Monien "parempien" taideyhdistysten jäsenvaatimus on, että on ammattitaiteilija. Ja jos ei ole, pitää saada työnsä mukaan valtakunnalliseen näyttelyyn, tai MERKITTÄVÄÄN ALUEELLISEEN NÄYTTELYYN, tai sitten kyseisen taideyhdistyksen kahteen tai kolmeen jurytettyyn näyttelyyn.
Mutta mikä on alueellisesti merkittävä? Esimerkiksi Pirkanmaalla? Onko vain jurytetty näyttely merkittävä? Onko Pirkka-Hämeen Kuvataiteilijoiden tai Koillis-Pirkan näyttely merkittävä? Kumpaakin juryttää ammattitaiteilija. Vai voiko merkittävä olla jokin muu tämän alueen näyttely, kuten esimerkiksi Nokialla järjestettävä Pienoisgrafiikan näyttely?
MIKÄ ON ALUEELLISESTI MERKITTÄVÄ NÄYTTELY
3
134
Vastaukset
- JaakkoKer889
Luulisin, että Koillis-Pirkan näyttely on näitä ns. merkittäviä, koska juryttäjinä on ollut ammattitaiteilijoita.
Nokian pienoisgrafiikan näyttely ei taida olla jurytetty, en ainakaan löytänyt mainintaa ilmoituksesta.
Riippuu varmaan taideyhdistyksestä, mihin aikoo hakea, mutta Pirkka-Hämeen yhdistyksellä taitaa nuo jurytetyt vain olla niitä merkittäviä. Jollekin toiselle yhdistykselle saattaa riittää sekin, että on yleensä osallistunut yhteisnäyttelyihin tai pitänyt omia näyttelyitä. Kirjastot eivät ole korkealla kurssissa. - meisseli13
Nokian Printti-näyttely on merkittävä, koska se on valtakunnallinen. Luin jostain, että Pia Feinik oli juryttänyt työt sinne.
Koillis-Pirkkaa juryttää aina ammattitaiteilija, eli nämä näyttelyt ovat alueellisesti merkittäviä.
Pirkka-Hämeen Kuvataiteilijat ry on lähinnä ammatissa toimivien ja hyvin korkeatasoisten ei-taidekoulutettujen taideyhdistys. Jos saat työsi heidän järjestämäänsä kaikille avoimeen (näitä on harvakseltaan) näyttelyyn mukaan, kannattaa jo olla itsestään ylpeä.- Jullenpuu
Tarkoitat varmaan, että Pirkka-Hämeen Kuvataiteilijat on sekä ammatissa toimivien taiteilijoiden että korkeatasoisten ei-ammattilaisten taideyhdistys. Tuosta tekstistäsi voisi kuvitella, että ammatissa toimivien, mutta kouluttamattomien :).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2893173Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit232824TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.201903- 1301871
Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e351664Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1151626Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71380Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21173Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91133- 621083