Viimeinen käyntini siinä Kauppakeskuksessa

Ex-Asiakas

Neljänkymmenen viiden euron ruokakassi maksoi minulle 105€, puolen tunnin parkkeerauslisineen.

Minkä vahingon, meno- tai kuluerän aiheutin Kauppakeskukselle, josta veloitettiin 60€? Kellarissa oli runsaasti tyhjiä paikkoja.

En enää ikinä vieraile siinä Kauppakeskuksessa, se on varma se!

33

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Karto Arhu

      Saitko lapun yksityiseltä pysäköintivalvonnalta?

      Heitä se roskikseen ja unohda koko juttu. Jotain perintäkirjeitä tulee 5-6 kappaletta myöhemmin postissa. Voit heittää nekin paperinkeräykseen. Innokkaimmat kiistää tässä vaiheessa pysäköineensä tai olevansa sopimuksen osapuoli mutta sekin on ihan yhdentekevää.

      Niissä perintäkirjeissä on olevinaan raskasta tekstiä mutta ne uhkailut ihan yhtä tyhjän kanssa, oikeudellinen perintä ja luottotiedot blablaablaa. Sinua eikä ketään muutakaan kohtaan ei ole edellytyksiä tehdä muita perintätoimia kuin lähetellä kaikenkirjavia perintäkirjeitä. Lakioppineita ne lähinnä naurattavat.

      Yksityinen pysäköinninvalvonta on perskärpästen hommaa. Säästä se 60 euroa johonkin muuhun. Vie vaikka vaimo pitsalle ja elokuviin tai tee lahjoitus lastensairaalalle.

      • ,mhmrmrmr

        Söpöä :)

    • kiekkomies..?

      Ei kai jäänyt parkkikiekko laittamatta, sitte valitetaan täällä ja joku toinen mölli säestää tyyliin "älä maksa". Säälittävää sakkia.

      • Olinko eka?

        Todella naurettavaa valitusta, eikö valvontamaksuja makseta, vai miksi kaikissa keskusteluissa täytyy provoilla?

      • http://is11.snstatic
        Olinko eka? kirjoitti:

        Todella naurettavaa valitusta, eikö valvontamaksuja makseta, vai miksi kaikissa keskusteluissa täytyy provoilla?

        Noin 2/3 osa maksaa, valvojan kertomaa.

        Tosin jos tulee lappu, niin helpoimmalla pääsee kun vain maksaa pois.

        Jos haluaa säästyä maksulta ja nähdä vaivaa, niin HETI hakemaan maistraatilta turvakieltoa... Ensi alkuun voi asettaa normi luovutuskiellon, silloin tosin tiedot saa jos käy paikanpäällä

      • Omankokemuksenmukaan
        http://is11.snstatic kirjoitti:

        Noin 2/3 osa maksaa, valvojan kertomaa.

        Tosin jos tulee lappu, niin helpoimmalla pääsee kun vain maksaa pois.

        Jos haluaa säästyä maksulta ja nähdä vaivaa, niin HETI hakemaan maistraatilta turvakieltoa... Ensi alkuun voi asettaa normi luovutuskiellon, silloin tosin tiedot saa jos käy paikanpäällä

        Höpö höpö, vielä helpommalla pääsee kun ilmoittaa maksumuistutuksen saatuaan vain, "en pysäköinyt". Tuskin lukemat todellisuudessa ovat noin korkeita, ei noin moni voi olla täysin tietämättömiä tolloja.

      • E-Mail: byymies.tre.
        Omankokemuksenmukaan kirjoitti:

        Höpö höpö, vielä helpommalla pääsee kun ilmoittaa maksumuistutuksen saatuaan vain, "en pysäköinyt". Tuskin lukemat todellisuudessa ovat noin korkeita, ei noin moni voi olla täysin tietämättömiä tolloja.

        Eipä tule edes maksumuistutusta jos on turvakielto...

        Eikä tule kutsua hakea haaste oikeudesta

        Eikä edes Suomen Asiakastiedolta kirjettä

      • Ihme ja kumma
        E-Mail: byymies.tre. kirjoitti:

        Eipä tule edes maksumuistutusta jos on turvakielto...

        Eikä tule kutsua hakea haaste oikeudesta

        Eikä edes Suomen Asiakastiedolta kirjettä

        kun mitään maksuja ei tule kun toimii sääntöjen mukaan ja laittaa ne kiekot ja lippulaput näkösälle niin kuin sopimuksessa lupaa tehdä.

      • nekrun pillu ja neek
        Ihme ja kumma kirjoitti:

        kun mitään maksuja ei tule kun toimii sääntöjen mukaan ja laittaa ne kiekot ja lippulaput näkösälle niin kuin sopimuksessa lupaa tehdä.

        Paitsi jos on liian iso auto, ovet lukitsematta, ikkuna auki, avoauto, moottoripyörä, mopo, mönkijä, tai muu kuin "vakkariauto" ko. paikalla

    • Ny loppu

      Kuin myös, en tule käyttämään kauppoja tai kauppakeskuksia jotka käyttävät yksityisoikeudellisia parkkifirmoja.

    • Tässä ollaan puun ja kuoren välissä, pitäisi noudattaa voimassa olevaa oikeuden päätöstä. Mehän ei olla lakimiehiä, mutta kyllä maalaisjärjelläkin ymmärtää miten asiat ovat. Asiat myös usein näkee niin kuin niiden haluaa olevan. KO:n päätöstä ei pystynyt kumoamaan edes eduskunta.Suomi24:ssä ei saa taas kehottaa rikkomaan voimassa olevaa lakia. Mielipiteitä voi kertoa vapaasti, ja saa olla eri mieltä, missä sitten kulkee raja? Moni asia on ristiriidassa vallitsevan lakiasetuksen vuoksi.

      Pitää siis kuuluttaa vastuuta, ei niitä omia oikeuksia joka asiassa.

    • INTERNET EI UNOHDA

      "mutta kyllä maalaisjärjelläkin ymmärtää miten asiat ovat."

      No kerroppa miten, ja miksi?

    • kuolen nauruun

      Unohtui siis kiekko? Kenen vika sinun mielestä? Ei kai nyt sentään kauppiaan tai valvojan? Mutta ei hätää jos et ko liikkeessä enää käy sillä jokapaikassa on sama käytäntö eli ei se miksikään muutu vaikka kauppaa vaihdatkin.

      • luuviitonen

        Raappana, osa kauppiaista on rehellisiä, eivätkä täten tee sopimusta laittomasta sakotuksesta.

        Luulisi kaikkein tyhmimmänkin ymmärtävän, ettei kiekon puuttuminen ole sellainen sopimusrikkomus, josta voisi määrätä sopimussakon. Kiekon puuttuminen rinnastetaan pysäköintivirheeseen, joten ainoastaan viranomainen voi siitä kirjoittaa maksun.

      • kiekko lasille
        luuviitonen kirjoitti:

        Kiekon puuttumisesta seuraa virhemaksu myös kunnallisen valvojan alueella, saattaa olla monessa kaupungissa yksityista maksua suurempikin. Kehotatko tällaisessa tapauksessa boikotoimaan ko. kaupunkia? Se, miksi monet kauppiaat ovat päätyneet yksityiseen valvontaan, johtuu vain ja ainoastaan autoilijoiden pysäköintitavoista. Osa näistä autoilijoista on asiakkaita, osa taas muuten vaan luvattomasti pysäköiviä. Itse olen useinkin asioinut yksityisvalvontaa käyttävssä liikekeskuksissa, ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia.

      • luuviitonen
        kiekko lasille kirjoitti:

        Korjataan aluksi muutama virhe:

        1. Kiekon puuttumisesta seuraa virhemaksu VAIN kunnallisen valvojan alueella.
        2. Kunnallinen virhemaksu voi olla yksityistä maksua PIENEMPIKIN.
        3. En ole koskaan kehoittanut ketään boikotoimaan mitään.

        En käytä koskaan parkkikiekkoa yksityisten valvomilla alueilla, eikä ainoatakaan maksua ole tarvinnut maksaa. Olen ilmoittanut, etten ole rikkonut sopimusta, joten en maksa myöskään maksa siitä. He eivät kuitenkaan uskalla viedä juttua käräjille varman häviön pelossa. Yli vuoteen he eivät ole vaivautuneet edes yrittämään perintää. Usista "pysäköintivirheistä" eivät ole vaivautuneet enään edes muistutusta lähettämään.

      • Sammon valtias

        Mut pitäsikö sinunki katsoa peiliin, ja kuitenki yrittää edes pysäköidä oikein??

        En itsekkään maksa epäselviä yksityisten sopimusmaksuja, joita he välillä yrittävät tuputtaa, mut omat hölmöilyt maksan.

      • rautanyrkki
        luuviitonen kirjoitti:

        Korjataan aluksi muutama virhe:

        1. Kiekon puuttumisesta seuraa virhemaksu VAIN kunnallisen valvojan alueella.
        2. Kunnallinen virhemaksu voi olla yksityistä maksua PIENEMPIKIN.
        3. En ole koskaan kehoittanut ketään boikotoimaan mitään.

        En käytä koskaan parkkikiekkoa yksityisten valvomilla alueilla, eikä ainoatakaan maksua ole tarvinnut maksaa. Olen ilmoittanut, etten ole rikkonut sopimusta, joten en maksa myöskään maksa siitä. He eivät kuitenkaan uskalla viedä juttua käräjille varman häviön pelossa. Yli vuoteen he eivät ole vaivautuneet edes yrittämään perintää. Usista "pysäköintivirheistä" eivät ole vaivautuneet enään edes muistutusta lähettämään.

        Tämä nimimerkki "luuviitonen" edustaa juuri sitä minä-minä-minä -asenteella liikkuvaa autoilijaa. Pysäköin mihin haluan, ei ole väliä vaikka hälytysajoneuvot, roska-autot ja jakeluautot eivät pääse kohteeseensa kun kiesini on heidän reiteillään. Juuri näiden urpojen vuoksi yksityinen valvonta lisääntyy räjähdysmäisesti ja pysäköintisäännöt tiukkenevat. Itsekin olin aluksi jyrkästi yksityistä valvontaa vastaan, mutta näiden urpojen touhuja seurailleena olen muuttanut käsitystäni. Väärän pysäköinnin jälkeen kehdataan vielä itkeä " en ajanut, en ole sopimuskumppani..." Tämä toiminta on varmin tae, että yksityinen valvonta tulee saamaan lisää keinoja käyttöönsä, ihan eduskunnan siunaamana. Jos minulla olisi päätösvalta, kortti pois vuodeksi ja autokouluun kertaamaan pysäköintisääntöjä joutaisivat nämä "luuviitoset".

      • Silmukka kiristyy
        rautanyrkki kirjoitti:

        Kiinteistöjen ulkovalvontaan soveltuvien nettikameroiden hinnat laskevat koko ajan. Taloyhtiössämme asennettiin pari tallentavaa kameraa pysäköintialueelle. Samoin olemme ottaneet yksityisvalvontapalvelun. Väärinpysäköidyn auton kuljettajan osoittaminen tarvittaessa käy muutamassa minuutissa. Onhan totta ettei kuljettaja kulje nimi- ja Hetu-kyltti kaulassa, mutta valvontapalvelun tarjoajamme mukaan on sangen pieni riski erehtyä jos omistajatiedoista selviää omistajan olevan esim. 45-vuotias mies ja tämän näköinen herra kömpii yksityisessä omistuksessa olevan auton kuskin ovesta ulos.

        Saan paavoilta myös työssäni valvontamaksuja, kun olen vartija. Tarkemmin sanottuna ajan rahankuljetuksia, joten pysäköin joka työpäivä kymmenien liikkeiden pihalle, enkä tosiaankaan ala räpläämään joka kerta mitään kiekkoa Teidän mielestä on varmaan fiksua sakottaa rahankuljetusautoa. Muuten ne rahalippaat ovat aika raskaita, joten pysäköin mahdollisimman lähelle ovea!

        Poliisikin on kertonut katsovansa läpi sormien ylinopeuksiamme, jotta rahakuljetukset menisivät varmemmin perille, vaikkei mitään virallista ohjetta asiasta ole.

        Oman auton pysäköin tietysti ruutuun, mutten todellakaan aio mitään kiekkoa käyttää yksityisalueella. Se ei nimittäin ole mikään sopimusrikkomus, joten eivät ole uskaltaneet käräjöidä. KOETTAKAA NYT YMMÄRTÄÄ, VAIN SOPIMUKSEN RIKKOMISESTA VOI SAADA VALVONTAMAKSUN!

        PS. Miksi sama henkilö vastaa kolme kertaa peräkkäin eri nimimerkeillä

      • luuviitonen
        Silmukka kiristyy kirjoitti:

        Kameroiden hinta ei ole ongelma, itsekin sain ilmaiseksi töistä 10 käytöstä poistettua kameraa, oman talon valvontan. Kyseisetkin kamerat kuvaavat riittävän tarkkaa kuvaa, mikäli saadaan sijoitettua riittävän lähelle.

      • novoihelevata

        En usko, että raha-autoja laputetaan, kunnan valvojat laputtavat kyllä kaikkia ja ehkä märkäkorvat eli uudet harjoittelijat. Juttu on varmaan valheprovo.

      • noviehelevata
        novoihelevata kirjoitti:

        Tuo isolla huutaminen on palstalla olevan vakikirjoittaja valhe provo. Huomaatte kirjoitusasun olevan eri nimillä sama.

      • luuviitonen
        novoihelevata kirjoitti:

        En usko, että raha-autoja laputetaan, kunnan valvojat laputtavat kyllä kaikkia ja ehkä märkäkorvat eli uudet harjoittelijat. Juttu on varmaan valheprovo.

        Sinä tuskin edes erottaisit kyseistä autoa normaali pakusta, erot eivät ole päälle päin suuret. Ehkä se liittyy osaksi osaamattomuuteen, kun yksityiselle valvojalle ei ole mitään kelpoisuusvaatimuksia.

        MINÄ EN AIO JATKAA KESKUSTELUA, KUN SAIN SANOTTUA PARISSA VIESTISSÄ ASIANI.

        Ennen en ole kirjoittanut palstalle ja näillä näkymin tämä on viimeinen viesti, joten kiitos ja näkemiin!

      • paketti-pekka
        luuviitonen kirjoitti:

        Saan paavoilta myös työssäni valvontamaksuja, kun olen vartija. Tarkemmin sanottuna ajan rahankuljetuksia, joten pysäköin joka työpäivä kymmenien liikkeiden pihalle, enkä tosiaankaan ala räpläämään joka kerta mitään kiekkoa Teidän mielestä on varmaan fiksua sakottaa rahankuljetusautoa. Muuten ne rahalippaat ovat aika raskaita, joten pysäköin mahdollisimman lähelle ovea!

        Poliisikin on kertonut katsovansa läpi sormien ylinopeuksiamme, jotta rahakuljetukset menisivät varmemmin perille, vaikkei mitään virallista ohjetta asiasta ole.

        Oman auton pysäköin tietysti ruutuun, mutten todellakaan aio mitään kiekkoa käyttää yksityisalueella. Se ei nimittäin ole mikään sopimusrikkomus, joten eivät ole uskaltaneet käräjöidä. KOETTAKAA NYT YMMÄRTÄÄ, VAIN SOPIMUKSEN RIKKOMISESTA VOI SAADA VALVONTAMAKSUN!

        PS. Miksi sama henkilö vastaa kolme kertaa peräkkäin eri nimimerkeillä

        Voin varmuudella kertoa, että "luuviitonen" ei oikeasti ole rahankuljettaja, sillä juuri ammattiautoilijat arvostavat eniten yksityisvalvontaa. Tämä johtuu siitä, että väärinpysäköijät pysäköivät mielellään juuri ammattiautojen (jakeluautot, bussit, taksit) paikoille siellä missä valvontaa ei ole. Itse ajan jakeluautoa pääkaupunkiseudulla, parhaita kohteita purkamiseen ovat juuri ne kaupat, joilla on yksityinen valvonta. Muualla saattaa olla bemari tai audi purkauslaiturin edessä. Röyhkeimmät väärinpysäköijät vielä näyttävät keskaria ja v_______vat pyytäessäni heitä kohteliaasti tekemään tilaa. Tässä yksi lisäaspekti tähän tunteita nostattavaan asiaan.

      • ongelma on
        luuviitonen kirjoitti:

        Kameroiden hinta ei ole ongelma, itsekin sain ilmaiseksi töistä 10 käytöstä poistettua kameraa, oman talon valvontan. Kyseisetkin kamerat kuvaavat riittävän tarkkaa kuvaa, mikäli saadaan sijoitettua riittävän lähelle.

        Mutta se lainsäädäntö monesti on.

      • INTERNET EI UNOHDA
        paketti-pekka kirjoitti:

        Voin varmuudella kertoa, että "luuviitonen" ei oikeasti ole rahankuljettaja, sillä juuri ammattiautoilijat arvostavat eniten yksityisvalvontaa. Tämä johtuu siitä, että väärinpysäköijät pysäköivät mielellään juuri ammattiautojen (jakeluautot, bussit, taksit) paikoille siellä missä valvontaa ei ole. Itse ajan jakeluautoa pääkaupunkiseudulla, parhaita kohteita purkamiseen ovat juuri ne kaupat, joilla on yksityinen valvonta. Muualla saattaa olla bemari tai audi purkauslaiturin edessä. Röyhkeimmät väärinpysäköijät vielä näyttävät keskaria ja v_______vat pyytäessäni heitä kohteliaasti tekemään tilaa. Tässä yksi lisäaspekti tähän tunteita nostattavaan asiaan.

        "Itse ajan jakeluautoa pääkaupunkiseudulla, parhaita kohteita purkamiseen ovat juuri ne kaupat, joilla on yksityinen valvonta."

        Voin varmuudella kertoa, että "paketti-pekka" ei oikeasti ole jakeluauton kuljettaja, sillä juuri ammattiautoilijat vastustavat eniten yksityisvalvontaa. Tämä johtuu siitä, että parkkipaavot sakottavat eniten juuri ammattiautoja (jakeluautot, bussit, taksit)siellä missä yksityistä valvontaa on.

        Naapurissa asuu juurikin jakeluauton kuljettaja, hän äänestää persuja ja vastustaa yksityistä pysäköinninvalvontaa. Monet kerrat olen hänen kuullut kiroavan yksityistä pysäköinninvalvontaa ja kehuvan ainoastaan persujen oleva köyhän duunarin puolella. Yksityisestä valvonnasta olemme samaa meltä, eli perseestä on.

    • luuvitonen1

      Saan paavoilta myös työssäni valvontamaksuja, kun olen hautausurakoitsija. Tarkemmin sanottuna ajan hautauskuljetuksia, joten pysäköin joka työpäivä kymmenien talojen pihalle, enkä tosiaankaan ala räpläämään joka kerta mitään kiekkoa Teidän mielestä on varmaan fiksua sakottaa hautausautoa. Muuten ne arkut ovat aika raskaita, joten pysäköin mahdollisimman lähelle ovea!

      Poliisikin on kertonut katsovansa läpi sormien ylinopeuksiamme, jotta toimitukset menisivät varmemmin perille, vaikkei mitään virallista ohjetta asiasta ole.

      Nyt kyllä korvat heiluu ruotsissa saakka!

      • 4+6

        Sinähän vallan tollo olet!!! Miten helvetti joku toimituksen varmemmin perille pääsy on liittyy ylinopeuteen, tai toisinpäin?? En vaan tajua.. Luulis nyt ruumiskyydissä kuskikin ajavan hiljemmin..???! Ainakin tuosta kirjouituksestasi saa sellaisen käsityksen, että ruho kyydissä ajellaan ylinopeutta :)

      • 465645465

        Ei kai niitä koteihin kuolleita arkulla haeta :)

        Tosin poliisi joutuu odottamaan kotiin kuolleen läheisyydessä ruumisautoa, joten siksi ne sallii ylinopeudet...

        Mutta yksitytiset firmat laputtaa kaikki, kuten työntekijä kertoi palstalla, jos on pienikin mahis että maksettaisi.

        Ja mistä valvoja voisi muuten tietää että auto on ruumisauto?

    • pinokkio2

      Pinokkion nenä kasvoi metrillä!

    • puliukko1

      Huumorimiähii...

    • 87542

      raappana taitaa olla sammunut katuojaan

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2078
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1972
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      156
      1602
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1598
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1227
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1194
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1147
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    Aihe