Rakkaus ahdistaa ja pelottaa

lisbeth79

Luulin jo päässeeni näistä ajatuksista ja peloista, mutta edelleen pelkään ja odotan pahinta. Salaisuuksia, jotain joka pilaa kaiken. En osaa enää luottaa. Emme ole olleet kovin pitkään yhdessä, silti tämä on vakavaa. Ainakin luulen niin... Olen kyllästynyt leikkimään, odotan jotain varmaa. En tiedä miten vakavissaan hän oikeasti on. Ajoitus on kohdallamme huono, suunnittelin toisenlaisen elämän. En paluuta entiseen. Epäröin niin paljon välillä, että mielessäni käy mahdollisuus unohtaa hänet. Sitä en halua, tulevaisuutemme vain ei välttämättä ole sitä mitä haluaisin. Olla yhdessä hänen kanssaan, mutta kuinka se olisi mahdollista. Ympärillä on myös muita tekijöitä, muita ihmisiä. En osaa kuvitella itseäni siihen ympäristöön, en usko että hän minua sinne haluaisikaan. Miten meidän tulevaisuus? Vuoden päästä olisi eri tilanne, taidan jäädä tänne ja yksin ja nimenomaan sitä en halua. Tämäkään tilanne ei voi jatkua loputtomiin. Olen kaksonen ja nainen 35v. Ja kaikki tämä siis epäröintiä, omia pelkojani. Meillä menee hyvin, loistavasti, täydellistä, ehkä liiankin? Kertokaahan millainen on meidän tulevaisuus kiitos...

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -ap-

      Vielä lisäys: Onko hänellä muita? Kaiken muun varmaan kestäisin, en sitä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe