Tappava punkki-"ebola" leviää pohjoiseen

KATin haamu

IS 24.7.2014 s. 4: "TAPPAVA PUNKKITAUTI VAANII LOMAKOHTEISSA"

-Krimin-Kongon-verenvuotokuume on levinnyt Afrikasta Eurooppaan.
-lisääntynyt Turkissa
-Taudilla on korkea kuolleisuus, EDCD:n mukaan keskimäärin joka kolmas, 30%, menettää henkensä punkin puremasta saamaansa virukseen.

- Ilmastonmuutos on kasvattanut punkkien isäntä-eläinten levinneisyysaluetta.
- Muuttolinnut lentävät aikaisempaa pohjoisemmaksi
- Krimin-Kongon-verenvuotokuumeen leviäminen Keski-Eurooppaan ja Suomeen on siis vain ajankysymys,


"Punkkipommi räjähti - Suomessa"
"Ilmastonmuutos on lisännyt punkkien määrää ja laajentanut niiden levinneisyyttä räjähdysmäisesti Suomessa. Pohjois-Suomen lämpeneminen on mahdollistanut punkkien leviämisen ja yleistymisen aina Rovaniemelle saakka, kertoo Turun yliopiston puutiaistutkija Jani Sormunen."

4

392

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Businessasusual

      Ostakaa punkkirokote tai muu turvallisenakin pidetty rokote. Levittäkää myös ihmisen aiheuttamaksi uskotellun ilmastonmuutoksen ilosanomaa. Onhan kyse jo miljoonien ihmisten teollisuudenaloista. Totuudella ei sitten olekaan niin väliä.

      • KATin haamu

        Mutta eihän ebolalle ole rokotetta.


      • plet pelle
        KATin haamu kirjoitti:

        Mutta eihän ebolalle ole rokotetta.

        Ei ole näköjään tyhmyydellesikään.


    • Sähköteurastaja

      Punkki ebola on mädättänyt kapikatin aivot, meinaan ne kaksi solua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      13442
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      194
      956
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      833
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe