Hallintaoikeus toisen perittyyn omaisuuteen

Tietämätön

Laitoin tämän väärään osastoon, joten nyt siis täälläkin.
Kysymys kuuluu:
Meillä on hallintaoikeustestamentti, joka siis antaa toiselle hallintaoikeuden kaikkeen vainajan omaisuuteen. Mutta, minä olen nyt perinyt vanhemman kuoltua omaisuutta. Vanhemmillani oli testamentti, joka määräsi, että lasten puolisoilla (siis minun puolisolla) ei ole avio-oikeutta testamentilla saatuun omaisuuteen. Onko nyt niin, että vaikka minun testamentissani annan hallintaoikeuden kaikkeen omaisuuteen, kuitenkin nyt peritty omaisuus siirtyy suoraan lapsilleni? Tuleeko minun nyt muuttaa testamentti niin, että suljen pois tämän perityn omaisuuden ja puolisoni saisi kuoltuani vain meidän yhteisen omaisuuden hallintaan? En löydä tästä mitään mustaa valkoisella.
Meillä ei ole yhteisiä lapsia ja siksi haluaisin, että nyt peritty omaisuus siirtyy suoraan lapsilleni.

4

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Testamenttisi pätee myös mainittuun vanhemmilta saamaasi perintöön; leskelläsi siis on hallintaoikeus myös tuohon omaisuuteesi. Toki koko jäämistösi omistusoikeus siirtyy lapsillesi, mutta testamenttisi osoittamin rajoituksin.

      Se, että puolisollasi ei ole avio-oikeutta johonkin sinun omaisuuteesi, vaikuttaa jommankumman kuoltua tehtävään omaisuuden ositukseen. Osituksen ulkopuolelle erotellaan avio-oikeudesta vapaa omaisuus ja muu omaisuus ositetaan normaalilla tavalla. Siihen omaisuuteen, mikä tällä tavoin määrittyy sinun osaksesi mahdollisine tasinkoineen (= jäämistöösi), leskelläsi on testamenttisi mukainen hallintaoikeus.

      Rintaperillisten oikeus lakiosaan kuitenkin saattaa supistaa lesken hallintaoikeutta, heillä kun on testamentin estämättä oikeus vaatia ja saada lakiosansa heti hallintaansa. Lakiosaoikeutta puolestaan rajoittaa lesken lakiin perustuva oikeus yhteisen asunnon (jos leski ei itse omista kodikseen sopivaa asuntoa) sekä tavanomaisen asuntoirtaimiston elinaikaiseen hallintaan.

      Lakiosa on puolet lakimääräisen perintöosan arvosta.

    • Tietämätön

      Kiitos vastauksesta. Testamenttini täytyy siis päivittää siten, että annan hallintaoikeuden vain meidän yhdessä hankkimaamme omaisuuteen ja tuo peritty kirjataan siihen erikseen? Onko mitään mallia siitä, miten se kirjoitetaan, että on pätevä?

      Kiitos vastasit myös tänne palstalle. Jatkan keskustelua nyt täällä.

      • Jos haluat, että leskelläsi ei ole hallintaoikeutta perimääsi omaisuuteen (jonka omistusoikeus periytyy lapsillesi, kuten muunkin jäämistösi), niin sitten testamenttia tulee päivittää. Vaikka näin: "Edellä oleva ei koske minun NN:n vanhemmiltani saamaa perintöä tai sen sijaan tullutta omaisuutta, jonka omistus- ja hallintaoikeuden saavat lapseni lain mukaan." Päivitys tulee laatia samoja muotosäännöksiä noudattaen kuin alkuperäinen testamentti. Päivityksen jälkeen alkuperäinen testamentti (kaikki kappaleet) on syytä hävittää.


    • Tietämätön

      Oikein paljon kiitoksia vastauksistasi. Tästä oli minulle iso apu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      313
      3797
    2. 209
      3058
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2594
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2044
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1475
    6. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      176
      1388
    7. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1381
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1357
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      25
      1344
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1277
    Aihe