Ihanaa aikaa...

Tässä kirjoittamani vastaus tuonne toisaalle samaan kysymykseen: "Aloittaja pyysi kirjoittamaan niitä hyviä asioita tässä iässä. Minulle henk.kohtaisesti se on antanut ihanan vapauden. Se tunne joka tulee, kun saa jättää kaiken turhan. Vapautuu kaikista ns. pakoista, joita ehkä itse itselleen luonut. Ei tarvitse enää meikata, seurata muotia, siis ulkonäköpaineet helpottavat. Yllättävä rasite sekin ollut. Saa olla niinkuin mukavalta tuntuu. Ei tarvitse väkisin olla mukana ns. naistenvälisissä kauneuskilpailuissa, eikä kissatappeluissa. Ei tarvitse yrittää kelvata miehille. -Mitä laittas päälle- rasite häviää ja paljon paljon muuta. Ei tarvitse kerjätä hyväksyntää millään alueilla. Oli sitten naimisissa tai naimaton. Saa vihdoinkin rakastaa itseään omana itsenään! On vaan suostuttava käymään läpi tuo vanhenemisprosessi ja ymmärtää sen antama henkinen kasvu. Eikä tukahduttaa sitä millään ihme konsteilla. Suostuminen tuo tullessaan nimenomaan sen vapauden."

Vapaa vaapukka oli sitä mieltä, että monessa asiassa voi luovuttaa. Olen osaksi hänen kanssaan samaa mieltä: tässä iässä osaa jo - toivottavasti useimmiten - erottaa tärkeät asiat turhista ja olla kiitollinen, että (jos) elämä ja arki sujuvat ihan kohtalaisesti.

Mutta sitä en allekirjoita, että luovuttaisin itsestäni huolehtimisesta. En ole tosin ollut mikään kauneuskilpailija, kissatappelija tai miehistä riitelijä ennenkään :D. Haluan olla siisti ja suht hoidettu itseni takia - ja tosin kyllä miehenikin. Pidän huolta, että hiukset ovat puhtaat ja kivasti leikattu, meikkaan vähän (koska minulla on hyvin paljon pigmenttihäiriöitä, haluan ne peittoon), ja yritän pukeutua omalla tyylillä. En ole koskaan tykännyt kireistä ja epämukavista vaatteista, mutta nätti voi olla, vaikkei tarvi koko ajan henkeä pidätellä.

Olen iloinen, että olen saanut kolme lastani aikuiseksi, kaikki pärjäävät elämässä ja ovat oppineet ajattelemaan omilla aivoillaan.

Nyt on aikaa tehdä, mitä haluaa. Jos joskus ei huvita, voi vaikka heittäytyä sohvalle, ja sanoa, että nyt ei jaksa. Pienten tai kouluikäistenkään lasten kanssa se ei onnistunut.

Vielä voi odottaa oppivansa uutta, näkevänsä uusia paikkoja - vaikka vain lähimetsässä -, aloittavansa uuden harrastuksen ym.

Ja miten kiitollinen ja iloinen voi olla lapsenlapsista. Itselläni on yksi, kaksiviikkoinen pikkuäijä. Häntä voisin tuijotella tuntitolkulla ja ihmetellä, miten ihmeellinen on elämä!

Siinäå musta kissa on oikeassa, että kyllä itsestä pitää huolehtia. Eihän sitä muuten kohta ilkeä peiliin katsoa, josa antaa kaiken vain vapaasti ränsistyä ja rehottaa. Huh

Mielellään sitä meikkaisikin mutta kun ne meikkivoiteet ja puuterit on juuri saanut laitettua ja silmiä aloittaa rajaamaan, niin eikös aina silloin tulekin hikipuuska ja kasvot helmeilee hikipisaroista! Rajausvärin jos saankin laitettua (ilman että iholle olen laittanut mitään) niin eipä nuo siistinä kestä paria tuntia kauempaa. Olen panostanut laatutuotteisiin joten kosmetiikan halpa ja huono laatu eivät ole siis syynä, vain vaihtarit.
Hiukseni kun laitan mahdollisimman hyvin, niin nekin lätsähtävät varsin nopeasti kun ovat muuttuneet sellaisiksi ohuemmiksi ja kiharaisiksi.

Hyvää vaihtareissa? Ei sitten mitään!

Ehkäpä se mitä vapaa vaapukka kertoi.Saa olla juuri sellainen kuin luoja on luonut,ei tarvitse kelvata muille kuin itselleen.Ulkonäköpaineiden loputtua voi keskittyä muihin,oikeasti tärkeisiin asioihin,jää vain rutosti enempi aikaa kun ei tarvi peilailla!Enkä usko vaapukan tarkoittaneen että TERVEYDESTÄ ei enää huolehtisi,minulla ainakin se on lisääntynyt vanhetessa,mutta liikun kohtuudella ja itselleni armollisesti,kehoa kuunnellen.Hurjan kauan vei,henkinen kriisi,jotta pääsin tähän pisteeseen,sillä olin nuorena kova laittautumaan ja sain hyväksyntää muilta juuri ulkonäöllisistä seikoista.Enkä ollut juuri koskaan itse tyytyväinen itseeni,aina löytyi jotain parannettavaa.Kuinka paljon aikaa menikään murehtimiseen,itsensä laittamiseen ja kontrollointiin..OLin myös liian kiltti,ihan kaikessa,ja moni käyttikin sitä hyödykseen.Nyt uskallan asettaa rajat,joiden yli ei tulla ja sanoa "Ei käy" jos siltä tuntuu.Vidoinkin tunnen täydellistä hyväksyntää itseäni kohtaan.En välitä juurikaan mitä mieltä muut ovat ulkonäöstäni tai sanomisistani,valinnoistani.Tunnen olevani vapaa.

kyse ei nyt ole siitä, kuka on kiltti ja kuka ei. Eikä siitäkään että olisin jotenkin jäänyt vaille huomota tai herännyt.
joo, siinä mielessä olen herännyt, että nykyajan muorit on tosi huonokäytöksisiä. Teiltä me nuoret sitten opitaan samat itsekkäät käytöstavat.
Kiltteyttä ei ole se, jos tekee toiselle sen mitä itselle toivoo, vai miten se menikään.
Onko itsekkyys siis hyvää käytöstä, jota me voidaan siis matkia hyvillä mielin ja unohtaa mummot ja vaarit sinne hoitolaitoksiin hyvillä mielin, kun ei kiinnosta muu kuin oma elämä.

Et lukenut kunnolla,mitä kirjoitin..Siis JOS tarkoitat minun kirjoitustani.Olen ollut koko pitkän elämäni LIIAN kiltti,ollut muille kynnysmattona,johon voi mennen tullen kuransa kaataa.Se,että osaa vihdosta viimein laittaa rajat sille,mikä on sallittua ja mikä ei,on vain tervettä rakkautta itseä kohtaan.Se ei tietenkään tarkoita ikäävää käytöstä muita kohtaan tai sairasta itsekeskeistä asennetta.Osaa vain pitää jo puoliaan,eikä ottaa muiden sanomisia tai tekoja niin henkilökohtaisesti,vaan voi elää itselleen sopivaa,aitoa elämää.

Hyvää lienee se, että on saanut lapset kasvatettua isoiksi ja se homma on hoidettu. Voi ehkä alkaa panostamaan omiin juttuihin ja harrastuksiin. Terveydestä kannattaa pitää huolta eikä vaan lösähtää sohvalle. En ole vielä aivan vaihdevuosissa, joten muuta en osaa sanoa. Isäni totesi elävänsä elämänsä parasta aikaa yli kuusikymppisenä, joten ehkä vanhenemisessakin on puolensa.

Aivan sama homma minulla.Ensin eräät toitottaneet vuosikausia,että "olet nössö,joka ei pidä puoliaan" ja nyt kun vihdoinkin pidän,se aiheuttaa järkytystä...Kun en aina otakkaan arvostelua hiljaa hymisten vastaan,ojenna auttavaa kättä välittömästi joka kerta kun sitä pyydetään ja osaan ottaa rennommin,selviän muiden mielipiteistä ja arvosteluista välillä ihan vain olankohautuksella...ymmärrän toki,että näin monien vuosien jälkeen kun ihminen muuttuu,se on haaste lähipiirille,mutta heidän tehtävänsä on sopeutua tilanteeseen tai siteen vähentää yhteydessä oloa.Uskon vakaasti,että viimeinen niitti muutokselle ovat olleet vaihdevuodet,on se muutos niin raju.Ja tietty agressiivisuus mikä on tullut niiden myötä on ollut minulle tatpeen,jotta voin ja uskallan pitää puoleni.

Oma äitini ainakin pääsi vauhtiin vaihdevuosien jälkeen. Sairasti paljon ennen vaihdevuosia, nyt on kuntoutunut liikkuvaksi, ja näyttää sekä fyysisesti että henkisesti erittäin reippaalta. Selvähän se, että naamaan tulee niitä ryppyjä, kun entisestä auringon karttajasta tulee himoliikkuja. Mutta mieluusti katson tyytyväistä ja reipasta äitiä. Äitini käyttää paikallishormonivalmistetta virtsatieoireiden estoon, mutta muuten perussairaudetkin estäisivät hormonikorvaushoidon käytön. Ja hänen mottonsa on, että "liike on lääke". Syömisasiat ovat tietysti myös hallinnassa, mikä pitää osaltaan voinnin hyvänä. Sinua viisi vuotta vanhempi. Meillä on sellainen geeniperimä, että vaikeita vaihdevuosioireita ei tule. Ja mikä on äidin kohdalla todistettu, niin elintavoilla saa kompensoitua vaihdevuosien hormonivaikutusten aiheuttamia sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä.

Vaihdevuosissa en koe mitään hyvää, vaivoja ja kolotuksia, tukalaa oloa.

Tämä ikä sinänsä tuo positiivista itseluottamusta ja varmuutta.

Ei tarvitse olla mieliksi kaikille tai tykätä kaikista. Riittää, kun on hyviä ystäviä, perhettä ja läheisiä.
Työssä käynti on tärkeätä toimeentulon takia ja onhan se myös mahdollisuus tavata samaan sosiaaliluokkaan kuuluvia ihmisiä. Yletön urahakuisuus ja kuluttava kunnianhimo on kyllä jo kadonnut. Vähemmälläkin pärjää, mutta voi paremmin.

Vaihdevuosissa en kyllä näe mitään hyvää. Siksi yritänkin olla ajattelematta koko asiaa. Onneksi ei ole mitään kauheita oireita - vielä. Toivottavasti ei tulekaan. kyllä riittää nämä nykyiset pienet nivelrikon oireetkin, joita hoidan omin konstein liikkumalla mahdollisimman paljon, ettei sammaloidu.
Ei minusta vanhenemisessa nykyaikana ole mitään hyvää, kun yhteiskunta ei arvosta vanhuksia. Ovat vain järjestelmän kiviriippana. kun et tuota ja ole tarpeellinen järjestelmässä, et ole minkään arvoinen. Ei siinä auta vaikka miten itse itseään arvostaa.
kun yhteiskunta arvostaa vain nuoria, tuottavia terveitä yksilöitä, toivonkin, ettå pian lanseerataan joku lopetuspilleri, jolla voi itse päättää, koska tämä mukana roikkuminen loippuu.en missään tapauksessa halua jäädä kenenkään käänneltäväksi johonkin sängynpohjalle tai tää tyhjänä istumaan johonkin sängynlaidalle, kun ei ajatus juokse.

Tuon vuoksi olenkin kerännyt vuosien varrella erilaisia lääkkeitä kaapin täyteen, että sitten kun alkaa tuntua ylivoimaisen vaikealta, on täältä helppo lähteä ja ajankohdan saan päättää ihan itse. Toivoisin kuitenkin eläväni vielä parikymmentä vuotta ja etten sairastuisi tästä enempää missä kunnossa tällä hetkellä olen. Nivelissä tuntuu!

Aivan hyvä keksintö sinänsä, mutta aatteleppa, jos käykin kuin tuttavalleni, joka sai jonkun aivojutun josta ei toipunutkaan. Nyt ei pysty mitenkään ilmaisemaan omaa tahtoaan, vaan on tosiaan toisten pyöriteltävänä.

vaan mitä jos se luottohenkilö kuoleekin ekana? tottakai hoitotahdon voi tehdä vielä kun on järjissään, muttq näitä kaikenmaailman hoitokomplikaatioita voi sattua aivan normihoidoissakin ilman että on edes jonkun tukoksen takia mennyt hoidettavaksi. Hyvähän se tietenkin on jos kaikki menee suunnitelmien mukaan ja saa kuolla sillon ku haluaa.

Vaihdevuosikeskustelua??? Hmm....

no kyllä tällaisessa maailmassa mitä tämäkin nykyinen on niin ennen vaikka kuolee ku vanhenee. saa....na

tässäkin ketjussa ne, joilla ON ihanaa aikaa elämässään vielä vanhoinakin, eivät kenties tule ajatelleeksi, että ei kaikilla niin ole.
Elämä voi olla ilman järisyttäviä vaihdevuosioireitakin tarpeeksi hirveää. Voi olla työttömänä - kukapa se vanhan luuskan palkkaisi. Näin ne työnantajat ajattelee. Tuijottavat vaan numeroita, vaikka olisi täysin terve.
Toisaalta voi olla myös kroonisesti enemmän tai vähemmän sairas. Nykään ei kuitenkaankannata olla sairas, jollei sitten ole julmetusti rahaa, että pääsee yksityiselle kilometrien pituisten jonojen ohi. Eikä yksityiselle lääkärille pääsykään vielä takaa sitä, että pääset hyvään hoitoon, koska hoitoalalla on suomessa käytössä ns käypähoito-menetelmä, jossa ei soraääniä sallita.
Voi olla ettei ole edes sitä paljon kehuttua jälkikasvua. Ja jos on niin hekään eivät välttämättä ole perhettä perustaneet ja siihenkin voi olla syitä, joita näiden mahdollisten mummujen on turha arvostella.
Nyt hiukka päälle viiskymppisenä raadamme mieheni kanssa ns "pakkoyrittäjinä", kun edellisillä koulutuksilla ja ammateilla olimme liika vanhoja työnantajien mielestä silloin kun työttömäksi jäimme. Yrittäminen nykyaikana on niin kovaa hommaa, ettei siinä jää aikaa edes ihmissuhteille.
Nykytilanteessa ei varmaan muuta hyvää olekaan, kuin että on niin paljon muita huolia, ettei mitään vaihdevuosia ehdi edes ajattelemaan. Pitää vaan jaksaa päivästä toiseen raataa ja harrastaa liikuntaa, että pysyy työkuntoisena.