Narsisti projisoi omat pahat ajatuksensa ja aikeensa toiseen ihmiseen. Esimerkiksi syyttämällä toista osapuolta laskelmoinnista ja kostosta vaikka tekee itse niin. Tällä tavoin yrittää irtautua ja yleensä irtautuukin omista negatiivisista ajatuksistaan tai teoista. Jättäen vastapuolen varsin puollustuskyvyttömäksi sillä vastaan laittaminen laukaisee vain narsistisen raivon joka johtaa syvempään koston kierteeseen narsistin taholta. Normaali ihminen toisinaan projisoi myös ja siirtää omia virheitään toisen osapuolen harteille. Esim. ajat epähuomiossa toisen auton takapuskuriin ja syytät edellä ajanutta liian pikaisesta jarrutuksesta. Tämä kuitenkin tapahtuu terveiden rajojen sisäpuolella eikä ole pysyvä olotila. Narsistilla näitä rajoja ei ole ja se tekee heistä vaarallisia.
Narsistin projisointi
7+15
1
405
Vastaukset
- Anonyymi
Niinpä. Itse kostaa, mutta toista syyttää siitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain647556Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1242979- 1431813
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651669Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1211501Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1711451- 1321182
- 78869
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 53774