Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Mikä rotu sopisi minulle?

Klaudia

Mulla todettiin juuri koira-allergia. Oireita tulee lähinnä silloin, kun harjaan koiraani, ( joka on suomenlapinkoira), haaveena olisi toinen koira 5-10-vuoden päästä mahdollisesti, jos pystyn koiria vielä pitämään. Allergiani on 3,75 ja normaaliraja menee vielä 0,35:n puolella. Joten ihan kauhean allerginen en ole. Tietenkin voi olla, että pitkittynyt allergia pahenee, tai siitä tulee jatkuvia oireita esim nuhaa tms, astmaa ja muuta. Se riski tietenkin on, mutta pitää jutella asiasta tarkemmin lääkärin kanssa, suositteleeko se koiran pitoa tuolla 3,75-arvolla.

Haluan kuitenkin jo miettiä toista koiraa, (toivottavasti haaveeni ei romutu), ainahan se on ihana haaveilla koirista.
Toinen koira tulisi nykyisen suomenlapinkoiran kaveriksi (jos voin kys.rotua edustavaa pitää). Olen muutenkin haaveillut pitkään toisesta koirasta.

● En halua metsästyskoiraa. Pieni saalisvietti ei kuitenkaan haittaa, kunhan pystyy irti pitämään pelkäämättä, että koira lähtee siperiaan jäniksen perään.
● Luonteeltaan iloinen, oppivainen, yhteystyöhaluinen, suhtautuu muihin koiriin ja ihmisiin avoimesti.
● Karvan tulisi olla karkeakarvaista. Villakoiran turkki on hyvä esimerkki sellasesta turkista millaisen haluan. Ja eikös villakoiran tapanen turkki ole parhainallergikoille, koska sillä ei niin pölise hilse ku esim lapinkoiralla se tulee kyllä esiin. (?) Ei tarvi olla prikulleen samanlainen karva kuin villakoiralla, jos koirasta ei lähde karvaa eikä se pölise hilsettä.
● Trimmaamisen lisäks koiran turkki ei saisi olla liian työläs. Olen valmis harjaamaan koiraa silloin tällöin, mutten päivittäin.
● Koira ei saa olla liiallinen energiapakkaus, mutta ei laiskimuskaan. En itse nimittäin ole mikään himoliikkuja.
● Kooltaan koira voisi olla pieni tai keskikoinen, tai siltä väliltä.
● Koira tulee asumaan tod.näköisesti kerrostaloon, joten mitään kauheeta räkyttäjää en halua.

Olen miettinyt vähän keskikoista villakoiraa ja espanjanvesikoiraa, mutta en sitten tiedä.

15

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siinäpä nuo

      Yorkki
      Silkki
      Italianvinttikoira
      Bischon Frise
      Havannankoira

    • 31+26

      Vehnäterrieri

    • pro koirat
    • trimmariksi

      Suurinosa trimmattavista on huomattu olevan ''hypo'' koiria ja sitten noi lamppuharjat mm. maltankoira, shi tzu, lhasa apso

      • Klaudia

        Kiitos kaikille! :)
        Pitää tarkemmin perehtyä rotuihin. Ja tuo juttu allergiasta, oli tosi hyvä. Kiitos!

        Onko vielä jollain ehdotuksia?

    • Käy paikan piäl

      Tee lista hakuasi vastaavista roduista ja vieraile kasvattajien luona näkeäksesi rodun arjessa sekä reagoitko muutaman tunnin vierailulla koiralle :)
      Samalla myös saat tietoa rodusta sekä tutustut tulevan pentusi kasvattajaan.

      • Klaudia

        Niin ajattelinkin! :) En uskalla ostaa koiraa siitä vaan, koska jos ei rotuun ei ole tarkemmin tutustunut ja tuleekin oireita, niin sitten on ikävää luopua rakkaasta koirasta. Valitsen rodun, josta en niin paljon allergisoi. Tosin täällä Kajaanissa tuskin hirveästi mitään kasvattajia on. Vai tiedättekö mitään Kajaanilaista kasvattajaa?Aijon varmaan ottaa pienen koiran, kun tuolla tässä keskustelussa linkatussa linkissä kerrottiin, että mitä pienempi koira niin todennäköisesti sitä vähemmän allergisoi.
        Tiedossa on jo yksi käppänöitä kasvattava Kajaanilainen kennel missä aijon vierailla. Mutta tosiaan, oisko teillä tiedossa Kajaanilaisia kasvattajia?

    • kajanen kajan
      • Klaudia

        ^ Kiitos! :)

        Onko silkkiterrieri hypo-koira? Kyseistä rotua hieman olen miettinyt. Yorkkia myös. Mutta tulee sellainen kuva, että silkki ei oo niin teräväluonteinen mitä yorkki, kuvittelenko väärin? Jos rotujen harrastajia täältä löytyy niin kuulisin mielellään omistajien kokemuksia roduista.

      • Pro koirat
        Klaudia kirjoitti:

        Tässä hieman vertailua:

        http://dog-breeds.findthebest.com/compare/143-164/Silky-Terrier-vs-Yorkshire-Terrier

        Lisää vertailusivuja löytyy tuolta pro koirat -sivulta.

        Tuon, ja tämän ao. sivun mukaan kyseessä on hypoallerginen rotu:

        http://www.dogbreedslist.info/all-dog-breeds/Australian-Silky-Terrier.html#.VBshBmIaySN

      • Klaudia
        Pro koirat kirjoitti:

        Kiitos linkeistä!! :)

        Yorkeilla ei kuulemma ole miellyttämishalua, joten kouluttaminen on hankalaa (?) Se minua vähän mietityttää.. Haluaisin ainakin suht.helpon koulutettavan, en mitään haastavaa. Tuo minun lapinkoirani oppii tosi loistavasti ja olen pitänyt sitä aika tärkeänä asiana koirassa.

        Ja toinen asia yorkeissa, ovat välillä kuulemma aika pippurisia, joten lasten kanssa ei varmaan oo hyvä rotu? Ja se, että jossain sanotaan, että sopii lasten kanssa oikein hyvin ja toisessa paikassa että ei sovi... Se että tulee lasten kanssa toimeen on kuitenkin aika tärkeätä. Itsellä ei vielä ole lapsia, mutta varmaan jos lapsia tulee niin sen koiran elinaikana. Minulla on myös sisaruksia. Tosin nuorin on sitten kun koiran hankin, vähän päälle tai alle 10v. Ja toivon, että koira tulisi hyvin toimeen lasten kanssa, koska rakastan lapsia ja varmasti joskus tulee pikkulapsiakin kylään.

        Pidän suomenlapinkoiran luonnetta kultasena. Ne kun sopivat juuri lapsiperheisiin, ne haluaa miellyttää omistajaa, rakastaa muutenkin kaikkia. Ne on helppoja koiria. En ehkä haluaisi niin lempeää koiraa mitä lapinkoirani on, haluan vähän haastetta, mutta en liikaa.

      • nq3v87y30

        lagotto romangolo

      • Klaudia
        nq3v87y30 kirjoitti:

        lagotto romangolo

        ↑ Kiitos viestistäsi :) !Lagottoakin olen miettinyt :) . Mutta haluan ehkä pikkukoiran ja muutenkin mietityttää tuo lagoton aktiivisuus. Kuulemma tosi aktiivisia.. Havannankoiraa ja löwheniä olen myös miettinyt.. Luonne on aika nappaava, mutta ulkonäkö ei aivan miellytä...

    • meniaikaasitten

      Allergian kanssa voi elää ja siihen voi siedättää. Kyllä siihen eläimen hilseen määrään voi vaikuttaa itsekin, esim, mitä vähemmän koiralle syöttää lisäaineita, viljaa tms, koiraeläimen ruokavalioon kuulumatonta/ ruokinta on kunnossa, yleensä sitä vähemmän koira hilseilee: Tuolla periaatteella hoidettuna kaikki koira-yliherkät kaverini eivät saa varsin paksuturkkisesta lappalaisestani ihmeempiä oireita.

      Mitä sitä rotua vaihtamaan jos koira toimii erinomaisesti perheessä. Kun uuden eläimen hilse on aina erilaista, ja siihen pitää tottua/ siedättyä muutama kuukausi. Harjaus ulkona ja samalla kun kotona imuroi, niin sitten imuroi lemmikitkin, niin eipä pölise sisällä.

      Terkuin tutkitusti koira-ja kissa-allerginen koirien ja kissojen omistaja

      • Klaudia

        Viljaa koirani ei saa lainkaan, sillä se on todennäköisesti sille allerginen. Millaista ruokaa sitten pitäisi syöttää? Auttaisiko barffaus?

        Olisin todella onnellinen, jos ei tarvisi luopua rakkaasta lapparistani. No, maanantaina se selviää, kun saa astma-testin tulokset ja muutenkin lääkärin kanssa jutellaan tuosta koiran pidosta.

        Minun lapinkoirasta ainaki lähtee ihan tosi paljon hilsettä. Ihan näkee kun sillä on ne hullut karvanlähtöajat, kun karvatuppo irtoaa, niin kyllä hilsettä näkyy ihan tosi paljon. Kun harjaan, niin sillon se vasta korostuu. Viimeeks toissapäivänä ku harjasin nii kyllä rupes kurkkuu ja nenää kutittaa.

        Mutta kun/jos otan toisen koiran, otan tuskin toista lapinkoiraa, koska sillonhan se hilseen määrää tuplaantuu.. Tottakai toivon, että koira-allergia häviäisi kokonaan, mutta jos ei häviä nii ei häviä..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2474
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2173
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1818
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1611
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1555
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1508
    8. 54
      1370
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1319
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1244
    Aihe