Metsät tyhjää täynnä?
Onko metsälintuja minkä verran?
12
335
Vastaukset
- koiralla
Onhan niitä,mutta haukkua eivät anna.Soitimessa ja lentoon en ammu,kun on
opetettava pystykorva.- Rauhoitus
1-2 poikalintua aina poikueessa. Metsästys keskeytettävä heti.
- 12.cal
Aika mukavasti oli Haverisessa lintuja. Pari sainkin ammuttua istualtaan sivuamkunasta. Viimenen laukaus tosin paulahti vahingossa Vitarn katosta läpi. Teki haulisuihku aikamoisen reijän. Kattoon.
- kapinen kettu
Vähän on lintuja.....
- Tarkkanen
Mökkimme pihapiiristä, vanhan kuusen ja kelomännyn oksilta lähti lentoon usvaisena varhaisaamuna (MA 15.9.2014) 6 teeren porukka.Voi sitä siipien säpinää. Samoin teeret kuuluu pulputtavan lähimetsän kelohonkien oksilla. Tällaista Kiantajärven rannalla. Perheessämme ei harrasteta lintujen eikä muiden elukoiden ampumista,joten siksiköhän ne pakkautuu meidän tontille.
Parhaimmillaan olemme nähneet 48 teertä hakkuualueella olevien kelohonkien oksille. Olihan se upea näky ! Eivät välittäneet mitään,vaikka ajoimme autolla metsäautotiellä,valokuvasimme niitä ja tietty ihailimme.
Luonto on fantastinen kaikkine ilmenemismuotoineen! Wau !- mehtopaisti
Luonto on tosiaan ihmeellinen antimineen.Kalaa,sieniä,marjoja ja riistaa.
Itse olisin tyytyväinen jos pääsisi edes yhdelle lintupaistille.Meton jos saisin säästäsin JOULUKSI ja kinkku saisi jäädä ostamatta.
- ohivaan100
Lintuja on vähän. Nyt kannattaa ampua ohi tai jättää ampumatta.
- pyssykkä
Oletteko väärässä paikassa metsällä kun näky Ylä- Kainuussa Pitämällä metsot melkein olevan sisälle tulossa? Onko ne niin urbanisoituneet ettei ne enää korvessa viihdy? Ei muuta kuin terassille ja pyssy käteen niin ei tarvitse autolla mihinkään ajella ja on lähes ilmaista paistia..
- Munat pataan
Metsäkanalintuja niukanlaisesti,soitimessa kymmenen teertä pellossa.Parin aamu kävelylenkin saldona nolla ei mitään havaintoa.Muina syksyinä samoilta seuduilta on lähtenyt lintuja marjansyönnistä vaan eipä nyt.
- mr hunter
Tältä syksyltä lintujahti kannattaa lopettaa ja keskittyä hirvi- ja petojahteihin.
- Kuin töihin meno
Ei ne malta eläkeläiset ja työttömät. Tiedän montakin jotka lähtee kotipihasta puoli kuuelta metsästys kamppeissa joka aamu kuin olisivat töihin menossa. Kahta kolmea teertä joka aamu soitimesta kenttään.
- Matti_Kukkarosta
Kerran olen käynyt metsällä pojan kanssa. Poika aloitti metsästysharrastuksen.
Poika ampui yhden ja minä kaksi lintua.
Jätimme metsään vielä lintuja, joten ainoita nuo ei olleet.
Poika sai ensi kokemuksia uudesta harrastuksesta.
Ehkäpä seuraavan kerran käymme kokeilemassa miten jäniksen löytää ensi lumilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743340
- 2012882
- 252730
- 492648
- 222544
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412365Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101843Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241777- 371650
- 181496