Uni-eeg

Epäonnistunut

Olin uni-eeg:ssä, jossa minun olisi pitänyt valvoa koko yö. Tosiaan nukahdin yöllä n. 2 tunniksi. Eeg:tä tehneen hoitajan mukaan tämä ei haitannut. Tutkimuksen aikana minun olisi pitänyt nukahtaa, mutta en saanut unta. Hoitaja ei kommentoinut asiaa lainkaan. Mietin nyt, että epäonnistuiko tutkimus nyt täysin ja saadaanko tutkimuksesta luotettavaa tulosta?

3

457

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ensikertalainen1.

      Hei! Itsekin olin vasta uni-eeg:ssä. Minulla ohjeena oli nukkua 23.00-2.00, nukuin 2h 30min. Lääkäri sanoi, että uusinta riippuu tilanteesta. Jos potilas on ollut kokeen aikana tarpeeksi rennossa tilassa, ei uusiminen ole tarpeellista. Lääkäri soittaa teille kyllä ja ilmoittaa ajan, mikäli se tarpeellista on.

    • huomioitiin

      Aikanaan (viimeinen uni-EEG v. -95) minulla oli lapsuudessa sääntönä, että nukun klo 21-02, mutta valvon muulloin sekä aikuisena valvon 24 h. Samoin minulla on ollut useampia kertoja, etten ole nukkunut, mutta pidin silti silmiä kiinni. Tämä huomioitiin analyysissä.

    • minäminä

      moikka! olen ollut mooonta kertaa eeg:ssä ja ehkä yhdessä nukahtanut. eli ei haittaa jos et nukahtanut:-)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe