Isänmaallinen = ex-jt eikä ole ollut armeijassa

pop1234

Isänmaallinen on kirjoituksista päätellen ex-jt, joka on hyvin perillä jehovantodistajien opista.

Isänmaallinen on ihminen jota armeijan käymättömyys kalvaa ja siksi mies kirjoittelee siitä, millainen mies haluaisi olla, siis armeijan käynyt. Ilmiö on tuttu psykologiasta, eli puheissaan heijastaa sitä millainen haluaisi olla, mutta totuus on isein päinvastainen.

Asia rassaa isänmaallista kovasti ja siihen on kehittynyt vahva vajavuuden tunne, jota on sitten kompensoitava tällä palstalla syyllistämällä muita. Isänmaallinen saa hieman lievitystä häpeäänsä eli siihen, ettei ole tosi mies omasta mielestään.

Ilmiö on sama usein kaappihomoudessa. Kaappihomo esiintyy ylikorostuneen heterona ja keksii juttuja naisten kaadoistaan. Jatkuva muiden miesten homottelu ja homoksi epäily saa ympäristön tajuamaan, että kaverilla on asian suhteen ONGELMA ja että ylikorostunut heterous on vain oman homoseksuaalisuuden häpeämistä ja oman tuskan siirtämistä toisiin miehiin.

Isänmaallisella näyttää olevan sama ongelma, mutta häpeä koskettaan omaa armeijan käymättömyyttä, jota kompensoidaan tällä palstalla muiden syyllistämisenä.

33

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pop1234566

      Lisään vielä, että isänmaallinen voi toki julkaista sotilaspassinsa, vaikkapa FB:ssa tai vaikkapa blogissaan.

      Suoraselkäinen ja isänmaallinen mies, jolla ei ole mitään hävettävää, todistaisi ilomielin pois epäilyt, että on armeijaa käymätön feikki.

      • alikersantti res.

        Oletko täysi idiootti?
        Ne sellaiseksi tulee kun on amerikanlahkossa tarpeeksi kauan.
        Kismittääkö kun ei pysty vastaamaan minun kritikkiini.
        Kysynpä vaan,että missä joukko-osastossa sinä olet ollut?
        Laita nimi ja passisi vaikka veljesseuran sivuille.
        Olisi kiva nähdä millainen vellihousu siellä luuseroi.

      • POP12345
        alikersantti res. kirjoitti:

        Ilmeisesti satutti

        En ole ollut armeijassa, vaan olen ollut 9kk Huittisten varavankilassa.

        " Laita nimi ja passisi vaikka veljesseuran sivuille." On sinulle ilmeisesti tuttu paikka ;-)

        Totuus on, ettet sinä ole mitään armeijaa käynyt! Sinulla on asiaan tunnepohjainen side, jonka todistaa tuo päreiden palaminen. Armeijan käyneiden ei tarvitse uhota isänmaallisuudesta nettipalstoilla, koska asia on osa heidän elämää, eikä sitä tarvitse todistella.

        Sinä voisit uhoamisen sijaa todella todistaa palveluksesi SA-intissä.

      • Pop15963
        alikersantti res. kirjoitti:

        Oletko täysi idiootti?
        Ne sellaiseksi tulee kun on amerikanlahkossa tarpeeksi kauan.
        Kismittääkö kun ei pysty vastaamaan minun kritikkiini.
        Kysynpä vaan,että missä joukko-osastossa sinä olet ollut?
        Laita nimi ja passisi vaikka veljesseuran sivuille.
        Olisi kiva nähdä millainen vellihousu siellä luuseroi.

        Lisään myös, että kritiikkiini sinä vastaat ilkeilyllä ja alentavilla ilmaisuilla.

        Olet todennäköisesti varsin tunnettu veljesseuralainen nimimerkki, jolla on narsistisia luonteenpiirteitä. Omaa häpeääsi hoidat täällä, siirtämällä häpeääsi nykyisiin jehovantodistajiin palstalla, joka sallii päänaukomisen.

        Olet todennäköisesti narsistisesti häiriintynyt veljesseuralainen, jolle häpeää tuottaa oma armeijan käymättömyys.

      • ottaako pattiin?
        Pop15963 kirjoitti:

        Ottaako pattiin POP 15963?
        Kun olis niin kiva tietää kuka laittoi luun kurkkuun?
        Mutta sellaisiahan te jehovantodistajat olette.Kun joku laittaa teidät hiljaisiksi ja sanattomaksi vedätte herneitä nenään.Ei auttanutkaan ainoana oikean uskonnon pääkonttori amerikoissa.Maassa josta tulee kaikenlainen humpuuki.

      • pop12345
        ottaako pattiin? kirjoitti:

        Ei ota pattiin.

        Sinä voit aivan rauhassa leikkiä sotilasta ja purkaa tuskaasi tällä palstalla. Olen lukenut psykologiaa sen verran, että osaan varsin hyvin kuvitella minkälaisissa haaveissa sinä elät.

        Voi olla, että sinä pysyt kasassa juuri sen ansiosta, että olet leikkisotilas kurssilta ja koet tekeväsi suurta isänmaallista työtä tällä palstalla. Saattaa olla, että yksi hoitopaikka säästyy sitä todella tarvitsevalle.

      • valkila haisee
        ottaako pattiin? kirjoitti:

        Ottaako pattiin POP 15963?
        Kun olis niin kiva tietää kuka laittoi luun kurkkuun?
        Mutta sellaisiahan te jehovantodistajat olette.Kun joku laittaa teidät hiljaisiksi ja sanattomaksi vedätte herneitä nenään.Ei auttanutkaan ainoana oikean uskonnon pääkonttori amerikoissa.Maassa josta tulee kaikenlainen humpuuki.

        Ei kai nyt humpuukia:O Eikös peppuseksi ole sieltäpäin rantautunut?
        Toisaalta Juutalaiset keksivät kakkalapparin ilman läpyskää.

        Juutalainen on aina juutalainen ja erotettunakin harrastaa henkistä väkivaltaa.

        Kiinnostaisi nähdä miten Joni Valkila hihhulikamuineen käyttää yhteiskunnan
        avustuksia määkimiseen että heitä pitää kohdella nöyrien lampaiden taholta
        yhä rakastavasti ja hellästi.

    • luuseri ja petturi

      Älkäähän nyt riidelkö.

      Tiedättekö, nuorena ihminen tekee virheitä. Liittyy esim jehovantodistajiin,amerikkalaiseen lahkoon.

      Luonnollinen syy tähän on, että vanhemmat ja sukulaiset painostavat kasteelle liian nuorena.

      Harvinaisempi syy on, että kiinnostuu nuorena aikuisena, kun ei ole vielä kunnollista elämänkokemusta voidakseen erottaa, mikä on valhetta ja mikä totta.

      Minäkin tein nuorena virheen ja kävin kasteella ja minusta tuli jt ja kieltäydyin tietysti armeijasta, kun uskontoni niin vaati.

      Olen hävennyt armeijan käymättömyyttäni niin paljon että se on vahingoittanut minua raskaasti. Se on myös estänyt minua saamasta työpaikkaa kun olen hakenut.

      Mutta olen myöntänyt asian nyt nykyään rehellisesti, jos joku on kysynyt, koska valehtelu asiassa on kysyjän halveksuntaa.

      On parempi olla rehellinen asiassa ja osoittaa että kunnioittaa kysyjää, ja kysyjä - jos on rekrytoija - voi sitten päättää että ottaako vai ei, itse on ollut kuitenkin rehellinen.

      Usein maailmalliset ymmärtävät ja eivät noteeraa asiaa sen kummemmin, koska uskontoja ja uskonnollisia vaatimuksia on niin paljon.
      Eri asia on se jos se uskonnollisuus haittaa jollain tavoin työntekoa, niin silloin rekrytoija ottaa sellaisen, joka soveltuu työhön paremmin.

      Tuo ajatus psykologinen ilmiö, josta aloittaja puhui, on kyllä ollut totta minun kohdallani usein. Olen esiintynyt kuin olisin armeijan käynyt, koska se on ollut häpeä minulle.

      Nykyään pakotan itseni olemaan rehellinen, koska en halua enää halveksua toisia ihmisia valehtelemalla heille.

      Ja kun ei se asia siitä valehtelemalla miksikään muutu, se on vain pakko hyväksyä, ettei ole armeijaa käynyt., ja sen kanssa on vain elettävä.

      Sitten on hyvä huomata sekin, että jos tulisi sota, niin sinne kyllä joutuu tietyssä ikähaarukassa olevat miehet, vaikkeivat olisi armeijaa käyneetkään.
      Ei ehkä heti aluksi, mutta kun miehet vähenee, niin lopulta otetaan kaikki jotka pystyvät edes jotain tekemään isänmaan hyväksi.

      Silloin minäkin menen mukisematta ja olen rehellinen kaikessa, enkä lapsellisesti kieltäydy enää mistään, mitä pitää tehdä isänmaan hyväksi.

      Eli ei se armeijan käymättömyys vielä tarkoita sitä, että henkilö olisi täysi luuseri ja isänmaanpetturi. Tosi tilannehan se vasta paljastaa, kuka on pelkuri ja kuka ei.

      Joku veteraani se jossain sanoikin, että pahimpia pelkureita olivat sotahullut sodanihannoitsijat, jotka rauhanaikanakin jo ihannoivat ajatusta sodankäymisestä.

      Mutta tositilanteessa rintamalla rohkeimpia olivat tavalliset hiljaiset miehet, jotka tekivät mitä piti tehdä vihollisten karkoittamiseksi.

    • Pop15596

      Lainaus:

      "Eli ei se armeijan käymättömyys vielä tarkoita sitä, että henkilö olisi täysi luuseri ja isänmaanpetturi. Tosi tilannehan se vasta paljastaa, kuka on pelkuri ja kuka ei.

      Joku veteraani se jossain sanoikin, että pahimpia pelkureita olivat sotahullut sodanihannoitsijat, jotka rauhanaikanakin jo ihannoivat ajatusta sodankäymisestä.

      Mutta tositilanteessa rintamalla rohkeimpia olivat tavalliset hiljaiset miehet, jotka tekivät mitä piti tehdä vihollisten karkoittamiseksi."
      Lainaus kiinni.

      Tämä perustuu siihen, että ihminen sisimmissään tietää millainen on. Kova uhoaja tajuaa, että on pelkuri ja yrittää kompensoida pelkonsa uhoamalla turvallisissa tilanteissa. Työpaikalla sen huomaa taukohuoneessa uhoamisena, kovasti kuulkee "mä melkein sanoin" ja kritiikki on työnantajaa kohtaa kova. Pomon sattuessa paikalle ei uhosta ole jälkeäkään, vaan huomaat uhoajien olevan surkeita nyökyttelijöitä, kun pomo puhuu.

      Ihmisellä nyt sattuu olemaan sellainen ominaisuus, että sitä ominaisuutta mitä hävetään pyritään kompensoimaan tavalla tai toisella. Mitä narsistisempi luonne, sitä kovempi uho asiasta mitä häpeää.

      Juttusi oli hyvä luuseri ja petturi

      • res alikersantti.

        Minä kävin vapaaehtoisen maanpuolustuskoulun.Ei otettu enää armeijaan kun olin liian vanha.
        Vapaaehtoisena olen nyt tarvittaessa palveluksessa lääkintä-aliupseerina.
        Mahdollisiissa kriisitilanteessa kuitenkin vain lääkintämiehenä.Mutta tiedän tekeväni oikein,päinvastoin kun te jehovantodistajat ,apinoitte vain amerikkalaista bisnesspuljua ja tanssitte sen pillin mukaan.
        Ette ole edes mitään uskovaisia vaan myyntimiehiä.

      • luuseri ja petturi
        res alikersantti. kirjoitti:

        Vapaaehtoinen maanpuolustuskoulu:
        Hienoa kuulla, että tuommoinenkin mahdollisuus on olemassa. Hyväksyisivätköhän minua, kun olen jo niinkin vanha kuin 46 vuotias?

        Taitaa olla etteivät enää hyväksyisi minua. Olisipa ollut hyvä jos olisin nähnyt tämän mahdollisuuden nuorempana, vaikka 30 vuotiaana?

        On totta, että tuollainen vapaaehtoisen maanpuolustuskoulun käyminen olisi voinut poistaa häpeän.

      • älä ole luuseri:-)
        luuseri ja petturi kirjoitti:

        Se on mahdollista vielä 46 vuotiaana.Joka vuosi järjestetään näitä kursseja jossa m.m. opetellaan hyödyllisiä taitoja,ensiapua,suurien telttojen kokoamista,erätaitoja,järjestyksellisyyttä ja m.m. komentoketjun tärkeyttä.

      • Hmm...
        älä ole luuseri:-) kirjoitti:

        Se on mahdollista vielä 46 vuotiaana.Joka vuosi järjestetään näitä kursseja jossa m.m. opetellaan hyödyllisiä taitoja,ensiapua,suurien telttojen kokoamista,erätaitoja,järjestyksellisyyttä ja m.m. komentoketjun tärkeyttä.

        Olen luullut, että vapaaehtoisessa maanpuolustuskoulutuksessa ei ole mahdollista saada sotilasarvoa, jos ei ole suorittanut varusmiespalvelusta. Sotilaallisille kursseillehan ei edes oteta muita kuin reserviläisiä. Vai miten olet saanut sotilasarvosi (res. alikersantti)?

        Itse olen armeijan käynyt ja suorittanut joitakin MPK:n ( http://www.mpk.fi/ ) kursseja.

      • heti jt:t sivariin t
        Hmm... kirjoitti:

        Olen luullut, että vapaaehtoisessa maanpuolustuskoulutuksessa ei ole mahdollista saada sotilasarvoa, jos ei ole suorittanut varusmiespalvelusta. Sotilaallisille kursseillehan ei edes oteta muita kuin reserviläisiä. Vai miten olet saanut sotilasarvosi (res. alikersantti)?

        Itse olen armeijan käynyt ja suorittanut joitakin MPK:n ( http://www.mpk.fi/ ) kursseja.

        Mene sinä luulemaan sinne minne haluat."Joitakin" MPK:n kursseja kun käy ei vielä tipu eikä lirise mitään,mutta kun on aktiivinen "kertausharjoittelija" voi tapahtua mitä vain.Komentajalla on valtuudet ylentää aliupseriksi.
        Tietenkin pitää osallistua myös ampumaharjoituksiin tarpeellinen määrä.
        Mutta eihän se ole vielä tappamista.

      • luuseri ja petturi
        heti jt:t sivariin t kirjoitti:

        Mahtanevatkohan nuo antaa armaijan käymättömälle pyssyä käteen vapaaehtoisessa maanpuolustuskoulussa?

      • Pop12345
        res alikersantti. kirjoitti:

        Minä kävin vapaaehtoisen maanpuolustuskoulun.Ei otettu enää armeijaan kun olin liian vanha.
        Vapaaehtoisena olen nyt tarvittaessa palveluksessa lääkintä-aliupseerina.
        Mahdollisiissa kriisitilanteessa kuitenkin vain lääkintämiehenä.Mutta tiedän tekeväni oikein,päinvastoin kun te jehovantodistajat ,apinoitte vain amerikkalaista bisnesspuljua ja tanssitte sen pillin mukaan.
        Ette ole edes mitään uskovaisia vaan myyntimiehiä.

        Jotain tämänkaltaista uumoilin. Armeijaa käymätön ressukka siellä tuskaansa huutaa.

      • Pohjan prikaati
        luuseri ja petturi kirjoitti:

        Mahtanevatkohan nuo antaa armaijan käymättömälle pyssyä käteen vapaaehtoisessa maanpuolustuskoulussa?

        Aivan sekavia kirjoittaa tuo kurssi res alikersantti.

        Minut ylennettiin (res) korpraalista alikersantiksi, vasta kun olin ollut kertaamassa 7-päivää.

        Armeijaa käymätön alikersantti res? kaikkea paskaa sitä saakin lukea.

      • Pii on 3.0
        Pop12345 kirjoitti:

        Jotain tämänkaltaista uumoilin. Armeijaa käymätön ressukka siellä tuskaansa huutaa.

        Minä puolestani näin ns, jatkosodan alusta loppuun , pikkukakarana ,
        nyttkin , kun tulee dokumentteja ns, sotalapsista , Ruotsiin menossa , näen oman kuvani siellä .
        Kun aselepo tuli , ja rintaman jyry vaimeni , meiltä oli vain 15 km , rintamalle , Venäjän merijalkaväki nousi maihin Viteleeseen , ja ekaksi isovanhempieni pihaan
        Vaikka siellä oli 50 metriä korkeat jyrkät kalliot , -
        siitähän Tuntematon sotilas -kirjassa kerrotaan , se missä Hietanen kaatuu ,
        Siellä isänmaalliset puolusti Aatun valtaa , hyökättyään ensin Miukselle Donin laakiolle asti , ja kun siellä tuli rumasti selkään , niin apuliisat ( Italia ja Suomi , mm, ) haihtuivat sieltä hissun kissun vaapula vissun , -
        Tultiin kypärät kuhmuilla Suomeen , kuin Kullervot kuunaan , ja Suuri osa häippäsi ruotsiin Vaasan vesiltä , siellä kertoivat , että sen alueen kalastajilla ei ole sen koommin ollut niin hyvää tienestikesää , kuin -44 , kun kaikki Isänmaalliset tunkivat vaikka miten vuotaviin paatteihin päästäkseen pois,
        Äläkä väitä , etten tiedä , Tädin mies oli Kauhavan lentosotakoulun lentomestari , oli kouluttajana vielä sodan jälkeen , kun tuli pois sotavankeudesta , hänet ammuttiin alas Blenheim - koneella Vienan yllä , on siitä kirjoissa ja tv;ssakin tarinoita vähän väliä .
        Minullekin sotilaat opetti jalkaväen aseiden käytön , olin 6- vuotias , juu ja miinojen purkamisen ,
        Jotta oppia on ;

      • pop123456
        Pii on 3.0 kirjoitti:

        Paappani jatkosodan lopussa laitettiin Helsinkiä vartioimaan, kun alkoi olla liian vanha rintamalle.

        Kertoi, että kesällä 1944 oli Vaasanjuna aina täynnä. Vaasasta pääsi yli ilman asiakirjoja, eikä "isänmaalliset" halunneet jättää todisteita" visiitistä" Ruotsiin.
        Talvella 1944-1945 nämä sankarit sitten kaikessa hiljaisuudessa palasivat "lomaltaan"

        Sotilaspoliisina paappani kertoi mielipiteensä suomalaisista naisista, jotka eivät olleet kovinkaan isänmaallisia. Saksalaiset saivat persettä aivan niin paljon kun halusivat, vaikka omat aviomiehet kärvistelivät kannaksen tulimyrskyssä. Paappani isä oli kertonut menon olleen samanlaista 1 maailmansodan aikana, kun ns. ryssänmorsiammet olivat jakaneet persettä jokaiselle halukkaalle venäläiselle sotilaalle.
        Nykyäänkin suomalsiselle naiselle hesarin mukaan riittää, että on mies ulkomailta, niin reva on auki samalla sekunnilla.

        Itsenäisyys on luovutettu EU:lle ja teollisuus siiretty Aasiaan. Tulevaisuus on todella synkkä paisuvine velka ja työttömyyslukuineen.

        Tuo "isänmaallisen" uho täällä on jotenkin aikaansa seuraavalle koomista. Mies on kuin repäisty menneisyydestä tänne uhoamaan. Herra onnistuu pienessä päässään supistamaan isänmaallisuuden pelkäksi rajojen puolustamiseksi. Luulisi olevan suurempi huoli siitä, mitä rajojen sisäpuolella tapahtuu.

      • Hmm...
        luuseri ja petturi kirjoitti:

        Mahtanevatkohan nuo antaa armaijan käymättömälle pyssyä käteen vapaaehtoisessa maanpuolustuskoulussa?

        Ei niille ampumakursseile pääse, jos ei ole armeija käytynä. Kyllä nyt haiskahtaa.

    • luuseri ja petturi

      >>Sotilaspoliisina paappani kertoi mielipiteensä suomalaisista naisista, jotka eivät olleet kovinkaan isänmaallisia. Saksalaiset saivat persettä aivan niin paljon kun halusivat, vaikka omat aviomiehet kärvistelivät kannaksen tulimyrskyssä. Paappani isä oli kertonut menon olleen samanlaista 1 maailmansodan aikana, kun ns. ryssänmorsiammet olivat jakaneet persettä jokaiselle halukkaalle venäläiselle sotilaalle.
      Nykyäänkin suomalsiselle naiselle hesarin mukaan riittää, että on mies ulkomailta, niin reva on auki samalla sekunnilla.>>

      Puolustaakseni naisia, niin tilanne on saattanut olla sellainen, että naiset ovat saaneet apua ja turvaa jonkin verran näiltä ulkomaalaisita sotilailta,

      ja kun rahaa ei näillä naisilla ole ollut tarpeeksi edes ruokaan, että voisi syöttää niitä lapsiaan(joita niiden isä ei voinut auttaa, kun puolusti Suomea rintamalla),

      niin ehkä on ollut pakko sitten maksaa avusta miehille jotenkin, ja naisen haaroväli on oikein sopiva maksuväline ja eihän se nainen siitä kulu.

      Myös toinen syy voi olla se että nämä naiset ovat pelänneet niin paljon lastensa puolesta, että ulkomaalaist sotilaat tappaisivat ne, niin he ovat yrittäneet miellyttää noita ulkomaalaisia sotilaita, ettei lapsille tapahtuisi mitään.

      Ja vaikka nämäkään eivät olisi syitä, niin tiedän että suomalaiset sotilaat ovat yhtälailla pettäneet suomalaisia vaimojaan sotareissuillaan.

      • PII on 3.0

        "Lapsiaan , joita isä ei voinut auttaa , -"
        Perheelle maksettiin rintamalisää , joten perheen kyllä piti tulla toimeen , ( Sen ajan puitteissa tietty ,
        yksinäiset kaupunkilaiset olivat pinteessä , musta pörssi pelasi , ja näin , kun valtio leikkasi setelit miten maaisännät menettivät hermonsa , kun yrittivät vaihtaa setelinsä pienempään rahaan ,
        meillekin mökkiläisille niitä tuli livertelemään , miten he tarvitsee kolikkorahaa jonkun maksuun ,
        Kun takaisin saadessa piti kertoa , mistä setelin oli alunperin saanut,

    • isänmaallinen

      No,tunnustettakoon.Tämä oli pekkä provo.
      Mutta sitä en kuitenkaan ymmärrä että uskonnonvapauden nojalle annetaan näinkin selviä vapauksia joillekin uskontoryhmille.
      Tästä on saatava keskustelua aikaan.
      A.Raamattu ei kiellä siviilipalvelusta.
      B.Raamattu ei kiellä lääkitsemistä.
      C.Raamattu ei kiellä ruuanlaittamista.
      Jehovantodistajien totaalikieltäytyminen on aiheetonta ja moraalisesti väärin.
      Toivottavasti jehovantodistajien omatunto kolkuttaa edes vähän.
      Asia kohdaltani loppuun käsitelty.

      • Pii on 3.0

        No kyllä tuo provo huomattiin , mutta en minäkään ole kertonut edes murto-osaa sota-ajan tapahtumista , -
        Siitä, miten lomasotilaat riekkuivat kännissä lomillaan , enimmäkseen upseerit , joilla oli oikeus mennä viinakauppaan , naiset kävi tav , sotilaille kaupassa, ja keittivät niille kiljua ja pontikkaa , veljeni löysi metsästä peitetyn rankkitynnyrin , ja seur, päivänä häntä heitettiin koulutiellä käsikranaatilla ,
        niitä löytyi metsästä , kun - 41 kesällä oli siellä tapeltu kovin , se oli ns, unkarilainen , ja ei rämähtänyt ,
        Olin paikalla , kun nämä Suomalaiset takalinjojen urhot , varikon sotilaat , kiljukännissä , ahdisteli sotaleskeä , yrittäen lahjoa häntä paperisäkillisellä armeijalta rosvottua vanikkaa , palasia joita ei lähetetty jakeluun , siitä ne teki kiljunkin , se oli jokapäiväistä. Sotaleski oli haukkumasana , kun aviovaimot pelkäsi niiden vievän heiltä miehet , joita oli aina vain vähemmän , -
        olihan Lapissa kyllä puoli miljoonaa uutta isukkia, kun Suomen miehet olisi ensin tapettu rintamilla ,
        pientä rodunjalostusta ,
        halusin vain kertoa sen todellisuuden , jonka näin erityisesti keväällä -44 , -7 vuotiaana ,

      • pop12354

        >>No,tunnustettakoon.Tämä oli pekkä provo.

      • antaa kaikkien kukki
        pop12354 kirjoitti:

        >>No,tunnustettakoon.Tämä oli pekkä provo.

        Ja siinä toinen, pata kattilaa soimaa. Eikö täällä saa edes trollata rauhassa joutumatta jonkun silmätikuks.

      • veljesseuralainen
        antaa kaikkien kukki kirjoitti:

        Ja siinä toinen, pata kattilaa soimaa. Eikö täällä saa edes trollata rauhassa joutumatta jonkun silmätikuks.

        Eiku ylös

      • veljesseuralainen
        veljesseuralainen kirjoitti:

        Eiku ylös

        JA YLÖS

      • kans isänmaallinen
        veljesseuralainen kirjoitti:

        JA YLÖS

        Trollaaminen on kivaa kun saa vähän ku.ttaa jt:a.He ovat niin naiiveja.Hah...hah..

      • Vseura haisee
        kans isänmaallinen kirjoitti:

        Trollaaminen on kivaa kun saa vähän ku.ttaa jt:a.He ovat niin naiiveja.Hah...hah..

        Veljesseuralaisten selitys valehtelulle=trollasin jehovantodistajaa.

        Veljesseuran p.ieru. Paskanpuhumisenne ei tarvitse selittelyä, koska se on teidän perusominaisuus.

    • Turhuuksien turhuus

      Nämä henkilökommentoinnit ovat kyllä aivan turhia varsinkin itsenäisinä aloituksina.

    • taatti

      Hei voisiko perustaa armejan käymättömien suojeluskunnan ?

    • Jauhaja

      "armeijan käymättömyys kalvaa"

      Elä puhu paskoo!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe