Työttömyys pahenee: Vapaaehtois-,pakko-, ja tukityö

Työläinen 59v

Miksi palkkaisin jonkun kunnon palkalla työhön, kun saan joko ilmaista tai tuettua työvoimaa.

Ennen vanhaan lapset tekivät työt, koska heille voitiin maksaa pienempää palkkaa.
Myöhemmin liitot ja muut tahot puuttuivat asiaan lapsityövoima kiellettiin, ja asia korjautui. Väestön toimeentulon ja ostovoiman parantuessa talous koheni, josta lopulta hyötyi jopa tämä työllistävä taho ja yhteiskunta.

Hyvää tarkoittava vapaaehtoistyö voi olla jonkun työtä tarvitsevan perheen katastrofi, kun saattaa olla ettei työvoimaa palkata, kun tämä vapaaehtoistyöntekijä tekee
ilmaisesksi työtä. Turhaa sanoa ettei siihen palkattaisi ketään.

Sekin vielä jos mummot ja vaarit ovat työelämässä heistä ei ole auttamaan omien lastensa perheitä lastenlasten jäädessä vaille huolehtivaa aikuistukea.
Eläkeiän nousun myötä myös työpaikkoja tulee vähemmän tarjolle. Myös masennus kasvaa kun tulee lisää työttömiä niin "vanhuksia", kuin nuorempiakin, sekä hyljeksittyjä kansalaisia, jota passiivisiksi kutsutaan, jopa jotku eduskunnasta käsin.
Toimeentulo ja mielenterveys ongelmaiset vain lisääntyisi ennestään tämän eläkeiän pidennyksen vuoksi, ja lapset olisivat ainan enemmän sijaiskärsijöitä.

Raha ei kasva puussa kuten sananlasku sanoo, mutta se ei ole minnekään myöskään kadonnut, vaan tilastotkin jo kertoo, että palkkatulot on kasvaneet.
Verotuksesta on tullut vaivihkaa tasaveroon menevää, joka lisää köyhyyttä ja tuloeroja, joista kärsii enimmillään vailla työtä olevat kansalaiset.
Onko sitten ihme , että masennus nostaa päätään ja maksaa samalla yhteiskunnalle ja eläkelaitoksille, siis onko siinä köyhempien kurjistamis politiikassa mitään järkeä ja säästöä lopultakaan, kun kaikki liveilmiöt huomioidaan.

Toivon vastauksia ja kannanottoja puolesta ja vastaan.

9

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nivelet

      Olen saman ikäinen, tehnyt työtä vuodesta 1974, josta omaa yrittäjyyttä 25 vuotta. Jouduin lopettamaan yritykseni taantuman tullessa, toimeksiannot ja tilaukset lakkaisivat kuin seinään.

      Olen työmarkkinatuella nyt ja TE-toimiston mielivallan alla. Yrittävät aktivoida minua osallistumaan ilmaistöinä paikallisten yrittäjien orjaksi. Siis niiden samojen, joiden kanssa vastikään suunniteltiin yritysten elvytystä. Koskaan en ole ennen tiennyt, että tällaista vanhan ihmisen ja pitkän uran tehneen ammattilaisen kiusaaminen on mahdollista valtion taholta.
      Toimin yksinyrittäjänä, ammatinharjoittajana, kuten kello- tai kengitysseppä.
      (tämä selvitykseksi, että en ole ollut sikaniskayrittäjä koskaan, vain itseni työllistäjä)

      • SAK apua tarvitaan

        Näin on kun kirjoitat. Kamalaa kun ihmisiä nöyryytetään.
        Kyllä ihmisen joka on yli 55v. vailla kunnon työtä ja käypää palkkaa, pitäisi halustaan päästä eläkkeellle. Mielenterveys ja itse kunnioitus säilyisi.

        Säästöä tulisi terveysmenoissa, kun psykologin ja mielenterveyslääkkeiden tarve vähenisi. Niin moni masentuu tämän kaiken keskellä, eikä ihme.
        Varmasti on myös henkilöitä jotka pahaa oloaan valitettavasti purkavat toisiin henkilöihin, jos ei ole kanavaa päästää pahaa oloaan pois.
        Avioerot kasvavat ja ihmissuhteet kärsivät.

        Vanhuuskin myöhemminkin eläkeläisenä voisi olla mukavampi ja leppoisampi, kun olisi kunniallisella tavalla päässyt eläkkeelle, eikä ahdistavaa kiukkua tuottavaa nöyryytystä olisi tapahtunut juuri ennen eläkeikää.

        Se on vielä sanottava, että työttömillä tehdään raakaa pisnestä, kaikenlaiset niin sanotut turhat kuntottavat toimet ja koulutukset, millä ei todellisuudessa työllisty saisi lopettaa, turhina ja kalliina.
        Tiedän että turhissa koulutuksissa oppilaat laitetaan tekemään usein etätyötä ja sitä ja tätä turhaa, millä ei ole minkäänlaista tekemistä itse varsinaisen työn näkövinkkelistä. Raha, raha, raha voi olla myös yhteiskunnan mätä paise väärin käytettynä.

        Vääryydet pitäisi poistaa ja nöyryyttäminen kieltää.

        En onneksi ole itse työtön, mutta olen sivusta seurannut kohtalotovereitasi ja huomannut miten monet tavallisetkin työläiset puhuvat halveksivaan sävyyn työttömistä, ikäänkuin he olisivat itse siihen syyllisiä, vaikka niin ei ole.
        Kyllä monella näistä ääni kellossa on muuttunut kun omalle kohdalle on työttömyys sattunut.

        SAK: n pitäisi nyt pitää heikompien puolia, katsoin juuri tilinauhasta että kyllä liittoon maksettaan suuria summia, joten kyllä noiden rahojen takia saisi enemmän puolustaa myös työttömien asemaa, kun he ovat tässä kaiken heikomassa asemassa.

      • nivelet
        SAK apua tarvitaan kirjoitti:

        Kiitos ymmärtäväisestä kannanotostasi.
        Juuri näin! Tuleva mahdollinen eläkeaika todella olisi mukavampi, jos olisi vielä jonkin sortin ilo elämään tallella. Tällä menolla sitä tuskin tulee.
        Kummia aikoja elämme.

      • Kannan otto
        nivelet kirjoitti:

        Kiitos ymmärtäväisestä kannanotostasi.
        Juuri näin! Tuleva mahdollinen eläkeaika todella olisi mukavampi, jos olisi vielä jonkin sortin ilo elämään tallella. Tällä menolla sitä tuskin tulee.
        Kummia aikoja elämme.

        Pitäisi ryhtyä vaatimaan liitoilta enemmän, muutakin kuin nimellistä puolustamista. Työttömyyspäivärahoja ja ehtoja ei tulisi näin yt neuvottelujen ja massiivisten irtisanomisen aikoihin missään nimessä heikentää, vaan päin vastoin.

        Lunnollisempaa on, että nuoret ja perheelliset saavat pitää työnsä ja työllistyvät, joten on mielestäni itsestään selvää, että vanhemmat antavat työpaikkansa mielummin nuorelle ja niin ollen putkeen pääsy ikää ei missään nimessä tulisi korottaa tai poistaa, vaan mielummin palauttaa takaisin hieman nuoremmille.

        Lapsiperheiden kulutus on suurta ja heidän rahansa menee parhaiten kiertoon, sillä kasvavat lapset tarvitsevat koko ajan uutta vaatetta ja ruokakulut ovat suuret, asumiskulut, sähköä ja vettä kuluu, lainat maksamatta. Joten heille työttömyys on katastrofi. Joten oikeus ja kohtuus tapahtukoon ja mielummin eläkeikä alas kuin ylös

        Pitäisi päästä kuten ennen työttömyyseläkkeelle, jos ehdot täyttyvät. Kun on tehnyt ikänsä töitä nuoresta pitäen, niin ja on kaikkea remppaa, ja jos jäät sitten työttömäksi, niin järkyttävää on tuo nöyryyttäminen. Ehkä työttömäksi joutumisen syyt löytyy joskus myös sairaudesta ja siitä huolimatta et pääse työkyvyttömyyseläkkeelle.

        Tuntuu tosiaan, että kaikki menisi nykyisin hullusti päin. Vielä jos nuoret perheelliset saisivat työtä, niin sosiaalikulut vähenisivät oleellisesti.
        Ellei työpaikkoja synny, vanhempien jäädessä pois työstä, niin eihän tälläisenä aikana työtä ole kaikille, kun koko ajan saamme lukea, että se ja se tehdas siirtää tehtaansa ulkomaille ja potkut on arkipäivää monissa työpaikoissa.

      • Kannatan !
        Kannan otto kirjoitti:

        Kannatan !

      • Jani 22v
        Kannatan ! kirjoitti:

        Kannatan !

        Eläkeikä pitää ehdottomasti nostaa sillä heitä ei nuorien työttömien tarvitse elättää.

        Tehkää vaan työtä pidempään, niin me nuoret saamme lekotella ja nautiskella. Minulla ei ole suuret menot kun asun vanhemmilla. ja nyt jää hienosti aikaa harrastuksiin.

    • 344tgfg677879899ujhf

      Oon sitä mieltä näistä pakkotöistä orjatyössä jollain 9 euron päiväpalkalla, että nuo on lopetettava. Muutoin ei koskaan tule sitä todellista työntekijän tarvetta. Ihan varmasti kukaan palkkaa vaikka tarve olisi jos saa ilmaistakin työvoimaa. Eri juttu jos tarttee koulutetua työvoimaa. Niitä ei taida näistä orjatyöläisistä aina löytää? vaikka onhan nyt työttömänä niin insinööriä kuin lääkäriäkin... että hyvinkin...

      Tästä päivästä kaikille työttömille kansalaispalkka 1000 kuussa käteen. Säilyy oikea elämänasenne ja jos rahaa ei muka ole niin sitä saa lisää painamalla! Rahahan on vain ihmisen keksimä hyödyke jota esim. eläimet ei tunne ja silti pääsevät ihan hyvin päivästä toiseen. Paljon vähemmällä tressillä kuin me.

      Minä en ainakaan näe tuota 50 euron seteliä muutakuin paskapaperina... koetapa maksaas illä vaikka vinkuintiassa.. ei kelpaa... olen kokeillut...

    • Kohtuus

      Monella eläkeläisellä on eläke 1000 euroa puhtaana pitkän kokopäiväisen työuran jälkeen, niin ehkä tuo 1000e on hieman liikaa kaikille.

      Toki se ei paljon ole, mutta nuorien kohdalla se voisi hyvinkin passivoida ihan oikeesti, Kun heillä ei ole vielä noita pakollisia menoja niin paljon.

      Vaikeita asioita. Mutta tietysti jos on näyttöä, että on ollut työmarkkinoilla jo vuosia, niin sitten, mutta ehkä se ansiosidonnainen on parempi kuin tuo 1000e, vaikka pienituloisille ehkä nippa nappa sen.

      Mutta kaikilta tuo 9e pitäisi poistaa käytöstä ja kunnon käypä palkka pitäisi työstä saada.

      • Köyhien hätä !

        Mielipiteeni on, että työttömyysturvaa ei saisi missään nimessä heikentää. Työttömyyseläke tulisi palauttaa, sekä putkeenpääsy työttömäksi jääneillä ihmisillä säilyttää.

        Jotain parannuksia saisi tyttömän kannalta tulla, lapsikorotus työttömälle vanhemmalle, kun nyt mentiin pienentämään lapsilisä, mikä on todella iso raha lapsiperheiden ja työttömän arjessa. Tuo 8 e/lapsi on joillekkin elinehto, mutta toiset hukkaavat senverran päivässä, tai se on heille yksi hailee käytännössä, eikä näy heidän arjessaan missään muodossa. Silti useat raha rikkaat taistelevat jokaisesta sentistä.

        Oikeus ja kohtuus pitäisi olla kaikessa. Kurjaa kuultavaa kun nuo hyväpalkkaiset rutisevat isoista veroista, sen jälkeen kun ahnehtivat suurempia palkkoja ja bonuksia. Muutenkin tuloerot ovat nousseet liian korkeiksi ainaisen prosenttiperusteisen palkan nousun takia ja sen lisäksi heitä on palkittu eritavoin.
        Miksi sitten valittavat veroista? vaihtaisin mielelläni palkkaa heidän kanssaan, saisivat pienemmät verot ; D
        Ihme kun politiikot eivät puhu tosiasioita asiasta ja miksei meedia puhu tästä kestämättömästä ongelmasta, mikä on kansakunnan osailtaan vienyt kestämättömään tilaan.

        Rahavirrat pitäisi laittaa enmmän kiertoon ja kotimainen ostovoima, kauppa ja palvelut pelastaa. Ja se onnistuu vain jos ostovoimaa on kaikissa ryhmissä, joten köyhyys tulisi kaikin tavoin yrittää hävittää, eikä päin vastoin sitä pahentaa, jos halutaan elää hyvinvointivaltiossa, jossa on hyvä ja turvallista asua.
        Ei kannata katsoa mallia sen enempää Venäjältä kuin Yhdysvalloistakaan.
        Suomessa oli pitkään varauksin suht hyvin köyhemmilläkin, mutta viimmeaikoina kehitys on kulkenut väärään suuntaan, enimmillään johtuen menosta tasaveromallin suuntaan, joka on puettu hämäävästi kulutus- ja haitta veroiksi, vaikka niitä ilman ei voi tulla toimeen, oli sitten köyhä tai rikas. Mutta sen tietävät kaikki, mitä veroprosentti on köyhän ja rikkaan tuloista.

        Onko liitoista enää apua, vai mikä neuvoksi, kuka auttaa köyhää?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe