Hallitus erittäin huono

1112

Tässä tilanteessa, kun kriisi koettelee, Suomen hallitus uinuu. Hallituksen kokoonpano on aivan järkyttävä. Tämän tasoista hallitusta ei ole ollut aikoihin. Herätkää jo siellä katsomaan missä mennään, ja tehkää johtopäätöksiä ja päättäkää edes jotain järkevää jostain. Olette suomalaisten valitsemia henkilöitä, ja nyt kriisin keskellä keskustellaan Rädystä (jonka voisi laittaa maantielle), sensijaan voisitte alkaa puolustaa Suomen maata järein ottein ja valmistautua paremmin siihen sotaan, joka on tulossa

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huono

      Tämän tason hallitus on ollut Vanhasesta etiäpäin ja huononee.
      Soumi on se joka teki aloitteen tuohon mainitsemaasi sotaan.

    • pellelauma se on

      "Leikkauslistoistaan ja synkistä talouslausunnoistaan tunnettu sosialidemokraatti Sailas on eläkkeelle jäätyään ollut entistäkin suorapuheisempi. Ilta-Sanomien haastattelussa hän ihmettelee muun muassa hallituksen lapsilisäveivausta: hallitus leikkasi ensin lapsilisiä, mutta kompensoi sitten leikkausta veroedulla.

      –Tämä on aivan uskomaton ajatus. Nyt käy vieläpä niin, että kaikkein pienituloisimmat, jotka eivät maksat kuntaveroja lainkaan, eivät hyödy tästä kompensaatiosta mitään, Sailas sanoo Ilta-Sanomille.





      ..
      Uusi Suomi kertoi kaikkein köyhimpien lapsiperheiden unohtamisesta torstaina, kun Soste-järjestö nosti asian esiin.

      Valtiontaloudessa lapsilisät ovat kuitenkin pisara meressä. Sailaksen IS:lle antama arvio isommasta kuvasta on jopa hänelle synkkä: rakenneuudistuksissa ei hänen mukaan ”tapahtunut mitään” budjettiriihen aikana, hallitus on ”haudannut” kuntauudistuksen, eläkeuudistus on ulkoistettu työmarkkinajärjestöille ja sote-uudistuksen mahdolliset säästövaikutukset näkyvät vuosien viiveellä.
      "

    • Vaihtoon vaan

      Kaikki aloitetut asia pahasti kesken ja valmista ei tulekkaan.Teiniporukkaa ja suuri suisia lisäksi.Mielestäni tollainen hallitus pitää kaataa ja uusi hallitus tilalle jos tulosta tulisi.

    • mahtavia ovat

      Tupeksimaan ja latomaan eläkeläisiä ranttikengällä munille, nilviäiset! Ketkä pellet näitä on äänestänyt?

    • 1112

      Hallitus pitää kaataa, miten sitä ei voitaisi tehdä? Miksi ennen vanhaan tuli vallankumouksia ja kansa otti vallan omiin käsiinsä, miksi me nyt katsellaan näitä herranterrtuja, jotka eivät ole ajan tasalla ollenkaan?? Nyt on aika kansan herätä ja uskoa se, että hallituksesta ei ole mihinkään. Ja eduskuntavaaleissa on syytä äänestää vain vanhoja kokeneita poliitikkoja, ei julkkiksia tai muita velttovirtasia jotka eivät meidän asioita aja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe