsinkin kun tekee sen sinun seurassasi. Melkosen epäkypsän miehen toimintaa.

      Sinä itse taas vaikutat neuroottiselta kun kyttäät miehesi käyttäytymistä isorintaisten naisten läheisyydessä. Sulla on myös selkeä itsetunto-ongelma pienten rintojesi takia.

      Olen kerennyt elämäni aikana nähdä ja hyväillä monen näkoisiä ja kokoisia rintapareja. Katselen niitä edelleen kun naiseni ei näe. En tietenkään halua loukata häntä eikä katseleminen ole pettämistä. Tiedän kyllä että naisenikin mielellään katselee miespuolisia komistuksia. Suon hänelle tämän ilon.
      Kun seurustelin pienirintaisen naisen kanssa kiinnitin kadulla huomiota varsinkin isorintaisiin naisiin. Kun myöhemmin uudella kumppanilla oli kookas povi huomasin katselevani varsin mielelläni pieniä ja kiinteitä tisuja. Ruoho nyt vaan näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella.
      Optimaalisinta olisi kai että naisella olisi kolme rintaa. Yksi iso, yksi pieni ja yksi keskikokoinen :D
      Jotkut naiset tuntuvat potevan alemmuuskompleksia rinnoistaan samaan tapaan kuin jotkut miehet vehkeistään. Jos nyt hyvännäköistä tissiparia haetaan niin sanon omana mielipiteenäni että pointti ei olekaan se koko vaan pikeminkin muoto. Ne saisi olla sopivan ryhdikkäät. Lisäksi rintojen tulee heilahdella luonnollisesti joten silkkarit ei tule kyseeseen. Ne on itseasiassa aika kamalat. No ehkä ihan pienet vois vielä menetellä.
      Jos olisin itse nainen haluaisin itselleni pienet ja kiinteät rinnat kokoa a tai b. Ne ei ole tiellä urheillessa, nukkuessa eikä niistä tule ryhtivikoja eikä niiden aluset ole hikiset helteellä :D

    • MIessss..

      Miehille testi: Pystykö katsomaan näitä ainakin omasta mielestä vallan kiihttovia kuvia ilman että alkaa keulimaan,itse en pystynyt vaan oli pakko ottaa se esille ja alkaa tekemään sitä,vaikka rakastan vaimoani joka on nyt muuten salilla.

      http://tissit.kiinnostaa.org/index.htm

    • faktaa vaan

      Onko miehesi ihan törkeässä puutteessa? Jos harrastatte seksiä vaikka kerran päivässä niin ei nyt kyllä pitäisi seiso ihan joka paikassa heti kun tissi vähän vilahtaa.

    • AP_stondiksia muista

      Mies tuntuu valehtelevan asiasta. Kun kysyn jotakin aiheeseen liittyvää, niin hän alkaa aina huutamaan. Hän ei halua keskustella asiasta tai häipyy paikalta. Kun olemme olleet rannalla, niin hänellä pullottaa housuissa, mutta kieltää asian. Lisäksi hän välillä vilkuilee jalkovälinsä. Olen seurannut nyt muidenkin miesten uimahousuja ja muilla en ole huomannut vastaavaa. En usko, että poikaystäväni on ainoa jolla on kookas kalu ja siksi pullottaisi erityisemmin. Melko suppeasta seksikumppanimäärästäni lähellä samankokoista on ollut 2 ja yhdellä oli isompi. Ja mitään vastaavaa ongelmaa uimareissulla ei kenenkään kanssa ollut. Myönnän, että jostakin syystä kohdalleni on osunut kookkaan "sauvan" omaavia miehiä, syytä en tiedä.

      • Hulluko olet?

        Mitä ihmettä sinä kyttäät, kontrolloit ja tenttaat miestäsi??????

        Ei ihme että alkaa huutamaan.

        Lopeta!!


      • AP_stondiksia muista

        Eräällä rantareissulla huomasin kuinka kalu oli tavallista isompi. Hän vilkaisi haaroväliinsä ja meni selinmakuulle. Nosti polvet ylös ja yritti tehdä alavatsalla huomaamattomia liikkeitä. Minusta tilanne vaikutti alkavan stondiksen rauhoittelulta. Kysyin asiaa myöhemmin, niin sellainen ei kuulema rauhoita ja hän oli ajatellut harjoittavansa vatsalihaksia!! Kysyin miten selinmakuu ja ALAvatsan pieni liikuttelu harjoittaa vatsalihaksia, niin hän alkoi huutamaan.


    • Hei ja Haloo!

      Onko tämä joku ongelma? SIis se, että mies kiihottuu isorintaisista naisista?

      Ongelmana ei ole tuo yllämainittu vaan sinun suhtautumisesi eli jos ongelma pitää ratkaista se onnistuu asennemuutoksellasi.

      • AP_stondiksia muista

        Kyllä koen asian ongelmaksi.

        Tätäkin palstaa lukiessa harva nainen tuntuu sulattavan asiaa siitä, jos mies kääntyy katselemaan muita. Minä koen ongelmaksi miehen kiihottumisen muista.

        Se on minusta loukkaavaa, varsinkin kun seurustelemme. Minä kysyn aina rauhallisesti. Mutta hän huutaa!! Ja kokemuksista hänen kanssaan olen huomannut hänen huutavan, kun hän kiusaantuu ja haluaa salata.

        Haluaisin vain tietää mitä hän AJATTELEE, mutta en saa mitään tolkkua. Luulen tehneeni oikeat havainnot, mutta en saa mitään selville tai pysty ymmärtämään häntä, kun hän huutaa.

        Olen aiheesta kiinnostunut, koska kenenkään aiemman poikaystävän kanssa ei ole tapahtunut vastaavaa.

        Kirjoitan täällä, koska kaipaan näkemyksiä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe