Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

HS.fi alaviitteenä yksinäisiin yrjöihin/ superseksikäisiin

voittoisa

Minkäänlaista mielipidettä hänen toimittajan kirjoittamaan elämäänsä jota en tunne Toisenlaisen ja hyvinkin tavanomaisen joka on kohdannut monia avioerojensa muodossa kun ovat yliarvioineet haluttuvuuttaan kuinka jonoksi asti riittää miehiä /naisia Ovatkin sitten vuotensa kuluttaneet hakiessaan täydelistä naista tai miestä Kriteerit kumppaneille naurettavia kun eivät itsekkään pysty siihen mitä toiselta vaativat


Harhaluulot julkisuusarvostaan kuin seksikyydestään että kiltokuvankauniina upeina vartaloina Ukkomiesten harhaluulot kuinka naista kaatuu lakanoihin ja kuinka sitten ihana elämä alkaa seksikkään langanlaihan taluteltavan näköisen naisen kanssa jota kehtaa kavereilleen näytellä jne.

Joillakin on vaikeuksia selviytyä itsensä pettämisestä, joitakin päässeet takaisin entisen kanssa toiset jatkavat etsintäänsä kuin toiset jämähtäneet vihamaan Siltä se näyttää kun vähänkin olen lukenut painimaaotteluita vastaan miehet ja naiset.

Ei, en kirjoita nyt itsestäni koska elämäntapani eivät koskaan olleet vastavaa enkä ole käynyt koska en ole katsonut tarpeeliksi itselleni flirttikoulujakaan kuin kurssia miten saada mies ja miten vielä pysymään Yleensä olen antanut tietä noille kiireisille että ohi vaan :) niin pitkälle kuin tietä riittää jos joku edes on havainut

p.s voisitteko muuten kiinnittämään viralisissa avautumisissa mitä julkisuudenkipeinä ja huomionhakuisina siellä melskaatte mitä erovaisuuksia on esim.

toteamus, mielipide, ilmaisu, olemaassa oleva, pysyvä, heitto, näkemys, yksityiskohta jne.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ukkostako

      Voihyvänenaikasentään ja vielä kerran huh, huh Menin iltasanomiin kun kyseinen jonkun miehen tarinaa keskustelijat setvivät kunin myös antamassa hänelle ohjeita miten pitää elää jne. Ihan vartavasten ilmoitan seuravaa En ole noissakaan keskusteluissa mukana Ei tulisi mieleenikään opettaan hänen ikäistä miestä Kunhan kirjoitin tuon aloitukseni Havannoinistani Enkä siinäkään katsonut itseni olevan oikeutettu juuri hänen elämäänsä pohtimaan.

      Ukkonen eisitten tullutkaan meillepäin ainakaan vielä Minä niin olin varustautunut sekä kaiken huolella raivannut pois tieltä kävin vielä tarkistamassa että papalta saatu rautakanki pitää siellä myös asemapaikkansa jonne rautakangen käskytin ja itse seisoin kameran kanssa valmiina ottamaan vastaan rajun ukkosenilman Yhtätyhjän kanssa Rautakankikin pitää kehikkoa pystyssä edelleen.

      Jos jotain mainitsemisen arvoista hänen korkeutensa on tästä hyvinkin levolisinmielin No mutta asiasta kolmanteen onse toisten elämän pohtiminen sitten joillekin ilmeisesti jokapäiväiväistä ja yleistä vaikka monet väittävät että heitä eivät kiinosta toisten ihmisten asiat

      p.s :)

    • lääkitys???

      Mistähän mahdat puhua? En ymmärrä kirjoituksestasi yhtään mitään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2307
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1526
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1520
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1437
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1409
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      64
      1226
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe