Onko paavinvalta Peto?

Nimimerkki Stork, ilmeisen harras ja oikeaoppinen adventisti, toi esiin toisessa keskustelussa todisteita, joiden mukaan paavinvalta on ilmestyskirjan Peto, kuten adventtikirkon varhaiset perustajat päättelivät.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/12442712

Stork kirjoittaa tällaista, johon tämä kirjoitukseni ottaa kantaa ja toisiin väitteisiin avaan uuden ketjun, jos sopii:

> Adventtikirkon tulkinnan mukaan ajanjakso alkoi kun v. 533 keisari Justianus I julisti paavin koko Rooman valtakunnan kirkolliseksi pääksi ja v. 538, kun paavi sai Roomassa yksinvaltiaan aseman. >>>

Olen pahoillani Stork, mutta tämä on hyvin Eurooppa-keskeistä ajattelua, eikä nuo toimet sinällään todista yhtään mitään paavin vallasta ja perustelut tulevat tässä:

Koko planeetallamme asui tuolloin vain noin 270 miljoonaa ihmistä (haarukka 170-400 miljoonaa), joista asukkaista rakkaan Eurooppamme ulkopuolella asui hyvin suuri osa, eli Aasiassa, Afrikassa, molemmissa Amerikoissa, Oseaniassa jne, joten tuo Justianuksen teko vaikutti vain hyvin pieneen osaan ihmisistä, eli suuri osa ei ihmisistä ei ollut paavin vaikutusvallassa, eikä paavista/paaveista koskaan kuullutkaan.

Välillä sairaudet (esim. Musta surma) romahduttivat Euroopan väkiluvun niin, että esimerkiksi Kiinassa ja Aasiassa yleisesti asui huomattavan paljon enemmän ihmisiä, joihin siis paavilla ei ollut mitään valtaa, eivätkä he paavista edes tienneet mitään. Joten adventtikirkon osin huuruisat visiot paavin suuresta vallasta perustuvat vain ja ainoastaan sellaiseen ajatteluun, että katsomme Euroopan edustavan koko maailmaa ja sen ihmisiä. Näin ei ollut, vaan paavilla oli, jos oli, valtaa pieneen osaan maailman ihmisistä, eikä suuri osa maailman ihmisistä tiennyt paavista yhtään mitään.

Paavi oli vain Euroopan riesa ja riesana jopa vain hyvin pientä osaa Eurooppaa.

Silloin, kun paavilla ajateltiin olevan kaikkein eniten valtaa meihin Eurooppalaisiin, eli noin 1200-1300-1400-luvuilla, paavin vallan alla oli noin 70 miljoonaa ihmistä, eli Eurooppalaisia kaikki tyynni, sillä muita mantereita ei ollut vielä löydetty.

Pelkästään Amerikan mantereella arviotiin tuohon aikaan asuneen noin 50-100 miljoonaa ihmistä, joihin siis paavilla ei ollut mitään valtaa, koska ne ihmiset eivät tienneet paavista, eikä paavi heistä.

1300-luvun jälkeen Kiinan väkiluvuksi arvoitiiin noin 60 miljoonaa ihmistä, joka kohosi 160 miljoonaan Ming-dynastian lopussa 1600-luvun puolessa välissä. Eivät tienneet paavista yhtään mitään, eikä paavi heitä hallinnut, tai vaikuttanut heidän elämäänsä tuon taivaallista.

Tätä listaa voisi jatkaa aivan loputtomiin, eli mitä tässä koetan sanoa, niin sen, että adventtikirkon sepustukset paavinvallasta ja siitä, että paavi on ilmestyskirjan Peto, perustuvat sellaiseen vääristeltyyn näkemykseen, että Eurooppa olisi ollut koko maailma, mutta Eurooppa oli silloin aika pieni kaistale Maapalloa, jossa asui osa maailman ihmisistä, jopa pieni osa ja suurin osa Maapallosta ja sen ihmisistä ei ollut paavista koskaan kuullutkaan, eikä paavilla ollut mitään valtaa niihin ihmisiin esimerkiksi noissa ajanjaksoissa, joita Stork toi kirjoituksessaan esille.

Joten jos paavi tai paavinvalta on jokin peto, niin sitten se on meidän eurooppalaisten peto, eikä kosketa muita maailman kansalaisia millään tavalla, joten pienentävätkö vai suurentavatko tällaiset tulkinnat mahdollisen Jumalan arvovaltaa?

Eurooppakeskeistä huuhaata, jossa koko muu maailma unohdetaan tyystin, jotta omat huuruiset visiot näyttäisivät todellisilta.

Ja jatkoa seuraa toisessa ketjussa, toisesta aiheesta, mutta edelleen Storkin innoittamana.

67

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Islamista nousee

      Ei ole, peto antikristus on tuleva islamista!

      • tarkkana olla pitää

        Jos väittämäsi ei tule pitämään paikkaansa, olet valehtelija ja petät muitakin !

        Valehtelijat eivät peri taivastenvaltakuntaa Raamatun sanan mukaan.

      • Islamista nousee
        tarkkana olla pitää kirjoitti:

        Raamatun pohjalta näin on eikä Raamattu petä ja valehtele!

      • Islamista!
        tarkkana olla pitää kirjoitti:

        Jos väittämäsi ei tule pitämään paikkaansa, olet valehtelija ja petät muitakin !

        Valehtelijat eivät peri taivastenvaltakuntaa Raamatun sanan mukaan.

        "Tarkkana pitää olla" - sama koskee adevntisteja; jos heidän väitteensä paavista eivät toteudu, niin ovat eksyttäneet monta ja joutuvat siitä tilille!

        Oma mielipiteeni on, että islamista peto tulee.

      • ????????????
        Islamista! kirjoitti:

        "Tarkkana pitää olla" - sama koskee adevntisteja; jos heidän väitteensä paavista eivät toteudu, niin ovat eksyttäneet monta ja joutuvat siitä tilille!

        Oma mielipiteeni on, että islamista peto tulee.

        Mitenkäs sitten suu pannaan, kun tulet joskus huomaamaan, että, viisaat adventistit olivat sittenkin oikeassa julistaessaan, että paavi on Ilmestyskirjan peto ?

      • Hyytynyt hymysi
        ???????????? kirjoitti:

        Mitenkäs sitten suu pannaan, kun tulet joskus huomaamaan, että, viisaat adventistit olivat sittenkin oikeassa julistaessaan, että paavi on Ilmestyskirjan peto ?

        Vastakysymys: Mitenkäs sitä sitten suu pannaan, kun tulet huomaamaan, että Ilmestyskirjan peto tulikin islamista eikä se söpö adventistinen, omahyväinen "viisaus" johtanutkaan oikeaan lopputulokseen!? Veikkaan että siinä "viisaimmailtakin" adventisteilta hymy hyytyy islamin vainojen alla.

      • ????????????
        Hyytynyt hymysi kirjoitti:

        Vastakysymys: Mitenkäs sitä sitten suu pannaan, kun tulet huomaamaan, että Ilmestyskirjan peto tulikin islamista eikä se söpö adventistinen, omahyväinen "viisaus" johtanutkaan oikeaan lopputulokseen!? Veikkaan että siinä "viisaimmailtakin" adventisteilta hymy hyytyy islamin vainojen alla.

        Aika tulee paljastamaan keiden hymy tulee hyytymään. Odotellaankin sitä aikaa, palataan sitten asiaan !

      • Innolla odottaja
        ???????????? kirjoitti:

        Aika tulee paljastamaan keiden hymy tulee hyytymään. Odotellaankin sitä aikaa, palataan sitten asiaan !

        Kiva kuvitella jo nyt adventistien pettyneitä ilmeitä, kun se Ellu mokoma olikin väärässä ja Raamattu oikeassa...

    • kiitos taas

      kiitos tästä selkeästi ajatellusta kirjoituksesta. Aina on ilo lukea sellaista kirjoitusta joka on laadittu hyvin ja sen ymmärtää tavallinenkin ihminen!!

    • Eipä oikein keskustelua synny ja tietenkin se on ymmärrettävää, kun on tiedetyt tosiasiat vastaan keksitty huuhaa, niin vaikea siinä on juttua vääntää.

      Mutta sitten minua kiinnostaisi se, että mitä te adventistit ajattelette siitä, että teille syötetään valheellista historiaa tai historiaa, joka perustuu hyvin suppeaan käsitykseen maailmasta, jotta tidän uskonne pysyisi kasassa?

      Mitä esimerkiksi Stork ajattelee siitä, että lähes kaikki hänen perusteensa omalle uskolleen perustuvat valheelliseen käsitykseen historian tapahtumista?

      Timo on yleensä aktiivisena palstalla kun joku trollihörhö kirjoittelee täydellistä fantasiaa ja tekee pilkkaa tarkoituksella Timon pyhistä arvoista, eli kommentoi sellaista tekstiä, joka ei kommentointia edes kaipaisi, mutta tällaisten ketjujen äärellä hän on kiven kolossaan piilossa aivan hiljaa. Miksi ihmeessä?

      Jos kerran adventtikirkon oppien pohj on todellisessa historiassa ja sen tapahtumissa, niin juuri tällaisella hetkellä niitä olisi tiedettyjen tosiasioiden kanssa helppo puolustaa.

      Samoin Kai ei jostain syystä juuri koskaan vaivaudu sanaista arkkuaan avaamaan tällaisella hetkellä, eli voisi olla hyvä joko osoittaa omien oppien pohja todellisuuteen perustuvaksi tai sitten kertoa syy sille, että tuota vanhaa historiallista roskaa yhä kuljetetaan mukana omia oppeja puolustamassa.

      Ajatuksia?

    • Mitä n.s. pedolla Raamatussa tarkoitetaan?
      No Raamatun mukaan on peto eräänlainen Jumalaa vastustava (tai Jumalan valtakuntaa vastustava) valtaa käyttävä maanpäällinen yhteisö ..

      Raamatussa kuvataan valtakuntien tai valtojen ominaisuuksia usein käyttämällä eläimiä kuvaamaan niiden ominaisuuksia - yksi ensimmäinen oli esimerkiksi käärme joka kuvaa saatanan tapaa kiemurrellen lähestyä ihmistä.

      Daniel kirjoitti kirjassaan erilaisista pedoista kuvaamaan eriaikojen valtoja ja valtakuntia ..

      ## Merestä nousi neljä suurta eläintä, kaikki erilaisia.

      Ensimmäinen oli kuin leijona, ja sillä oli kotkan siivet. Minun katsellessani siltä revittiin siivet ja se nostettiin maasta ja pantiin seisomaan kahdelle jalalle kuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän.

      Ja katso, oli toinen eläin, karhun kaltainen, joka seisoi toisella suunnalla, ja sillä oli kolme kylkiluuta suussaan hampaitten välissä. Sille sanottiin: "Nouse, syö paljon lihaa."

      Vielä minä näin, että oli kolmaskin eläin, kuin pantteri, jolla oli neljä linnunsiipeä selässään, ja sillä eläimellä oli neljä päätä, ja sille annettiin valta.

      Ja vielä minä näin yöllisessä näyssäni, että oli neljäs eläin, pelottava, kauhistuttava ja hyvin väkevä. Sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja ruhjoi kaiken ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin aikaisemmat eläimet, ja sillä oli kymmenen sarvea.Minä katselin niitä sarvia ja näin, että niiden väliin kasvoi vielä pieni sarvi, ja entisistä sarvista kolme irtosi sen tieltä. Ja katso, sillä sarvella oli silmät, ihmisen silmien kaltaiset, ja suu, joka puhui suuria sanoja. ##

      Raamatussa on siis näitä "petoja" jotka kuvaavat eri aikoja historiassa - ja meidän aikamme ei ole mikään poikkeus ja eikö vain tuo "neljäs peto" sovikin hyvin meidän aikaamme?

      Raamatun "Ilmestykirjakin" kertoo näistä maailman valloista ja siitä myös "alkuperäisestä" käärmeestä eli Jumlaan vastustajasta joka hallitsee tätä maailmaa kunnes hänen aikansa on täyttynyt ja koittaa uusi aika - ja maailmaa hallitsee Uusi Hallitsia ...

      Kaikkien Raamatussa eläimillä kuvattujen valtojen takana on Raamatun mukaan se sama "vanha käärme" joka vietteli ihmisen kokeilemaan omaa kykyään elää siten että hänen elämänsä voisi säilyä.. # Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole;
      5 vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan# ..

      No tuo on tietenkin valhetta sillä 1) Jokainen ihminen kuolee 2) Jumala todellakaan ei "tiedä" että ihminen olisi sinä päivänä tullut tietämään hyvän ja pahan..

      Paavivaltakin edustaa uskotoa jonka oppeihin kuulu usko sielun luontaiseen kuolemattomuuteen ja sen seurauksena esimerkiksi väitetään että Jumala loi elämää ikuisesti kitumaan (joidenkin mukaan jopa kidutettavaksi) helvetin tulessa.

      Ilmestyskirjan peto palvelee käärmettä ..

      todetaan vain että sama käärmeen opettama sielun luontaiseen kuolemattomuuteen usko - on osa lähes kaikista muistakin maailman uskonnoista - esimerkiksi Islam (jonka eräänlaiseksi alkuunpanijaksikin joskus 600 luvulla mainitaan juuri paavin valtaa - tarkemmon sanoen katolisen kirkon päämiestä eli paavia) .. Nyt on ero kuitenkin siinä että paavivalta - siis katolinen kirkko ja sen opetuksia esimerkiksi sielun luontaisesta kuolemattomuudesta seuraavat kristinuskon suunnat puhuvat Jeesuksesta syntien lunastajana - ja samaan aikaan tavallaan kieltävät sen - koska he kieltävät että synnin palkka on kuolema ja kieltävät Jeesuksen kuoleman - ja siten vesittävät koko lunastuksen ..

      Nyt minä en kuitenkaan ole kenenkään tuomari (kunhan kirjoitan siitä mitä Raamattu minulle kertoo) ..

      Kuinka paljon enemmän katolinen kirkko on "peto" kuin muutkaan käärmeen oppeja seuraavat kirkot .. en mene sanomaan .. Raamatullinen kirkko se ei kuitenkaan ole.. ei ainakaan minunmielestäni ..

      alex

      • rauhaa 4

        "ja kieltävät Jeesuksen kuoleman - ja siten vesittävät koko lunastuksen .. "

        Valitan, taas meni höpön löpöksi.

        Kaikki kristilliset kirkot opettavat Kristuksen sovituskuolemaa. Se on kaikissa kirkoissa a ja o.

        Koeta nyt nähdä sen oman poterosi ulkopuolelle. Jokaisella on vapaus tulkita Raamattua ja uskoa mihin haluaa; silti ei kannattaisi väittää ihan tällaista soopaa muista kristityistä.

      • Puhuisit edes totta!
        rauhaa 4 kirjoitti:

        "ja kieltävät Jeesuksen kuoleman - ja siten vesittävät koko lunastuksen .. "

        Valitan, taas meni höpön löpöksi.

        Kaikki kristilliset kirkot opettavat Kristuksen sovituskuolemaa. Se on kaikissa kirkoissa a ja o.

        Koeta nyt nähdä sen oman poterosi ulkopuolelle. Jokaisella on vapaus tulkita Raamattua ja uskoa mihin haluaa; silti ei kannattaisi väittää ihan tällaista soopaa muista kristityistä.

        "Rauhaa 4"- ihan tolkuttomia väitteitä laitetaan liikkeelle vaikka "vihakuvasta" katolinen kirkko, kun ei mitään oikeata moittimista enää löydy. Tuollainen todistaa vain avuttomasta, surkeasta ja primitiivisestä maailmankuvasta. Ei taida sieltä poterosta oikein näkymä avautua...

      • rauhaa 4 kirjoitti:

        "ja kieltävät Jeesuksen kuoleman - ja siten vesittävät koko lunastuksen .. "

        Valitan, taas meni höpön löpöksi.

        Kaikki kristilliset kirkot opettavat Kristuksen sovituskuolemaa. Se on kaikissa kirkoissa a ja o.

        Koeta nyt nähdä sen oman poterosi ulkopuolelle. Jokaisella on vapaus tulkita Raamattua ja uskoa mihin haluaa; silti ei kannattaisi väittää ihan tällaista soopaa muista kristityistä.

        #Kaikki kristilliset kirkot opettavat Kristuksen sovituskuolemaa. Se on kaikissa kirkoissa a ja o.#

        Mutta mutta ... katsohan ihan rehellisesti siihen tulkintaan jota suurin osa kirkoista opettavat ... ne kyllä sanovat uskovansa Jeesukseen syntien lunastajana - mutta kieltävät kuitenkin samaan aikaan sen kuinka lunastus tulee mahdolliseksi.
        ---
        Jos joku sanoo "minä olen kuolematon elämä myös erossa Lunastajastani" silloin hän ei tunnusta että "synnin palkka on kuolema" eli elämän loppu - eikä se auta jos kuolemalle annetaan jokin muu sisältö, koska siten periaatteessa kuitenkin kielletään se Raamatun Jumalan selvä ilmoitus että "synnin palkka on kuolema".

        Näin kirkot salaavat ihmisiltä esimerkiksi sen, että Raamatussa sanotaan että iankaikkista elämää ei ole siellä missä on syntiä - sanomalla että ">onnellista< iankaikkista elämää ei ole siellä missä on syntiä" ...mikä on aivan toinen asia kuin Raamatu selvä ilmoitus että synti tuhoaa elämän.

        Kirkot kieltävät se Raamatun opetuksen että oikeudenmukaisuuskin on siis yksi iankaikkisen elämän ehto -(epäoikeudenmukaisuushan on syntiä) - että oikeudenmukaisuuskin sisältyy siihen mitä Raamattu kutsuu "Jumalan vanhurskaudeksi" ja jota Jeesus kehoitti ihmisiä etsimään - ENSIN - Jumala on siis Raamatun opetuksessa täydellinen ja ilman vääryyttä.

        Siksi voimme tietää ja olla varmoja siitä että >myös lunastus on täydellinen< ja siis myös ehdotoman oikeudenmukainen.

        Syntisiä ei esimerkiksi voisi kukaan lunastaa joka itse on syntinen - vaan sen voi tehdä vain se jolla itsellään on oikeus iankaikkiseen elämään - ja joka on halukas uhraamaan sen elämänsä muiden edestä - sillä vain sellainen lunastus on täydellinen ja täyttää Jumalan vanhurskauden.. Meidän tulee muistaa että se on Jumala joka lunastaa .. ja se tapahtuu siis Jumalan mittapuun mukaan - ei ihmisten ..

        Nyt Raamattu sano että >Jeesus on se lunastaja< ja siis ilman syntiä.

        Kuinka hän siis täytti ne vaatimukset jotka lunastuksessa ovat välttämättömiä ? jotta lunastus olisi pitävä Jumalan edessä.

        Kuinka hän maksoi ihmisten syntivelan ?

        Juu - asettumalla syntisten sijaan ja ottamalla heidän kohtalonsa itselleen - heidän syntiensä seuraukset - sillä synillä on aina seurauksensa ja ne seuraukset Jeesus otti itselleen - mkksi ? Juu, jotta syntinen itse säätyisi syntiensä seuraksilta.

        Siis MIIKÄ? on ihmisten syntien seuraus ??

        Onko se ikuinen piina hellvetissä?? Onko Jeesus nyt hellvetissä kärsimässä niiden edestä jotka hän lunasti ?

        Ei ole - vaan Raamattu sanoo että Jeesus on Isän luona ..

        Eikö hän siis maksanutkaan ihmisten syntivelkaa?

        Maksoi tietenkin - mutta synnin palkka ei olekaan iankaikkinen elämä jossain muualla - vaan kuolema .. ja Jeesus todella kuoli - lakkasi elämästä -- ja hänet haudattiin.

        Ei se että Jumala HERÄTTI Poikansa kuolleista - kolmantena päivänä poista lunastuksen oikeutusta ..Sillä se on oikeudenmukaista, että viaton saa elää.. ja Jeesus oli viaton ..

        Siis usko että ihmisellä olisi kuolemattomuus synneissäänkin, todella VESITTÄÄ sen lunastuksen jota Raamattu opettaa - sillä ei kukaan ole missään hellvetissä maksamassa ihmisten syntivelkaa.

        Tällä tavalla siis kirkot ja kaikki muutkin jotka uskovat sielun luontaiseen kuolemattomuuteen kieltävät >sen lunastuksen joka on Raamatussaepätäydellinen< ... eikä se tule toiseksi vaikka sitä kuinka seliteltäisi.

        AINOA tapa oikaista tämä lunastuksen "vesittäminen" olisi että kirkot tunnustavat että "synnin palkka todella ON kuolema" ja että Jeesus kuoli ja että Jumala herätti hänet kuolleista .. mutta tätä on kai turha odottaa .. niin syvään on kirkko oppiinsa seonnut ja niin syvään on usko ihmisen luotaiseen kuolemattomuuteen iskostettu ihmisiin .. että myös todellinen lunastus jää sen varjoon ..

        alex

    • Kyllä nämä petomaiset konstit osataan pienemmissäkin lahkoissa. Kateus ja toisten lahkojen mustamaalaaminen kuuluu osana adventtikirkonkin harjoittamaan uususkonnolliseen politiikkaan. Pienellä yhteisöllä on aina alemuuden komplekseja joita täytyy korjailla toisen lahkon alas nuijimisella ja oman lahkon nostamisella pilviin.
      Kaikki luonnollisesti tehdään Jeesuksen nimeä samalla toistellen, vaikka sydän saattaa olla Raamatun kertomusten Jeesuksen periaatteista hyvinkin etäällä.

      • pyh!

        Puhut täyttä potaskaa ja olet isästä perkeleestä lähtenyt valehtelija.

    • pyh!

      Paavinvalta on peto, koska se täyttää kaikki Raamatun antamat tuntomerkit. Ei ole mitään merkitystä sun urputuksellas.

    • paven kaveri

      Riippuu paavista. Leo X oli ainakin peto mieheksi ja ymmärsi lisäksi rahan päälle, kuten niin monet pikkupedot hänen jälkeensä. Tämän parempaa vastausta on turha tarjota.

    • just näin

      Eihän paaveilla ole ollut juuri koskaan todellista valtaa. Tästä juuri puhuttiin koulusssa. Teatterivaltaa on ollut. Paaveja piti kumartaa ja heidän jalkojaan suudella koska näin protokolla määräsi. Kyllähän Monaconkin kuninkaallisia kumarrellaan ja heitä kohtaan osoitetaan erilaisia protokollan mukaisia näyteltyjä tapoja mutta ei se tarkoita sitä, että Monacon kuninkaallisilla mitään valtaa mihinkään olisi.

      • lue historiaa

        Ei paavilla ole todellista, maallista valtaa. Vatikaanin päämiehenä hänellä on diplomaattiset suhteet melkein kaikkiin valtioihin, joissa asuu katolilaisia. Tässä roolissa hän käy YK:ssa vetoamassa rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta. ON kyse tietysti pelkästä arvovallasta. Jeesus on antanut meille kaikille tämän rauhantakijän roolin:

        9. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Matt. 5

        Sen sijaan paavilla on hengellistä valtaa katolisen kirkon jäsenien suhteen, mutta vain siinä määrin kuin jäsenet sitoutuvat katoliseen opetukseen.

        Keskiajalla Euroopan ruhtinaat olivat järjestään katolisen kirkon jäseniä. He eivät yleensä halunneet kuolla rikkomustensa takia ex-kommunikoituina, vaan tekivät parannuksen ja ripittäytyivät.

        Englannin kuningas Henrik VIII piut paut välitti siitä, että paavi ei antanut hänelle avioeroa ja antanut hänen naida toista. Hän erotti koko maansa katolisesta kirkosta ja perusti oman protestanttisen kirkon itsensä alaisuuteen. Tässä taas oiva esimerkki näistä adventistien "oikeat uskovat", jotka lähtivät pois katolisesta kirkosta.

      • >> Kyllähän Monaconkin kuninkaallisia kumarrellaan ja heitä kohtaan osoitetaan erilaisia protokollan mukaisia näyteltyjä tapoja mutta ei se tarkoita sitä, että Monacon kuninkaallisilla mitään valtaa mihinkään olisi. >>

        Tässä ollaan asian ytimessä.

        Rakas Alex on usein esittänyt, että paavin valta nähdään siinä, kuinka kuninkaatkin käyvät (tai ovat käyneet) häntä kumartelemassa.

        No nyt me näimme Ruotsin kuninkaallisen perheen häät jokin aika sitten, niin siellähän oli koko Euroopan kerma kumartelemassa Ruotsin kuningasperhettä.

        Pitäisikö tästä tehdä sellainen johtopäätös, että Ruotsin kuninkaallisella perheellä on hirveästi valtaa vaikuttaa asioihin ja he ovat ehkä jokin Peto, vai mahtoiko tämä kuninkaallisten kumertelu ja nöyristely johtua etiketistä, jota tuossa tilanteessa pitää noudattaa?

        Paavilla oli määrättyä valtaa vaikuttaa asioihin hyvin pienessä piirissä rapit tuhat vuotta sitten, määrättynä ajanjaksona.

        Pieni piiri oli se alue, joka kuuluu ns. Stato Pontificioon, eli Italian niemimaa ja sen vaikutuspiiri, eli nykyisestä Ranskasta se alue, joka on Välimereen rajoittunut, Kreikan Välimereen rajoittuva osa , sekä Adrianmereen rajoittuvat maat.

        Siinä oli se piiri, johon paavilla oli joskus jotain valtaa ja mihinkään muualle paavin valta ei ole koskaan edes ylettänyt, jos pidämme tosiasioista kiinni.

        https://www.google.fi/maps/@41.4470818,12.5851272,6z

        Tuon kartan näyttämä alue oli se, jonne paavin valta ylettyi ja siitä kun zoomaa kauemmas jotta näkee koko planeettamme, voi miettiä sitä, että kuinka kauhea Peto se paavi sitten olikaan tai onkaan.

    • Simelius

      Uskon että islam on varteenotettavin kandi Ilmestyskirjan pedoksi. Sehän tappaa vääräuskoisia jo täyttää häkää, mutta en ole havainnut että näinä lopunaikoina katolinen kirkko sitä tekisi.

      Tuossa linkki aiheeseen liittyvään keskusteluun toisaalla:
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/12433315

      • vihan merkki

      • FANI !!!!

        ylifariseus_1 ykkönen on nimensä veroinen, siis ykkönen näissä peto-asioissa. Ymmärrystä ja viisautta riittää yleensäkin mitä tulee Raamatun sanomaan.

      • Antikristus islamist
        vihan merkki kirjoitti:

        Tämä joidenkin uskovien sokeus on tyrmistyttävää!

        Isis katkoo kristittyjen lastenkin kaulat!

        Sillä ei kai ole niin väliä, niin kauan kun ne eivät ole juuri meille uhkana, niinkö?

        http://www.christianpost.com/news/isis-systematically-beheading-children-in-iraq-they-are-killing-every-christian-they-see-says-chaldean-leader-124594/

        Sinulle "vihan merkki" - olen samaa mieltä kanssasi. Adventistit (väittävät ainakin itseänsä uskoviksi) ovat niin Ellenin sokaisemat tässä paavi-vihassaan, etteivät mitään muuta suostu näkemään. Sääli heitä!

      • Keneen katsot?
        FANI !!!! kirjoitti:

        ylifariseus_1 ykkönen on nimensä veroinen, siis ykkönen näissä peto-asioissa. Ymmärrystä ja viisautta riittää yleensäkin mitä tulee Raamatun sanomaan.

        FANI!!!!! Olisikohan parempi olla Raamattu-fani kuin ylifariseus 1- fani? "Katse luotuna uskon alkajaan ja täydelliseksi tekijään..." (Kristukseen)

    • Simelius

      En puolustele katolisen kirkon hirveyksiä, mutta vaikea kuvitella että se alkaisi lahtaamaan nykypäivänä ihmisiä. Siitä tulisi mediassa sellainen mekkala että pois alta. Muutenkin maallistuvassa länsimaisessa maailmassa yleensäkin uskontoon liittyviä asioita katsastetaan, niin jos tällaista tapahtuisi, kyllä se loppuisi lyhyeen - näin uskon.

      Tämä saadaan nähdä nyt isisinkin toimissa että tuomio on raju maailmalla. Mutta isisiä ja vastaavia ei niin vain saadakaan vastuuseen teoistaan. Heilllä on takana koko islamistinen järjestelmä suojanaan ja varustamassa näitä taistelijoita. Hämmästyisin suuresti jos islam ei olisi tämä peto.

      • Simelius

        Korjaan karsastetaan eikä katsastetaan.

      • ISIS-varoitus!

        Kuulin eilen uutisissa, että Saksassa on kielletty kaikki ISIS- järjestön julkinen toiminta. MUTTA , mitä moskeijoiden sisällä tapahtuu ja salafistit puuhaavat, siihen ei päästä puuttumaan. Ja mitä "tuliaisia" on niillä kapsäkissään, jotka ISIS-"harjoitusleireiltä" palaavat maahan: aikapommejapa hyvinkin!

        Ystävät sieltä kertoivat myös, että Wuppertalin kaupungissa islamistit ovat perustaneet oman sharia-poliisin, joka partioi kaupungilla "vartioimassa moraalia" . Joten kaipa lisää kunniamurhia tiedossa ja ihan tämän "poliisin" siunauksella...

        Ja sitten täällä Suomessa vaan hoetaan: "Rauha, rauha, ei hätää mitään!" Luuletteko tosissanne, ettei se tänne yllä, te lintukotolaiset?

      • Paavi-teurastajako?

        Simelius, ei olisi Vatikaanilla edes resursseja moiseen. Puhumattakaan, että haluja ja aikomuksia.

      • Simelius
        ISIS-varoitus! kirjoitti:

        Just.

      • Simelius
        Paavi-teurastajako? kirjoitti:

        Simelius, ei olisi Vatikaanilla edes resursseja moiseen. Puhumattakaan, että haluja ja aikomuksia.

        Niinpä.

    • Simelius

      En halua mollata advareita, mutta sitä tässä mietin miksi he toisaalta kannattavat katolisen kirkon oppeja (mm. kolminaisuusoppi), ja ekumeniassakin ovat mukana jota juuri katolinjen kirkkko ajaa? Sitten toisaalta he sanovat tätä kirkkoa pedoksi. En oikein nyt tajua mikä on tässä juju.

      • Ei päätä ei häntää

        Älä välitä, Simelius, ei advareiden "jujuja" tajua moni muukaan - eivät he monasti edes itse...

      • 5+5

        Viisaat adventistit eivät ekumenioita kannata ! Tietoa on tästä. Nämä viisaat tunnistavat pedon ja pedonmerkin myöskin, joka on sunnuntai.

      • Yksinkertaista
        5+5 kirjoitti:

        Viisaat adventistit eivät ekumenioita kannata ! Tietoa on tästä. Nämä viisaat tunnistavat pedon ja pedonmerkin myöskin, joka on sunnuntai.

        Pedonmerkki on 666. ja sunnuntai EI ole 666. M.O.T.

      • 5+5
        Yksinkertaista kirjoitti:

        Pedonmerkki on 666. ja sunnuntai EI ole 666. M.O.T.

        Huom! Ilm.13:18. Pedon luku on 666 ja pedonmerkki on sunnuntai !

      • Pedonmerkkipedonluku
        5+5 kirjoitti:

        Huom! Ilm.13:18. Pedon luku on 666 ja pedonmerkki on sunnuntai !

        Ilm. 13:17 mukaan pedonmerkki on pedonluku.

      • Missä?
        5+5 kirjoitti:

        Huom! Ilm.13:18. Pedon luku on 666 ja pedonmerkki on sunnuntai !

        Missä kohdassa Ilmestyskirjaa esiintyy sana "sunnuntai"?

    • Simelius

      "katolinjen kirkkko"
      Korjaan: katolinen kirkko

    • Simelius

      Eilen Meller sanoi radiossa että islamin lippu liehuu vielä Rooman korkeimmassa salossa, eli Vatikaanissa. Mitä sanotte tästä väitteestä?

      • Antikristus islamist

        Se tulee liehumaan siellä sillä hetkellä, kun islam on kukistanut allensa Etelä-Euroopan (Italia, Vatikaani ovat siellä maantieteellisesti).

      • tulevaisuus näyttää

        Mellerillä on aina ollut taipumusta esittää uskomattomia visioita, jotka eivät kuitenkaan ole toteutuneet. Jos olen väärässä, kertoisitteko mitkä ovat toteutuneet. Aikaisemmin hän puhui Euroopan Unionista antikristuksen unionina. Siitä hän joutui luopumaan, kun valtioiden lukumäärä ylitti hänen kuvittelemansa Ilmestyskirjan kuninkaiden luvun. Nyt hän tarttuu islamin selkeään uhkaan ja mikä nyt voisi olla järisyttävämpää kuin islamistien Vatikaanin ja Euroopan valtaus.

        Ovathan Mellerin jutut kansaan meneviä. Yleisöä riittää. Rahaa kertyy.

        Katolinen kirkko sen sijaan jatkuu. Se ei ole riippuvainen Vatikaanista tai kestään yksittäisestä paavista, onhan se aloittanut toimintansa maan alla, katakombeissa ja yhden paavin kuollessa tilalle tulee seuraava aina siihen asti, kun Jeesus tulee toisen kerran. Kristuksen kirkkona Kristus on sen pää, jota ei voida tuhota.

        Kaikki olemme Mellerin kanssa samaa mieltä varmasti siitä, että ääri-islamismi on surmakäsky kristityille ja muille eri mieltä oleville. Tilanne on erittäin vakava.

    • Juurikin tässä näin.

      Meinaako Meller, että islamistit räjäyttävät Vatikaanin ja rakennuttavat Pietarin aukiolle oman moskeijansa?
      Valitettavasti tämä illuusio ei edes ole islamistien tavoitelistalla.
      He nimittäin tavoittelevat USA:n presidentin päänahkaa ja kaikkien hänen liittolaistensa. Vatikaani ei ole USA:n liittolainen, vaan sitoutumaton itsenäinen pikku valtio, jota kiinnostaa vain Euroopan kriisit ja niiden mahdollinen leviäminen esim. Italian maaperälle.

      • Antikristus islamist

        Islam on julistanut, että se haluaa koko maailman valtansa alle, ISIS tätä jo on toteuttamassa. Ei islamin jyrätessä eteen päin Vatikaani jää joksikin suojatuksi saarekkeeksi, se tallataan islamin vallan alle kuten kaikki muukin kristinusko.

      • Simelius
        Antikristus islamist kirjoitti:

        Islam on julistanut, että se haluaa koko maailman valtansa alle, ISIS tätä jo on toteuttamassa. Ei islamin jyrätessä eteen päin Vatikaani jää joksikin suojatuksi saarekkeeksi, se tallataan islamin vallan alle kuten kaikki muukin kristinusko.

        Miksi ehkä valtaosan kristityistä on vaikea nähdä mitä on tapahtumassa? Vaikka katolisen kirkon toimissa voi nähdä sellaisia asioita jotka tukisivat sen kirkon petoutta, niin islamissa nähdään ehkä enemmän näitä näkökohtia jotka taas puoltavat sen petoutta. Kuitenkin islam tekee eikä meinaa, ja ne teot vastaavat monilta osin Raamattua.

        Kun puhutaan kuinka helppoa islamin on levitä, niin se on erittäinkin helppoa. Nyt puuhataan tänne EU:hun lakia joka kriminalisoisi islamin kritisoimisen. Korjatkaa jos olen väärässä mutta näin muistelen. Suomeenkin jo eräs islamisti kävi julistamassa shariaa. Täällä jo kyseinen laki on voimassa joissain muslimien yhteisöissä. Näin sanoi radio-deillä Aaron-niminen entinen muslimi joka on nyt kristitty.

    • tulevaisuus näyttää

      Ääri-islamin kasvun edessä olemme voimattomia. Kiusaaminen saattaa alkaa jo koulussa. Miten estää muslimien syrjäytyminen, kun se on niin yleistä suomalaistenkin kanssa. Kukaan ei pysty estämään taistelujoukkoihin liittymistä eikä näiden taistelijoiden paluuta Suomeen tai Eurooppaan.

      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/muslimiyhteiso-poyristyi-miksi-poliisi-voimaton-taistelualueelle-lahtijoiden-kanssa/4334726

      Kyllähän ääri-hindut ovat aivan yhtä vaarallisia, mutta he ovat yleensä Intiassa. Ei heistä ole maailmanlaajuiseksi uhaksi.

      Adventisti pastoreiden pitäisi alkaa valistaa kansaa Ellen Whiten vääristä petonäyistä. Tätähan ei varmastikaan tapahdu, ennen kuin adventistien päämaja antaa uudet ohjeet. Jos Ellen syrjäytetään profeetanpallilta, miten käy adventtikirkon?

      • Simelius

        Eihän tiettävästi hindut ole uhanneet maailman valloitusta. Muslimit ovat.

      • tulevaisuus näyttää

      • Simelius
        tulevaisuus näyttää kirjoitti:

        Nyt Mellerin väitteet ovat englantilaisissa päivälehdissä.

        ISIS on uhannut Paavin henkeä.

        http://www.independent.co.uk/news/world/middle-east/islamic-state-pope-being-targeted-by-isis-iraqi-ambassador-to-the-holy-see-warns-9736110.html

        Isisin taistelijoina on länsimaisia miehiä, joilla on länsimaiden passi. Vaara on todellinen. Väkivaltaa ja kaaosta edessä.

        Ei voi muuta todeta että minulla vahvistuu vaan tämä kantani. Jos tai kun maailma on siinä tilassa että ääri-islam on vallassa varsinkin lähi-idässä, ei siellä muilla ole nokan koputtamista. Se on silloin sitä itseään.

        On mahdollista että tämä pedon valtakunta ei kosketa koko maailmaa, vaan etupäässä Israelin ympäristöä. Raamattuhan on kirjoitettu Israelin näkökulmasta, eikö olekin? Voi olla että joitain alueita kuuluu muualtakin siihen valtakuntaan. Aika näyttää.

      • Rysäysromahdus!

        Niin, miten käy adventtikirkon, nimimerkki "tulevaisuus näyttää"? Kun koko EGW-harhanäkykokoelma rysähtää kasaan ja peto onkin islamista nouseva antikristus eikä paavipaholainen, siinä menee samassa hutakassa adventistien ah niin innolla odottamat sunnuntailait sun muut vain HEITÄ koskevat ikiomat houruiset näyt ja urbaanilegendat. Eli identiteetti romahtaa ja ollaankin "vain" kirkkokunta kirkkokuntien joukossa ilman minkäänlaista erikoisroolia ja omaa erityisyyttä.

        Arvelen tämän karille ajon olevan "melkoinen kokemus" - SDA MAYDAY, MAYDAY!!!

        KAIKKI kristityt tulevat joutumaan islamin vainojen alle. Ne ovat jo täydessä käynnissä. Edes vainojen kohdalla ei adventisteilla ole mitään erityisroolia, ei edes niissä...

      • <(. .)>
        Rysäysromahdus! kirjoitti:

        Niin häviäjille väittelyssä menee suu vinoon lopulta, kun huomaavat olevansa erehtyneitä Ilmestyskirjan pedon tunnistamisessa.

      • Islamista nousee
        <(. .)> kirjoitti:

        Niin häviäjille väittelyssä menee suu vinoon lopulta, kun huomaavat olevansa erehtyneitä Ilmestyskirjan pedon tunnistamisessa.

        Todellakin, adventisteilla taitaa mennä suukki melkoiselle mutrulle!

    • Voi teitä!

      Adventistit sortuvat nykyään samaan mihin juutalaiset lankesivat ennen Jeesuksen ensimmäistä tulemusta ja sen aikaan. Eivät tunnistaneet messiasta, koska olivat tulkinneet väärin ennusmerkkejä.

      Adventistit eivät voi syyttää edes EGW:tä harhoistaan, vaikka hän olikin keksinyt omasta päästään Jeesuksen toisen ilmestymisen yhteyteen liittyvät tapahtumat ja väitti sitten, että hän sai jumalallisia viestejä. Itse asiassa hän sai saatanallisia viestejä, jotka oli vain puettu valkeuden viittaan, petturin ja pettäjän lymyillessä viitan alla.

    • Todella näin!

      "Adventistit sortuvat nykyään samaan mihin juutalaiset lankesivat ennen Jeesuksen ensimmäistä tulemusta ja sen aikaan. Eivät tunnistaneet messiasta, koska olivat tulkinneet väärin ennusmerkkejä."

      Harvinaisen totuuden mukainen kirjoitus tällä palstalla. Pisteet ja siitä. Juuri näin se on adventistien kohdalla. He luulevat tuntevansa Jeesuksen, mutta eivät kuitenkaan tunnista häntä lainkaan.

    • Simelius

      Portto ja helakanpunainen peto

      Alkuperäinen artikkeli – , "The Whore and the Scarlet Beast" – on kadonnut netistä ja siitä syystä kuvat eivät näy tässä kirjoituksessa oikein. Kirjoittaja on messiaaninen kanadanjuutalainen, joka muutti Israeliin ja katosi julkisuudesta.

      Niin kuin osoitimme kirjoituksessa "Lopun ajan peto ja pedon luvun 666 merkitys", niin tämän lipun kuva edustaa iljetystä ja jumalanpilkkaa. Se on kuva Saudi-Arabian lipusta.

      Lippuun on kirjoitettu arabialaisilla kaunokirjaimilla tämä lausunto: "Ei ole muuta jumalaa kuin Allah ja Muhammad on Allahin sanansaattaja." Tämä nimellä Shahada tunnettu uskontunnustus on merkittävin islamissa. Vaikka sen tietäminen ei ole ehkä kovin miellyttävää, niin on tärkeää ymmärtää, että sana "islam" tarkoittaa alistumista, ei rauhaa. Ja siten lipun merkitys on selvä. Juutalaisilla ja kristityillä on vaihtoehtoina joko alistua tämän uskontunnustuksen alle (jonka olemme nähneet olevan viittaus "pedon merkkiin") tai muuten heidät tapetaan miekalla (usein siten, että pää katkaistaan). Tämä on Saudi-Arabian lipun suora merkitys.

      Me opimme tässä artikkelissa sen, miksi Mekka on suuri portto, joka istuu paljojen vetten päällä, eikä se ole Rooma, Vatikaani eikä roomalaiskatolinen kirkko. Me opimme totuuden helakanpunaisesta pedosta Ilmestyskirjan luvussa 17 ja ymmärrämme, miten maa on tehnyt huorin sen kanssa.
      Tavanomainen tulkinta

      Se, mistä on tullut "tavanomainen tulkinta", suuri portto edustaa roomalaiskatolista kirkkoa, jolla on monia "epäpyhiä" liittolaisia tämän maailman kansoissa. Hänen on ajateltu olevan porttojen "äiti", koska siitä saivat alkunsa sen "tyttäret", protestanttiset kirkot. Se käy läpi Pyhän Rooman Valtakunnan seitsemän jälleensyntymistä alkaen Justinuksen uudistuksesta vuonna 554 jaa. Ja koska Vatikaanikaupunki sijaitsee tietysti Roomassa, niin tämän tulkinnan mukaan seitsemän vuorta edustavat Roomaa, kaupunkia jonka päällä se hajareisin istuu. Se on päättänyt sotia "tosi kristittyjä" vastaan, mutta lopussa jälleensyntynyt Rooman viimeinen valtakunta tuhoaa sen; se, joka on muodostunut kymmenestä kansasta yhdistyneessä Euroopassa (Euroopan Yhdysvallat, United States of Europe).

      Tässä tärkeässä profetiassa on monia ongelmia. Kaikkein ensimmäiseksi, niin kuin lähes kaikkien (Raamatun) profetioiden kanssa, tämän näyn keskipiste ei ole Eurooppa vaan pikemminkin Lähi- ja Keski-itä. Toiseksi, Ilmestyskirjan jakeessa 17:9 mainitut seitsemän päätä eivät ole seitsemän kuningasta, vaan ne ovat pikemminkin seitsemän vuorta. Kolmanneksi, Rooma ei lepää seitsemän vuoren päällä, vaan pikemminkin seitsemän kukkulan päällä. Neljänneksi, koska kuudes kuningas, joka "on" (Ilm, 17:10.) edustaa Rooman valtakuntaa, niin helakanpunaisen pedon täytyy olla valtakunta, joka tulee Rooman jälkeen. Viidenneksi ja viimeiseksi, Ilmestyskirjan 18. luvussa kuvatut Babylonin tuhon yksityiskohdat eivät voi mitenkään viitata Vatikaaniin. Siksi, näistä syistä johtuen (niiden syiden lisäksi, jotka on selitetty tässä artikkelissa), me emme usko, että portto edustaa roomalaiskatolisen kirkon paavinistuinta.

      Menkäämme nyt eteenpäin Ilmestyskirjan 17. lukua jae jakeelta.

      • Simelius

        Kirjoitus jatkuu...

        Näky portosta ja helakanpunaisesta pedosta

        Jae 1

        "Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa, ja puhui minulle sanoen: "Tule, minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä,"

        Tämän näyn tarkoitus on julistaa ja demonstroida suuren porton tuomio.

        Mitä ovat ne paljot vedet, joiden päällä portto istuu? Ilmestyskirjan 17:15 mukaan ""Vedet, jotka sinä näit, tuolla, missä portto istuu, ovat kansoja ja väkijoukkoja ja kansanheimoja ja kieliä." Sentähden, hän "istuu päällä", kuvaa vaikutusvaltaa ja hallintaa monien kansakuntien ja kansojen yli. Nämä kansanheimot, väkijoukot, kansat ja kielet ovat ne 1,5 miljardia muslimia tässä maailmassa, ja he muodostavat enemmistön yli 50 maassa, ja he puhuvat lukuisia alkuperäisiä kansankieliä. [1]

        Jae 2

        "Jonka kanssa kansojen kuninkaat ovat harjoittaneet haureutta, ja maan asukkaat ovat olleet juovuksissa hänen haureutensa viinistä."

        Asiayhteys viittaa selvästi porton geopoliittiseen luonteeseen. Lukuisat poliittiset johtajat ja valtioiden päämiehet ovat harjoittaneet haureutta hänen kanssaan. Tämä on erittäin voimakas termi, joka viittaa luonnottomaan ja kiellettyyn liittoon – tosien säännösten lähteen eli Jahven ja hänen Tooransa hylkäämiseen. Juopuminen viittaa heikentyneeseen arviointikykyyn, erityisesti suhteessa vanhurskauteen ja moraalisiin arviointeihin. Sen tuloksena, mitä portolla on tarjottavanaan, eli viiniä, eivät vain poliittiset johtajat vaan myös maan asukkaat ovat juopuneet ja heidän kykynsä erottaa oikea väärästä on hyvin paljon ennakkoluulojen vääristämä.

        Mitä hänen viininsä kuvaa? Tämän maailman poliittisen tilanteen yhteydessä me ehdotamme, että hänen viininsä viittaa hänen öljyvarantoihinsa. [suom. huom. Tässä on selvä virhe tulkinnassa sen lisäksi, että portto ja Suuri Babylon ei ole Mekka, niin kuin pian väitetään. Porton kansoille ja niiden johtajille juottama viini ei ole öljyvaroja eikä muutakaan varallisuutta, vaan väkivallan ja hengellisen haureuden aiheuttamaa hekumaa. Viini on Raamatussa väkivallan ja hengellisen haureuden vertauskuva. Snl, 4:17; Jes, 28:7. Viiniä saadaan viinitarhasta, ja viinitarha on kuva Israelin heimosta. Jes, 5:7. Kun Herra polkee vihansa viinikuurnan, niin se kuvaa Jumalan kostoa jumalattomille ja pahoille ihmisille heidän synneistään. Herran miekka on silloin juopunut vimmaan ja on verta täynnä, Israelin vihollisten verta. Jes, 34:5-8.] Mitä useimmat maailman johtajat tekevät tänään saadakseen hänen viiniään? Jos katsomme monien sellaisten johtajien tekemiä geopoliittisia päätöksiä viimeisen vuosisadan aikana, niin vastaus näyttäisi olevan, "melkeinpä mitä tahansa". Tosiaankin, me olemme juopuneet hänen haureutensa viinistä.

      • Simelius
        Simelius kirjoitti:

        Jatkuu...

        Jae 3

        "Niin hän kantoi minut pois hengessä erämaahan: ja minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon päällä, joka oli täynnä jumalaapilkkaavia nimiä, ja jolla oli seitsemän päätä ja seitsemän sarvea."

        Miksi Johanan [Johannes] viedään erämaahan katsomaan helakanpunaisen pedon päällä istuvaa porttoa? Hänen täytyy matkustaa erämaahan, koska portto asustaa siellä. Mielenkiintoista kyllä, niin Arabian niemimaa tunnetaan nimellä "meren viereinen erämaa" jakeessa Jesaja 21:1. Miksi sitä kutsutaan meren viereiseksi erämaaksi? Jos katsot karttaa, niin asian pitäisi olla selvä. Se ei ole ainoastaan massiivinen erämaa vaan sitä ympäröi myös meri melkein joka puolelta (Persianlahti, Omaninlahti, Arabianmeri ja Punainen meri).

        Mitkä ovat tämän pedon seitsemän päätä? Ilmestyskirjan jakeen 17:9 mukaan "Seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu." Tämä on hyvin tärkeää, koska se kertoo meille sen, että seitsemän vuorta eivät ole seitsemän kuningaskuntaa, eivätkä ne viittaa Danielin kirjan seitsemännen luvun neljännen pedon seitsemään päähän [tässä Allen tekee virheen: Danielin kirjan neljällä pedolla ei ole seitsemää päätä vaan neljännellä pedolla on kymmenen sarvea] eivätkä Ilmestyskirjan 13. luvun ensimmäisen pedon seitsemään päähän [Allen erehtyy tässäkin: Ilmestyskirjan 17. luvun pedon seitsemän päätä ja kymmenen sarvea ovat samat kuin 13. luvun pedon seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. Tämän lisäksi pedon yksi pää on 13. luvun lopun ajan peto, joka sai kuolettavan haavan, mutta virkosi eloon. Nämä seitsemän päätä ovat seitsemän kuningasta tai kuningaskuntaa, jotka ovat hallinneet Lähi-itää ja Israelia historiassa. Ne ovat järjestyksessään Egypti, Assyria, Babylonia, Meedo-Persia, Kreikka, Rooma ja islam tai Ottomaanien turkkilainen valtakunta. Kahdeksas kuningas on yksi sitä edeltäneistä kuninkaista ja on islam. Portto istuu kaikkien näiden kuningaskuntien päällä, joten se sijaitsee niiden alueella ja voisi olla Jerusalem tai Israelin kansa, joka joutuu pedon hävittämäksi ja valtaan lopun aikana. Jos portto viittaa uskonnolliseen järjestelmään, niin se voisi kuvata Herrasta luopunutta juutalaisuutta tai kristillisyyttä katolisen kirkon johdolla, mutta ei islamia, koska muslimit eivät ole valmiita luopumaan omasta uskostaan ja he muodostavat pedon valtakunnan ytimen. Israel sopii portoksi senkin vuoksi, että Herra on vienyt sen erämaahan 3,5 vuodeksi ja portto istuu erämaassa pedon päällä. Ilm, 12:6, 14; ks. Israelin sodat petoa vastaan, Sak, 12-14 ja viimeinen sota Hes, 38-39.] Ajattelepa sitä! Vertauskuvan merkityksen paljastamisen tarkoitus on selittää vertauskuva, ei viitata toiseen vertauskuvaan! [Allen on ymmärtänyt väärin kreikankielisen tai englanninkielisen alkutekstin: siinä kerrotaan selvästi, että seitsemän vuorta ovat sama asia kuin seitsemän kuningasta eli vertauskuva selitetään, mutta ei anneta sen selityksenä uutta vertausta vaan selväkielinen vastaus siihen kysymykseen, mitä seitsemän päätä ja seitsemän vuorta kuvaavat.] Sentähden, tunnistaaksemme tämän porton, meidän täytyy etsiä paikkaa keskellä erämaata, jota meri ympäröi, ja joka sijaitsee seitsemän vuoren päällä ja ympärillä. Tämän pitäisi vähentään mahdollisia vaihtoehtoja merkittävästi.

        Entäpä kymmenen sarvea? Minkä vertauskuvaa ne ovat? Meidän ei tarvitse arvailla, koska Ilmestyskirjan jae 17:12 kertoo tarkalleen sen, mitä ne edustavat. "Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät ole saaneet vielä kuninkuutta; mutta ne saavat kuninkuuden hetkeksi pedon kanssa." Viittaavatko nämä kymmenen kuningasta mihinkään, mitä olemme aiemmin nähneet Danielin kirjan toisessa luvussa, seitsemännessä luvussa tai Ilmestyskirjan 13. luvussa? Todellakin ne viittaavat, sillä nämä kymmenen sarvea edustavat samoja kymmentä kuningasta, jotka on mainittu jakeissa Daniel 2:41-42, 7:7 ja Ilmestyskirjan jakeessa 13:1. Nämä ovat ne kymmenen kansaa, jotka pyrkivät tuhoamaan Israelin niinä päivinä, jotka johtavat Messiaan Daavidin pojan ilmestymiseen, niin kuin on selitetty Psalmissa 83:4-8. "He sanovat, Tulkaamme ja leikatkaamme heidät pois, niin että he eivät ole enää kansa; että Israelin nimi ei tule enää muistoon. Sillä he ovat pitäneet keskenään neuvonpitoa yksimielisesti: he ovat liittoutuneet sinua vastaan. Edomin teltat ja ismaelilaiset; Mooab ja hagrilaiset; Gebal ja Ammon; filistealaiset ja Tyyron asukkaat; myös Assyria on liittynyt heihin: he ovat apuna Lootin lapsille. Sela."

        Jae 4

        Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan, ja koristeltu kullalla ja kalliilla kivillä ja helmillä, ja hänellä oli kultainen malja kädessään täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia.

        Jotkut kansat ja kaupungit tuottavat rikkauksia kansan miesten ja naisten kovalla työllä ja hiellä. Mutta ei portto! Hänen uskomaton rikkautensa on tyrmäävän hämmästyttävää, mutta hän ei ole saanut sitä kovalla työllään. Hän on saanut sen pikemminkin haureutensa viinin kautta (saamalla kansat typeriksi moraalisissa valinnoissaan hänen öljyvarojensa vastineeksi).

        Jae 5

        "Ja hänen otsassaan luki "Babylonin suuri salaisuus, maan porttojen ja kauhistusten äiti."

        Onko portto alkupräinen Babylon Irakissa? Ei, hän on pikemminkin Babylonin salaperäinen versio. Hän on sukua Babylonille, mutta tavalla, joka ei ole heti ilmeinen.

        Ei pitäisi tulla yllätyksenä, että Arabian niemimaata on pitkään pidetty Irakin provinssina (muinaisen Babylonian). Se on, itse asiassa, Babylonin tytär. Kovin monet meistä eivät tiedä sitä, mutta jotkut oppineet sen tietävät, että islamin alkuperä voidaan jäljittää suoraan Babyloniaan. Nabonidus, Babylonian viimeinen kuningas (hänen poikansa oli kuuluisa Belsassar Danielin kirjan viidennessä luvussa), oli kiinnostunut enemmän uskonnosta kuin hallitsemisesta, vaikka hän hallitsi Babyloniaa 17 vuotta aina sen loppuun saakka vuonna 539 eaa. Tässä kiveen kaiverretussa kohokuvassa hänet näytetään palvomassa aurinkoa, kuuta ja planeetta venusta. [2] Kuudennella vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua hän matkusti Arabian niemimaalle, jonne hän istutti rienaavan Babylonian mysteeriuskonnon sen jumalineen (jumalperheineen). Merkit näyttävät, että hän viipyi siellä yli kymmenen vuotta ennen palaamistaan takaisin Babyloniaan.
        nabonidus (3K)

        Jotta näkisimme yhteyden islamiin entistä selvemmin, niin babylonialainen kuunjumala, joka tunnetaan nimellä Sin, on kutsuttu myös nimellä Beel (joka on sukua sanalle Baal tarkoittaen "mestaria tai herraa") Tanakhissa (Vanhassa testamentissa).[3] [suom. huom. Allah on sama kuin kuunjumala Sin eli Hubaal – "hu": määreinen artikkeli ja "Baal": herra. Lähde: Peter Salemi, Puhdas totuus islamista.] Huomasivatpa he sen itse tai eivät, niin tämä on sama jumala, jota muslimit kaikkialla maailmassa nykyään palvovat. "Allah" on lyhennus arabiankielen fraasista "Al-ilah", joka tarkoittaa "se jumala". Ennen kuin Muhammad astui kuvaan, arabit palvoivat Allahia, kuunjumalaa, pääjumalanaan Kaabassa, suuressa mustassa temppelimäisessä rakennuksessa, joka sijaitsee Mekan kaupungissa Masjid al-Haram Moskeijassa. Muhammad perkasi ainoastaan pois muut jumalat, mutta säilytti hallitsevan jumalan luodakseen vaihtoehtoisen yksijumalisen uskonnon korvatakseen juutalaisuuden ja kristinuskon.

        Venus Babylonian Taivaan kuningattarena edustaa tietysti Beelin vaimoa tai puolisoa. Vielä nykyään, niin kuin tämä kuva osoittaa, yksi islamin päätunnuksista on vähenevän kuun sirppi[4] (joka kuvaa Beeliä tai Baalia) ja venus-tähti (itse asiassa planeetta, mutta sitä kutsuttiin muinoin "vaeltavaksi tähdeksi"). Tämä voidaan nähdä lukuisista islaminuskoisten maiden lipuista mukaan lukien Turkki, Malesia ja Pakistan.

        Jae 6

        "Ja minä näin naisen olevan juovuksissa pyhien ja Jeesuksen todistajien verestä; ja kun minä näin hänet, niin minä ihmettelin suuresti [olin kovin hämmästynyt]."

        Portto nauttii juutalaisten tappamisesta, joihin sana "pyhät" viittaa, ja kristittyjen, joita kuvataan sanoilla "Jeesuksen todistajat". Niin kuin Koraaniin on kirjoitettu: "Tappakaa ne, jotka eivät usko Allahiin, eivätkä viimeiseen päivään, tai jotka eivät kiellä sitä, mitä Allah ja hänen sanansaattajansa [Muhammad] ovat kieltäneet, eivätkä seuraa totuuden uskontoa [islamia], niiden joukosta, jotka uskovat Kirjaan [juutalaiset ja kristityt], kunnes he maksavat suojelusrahaa tunnustaen herruuden ja kunnes heidät on nöyryytetty" (9:29).

        Porton ja helakanpunaisen pedon tunnistaminen

        Jakeet 7-8

        "Ja enkeli sanoi minulle, Miksi sinä ihmettelit? Minä kerron sinulle naisen salaisuuden ja pedon, joka kantaa häntä, jolla on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä ole; ja se nousee syvyydestä ja joutuu kadotukseen [lähetetään tuhoon]: ja ne, jotka asuvat maan päällä ja joiden nimet eivät ole kirjoitettuna elämän kirjaan, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, joka on ollut, eikä sitä ole, mutta se silti on [tuleva]"

        Peto, joka "on ollut, eikä sitä ole, mutta joka silti on [tuleva]", on se peto, jota tutkimme edellisessä artikkelissa koskien Ilmestyskirjan 13. lukua. Tämä on se sama peto, joka sai kuolettavan haavan ja parani. Tämä peto "on ollut" (ennen kuolettavaa haavaa), "eikä sitä ole" (sinä aikana, kun kuolinhaava vaikuttaa siihen), ja "silti on [tuleva]" (sen jälkeen, kun kuolinhaava on parantunut). Tämä on kuvausta islamin valtakunnassa ennen ja jälkeen Ensimmäisen maailmansodan, kun Ottomaanien valtakunta tuli äkilliseen loppuunsa.

        Saadaksemme tukea tulkinnallemme me muistutamme lukijaa siitä, että Ilmestyskirjan jae 13:8 mainitsee niin ikään elämän kirjan niin kuin myös 17:8. "Ja kaikki, jotka asuvat maassa, palvovat häntä, joiden nimet eivät ole kirjoitettuna Karitsan elämänkirjaan maailman perustamisesta asti." Sentähden, me uskomme lukevamme kahta erilaista kuvausta samasta pedosta. Tosiaankin, vaikka tämä peto on tullut syvyydestä meidän päivinämme, se kohtaa tuhonsa, sillä sen on määrä mennä kadotukseen.

        Jae 9

        "Ja tässä on viisaus, jolla on ymmärrystä. Seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu."

        Me tulemme nyt viimeisen johtolangan luo, jonka tarvitsemme tunnistaaksemme porton salaisuuden. Muistakaa, että nämä seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, eivät seitsemän kukkulaa, eivätkä seitsemän kuningasta. Saudi-Arabian kaupunki Mekka on seitsemän merkittävän vuoren ympäröimä: Jabal Quba, Jabal Al-Qinaa, Jabal Li Aali, Jabal Jifan, Jabal Jiyad, Jabal Abi Qubais ja Jabal Hindi.[5] Mutta mikä on niin ihmeellistä Mekassa? Se on kaikkein pyhin kaupunki islamissa – kaikkein pyhimmän moskeijan sijaintipaikka islamissa, Kaaban asuinsija ja islamin perustajan Mohammedin syntymäpaikka. Se on itse asiassa niin pyhä, että muiden uskontojen edustajilta on pääsy kielletty siihen kaupunkiin. Sen lisäksi jokaisen siihen kykenevän muslimin velvollisuus on tehdä vähintään kerran elämänsä aikana pyhiinvaellusmatka (jota kutsutaan nimellä Hajj – hadzhi) Mekkaan. Tämä on yksi islamin viidestä peruspilarista.

        Mekka ei ole ehkä minkään islamilaisen kansan poliittinen pääkaupunki, mutta se on islamin kiistaton uskonnollinen pääkaupunki maailmassa.

        Jatkuu..

        Jakeet 10-11

        "Ja on seitsemän kuningasta [alkutekstin mukaan käännettynä: ja ovat seitsemän kuningasta]: viisi on kukistunut, yksi on, ja toinen ei ole vielä tullut; ja kun hän tulee, pitää hänen pysymän vähän [jonkin aikaa]. Ja peto, joka on ollut, eikä sitä ole, on itse kahdeksas, ja on [yksi] seitsemästä, ja menee kadotukseen."

        Nämä kaksi jaetta muodostavat lisäselvityksen. Ne keskeyttävät pääkertomuksen paljastaakseen lisää yksityiskohti pedosta. Johdattelevat sanat "Ja on seitsemän kuningasta" jakeen 10 alussa tahtovat opettaa meille, että seitsemän päätä/vuorta ovat eri asia kuin seitsemän kuningasta; kuitenkin, monet meistä lukevat ilmoituksen niin, että se osoittaa seitsemän pään/vuoren olevan myös seitsemän kuningasta. Kuitenkin, jos luet ilmoituksen huolellisesti, niin siinä ei sanota niin. Eräässä mielessä, sanoja voidaan laajentaa tällä tavalla, "Ja [muuten] on [myös] seitsemän kuningasta [mutta älä sekaannu ajatuksissasi ja ajattele, että seitsemän kuningasta ovat samat kin seitsemän päätä; ainoa, mikä niillä on yhteistä, on numero seitsemän!]"

        Keitä nämä seitsemän kuningasta ovat? Onko niitä mainittu missään muualla Raamatussa? Kyllä, heidät on mainittu Ilmestyskirjan jakeissa 12:1-3. "Ja taivaassa näkyi suuri ihme; nainen vaatettu auringolla ja kuu hänen jalkojensa alla ja hänen päässään kruununa kaksitoista tähteä: Ja hän oli raskaana ja huusi synnytyskivuissa, ja hän synnytti tuskissaan. Ja näkyi toinen ihme taivaassa; ja katso, tulipunainen lohikäärme, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, ja seitsemän kruunua päissään."

        Niin kuin näimme edellisessä artikkelissamme, on tärkeää arvostaa sitä tosiasiaa, että lohikäärmeen seitsemän päätä on kruunattu, mutta kymmenen sarvea eivät. Tämän suuren punaisen lohikäärmeen seitsemän päätä (lohikäärme kuvaa saatanaa jakeen 12:9 mukaan) edustavat seitsemää historiallista kuningaskuntaa tai valtakuntaa, jotka ovat yrittäneet tuhota Israelin. Me uskomme niiden olevan Egypti, Assyria, Babylon, Meedo-Persia, Kreikka, Rooma ja islam. Tämä on täysin ymmärrettävää, koska "viisi kukistunutta" olisivat Egypti, Assyria, Babylon, Meedo-Persia ja Kreikka. Rooma sopisi silloin siksi yhdeksi kuninkaaksi, "joka on", kun taas viimeinen "ei ole vielä tullut" johdattaa meidät islamiin. Muistakaa, että nämä kuvaukset viidestä kukistuneesta, yhdestä olemassaolevasta ja yhdestä tulevasta kuninkaasta olivät järkeenkäyviä Johanneksen nähdessä tämän näyn ja kirjoittaessa tämän kirjan.

        Mitä tarkoitetaan lauseella, "kun hän tulee, hänen pitää vähän aikaa pysymän"? Jos seitsemäs kuningas on islam ja on yrittänyt tuhota Israelin, niin kuinka sitten se olisi totta, kun tämä jae osoittaa sen pysyvän vain vähän aikaa? Islam on ollut jo hyvin kauan. Sana, joka on käännetty suomeksi "pysyy" on kreikaksi menoo ja voi tarkoittaa "pysyy nykyisessä tilassaan muuttumattomana". Miten tämä auttaa meitä saamaan järkeä ilmoitukseen? Historia antaa meille vastauksen. Kun islam tuli maailmannäyttämölle, niin se pysyi muuttumattomana vain vähän aikaa. Se muuttui dramaattisesti Mohammedin kuoleman jälkeen jakaantumalla kahteen päälahkoon, sunneihin ja shiioihin, jotka ovat hallinneet (ja jakaneet) islamia siitä lähtien.

        Jae 11 selittää helakanpunaisen pedon salaisuuden yksityiskohtaisemmin meille. Sitä kutsutaan "pedoksi, joka on ollut, mutta jota ei ole". Miksi sitä kutsutaan niin eriskummallisella nimellä? Muistakaamme taas sitä, mitä me opimme tutkiessamme Ilmestyskirjan lukua 13. Tämä on se peto, joka oli ennen kuolettavaa haavaa, ja jatkoi silti olemistaan sen jälkeen, kun sen kuolinhaava parani. Mutta meille ei kerrota vain tätä, vaan myös se, että tämä seitsemäs peto on todellisuudessa sama kuin kahdeksas kuningas! Tietysti se on kahdeksas. Jos tutkit tarkoin, niin tämä käy täysin järkeensä. Hän on kahdeksas, koska lopun ajan helakanpunainen peto, joka kantaa porttoa (joka kokoaa yhteen kymmenen kuningasta yrittämään juonia Israelin nimen pois maan päältä) on uudelleen henkiin herännyt historiallinen islam , joka on ollut olemassa hyvin pitkään ennen romahtamistaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

      • Well done, Simelius!
        Simelius kirjoitti:

        Jatkuu...

        Jae 3

        "Niin hän kantoi minut pois hengessä erämaahan: ja minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon päällä, joka oli täynnä jumalaapilkkaavia nimiä, ja jolla oli seitsemän päätä ja seitsemän sarvea."

        Miksi Johanan [Johannes] viedään erämaahan katsomaan helakanpunaisen pedon päällä istuvaa porttoa? Hänen täytyy matkustaa erämaahan, koska portto asustaa siellä. Mielenkiintoista kyllä, niin Arabian niemimaa tunnetaan nimellä "meren viereinen erämaa" jakeessa Jesaja 21:1. Miksi sitä kutsutaan meren viereiseksi erämaaksi? Jos katsot karttaa, niin asian pitäisi olla selvä. Se ei ole ainoastaan massiivinen erämaa vaan sitä ympäröi myös meri melkein joka puolelta (Persianlahti, Omaninlahti, Arabianmeri ja Punainen meri).

        Mitkä ovat tämän pedon seitsemän päätä? Ilmestyskirjan jakeen 17:9 mukaan "Seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu." Tämä on hyvin tärkeää, koska se kertoo meille sen, että seitsemän vuorta eivät ole seitsemän kuningaskuntaa, eivätkä ne viittaa Danielin kirjan seitsemännen luvun neljännen pedon seitsemään päähän [tässä Allen tekee virheen: Danielin kirjan neljällä pedolla ei ole seitsemää päätä vaan neljännellä pedolla on kymmenen sarvea] eivätkä Ilmestyskirjan 13. luvun ensimmäisen pedon seitsemään päähän [Allen erehtyy tässäkin: Ilmestyskirjan 17. luvun pedon seitsemän päätä ja kymmenen sarvea ovat samat kuin 13. luvun pedon seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. Tämän lisäksi pedon yksi pää on 13. luvun lopun ajan peto, joka sai kuolettavan haavan, mutta virkosi eloon. Nämä seitsemän päätä ovat seitsemän kuningasta tai kuningaskuntaa, jotka ovat hallinneet Lähi-itää ja Israelia historiassa. Ne ovat järjestyksessään Egypti, Assyria, Babylonia, Meedo-Persia, Kreikka, Rooma ja islam tai Ottomaanien turkkilainen valtakunta. Kahdeksas kuningas on yksi sitä edeltäneistä kuninkaista ja on islam. Portto istuu kaikkien näiden kuningaskuntien päällä, joten se sijaitsee niiden alueella ja voisi olla Jerusalem tai Israelin kansa, joka joutuu pedon hävittämäksi ja valtaan lopun aikana. Jos portto viittaa uskonnolliseen järjestelmään, niin se voisi kuvata Herrasta luopunutta juutalaisuutta tai kristillisyyttä katolisen kirkon johdolla, mutta ei islamia, koska muslimit eivät ole valmiita luopumaan omasta uskostaan ja he muodostavat pedon valtakunnan ytimen. Israel sopii portoksi senkin vuoksi, että Herra on vienyt sen erämaahan 3,5 vuodeksi ja portto istuu erämaassa pedon päällä. Ilm, 12:6, 14; ks. Israelin sodat petoa vastaan, Sak, 12-14 ja viimeinen sota Hes, 38-39.] Ajattelepa sitä! Vertauskuvan merkityksen paljastamisen tarkoitus on selittää vertauskuva, ei viitata toiseen vertauskuvaan! [Allen on ymmärtänyt väärin kreikankielisen tai englanninkielisen alkutekstin: siinä kerrotaan selvästi, että seitsemän vuorta ovat sama asia kuin seitsemän kuningasta eli vertauskuva selitetään, mutta ei anneta sen selityksenä uutta vertausta vaan selväkielinen vastaus siihen kysymykseen, mitä seitsemän päätä ja seitsemän vuorta kuvaavat.] Sentähden, tunnistaaksemme tämän porton, meidän täytyy etsiä paikkaa keskellä erämaata, jota meri ympäröi, ja joka sijaitsee seitsemän vuoren päällä ja ympärillä. Tämän pitäisi vähentään mahdollisia vaihtoehtoja merkittävästi.

        Entäpä kymmenen sarvea? Minkä vertauskuvaa ne ovat? Meidän ei tarvitse arvailla, koska Ilmestyskirjan jae 17:12 kertoo tarkalleen sen, mitä ne edustavat. "Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät ole saaneet vielä kuninkuutta; mutta ne saavat kuninkuuden hetkeksi pedon kanssa." Viittaavatko nämä kymmenen kuningasta mihinkään, mitä olemme aiemmin nähneet Danielin kirjan toisessa luvussa, seitsemännessä luvussa tai Ilmestyskirjan 13. luvussa? Todellakin ne viittaavat, sillä nämä kymmenen sarvea edustavat samoja kymmentä kuningasta, jotka on mainittu jakeissa Daniel 2:41-42, 7:7 ja Ilmestyskirjan jakeessa 13:1. Nämä ovat ne kymmenen kansaa, jotka pyrkivät tuhoamaan Israelin niinä päivinä, jotka johtavat Messiaan Daavidin pojan ilmestymiseen, niin kuin on selitetty Psalmissa 83:4-8. "He sanovat, Tulkaamme ja leikatkaamme heidät pois, niin että he eivät ole enää kansa; että Israelin nimi ei tule enää muistoon. Sillä he ovat pitäneet keskenään neuvonpitoa yksimielisesti: he ovat liittoutuneet sinua vastaan. Edomin teltat ja ismaelilaiset; Mooab ja hagrilaiset; Gebal ja Ammon; filistealaiset ja Tyyron asukkaat; myös Assyria on liittynyt heihin: he ovat apuna Lootin lapsille. Sela."

        Suurkiitos sinulle, Simelius, näistä asiallisista ja valaisevista teksteistä! Tällainen on tervetullutta tänne palstalle!

      • Simelius
        Simelius kirjoitti:

        Jatkuu..

        Jakeet 10-11

        "Ja on seitsemän kuningasta [alkutekstin mukaan käännettynä: ja ovat seitsemän kuningasta]: viisi on kukistunut, yksi on, ja toinen ei ole vielä tullut; ja kun hän tulee, pitää hänen pysymän vähän [jonkin aikaa]. Ja peto, joka on ollut, eikä sitä ole, on itse kahdeksas, ja on [yksi] seitsemästä, ja menee kadotukseen."

        Nämä kaksi jaetta muodostavat lisäselvityksen. Ne keskeyttävät pääkertomuksen paljastaakseen lisää yksityiskohti pedosta. Johdattelevat sanat "Ja on seitsemän kuningasta" jakeen 10 alussa tahtovat opettaa meille, että seitsemän päätä/vuorta ovat eri asia kuin seitsemän kuningasta; kuitenkin, monet meistä lukevat ilmoituksen niin, että se osoittaa seitsemän pään/vuoren olevan myös seitsemän kuningasta. Kuitenkin, jos luet ilmoituksen huolellisesti, niin siinä ei sanota niin. Eräässä mielessä, sanoja voidaan laajentaa tällä tavalla, "Ja [muuten] on [myös] seitsemän kuningasta [mutta älä sekaannu ajatuksissasi ja ajattele, että seitsemän kuningasta ovat samat kin seitsemän päätä; ainoa, mikä niillä on yhteistä, on numero seitsemän!]"

        Keitä nämä seitsemän kuningasta ovat? Onko niitä mainittu missään muualla Raamatussa? Kyllä, heidät on mainittu Ilmestyskirjan jakeissa 12:1-3. "Ja taivaassa näkyi suuri ihme; nainen vaatettu auringolla ja kuu hänen jalkojensa alla ja hänen päässään kruununa kaksitoista tähteä: Ja hän oli raskaana ja huusi synnytyskivuissa, ja hän synnytti tuskissaan. Ja näkyi toinen ihme taivaassa; ja katso, tulipunainen lohikäärme, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, ja seitsemän kruunua päissään."

        Niin kuin näimme edellisessä artikkelissamme, on tärkeää arvostaa sitä tosiasiaa, että lohikäärmeen seitsemän päätä on kruunattu, mutta kymmenen sarvea eivät. Tämän suuren punaisen lohikäärmeen seitsemän päätä (lohikäärme kuvaa saatanaa jakeen 12:9 mukaan) edustavat seitsemää historiallista kuningaskuntaa tai valtakuntaa, jotka ovat yrittäneet tuhota Israelin. Me uskomme niiden olevan Egypti, Assyria, Babylon, Meedo-Persia, Kreikka, Rooma ja islam. Tämä on täysin ymmärrettävää, koska "viisi kukistunutta" olisivat Egypti, Assyria, Babylon, Meedo-Persia ja Kreikka. Rooma sopisi silloin siksi yhdeksi kuninkaaksi, "joka on", kun taas viimeinen "ei ole vielä tullut" johdattaa meidät islamiin. Muistakaa, että nämä kuvaukset viidestä kukistuneesta, yhdestä olemassaolevasta ja yhdestä tulevasta kuninkaasta olivät järkeenkäyviä Johanneksen nähdessä tämän näyn ja kirjoittaessa tämän kirjan.

        Mitä tarkoitetaan lauseella, "kun hän tulee, hänen pitää vähän aikaa pysymän"? Jos seitsemäs kuningas on islam ja on yrittänyt tuhota Israelin, niin kuinka sitten se olisi totta, kun tämä jae osoittaa sen pysyvän vain vähän aikaa? Islam on ollut jo hyvin kauan. Sana, joka on käännetty suomeksi "pysyy" on kreikaksi menoo ja voi tarkoittaa "pysyy nykyisessä tilassaan muuttumattomana". Miten tämä auttaa meitä saamaan järkeä ilmoitukseen? Historia antaa meille vastauksen. Kun islam tuli maailmannäyttämölle, niin se pysyi muuttumattomana vain vähän aikaa. Se muuttui dramaattisesti Mohammedin kuoleman jälkeen jakaantumalla kahteen päälahkoon, sunneihin ja shiioihin, jotka ovat hallinneet (ja jakaneet) islamia siitä lähtien.

        Jae 11 selittää helakanpunaisen pedon salaisuuden yksityiskohtaisemmin meille. Sitä kutsutaan "pedoksi, joka on ollut, mutta jota ei ole". Miksi sitä kutsutaan niin eriskummallisella nimellä? Muistakaamme taas sitä, mitä me opimme tutkiessamme Ilmestyskirjan lukua 13. Tämä on se peto, joka oli ennen kuolettavaa haavaa, ja jatkoi silti olemistaan sen jälkeen, kun sen kuolinhaava parani. Mutta meille ei kerrota vain tätä, vaan myös se, että tämä seitsemäs peto on todellisuudessa sama kuin kahdeksas kuningas! Tietysti se on kahdeksas. Jos tutkit tarkoin, niin tämä käy täysin järkeensä. Hän on kahdeksas, koska lopun ajan helakanpunainen peto, joka kantaa porttoa (joka kokoaa yhteen kymmenen kuningasta yrittämään juonia Israelin nimen pois maan päältä) on uudelleen henkiin herännyt historiallinen islam , joka on ollut olemassa hyvin pitkään ennen romahtamistaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

        Jatkuu..

        Meille kerrotaan myös se, että se (kuningas) on (yksi) "seitsemästä". Miten tämä peto voi olla "kahdeksas" ja on myös "seitsemästä"? On ainakin kaksi tapaa tarkastella tätä asiaa. Ensinnäkin, elpynyttä islamia, joka yrittää tuhota Israelin, voidaan pitää kaikkien sitä edeltäneiden seitsemän valtakunnan yhteenliittymänä tai huipentumana. Siksi sen voidaan ymmärtää olevan "seitsemästä". Toisaalta, lause voidaan ymmärtää niin, että peto on "seitsemännestä". Me löydämme samankaltaisen sanonnan Matteuksen evankeliumista. "Meidän joukossamme oli seitsemän veljestä. Kun ensimmäinen heistä oli mennyt naimisiin ja kuoli eikä häneltä jäänyt perillistä, niin hän jätti vaimonsa veljelleen. Samoin kävi toiselle veljelle, ja kolmannelle, aina seitsemänteen asti. Ja lopulta myös nainen kuoli. (Matt, 22:25-27.) Tässä kohdassa on kreikankielisessä tekstissä sama sana tarkoittamassa "seitsemää" kuin näimme Ilmestyskirjassa 17:11 – hepta – ja se tarkoittaa "seitsemää", vaikka se on tässä kohdassa käännetty "seitsemänteen" johtuen ilmeisestä sanan merkityksestä asiayhteydessään.

        Niinpä elpynyt islamilainen valtakunta, jolla portto ratsastaa, on joko "seitsemästä" (tarkoittaen, että se on yhteenliittymä kaikista sitä edeltäneistä seitsemästä kuningaskunnasta) tai se on "seitsemännestä" (tarkoittaen sitä, että se tulee seitsemännestä valtakunnasta ja on sen jatketta ollen muinaisen islamilaisen valtakunnan henkiinherääminen, joka sai alkunsa Mohammedista). Merkitys on pätevä kummalla tahansa tavalla tulkittuna.

    • Pelto

      No miten ne 3,5 vuotta eli 1260 päivää sopivat tuohon kirjoitukseen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe