Hei. Ajattelin kirjoittaa tänne, en tiedä onko oikea paikka, mutta kun ei ole oikein ketään kelle avata omia ajatuksia. Tai on, mutta en halua.
Olen selvinnyt vaikeista mt-ongelmista muutamia vuosia takaperin. Sen jälkeen on mennyt hyvin, elämässä on perusasiat ainakin jotenkuten kunnossa. Olen vakituisessa työsuhteessa, avoliitossa, elämä rullaa eteenpäin ihan kivasti. Pidän todella paljon työstäni ja työpaikastani. Opiskelen samalla työhöni liittyvää ammattia. Ystäviä on muutama, joita tulee suht säännöllisesti nähtyä. Ikää on melkein kolmekymmentä.
Nyt kuitenkin viime aikoina on tuntunut pahalta. Ei koko aikaa, mutta välillä. Olo on erittäin väsynyt (nukun aika kehnosti), turta, turhautunut... En löydä sanoja tunteilleni.
Haluan olla yksin, tunnen kuitenkin yksinäisyyttä... Puhelin on ollut jo viikon kiinni, koska en vain jaksa. En jaksa kun kaikki soittelee - en halua puhua kenenkään kanssa. Olen kuitenkin nähnyt nämä kaksi ystävääni etten ihan eristäytynyt ole. Nämä joiden kanssa en halua puhua ovat enemmänkin toisen paikkakunnan tuttavia/sukulaisia.
En vain jaksa. Olen vittuuntunut koko ajan, surullinen, välillä taas iloinen ja puhkun tarmoa.
Töissä käyn ja sen kanssa ei ole mitään ongelmaa, vaikka siellä nyt tosi kiire onkin kun pitäis revetä kaikkialle.
Anteeksi, pääni on aika sekaisin nyt vaikka nyt tuntuukin paremmalta - olenhan saanut viikonlopun taas vain olla...
Mitä tämä on? Stressiä? Uupumusta? Masennusta?
Uupumustako? Vai pelkkää stressiä?
3
189
Vastaukset
- ...
Töissä siis jaksat olla normaalisti mutta kotona on sitten voimat loppu? Onko työ niin uuvuttavaa että se vie kaikki mehut? Vai käykö työ enemmänkin terapiasta?
Hankala tuosta noin vain sanoa, mutta kyllä tuossa jonkinlainen masennus varmasti taustalla on. Pitäiskö sun ottaa joku irtiotto arjesta ja työstä ja lähteä käymään jossain jos mahdollista? Jos ei auta niin käy juttelemassa lääkärillä.- aloittelijahantäällä
No aikalailla näin! Töissä ei aina huvita, mutta teen, teen ja teen. Sitten tunnen itseni hyödylliseksi ja tuntuu että saan edes jotain aikaan. Se väsymys ja uupumus alkaa sitten kun rauhotun eli usein työpäivän jälkeen kotona. Töissä ei myöskään tarvitse ajatella, kotona yksin ollessa päässä pyörii aikalailla kaikenlaista.
Itse olen myös miettinyt jotain irtiottoa, mutta ei ole rahaa. Sen tunnistan, että tämä jatkuva eurojen laskeminen ainakin ahdistaa. Pieni palkka kun on, juuri riittää pakollisiin menoihin. Mutta ajattelin että veronpalautusrahoista lähtisin jonnekin. Mutta siihen on vielä pitkä aika... - aloittelijahantäällä
No aikalailla näin! Töissä ei aina huvita, mutta teen, teen ja teen. Sitten tunnen itseni hyödylliseksi ja tuntuu että saan edes jotain aikaan. Se väsymys ja uupumus alkaa sitten kun rauhotun eli usein työpäivän jälkeen kotona. Töissä ei myöskään tarvitse ajatella, kotona yksin ollessa päässä pyörii aikalailla kaikenlaista.
Itse olen myös miettinyt jotain irtiottoa, mutta ei ole rahaa. Sen tunnistan, että tämä jatkuva eurojen laskeminen ainakin ahdistaa. Pieni palkka kun on, juuri riittää pakollisiin menoihin. Mutta ajattelin että veronpalautusrahoista lähtisin jonnekin. Mutta siihen on vielä pitkä aika...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 683209
- 2002821
- 222628
- 492598
- 202476
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412315Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101763Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241717- 371580
- 181426