Pahantekijöile tarjottiin keksiä

Raippaa eikä karkkia

Raportti M-junan tapahtumista keskiviikolta 20. elokuuta 2014 noin puoli viiden aikaan iltapäivällä Helsingistä. Mahdollisesti Huopalahden tai Pohjois-Haagan asemalta nousi junan ensimmäiseen vaunuun kaksi noin 10-12-vuotiasta huppareihin pukeutunutta suomalaista poikaa. Ulkonäön puolesta saattoivat olla kaksoisveljeksiä. Junassa he kävelivät vaunun toiseen peräpäähän ja lyöttätyivät kolmannen pari vuotta vanhemman pojan seuraan. Hieman sivussa istuneena kuulin heidän puhuvan rautaveitsestä jota kertoivat kovaan ääneen käyttäneensä uhkailuissa ja ryöstöissä. Veitsi oli puheiden mukaan piilotettu "Miskan" reppuun, koska kotiin sitä ei kuulemma voisi ottaa. Äiti suuttuisi ja varmasti syystäkin.

Omituista tilanteessa oli pitkätukkaisen silmälasipäisen keski-ikäisen naisen väliintulo. Nainen antoi pojille avatun keksipaketin, jonka hämmentyneeltä vaikuttavat pojat ottivat vastaan. Osasivat sentään kiittää. Mistä lienee käytöstapojen rippeet peräisin, kun muut puheet olivat aloittelevien ammattirikollisten oppikirjasta. Syytä keksipaketin antamiseksi pojille en ymmärrä. Joko nainen oli poikien tuttu tai sitten tämä oli maailmanparantaja, joka yritti keksipaketin voimalla estää rikosten polulle luisumisen. Eipä se auttanut, kun Malminkartanossa junassa pois jäädessään pojat asemalaiturilla jatkoivat huomiota herättävää huonoa käytöstään. Huono käytös palkittiin nameilla, vaikka olisi pitänyt rangaista raipalla. Ei koiraakaan palkita jos puree ja haukkuu.

2

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuumailija..

      Mitäpä jo keksit oli myrkytetty. Jospa naisella oli tietoa poikien rikollisesta taustasta ?

    • näin on

      Täti oli varmaankin pyyhkäissyt persvakonsa ensin kekseihin. Tulee hyvä bukee!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      981
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      980
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      976
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      974
    10. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      973
    Aihe