Kärsämäki lakkauttaa vuodeosaston

alarantanen

Paikallislehti uutisoi ppky:n hallituksen kokouksen päätöksen Kärsämäellä sijaitsevan kymmenpaikkaisen vuodeosaston sen pienen täyttöasteen vuoksi. Vuorokaudessa siellä on 1 - 5 vuodeosasto tasoista asikasta ja näin vuositasolla täyttöaste on 2 -3 vuodeosastotasoista hoitoa tarvitsevaa. Henkilökunta on mitoitettu ja virat täytetty tietenkin vuodeosaston 100 %:n täyttöasteen mukaisesti.
Henkilökunta ei tarvitse irtisanoa tai lomauttaa, muita töitä heille löytyy.
Säästöjä näin syntyisi kärsämäen kunnalle 400 000 euroa vuodessa. MISTÄ?
Kärsämäen kunnanhallitus on etsinyt säästöjä, mutta nyt haetut säästöt on ollut toistaiseksi suuria kulueriä.
Tätäkin ppky SELÄNTEEN hallituksen päätöstä vastaan oli kärsämäen kunnanhallituksen pj Jaana Salo, hän on kirjoittanut nimensä yksyisen palveluntuottajan SOTE palveluntuottamisesta kärsämäelle.

50

347

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • loppu on lähellä...

      Kohta ylläpito lakkauttaa S-24 KÄRSÄMÄKIPALSTAN,
      sen voimakkaan käyttöasteen alenemisen vuoksi.

    • puumerkki

      Paljonko Attelle annettu allekirjoitus kuntaa jo kustantaa

    • Ruma juttu.

      Kunnan kepulaiset yritti saada hoitajille määräaikaisuuksien kautta potkuja mutta Selänne ei suostunut. Likaista on peli kuntalaisten selän takana

    • satu ja jaana

      Kärsämäen kunnanvalteuis (21) kepuryhmä kannatta yksityitää sote palvelut (- 1), kaksi kokoomuslaista, yksi kd:läinen sekä yksi perussuomalainen. Kunnanjohtaja virkavastuullisena on valmistellut päätösehdotuksen, mutt valmistelija on useimmiten jätetty pois. Miksi?

    • käyttis mutt

      siksi, salasana on atte

    • kepunhätä

      kepulaiset vaativat säästojä viime vuonna nyt niitä on tullut kun lähtivät attenton kansseikkailemaan oli taas viimetorstaina kepulla ja atentolla palaveri kunnantalola kepulaiset yrittää hädissään vielä saada atentoa kärsämäelle .

      • valitettavasti totta

        Valtioneuvoston kunnan eropäätöksen kumoava päätöskin vesitettiin herättämällä se uudestaan henkiin päivitetyllä ulkoistamisen aloituksen ajankohdalla. Ei onnistu mutta suljettujen ovien takana pienen pieni sisäpiiri (hyvävelit) attendon kanssa sooloilee omiaan.
        Sopimuksessa on nimi alla ja Attendo käskyttää ja hyvävelit tottelee ettei Attendo vie heitä käräjille ja tyhjennä kunnan kassaa. Kun nimi laitettiin sopimukseen kuntaa on johtanut sen jälkeen Attendo.


    • hyvin pyyhkii

      Markkinaoikeudessa on viekä TERVEYSTALON valitus, jossa sen vaatimus on vääristyneestä kilpailutuksesta korvauksia 7 200 000 euron summaa.

    • hätä

      kepulaiset pyörii kuin tuuliviiri katolla vailla minkään laista suuntaa.

      • kerettiläinen

        Eskokin käy julistamassa naapurikuntien RHY:läisille, kuinka "saatana" riivaa. Olisiko oma kunta Kärsämäen ensin päästävä tuosta SAATANAN kahleista, hoijappa kvpj Esko asia kuntoon.


      • neuvoveikkonen
        kerettiläinen kirjoitti:

        Eskokin käy julistamassa naapurikuntien RHY:läisille, kuinka "saatana" riivaa. Olisiko oma kunta Kärsämäen ensin päästävä tuosta SAATANAN kahleista, hoijappa kvpj Esko asia kuntoon.

        Tilaa Esko Ameeriikan ammatti Manaaja


    • ei onnistunut

      Allekirjoitettu sopimus Attendo Oy:n ja Kärsämäen kunnan kesken. Allekirjoittajina Kärsämäen kunta khpj Jaana Salo ja Attendo Oy:stä tohennäköisesti lakimies Matias Pälve.
      Sisältää SOTE palvelun tuottamisen Kärsämäen kunnalle, 1.6.2014 alkaen.

      • Ei onnistunut

        eikä tule onnistumaan vaikka on nimet sopimuksessa. Selänne ei hyväksynyt Attendon ja Kärsämäkisten välistä sopimusta eikä voi siihen edes koskea koska Kärsämäkisillä ei ollut valtuuksia sopimuksen allekirjoittamiseen. Nyt kärsämäkisillä on vain se ongelma että laittoivat nimen juridisesti sitovaan sopimukseen jolla ei ole mitään arvoa.
        Minun kristallipallossa on sellainen tulevaisuuden kuva että Attendo aloittaa lakien vastaisesti ja sitten valtio palauttaa kuntajohdon toistamiseen lakien oikealle puolelle. Sanktiouhkasakolla jos ei muu auta. Sen jälkeen kun Attendo on kaikki keinot käyttänyt niissä onnistumatta Attendo vie kärsämäen käräjille ja sopimukseen vedoten vaatii joitain miljoonia kipurahoja.
        Sääliksi jo käy miten kuntajohto hyppii Attendon lakimiesten pillin mukaan. Kunnanhallituksen enemmistö yhtenä esimerkkinä jonka tulisi valvoa ettei lakeja rikota. Kärsämäen kunnanhallitus näyttää oikein esimerkkiä miten lakeja rikotaan. Kusiset paikat heillä edessä.


    • ureaton

      PS, Kh- vähemmistöllä on vaipattomat housut

      • kepulainen5

        Kuinka tämä ureaton nimimmekin kannanotto vaikuttaa kunnan säästöihin?


      • lakiluuke
        kepulainen5 kirjoitti:

        Kuinka tämä ureaton nimimmekin kannanotto vaikuttaa kunnan säästöihin?

        kyse on kuntalakien noudattamisesta, säästöjä tulee tai sitten rrasskaat maksut, kuntahallinnon luottamushenkilöstön enemmistön Sote-päätöksien seuraamusten mukaan


      • samalla tavalla
        kepulainen5 kirjoitti:

        Kuinka tämä ureaton nimimmekin kannanotto vaikuttaa kunnan säästöihin?

        kun persusten "korjausliikkeet"


    • turha toivo

      taitaa olla työt loppumassa salolta ja Pinolalta yrittävät saada attentoa kärsämäelle että saisivat jonkinlaisen viran.

      • satu p

        Olisiko khpj:n syytä olla enemmän ja voimakkaammin mukana selvittämässä kunnan taloutta TA:n ja valtuuston päätöksen mukaisesti.
        Nyt on poikettu talousarviosta ja lisätalousavio on tulossa. SOTE soppa ei tuo heti säästöjä ja rva khpj oli vielä ppky SELÄNTEEN esittämää säästöä vastaan, Miksi?
        Kultuuritoimesta rva khpj vastaa kunnassa, näin kuntatiedote sen ilmaisi, siis vastuullinen luottamushenkilö - onko virkahenkilö töpeksinyt.
        Onko Jaanalla oma LEHMÄ ojassa.


    • totuus2

      Jos 10 millin korvaukset tulee maksettavaksi, niin taitaa Kärsämäki käydä ahtaaksi as(t)ua

      • jos ja jos ....

        ...tätillä ois munat se ois setä.


      • K.hallituksen
        jos ja jos .... kirjoitti:

        ...tätillä ois munat se ois setä.

        juntattessa valituksenalaisia päätöksiä täytäntöön ja vesittäessä valtioneuvoston päätöksen ei jossittelulla ole enää tilaa. Munattomia niin sedät kuin täditkin kunhan mediaryöpytys alkaa ja valtion palauttaessa esim. sankiolla kärsämäen lakien rikkojat takaisin ruotuun. Siihen KHO:n päätökset vielä päälle sekä korvausvaateet. Edelleen kunhan Attendo ei onnistu saamaan kärsämäen sotepalveluiden järjestämistä laillisesti eikä laittomasti tyhjentävät sopimuksella kunnan kassan. Kun ei jos.


    • "ja se pääsi perill"

      ..."ennen tuli reikä hankeen, nyt tulee vain höyryä"...

      • kohta sataa paskaa

        niskaan niin runsaasti että on pakko lopettaa omille jaloille kuseminen..


    • earet5

      Ppky Selänne sitä sulkua ehdotti eikä kärsämäkiset. Kärsämäkiset seisoi tumput suorina juntaten attendoa ensin sooloilemalla, sitten selänteen kautta ja sen mennessä puihin vuoden alkuun eivätkä edes miettineet muita säästövaihtoehtoja vaikka kunta on entinen kunta jos kuluvan vuoden tilinpäätös menee miinukselle. Työpaikkojen turvaamisella perustelevat ulkoistamista edelleen vaikka yrittivät yhtymähallituksen kokouksissa hoitajille määräaikaisuukisen kautta potkuja mutta selänne ei suostunut.
      Likaista on peli ja se peli vain jatkuu. Kunhan media herää hyvävelit heittävät kvpj:n (joojoomies) leijonille munaamaan itsensä jälleen kerran.

    • pvukk

      "Ihanaa Leijjonat Ihanaa"!

    • kusessa ollaan

      kunnan taloutta paikataan lainalla mikä otettiin kunnan asuntojen korjaukseen ei tyhjiä asuntoja kannata korjata kepu paikkaa tällä omia töppäyksiään attenton kuluja ja laskuja mitä on vuoden aikana kertynyt.

      • satu ja jaana

        Kunta maksaa Korkatille, ennenkuin täyttää omat vapaat asunnot. Ei euron euroa mene lainasta asuntojen korjaukseen
        . Lukio 14 uutta oppilasta, toimintakeskus ja vuodeosasto vie tämän 500 000 euron lainan jo tänä vuonna.


    • Johtajapa joo

      Kunnan jjohto ulkoistaa viroon !!!

    • virsi 440

      vanha vk”Nyt viekas vilppi täällä
      on noussut kunniaan, on valhe vallan päällä ja vääryys voimissaan.”

    • oppositio

      Joko on lakannut, missä henkilökunta -> kilometritehtaallako.
      Syntyykö säästöjä?

      • Minä

        Työntekijät istuvat nyt palvelutalon kahvihuoneessa.


    • Näin se menee

      Työntekijät siirtyivät Selänteen avoinna olleisiin virkoihin.Syntyy. Katsotaan mistä se Attendo repii vuoden alusta ne säästöt.

      • satu ja jaana

        Vuodenalusta olemme naapurikuntien TK:n asiakkaita. Laskut tulee Kärsämäelle ja erikoissairaanhoitoon saadaan varmasti lähete.
        Näin tulee Kärsämäelle säästöjä.


    • tammikuussa

      kepu ja kumppanit ajaa jääräpäisesti atentoa kärsämäelle koettavat muka neuvotella selänteen kanssa vielä palveluista jotka selänne hoitaisi ei tule onistumaan kärsämäki maksaa ensi vuonna kahdelle toimialle kärsämäki on käräjillä sopimus rikkomuksista kuvittelevat vielä että voivat noukkia rusinat pullista ensi vuonna siirretään lääkäripalvelut selänteeseen haapajärvelle keput ja kumppanit hoitaa attento.

      • ??????? ???????

        yhtymähallitus on jo päättänyt ettei Attendo aloita Kärsämäessä ja mitä "neuvotteluihin" tulee, Attendo ILMOITTAA kuink he aloittavat vuoden alusta Kärsämäen sotepalveluiden tuottajana. Samaa "ilmoittamista" harrastelee Kärsämäen kj. Viimeksi suvaitsi ilmoittaa kuinka kärsämäki on päättänyt ottaa järjestämisvastuun itselleen 2013.

        Attendo ja kj&kepulaiset hyvävelit kokoustaa kunnantalolla keskenään kuten tekivät jo 2013 mutta infomisen taso vaihteeksi täysi 0.


      • Lueppa uusi

        Selänne-lehti. Kärsämäen kunnalla ei ole edes eropäätöstä koska valtioneuvosto sen kumosi ja korvasi sen omallaan eikä kärsämäkisillä ollut valtuuksia edes sopimuksen allekirjoittamiseen mutta Attendo aloittaa vuoden alusta.

        En ihmettele miksi nimilistat kiertää Kärsämäessä mutta ei auta kun kj:n takana seisoo enemmistön keput.


    • epäilen

      Hoijetaanko Kärsämäellä muita kuin kepuja?

    • varmaankaan

      PS ei lähetettä

      • yleisenä vitsinä

        on kylillä liikkunut jo kauan vitsi että kj päättää kuka pääsee hoitoon ja kuka ei. Painotus sanalla vitsi..Mikkosen savustivat ulos ja hallituksen jäsen netissä julisti kuinka terveyskeskuksen johtaminen kuuluu Hokkaselle ei johtavalle lääkärille joka piti menot kurissa mahdollisuuksien rajoissa. Lomilla taksikuskit juhli kun lomittajat kirjoitti ranteet kipeinä lähetteitä kun Mikkonen ei jokaiselle sitä pyytäneelle kirjoittanut.

        Nyt selvisi syyt miksi kunnan sotemenot kasvoi ja siitä huolimatta attendoa juntataan säästöjen saamiseksi vaikka viitaten edelliseen syyt löytyi eikä niihin voida vaikuttaa. Huostaanotoista yms ylistykset ja kärsämäkiset kuvittelee kuinka palvelujentarjoajan vaihtamainen poistaa huostaanotot yms??

        Lycka till kärsämäkiset. Maksatte kohta kahdelle palvelujentarjoalle samanaikaisesti eikä attendo tule koskaan aloittamaan kärsämäessä. Valtio palauttaa sankioilla ruotuun jonka jälkeen attendo nylkee kunnalta joitain miljoonia sopimuksella.


    • 54325435435

      Samat palvelut säilyy, henkilökunta säilyy, tuodaan lisää palveluita Kärsämäelle ja säästetänn 500 000. Ja lehemät lentää.

      • kultuuritonttu

        Kj puhui 650 000 eurosta, mutta hyvä näinkin. Henkilöstön säilyessä. VO suljettiin, niin mitä uusia palveluja sitten tulee, tuleeko boonusrahaa tulostatekeville. Meillähän on niin hyvä henkinen virka - ja päätöksentekijät ja ennenkaikkea demokraattinen


      • Moniko
        kultuuritonttu kirjoitti:

        Kj puhui 650 000 eurosta, mutta hyvä näinkin. Henkilöstön säilyessä. VO suljettiin, niin mitä uusia palveluja sitten tulee, tuleeko boonusrahaa tulostatekeville. Meillähän on niin hyvä henkinen virka - ja päätöksentekijät ja ennenkaikkea demokraattinen

        luottamushenkilöistä äänesti itselleen työpaikan jäävämättä itseään??


    • loppuu tupakointi

      On se mahollista, kun laitetaan henkilökunta työhön.

    • syytä olisi

      Mielenterveystutkintaan kj, khpj, kvpj ja kiihkeimmät naurajat valtuutetuista

    • 3325432

      Laittomat päätökset, sopimuksien rikkomiset. Toivottavasti Selänne käskee mäkisten painua v...n. yhteistöinenn.

    • rakentavasti

      18.9.2014 ppky:n hallituksen esityslistalla oli vastineen antaminen Soten tuottamisesta 14.10.2014 mennessä, mitä lie päätetty kun kokouksen pöytäkirja ei ole vielä nähtävillä.
      Varmaan yksimielinen päätös, koska ppky on ylin päättävä elin ppky SELÄNTEESSÄ.

      • No niimpä on

        suljettu kunnan nettisivujen pöytäkirja hall. viimeisimmästä kokouksesta??


    • saarijärvi

      kunnanjohtaja muuttaa pois syksyllä kärsämäeltä muuttaa saarijärvelle siellä on muitakin hokkasia.

      • Aina valmis.

        Tarvitseekohan hän muuttoapua? Vapaaehtoisia saattamaan ao. kuntarajojen ulkopuolelle löytyisi Kärsämäestä yllättävän paljon..Paljonkohan lienee adressiin nimiä kertyi jolla kuntajohto seuraavaksi perseensä pyyhkii?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe