Syksy on flunssan aikaa, ja haluaisin tietää, millaisia "poppakonsteja" ja esim. omalta suvulta periytyviä kotikikkoja ihmisillä on flunssan hoitoon, koska perinteiset lääkärien keinot eivät tunnu auttavan. Kaikki pienetkin vinkit olisivat tervetulleita!
omia kotikonsteja flunssan hoitoon
13
2876
Vastaukset
- Kaarle
Eikös nuo "poppakonstit" ole enemmän perinteisiä kuin lääkärien keinot? Kurkkupastillit, nuhatipat, särky/kuumelääkeet, lämmin juotava ja lepo lievittävät mutta aika parantaa. Auringonhattuvalmisteista ei ole apua.
- pitkä kokemus
Flunssa paranee hoitamattomana kahdessa viikossa ja hoidettuna (lääkkeet, valkosipuli vitamiini, mikä tahansa konsti) neljässätoista päivässä.
Tätä mieltä ovat lääkäritkin. - kaisa
esim. höyryhengitys, kuuman mustaherukkamehun juominen,(voi sekoittaa hunajaa) joskus olen kuullut sellaisen, että flunssan ilmestymispäivänä ottaa puoli lasia raakaa viinaa(ym. muuta alkoholia, kuulemma tappaa bakteerit(en ole kyllä itse kokeillut)
Sitten omega-3 kapselit ennaltaehkäisemään flunssaa!, heti kun aloitin niiden syömisen (otan 1 päivässä ) minulla ollut flunssa aina noin kerran vuodessa. (ennen oli jopa 5 kertaa vuodessa) olisikohan niillä jotain merkitystä..luulisin että on.- hottentotti22
Valitettavasti viina ei tapa bakteereja, muutenhan siinä olisi halpa lääke yhteen jos toiseenkin tautiin:( Toki alkoholi mukavasti saattaa lämmittää kurkkua ja autaa sitä kautta kurkkukipuun, tosin shottilasillinen riittänee siihen:D
Vihreää teetä ja hunajaa, lämmintä mehua, lepoa, höyryhengitystä, suolatippoja nenän tukoisuuteen. Täkeintä, että juo riittävästi:)
- Miley Heart
Valkosipulia, teetä ja muuta lämmintä. Myös hunaja auttaa.
- poo
Flunssan itsehoito
- vanha konsti
Kyllä nuha lähtee nussimalla.
http://www.mtv3.fi/helmi/viikonvaihde/artikkeli.shtml/425548?viikonvaihde-viihdetta-kolumnit - keksijä87987
vanha konsti kirjoitti:
Kyllä nuha lähtee nussimalla.
http://www.mtv3.fi/helmi/viikonvaihde/artikkeli.shtml/425548?viikonvaihde-viihdetta-kolumnitja sehän pitää pikkaansa
- D325OH
Valkosipuli, tuore inkivääri, hunaja. D3-vitamiini. Vähintään jatkuvasti 100µg, jos flunssa kuitenkin iskee, parina päivänä 500µg-1000µg. Lähtee flunssa. Kannattaa ottaa aamulla, virkistää ja saattaa unet vähetä. Ei ole vaarallista otta silloin tällöin isojakaan annoksia.
- jfkdös
Olen napannut vinkkejä ulkomaalaisilta ystäviltäni. Yksi ystäväni tekee flunssajuomaa keittämällä vettä, tuoretta inkivääriä(pieni pala), sitruunaa ja hunajaa. Toinen ystäväni ottaa ison palan inkivääriä, ja raastaa sen kattilaan. Mukaan laitetaan vettä ja hän keittää lientä n. 20 minuuttia. Tämä juoma on tosi vahvan makuista eikä sitä pysty juomaan kuin pieninä siemauksina. Makeutuksena voi käyttää hieman hunajaa. Itse olen jo useamman vuoden käyttänyt valkosipulipillereitä sekä valkosipulin kynsiä korvissa.
- oloa voi helpottaa
Eipä ole ollut mitään flunssia pitkään aikaan, joten en edes oikein muista mitä keinoja sitä on aikoinaan yritetty kokeilla. Kait sitä on vaan lepäilty petissä se mahdollinen kuumeinen aika ja jos kuumetta ei ole ollut, niin muuten vaan vähennetty tahtia ja viihdytty enemmän sisätiloissa.
Varsinaiseen flunssaan ei niitä hoitoja taida paljoa olla, siis parantavia. Ennemminkin oloaan voi helpottaa muumilla juomilla, kurkkupastilleilla ja jos on päänsärkyä, niin päänsärkylääkkeillä. Itse olen käyttänyt joskus tukkoiseen nenään sumutteita, jotka pitävät nenän auki yöaikaan paremmin, pystyy nukkumaan. Mutta siis oireisiin vaan ovat helpotusta tuoneet, eivät varsinaiseen flunssan kestoon
Joskus lapsena muistan saaneeni kuumaa sipulimaitoa, mihinkähän vaivaan se oli olevinaan? - D325OH
Sipulimaitoa äitinikin keitti, juuri flunssaan. En kyllä muista oliko tehoa...Ällöttävää kyllä oli.
- vanha kansa tietää
Olen myös sen aikakauden ihmisiä, että muistan sipulimaidon vielä hyvin. Ei taida oikeastaan olla väliä, mitä nautti, kun se vaan oli tarpeen kuumaa, että pöpöt kurkussa pelästyivät. Myös suolavesiliuoksella kurlattiin kipeää kurkkua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama987791Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1366523Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1794645Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2403182Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta962703Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh622124- 1471808
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari41748Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa221662Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971604