Tieteelliset ja uskonnolliset totuudet

Selkeää

Uskonnosta näytetään ajateltavan, että se kuuluu arvosubjektivismin piiriin eli että absoluuttista totuutta ei tällä alalla olisikaan. Siksi jokainen ajatelkoon siitä mielensä mukaisesti. Uskonnonvapaus on arvokas asia, mutta uskonnonvapaus ei merkitse, että kaikki uskomistavat olisivat totuudenmukaisia.

Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian eli arvofilosofian professori Timo Airaksinen käsitteli Helsingin Sanomien vieraskynäpalstalla 10.10.1996 arvo-objektivismia sanoen sen tappavan keskustelun. Hänen mukaansa vain subjektiivisista arvoista voi keskustella, koska ne tajutaan suhteellisiksi. Hänen mukaansa vain äärimmäisissä tilanteissa voidaan puhua arvo-objektivisuudesta eli sanoa, että joku valinta on ehdottomasti arvokas ja toinen arvonvastainen. Hänen mukaansa objektiivisiksi väitetyille arvonäkökohdille ei ole mahdollista löytää kiistattomia perusteita.

Olisiko uskonnollinen totuus sellainen arvo, ettei sitä voisi löytää? Tai olisiko niin, että uskonnollinen totuus on ennemminkin asiaintila kuin arvo ja arvokasta olisi vain totuuden etsiminen? Onko mahdotonta löytää oikea uskonto ja uskomistapa? Totuus uskonnosta on joka tapauksessa olemassa, vaikka kukaan ihminen ei sitä olisi löytänytkään. Perustotuus on joko se, ettei ole Jumalaa tai sitten se, että Hän on olemassa. Molemmista vaihtoehdoista seuraa monia johtopäätöksiä. Molempien vaihtoehtojen totuutta on tarkasteltava totuudelta vaadittavien kriteerien mukaisesti.

Uskonnon ja tieteen totuuden kriteerien luonne

Jumalan olemassaoloa ei voi todistaa tieteellisesti, jos tieteellisyydelle asetetaan sille kuuluvat rajat. Tosin tieteelliseksi sanotaan paljon sellaista, mikä ei sitä ole. Tieteellisyydellä tarkoitetaan usein huolellista tutkimusta tai huolellisuuteen pyrkivää asennoitumista. Pelkkä huolellisuus ei kuitenkaan takaa tieteessäkään totuuden löytymistä. Tieteellä on omat kriteerinsä arvioida tuloksiaan.

Uskonnollisen totuuden etsimistä vaikeuttaa asennoituminen sen löytymistä kohtaan. Jos ei usko voivansa löytää, ei yrityskään ole tuloksia tuottava. Uskomisen esteenä on maailmassa esiintyvä paha, epäoikeudenmukaisuus, julmuus, sodat, onnettomuudet, joita kaikkia on vaikea uskoa tapahtuvan, jos Jumala on olemassa ja rakastaa ihmisiä kuten väitetään. Myös uskontojen monilukuisuus voi olla esteenä uskonnollisen totuuden etsimiselle. Uskontojen nimissä on myös tehty hirmutekoja.

Juutalaisia tuhottiin toisen maailmansodan aikana noin kuusi miljoonaa. Monet keskitysleireillä olleet menettivät uskonsa Jumalaan, koska Jumala näytti sallivan siellä tapahtuneet julmuudet.

Kaikesta huolimatta on mahdollista erottaa ihmisten aiheuttamat tapahtumat uskon sisällöstä. Jumalaa ei voi syyttää tai kieltää sen perusteella, mitä ihmiset tekevät. Jos jumala puuttuisi ihmisten tekemisiin jatkuvasti, Hän samalla poistaisi ihmisten vastuun teoistaan ja estäisi vapaan tahdon toimimasta. Maailmamme on järjestetty niin, että täällä voi toimia varsin pitkälle vapaan tahdon mukaisesti.

Maailmassa esiintyvä paha ei ole kriteeri sille, ettei Jumalaa ole. Sille joka haluaa tutkia, pahan olemassaolo on virikkeenä ajatteluun ja etsimiseen.

Ateismi perustuu sekin uskoon tai paremminkin luuloon, ettei Jumalaa ole. Ateistit perustelevat näkemystään sillä, ettei heitä voi vaatia uskomaan sellaista, mistä ei ole varmoja todisteita. He vaativat tieteellisiä todisteita, mutta näitä ei uskonnon alalta ole tarpeen antaa, koska uskonnon kriteerit ovat erilaiset kuin tieteen totuuden kriteerit.

Ateismi on uskonto, koska siinä väitetään todeksi sellaista, mitä ei voida todistaa tieteellisesti. Jotkut ateistit koettavat välttää kutsumasta itseään ateistiksi siksi, että heidät leimataan uskovaisiksi. Ei ole kuitenkaan muita vaihtoehtoja kuin Jumala on tai ei ole. Hän, joka sanoo, ettei Jumalaa ole, on ateistiuskovainen, vaikka koettaisi kuinka uskonsa kieltää. Ateistit sanovat, että kaikki on syntynyt sattumalta. Mutta tämä ei ole vastaus Jumalan olemassaoloa koskevaan kysymykseen. Vaikka kaikki olisikin syntynyt sattumalta, niin siitä huolimatta myös Jumala on voinut kehittyä tähän olemassaoloon. Ei ole tarpeen olettaa, että Jumala on luonut kaiken. Tällainen ajattelu kulkee kehässä, sillä joudumme kysymään, mistä Jumala on saanut alkunsa.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Selkeää

      Jatkoa:
      Suhtautumisessa Jumalan olemassaoloon erotetaan kolme tapaa: teismi, ateismi ja agnostismi. Teismin kannattajat uskovat Jumalan olemassaoloon, ateistit kieltävät Jumalan olemassaolon ja agnostikot koettavat olla ottamatta kantaa. Filosofi Bertrand Russel sanoo kirjassaan ”Why I Am Not a Cristian (London 1957): ”Voin kunnioittaa ihmisiä, jotka väittävät, että koska uskonto on totta, siihen on uskottava. Mutta voin tuntea vain syvää paheksuntaa niitä kohtaan, jotka sanovat, että uskontoon on uskottava, koska se on hyödyllistä”(s. 172). Ateismin ja agnostismin taustalla näyttää olevan usein, ellei aina, totuuden ja totuudellisuuden kunnioitus. Ajattelevat ateistit ja agnostikot ovat havainneet uskontojen piirissä tavattavan sekaannuksen, epäjohdonmukaisuuden ja varmaan myös taipumuksen itsepetoksiin. Uskontojen ja uskovaisten epätäydellisyys ei ole kuitenkaan peruste uskonnon kohteen kieltämiseen. Viisaampaa on jättää kysymys Jumalan olemassaolosta avoimeksi ja myös mieli avoimeksi tutkimaan eikä vain perustelemaan omaa kielteistä kantaa.

      Skeptinen eli epäilevä suhtautuminen voi olla myönteisessä muodossaan ns. fallibilismia, jolla tietoteoriassa tarkoitetaan tervettä kriittisen järjen käyttöä. Tiedoksi voidaan hyväksyä epävarmojakin toteamuksia, kun samalla ollaan perillä siitä, mihin perusolettamuksiin tieto rakentuu. Fallibilismiin sisältyy valmius käsitysten korjaamiseen aina, kun perusolettamuksia on syytä muuttaa. Fallibilistinen suhtautuminen ei kiellä ehdottomasti oikean tiedon löytymisen mahdollisuutta, kun taas skeptisismi sen kieltää.

      Tieteellinen ja uskonnollinen totuus eroavat merkittävästi luonteiltaan. Tieteenfilosofit ovat esittäneet omat totuuden kriteerinsä. Keskeistä näissä kriteereissä on perusolettamusten määrittely. Tieteellisesti totena pidetään sitä, mikä on totta asetettujen olettamusten varassa. Tämä fallibilistinen asenne on vallitsevana nykyisin tieteen piirissä. Jos olettamuksia on tarpeen korjata, korjataan myös aikaisempaa käsitystä. Tieteellinen totuus on täten aina suhteellista, eli suhteessa olettamusten pätevyyteen. Rehellinen tiedemies varoo sanomasta mitään ehdottomaksi totuudeksi, joka ei voisi koskaan muuttua.

      On väitetty, ettei kenelläkään voi olla oikeaa käsitystä Jumalasta. Tietenkin on niin, että kukin on yksilö suhteessaan Jumalaa. Tuskin on olemassa täysin yhtenäistä käsitystä Jumalasta, koska ihmisten erilaisuus luo käsityksiimme eroavaisuutta, mutta tämä ei merkitse, että Jumala itsekin olisi kullekin erilainen. On väitetty, että on olemassa yhtä monta uskontoa kuin ihmistäkin ja että kaikki käsitykset ovat yhtä oikeita. Tällainen ajattelu on ateismia, joka kieltää Jumalan olemassaolon tehden siitä vain mielikuvituksen tuotteen. Jos Jumala on olemassa, Hän on se, mikä on ihmisten kuvitelmista riippumatta.

      On väärin sanoa, että kaikki uskonnot ovat yhtä oikeita. Jos näin olisi, olisi uskonto jotenkin kummallinen ilmiö ihmisten keskuudessa. Eihän väitetä, että arkipäivän elämässä esitetyt kaikki mielipiteet ovat yhtä oikeita. Tietenkin huolellisesti tutkittu ja perusteltu mielipide on oikeampi, kuin mikä tahansa ”hihasta” vedetty tokaisu. Joku voi sanoa, että on oikein varastaa tai, että on aurinkoinen päivä, vaikka taivas on täysin pilvessä. Valheet ja erehdykset eivät ole totta eikä liioin ihmisen vilpittömyys tee hänen käsitystään oikeaksi, ellei käsitys perustu tosiasioihin.

      Uskonto ei poikkea muista aiheista siten, että siinä olisi totta kaikki, mikä mieleen juolahtaa. Uskonnossakin täytyy olla vain yksi ainoa totuus kuten muissakin asioissa. Makuasiat ovat erikseen. Niistä ei ole tarpeen kiistellä, mutta uskonto ei ole makuasia, jonka totuus muuttuisi ihmisestä toiseen.

      Tieteellinen ajattelu on tullut joillekin uskonnon tilalle. On havaittavissa ns. tiedeuskovaisuutta. Luullaan, että tiede voi antaa vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Tiedeuskovainen hylkää kaiken, mikä on uskon varassa. Tiedeuskovaisen perusolettamus on sekin uskoa – tarkemmin sanoen luuloa, että tiede riittäisi maailman uskonnolliseenkin selittämiseen.

      • M.E.L.

        Tiede tuskin voi Jumalaa löytää mutta mormonismi kun perustuukin todeksi väitettyyn HISTORIALLISEEN AIKAKIRJAAN - Mormonin kirjaan - joka on kuin onkin tutkittavissa tieteen menetelmin. Ja pitääkin tutkia tieteen menetelmin.

        No Mormonin kirjassa EI MIKÄÄN pidä sitten oikeasti paikkaansa!

        Joten tällä perusteella voidaan mormonismi TODISTAA valheeksi joten se voidaan heittää historian roskakoriin täytenä huuhaa-uskontona jolla pelkästään pyrittiin huijaamaan ihmisiä.


      • to..

        "On väärin sanoa, että kaikki uskonnot ovat yhtä oikeita. Jos näin olisi, olisi uskonto jotenkin kummallinen ilmiö ihmisten keskuudessa. Eihän väitetä, että arkipäivän elämässä esitetyt kaikki mielipiteet ovat yhtä oikeita." jostain tuntemattomasta esitetyt väitteet ovat kaikki samalla viivalla totuusarvolla mitattuna, koska vasta kun saadaan tietoa asiasta, pelkän subjektiivisen mielipiteen voi erottaa tiedosta. Jumalista ei mikään uskonto anna todeksi todettua tietoa, eikä uskoja voi asettaa millekään oikea-asteikolle, koska ei ole millä mitata.

        Ei monisanaisuus ja logiikan unohtaminen auta löytämään oikeaa uskontoa , siihen ei ole mittaa , kaikki uskonnot ovat oman lajimme keskuudessa syntyneet tietyissä oloissa tällä planeetalla , se on ainoa varma asia jokaisesta uskonnosta. jJokaisen niistä voi nähdä tietyn ajan ja paikan tuotteena ja monissa syntyhistoria on kulttuuri-ja muun historian kautta helppo selvittää, missään niistä mikään ei johda tämän planeetan ulkopuolisiin vaikuteisiin, missään niistä ei ole enempää tietoa kuin tuon uskonnon syntyaikaan on voinut ihmisillä olla ja myös Raamatun luonnontieto on oman aikansa, virheineen päivineen.


      • Ent. mormoni

        "On väärin sanoa, että kaikki uskonnot ovat yhtä oikeita. Jos näin olisi, olisi uskonto jotenkin kummallinen ilmiö ihmisten keskuudessa. Eihän väitetä, että arkipäivän elämässä esitetyt kaikki mielipiteet ovat yhtä oikeita."

        Miten uskonnollisen kokemuksesi poikkeaa esteettisestä kokemuksesta?

        Tätä sopii miettiä:

        On väärin sanoa, että kaikki kukat ovat yhtä kauniita. Jos näin olisi, olisivat kukat jotenkin kummallinen ilmiö kedolla kasvaessaan. Ei voi väittää, että kasviharrastajien niittyretkillä esitettämät mielipiteet kukkien kauneudesta ovat kaikki yhtä oikeita.

        ... maailman tappiin asti saat vääntää siitä, onko ketoneilikka kauniimpi kuin villiruusu ja mikä kaikista kedon kukista on se ainoa oikea kukka.


    • !!!

      Tapani hyvä, etkö huomaa, että Smithin jutut ovat kusetusta? Hän oli patologinen valehtelija. Kehitti mm.moniavioisuusilmoituksen jäätyään housut nilkoissa kiinni piikansa paneskelusta.

      Vaikka moniavioisuusilmoitus herättäisi sinussa miten lämpimiä tunteita tahansa, se ei todista sitä, että se olisi jonkun Jumalistanne antama!

      • Selkeää

        Aloituksessani ei mainittu mitään mormonismista. Etkö pysty keskustelmaan lainkaan yleisellä tasolla? Sama kysymys M.E.L.:lle.


      • M.E.L.
        Selkeää kirjoitti:

        Aloituksessani ei mainittu mitään mormonismista. Etkö pysty keskustelmaan lainkaan yleisellä tasolla? Sama kysymys M.E.L.:lle.

        Keskustelemaan MISTÄ?!?!

        Kun sinulla ei ole YHTÄÄN MITÄÄN konkreettista edes keskustelun POHJAKSI on aivan sama vaikka jaarittelisit Muumipeikon kengännumerosta!

        Tee aloitus SEN JÄLKEEN kun olet löytänyt ensimmäisen oikean todisteen tai puoltavan TIETEELLISEN tutkimuksen Mormonin kirjan tarinoiden tueksi.

        Aivan turhaa on lässytyksesi ja spekulaatiosi!

        Kuka on niin seinähullu että tuon perusteella kiinnostuisi mormonismista saati uhraisi elämänsä ja rahansa teidän ostarinrakentelijoiden täyteen hömppään?!


      • !!!
        Selkeää kirjoitti:

        Aloituksessani ei mainittu mitään mormonismista. Etkö pysty keskustelmaan lainkaan yleisellä tasolla? Sama kysymys M.E.L.:lle.

        Mutta koska olet Tapani, on ilman muuta selvää, että alat johdattaa keskustelua pikkuhiljaa Smithin oppiin.

        Toki yleiselläkään tasolla et pysty osoittamaan mitään "uskonnollista totuutta".


    • M.E.L.

      Mene nyt Tapani sinne Egyptiin ja buuttaa sekaisin mennyt pääsi hakkaamalla sitä riittävän monta kertaa pyramidiin.

      Ehkä sinullekin alkaa sen jälkeen valkenemaan että mitä oikeat historialliset sivilisaatiot jälkeensä jättävät ja mitkä taas ovat kusetusta - kuten mormonismi.

      Hullu vanha mies!

    • to...

      "Ateismi on uskonto, koska siinä väitetään todeksi sellaista, mitä ei voida todistaa tieteellisesti." se että ei usko johonkin on siis uskonto? Onko kaikki skeptisismi tai välinpitämättömyys jotain sellaista kohtaan jota joku väittää todeksi, mutta jota ei voi tieteellisesti todentaa, uskontoa ? En usko myöskään jivarojen henkiin tai että niitä pitää karkottaa transsilla ja ihon tietyllä maalaamisella. Olenko tämänkin takia nyt uskonnon harjoittaja? En, vaikka yhä uudelleen jotkut uskovaiset kaiken logiikan ja järjen unohtaen saattavat väittää jotain noinkin älytöntä. Tämä palsta on aivan erityisen hyvä näyteikkuna huuhaalle .

      Jumalista voi keksiä ja väittää mitä hyvänsä :niitä on paljon ne lisääntyvät ja ne asuvat Kolobin luona perheineen, ainakin isäjumala asuu, mutta muuttuvat ilmeisesti näkymättömiksi kun avaruusluotain sattuu lähistölle tai, niitä on yksi henkiolento joka on kaikkialla ja jota ei voikaan nähdä.

      Kumpikaan väite ei ole todennettavissa ja kumpaankin ihmiset uskovat vaikka yksikään jumala ei ole antanut ilmoituksin mitään oikeaa tietoa yli sen mitä arpomalla satunnaisesti saa, saati todistetta olemassaolostaan. Jälkimmäinen selitetään joissakin uskonnoissa niin, että jumala jostain syystä haluaa että pitää uskoa eikä tietää. Näin ei kukaan uskova kysy tiedon perään, kuluttajansuojaa ei mikään uskonto muutenkaan anna , vain vaatimuksia.

      "Ei ole tarpeen olettaa, että Jumala on luonut kaiken" ei ole tarpeen olettaa muutakaan, kaikki jumaliin liittyvähän on pelkkää olettamusta .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1970
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1539
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      140
      1387
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1308
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1240
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      273
      1047
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      992
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      110
      957
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      118
      954
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      49
      777
    Aihe