Muilla kokemuksia?

Jonnavain

En ole varma, kuuluuko tämä aihe tänne, mutta en usko että ihan nuorisopalstalta löydän neuvoa.
Tilanne on tämä: vanhempani ilmoittivat vuosi sitten eroavansa. Se oli isäni toive. Olen asunut jo muutamia vuosia omillani, samoin veljeni. Nyt sitten on käynyt ilmi, että isäni on pettänyt äitiämme aika lailla. Tämä on kantautunut korviin mm. sukulaisten kautta. Ja äitini ei ole halunnut olla haukkumatta isää huoripukiksi jne. Minulle hän on ollut hyvä isä, ja esim. se, että äitini sai joskus 10 vuotta sitten jonkin klamydian tms. on ollut järkyttävää tietoa.
Pitääkö meidän aikuisten lasten valita puolemme? Ja miksi isä pitää yll sellaista mielikuvaa, että on uskollinen ja luotettava jne. Olen nähnyt hänet vuoden aikana jo kolmen eri naisen kanssa, siis vaikka ero oli kesken niin niitä jo vanhassa kodissamme ramppasi. (Äitini muutti pois toiseen kaupunkiin)

Haluaisin elää omaa elämääni, enkä olla äitini terapeutti. Ja kun olen alkanut seurustella, niin hän on siitä suutuksissaan "kun miehet nyt vain panevat kaikkia". Suht karkeaa puhetta, ja olenkin ottanut häneen etäisyyttä. (Olen 22-vuotias.)

7

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 12221

      Lyhyesti. Sinun ei tarvitse valita puoltasi. Eron takana on varmasti monia tekijöitä joista vanhempasi eivät ole sinulle kertoneet, jotenka et voi tietää kaikkea. Joutuisit valitsemaan hyvin rajallisen tiedon valossa. Voi olla että isäsi "ottaa kiinni" menetettyjä vuosia. Tällainen käytös katkeroittaa aina toista osapuolta, varsinkin jos asiat eivät ole selviä. Jokatapauksessa kyseesä on muurhaispesä johon on turha mennä sörkkimään. Passiivinen etäisyyden ottaminen voi olla parasta mitä voit tehdä.

    • irmuliine

      Isäni petti äitiäni erään ulkomaankomennuksen aikana usean kuukauden ajan. Vaikka siitä on aikaa jo useita vuosia, niin muistan yhä, miten kipeä kokemus se oli minulle, vaikka itsekin olin silloin jo aikuinen (asuin tosin vielä opiskeluiden takia kotona).

      Meni varmaan pari vuotta ennen kuin välit isääni palautuivat neutraaleiksi. Vasta viime vuosina olen huomannut, että olen antanut hänelle tapahtuneet täysin anteeksi.

      On ymmärrettävää, että äitisi on katkera. Yritä kuitenkin pitää häneen jonkinlaisia välejä. Voisitko ehdottaa hänelle, että hän hakeutuisi jonkinlaiseen terapiaan, jotta hän pääsisi yli vihasta ja oppisi nauttimaan elämästä? Jos äitisi ei halua päästä tapahtuneesta yli, niin eihän se voi olla vaikuttamatta myös sinun ja äitisi väleihin.

      Isäsi voi olla hyvä isä silti, vaikka hän olisikin pettänyt äitiäsi. Ehkä hän on luotettava isänä, muttei aviomiehenä? Monilla miehillä on ns. viidenkympin villitys. Usein työ ja lapset eivät enää tuota mielihyvää kuten ennen, jolloin mies tajuaa oman ikääntymisensä ja hullaantuu seksistä vielä viimeisen kerran ennen kuin potenssi alkaa kadota vääjäämättä. Joillekin tulee suorastaan seksiriippuvuus. Ehkä kannattaisi pitää vähän välimatkaa isään ja antaa tilanteen jotenkin rauhoittua. Minusta sinulla on oikeus myös kuulla isäsi versio tapahtuneista (jos sellaista kaipaat). Ehkä isäsi voisi etsiä elämäänsä sisältöä muustakin kuin seksistä?

      Joskus pitkään yhdessä olleille pareille käy niin, että seksisuhde elähtää. Ollaan yhdessä tavan ja kiintymyksen vuoksi, vaikka seksin osalta ei enää ole niin hurjaa ja ihanaa. Monilla naisilla myös tulee 50-v ikää lähestyttäessä vaihdevuosivaivoja, jotka monella hillitsee seksihaluja. Jos siihen samaan osuu miehen viidenkympin villitys, niin yhdistelmä voi johtaa pettämiseen, jos vaimolta ei saa tarpeeksi määrällisesti tai laadullisesti.

      • monica*

        Joskus tuo menee myös niin päin, että vaimot ja äidit elävät seksinälän kultakautta, kun miehensä alkavat kärsiä potenssiongelmista.


    • KokemusK

      Vanhempasi ovat tietysti sinulle ne isä ja äiti, mutta he ovat sen lisäksi kaksi tavallista ihmistä vikoineen ja puutteineen. Olet itsekin jo nuori aikuinen ja seurustelet joten ymmärrät varmaan että vanhempiesi parisuhde ja heidän seksielämänsä eivät kuulu sinulle etkä sinä voi mitenkään tietää kaikkia eri seikkoja jotka niihin ovat vuosien varrella vaikuttaneet. Totuuksia ja näkemyksiä on varmasti yhtä monta kuin on niiden esittäjiäkin ja vielä ulkopuoliset sukulaiset siihen päälle.
      Joten suosittelen vahvasti että et ota mitään puolia etkä kantoja mihinkään suuntaan. Voit kuunnella vanhempiesi huolia jos he niistä haluavat avautua mutta muista että ne ovat vain yhden ihmisen kokemus asiasta. Lohduta mutta älä neuvo tai tuomitse. Ja kohtele heitä edelleen rakkaina vanhempinasi.

    • monica*

      Ei tarvitse valita puolia, tietenkään. Kuuntele vain mitä kerrotaan, ja suodata kuulemasi tarvittaessa. Äitisi ei välttämättä halua vihata ja haukkua isääsi, mutta varmaankin hänen tunteensa kuohuvat ja kiehuvat yli. Jos ne eivät laannu esim. vuoden tai parin sisällä, niin pyydä kauniisti äitiäsi hakemaan apua. Ehkä jos aiemmin, jos äitisi sanallinen "mopo karkaa käsistä" useinkin.

    • On jo uusi elämä

      En neuvo mutta kerron miten meillä. Yritin purkaa ahdistustani ja hätääni tyttärilleni. (Ymmärrän äitisi tuskan, se on valtava.) Tyttäreni sanoivat kylmästi: "Me emme kuuntele sinua, meillä on oma elämämme". He puhuivat puhelimessa kaikki muut asiat kuten ennenkin, heti kun siirryin eroprosessiin, he torppasivat minut, eivät lyöneet luuria korvaan mutta lakkasivat keskustelemasta.

      Silloin itkeä tillitin kurjana "rakkaitteni hylkäämänä" mutta nyt tiedän, että se oli oikein. Juuri niin heidän piti tehdä. (Meillä on nyt lämpimät, luotettavat ja läheiset välit).

      Yhden neuvon sinä voisit äidillesi antaa. Valitsee sellaisen naisen, joka on kokenut saman ja purkavat vyyhtiä ydessä, oikein rypevät kurjuudessa, minulla näitä naisia oli kaksi. Siitä ja mielestäni vain siitä oli korvaamaton apu.

      • On jo uusi elämä

        Ai kirjoitit isästäkin. Isä toimi aivan samoin, oli puhdas kuin pulmunen, kunnes toinen lapsista näki hänet vieraan naisen kanssa. Onneksi isän minunmoittimispuhelut olivat lyhyitä. Lapset vain kuuntelivat ne ottamatta kantaa, kun äidille voi sanoa rajusti mutta isälle ei voi. (??)

        Äitisi roisit puheet ovat pettymyksen purkautumista, sanat eivät vahingoita, ole iloinen ettei heittele puukkoja miehiä kohtaan, niin paljon ne roistot paihimmillaan suututtavat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      13442
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      194
      956
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      833
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe