Dobermanni ja Suomen talvi

Arvuuttelija

Morjensta.

Kauan aikaa olen suunnitellut uuden koiran hankintaa (olisi jo 4.) ja Dobermanni on muuten todella korkealla listalla, mutta sen heppoinen turkki Suomen olosuhteisiin arveluttaa.

Tarkoitus ei ole pitää koiraa tarhassa tai ulkona yksinään, mutta Dobermannikin tarvitsee joka päivä valtavasti laatuaikaa ja kaikenlaista tekemistä, mieluiten ulkona.

Eteläsuomessa asun, mutta kyllähän täälläkin kylmää on. Onko ratkaisunne vain talvitakki koiralle? Vähän itse irvistän ajatukselle että koiraa tarvitsee pukea.

Jos viitsitte kertoa miten Dobberinne pärjää teidän kanssa kylmässä pohjolassa, niin arvostaisin vastauksianne.

2

404

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paljon liikuntaa

      Terve!

      Itselläni on ollut 2 dobermannia. Pentuna pidin kauluksellista "kaapua" päällä, mutta kun olen asunut maalla ja opettanut juoksemaan vapaana ja tulemaan luokse välittömästi käskystä, niin koirat saavat liikuntaa niin paljon, ettei varmasti vilu tule ja sitten sisälle liikunnan jälkeen lepäilemään tai aktiivipuuhiin namujen etsimiseen piiloista, tms. Sillä virtaa riittää vielä 2 - 3 tunnin lenkin jälkeen varsin mainiosti vaikka mihin uusiin haasteisiin, tai siitä ne puuhat vasta alkaakin, aivoille myös askartelua.

      Kun saa liikkua omaan tahtiin, niin ei palele. En ainakaan ole huomannut minkäänlaista merkkiä kylmästä. Ilosta ja valtavasta vauhdista vain.

      • sekä että

        Talvella takki päälle. Myös rasvaisempaa ruokaa jotta koiran energia riittää myös sisäiseen lämmitykseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe