Mistä kumpuaa kaikki tuo vaikka... Patilan.....

tapsa2012

Patilan ossi levittelee Ilta-sanomien murha juttuja ym ?

Patilan ossi on just sellainen miten niitä kutsutaan Pöljä tai just sen
tietotaidon osaava.
Eikö täälläkin ole tuo Ulvila selviämässä ja miten Pöljän päähän saadaan
mahtumaan, että suomi ei ole maailman napa.

Suomi on hyvin eristäytynyt kommunistinen yhteiskunta aivan kuten Pohjois-korea aasiassa paitsi täällä se ei ole vielä asein ja portein.
Esimerkiksi Ruotsi on ollut ihmisten asuinmaa siis ihmisten kaikkialta maailmasta
jo hyvin pitkään.
Venäjä on ollut hyvin sulkeutunut myös ja tänä päivänä siellä on jo uusia tuulia ja vapaita ajatuksia, joita ei johdeta jonkin YLEN tai eduskunnan kautta.
Nämä Patilan ossit jo nimimerkiltään viestittävät omasta tyhmyydestään, koska
eivät voi edes kuvitella ihmisten asuvan yhdessä ja eivät ymmärrä EU:n perustarkoitusta olla ihmisten kanssa,

Monestakaan ihmisestä EU:ssa ei enään tiedä heidän ns. rodullisia alkuperiä ja suomen hallinto-alueella teitä nimitetään suomalaisiksi vaikka sitä ei tunnusteta olevan molemmilla puolin rajaa, koska se on johdettu YLE:ltä ja eduskunnasta.
Kuitenkin siihen liitetään tapa-kulttuureja ym.

Patilan ossia voi ymmärtää vain sen sulkeutuneen median osalta ja hänelle ei kerrota ihmisten siis monien monien ihmisten asuvan esim. Pattayalla ja heillä on
isiä ja äitejä ja lapsia ties missä maailman kolkassa ja ihmisten määrä maailmalla
on jo Patilan ossille järkytys saatika, että ne kaikki on tehty rakastelemalla ja sukupuoliyhdynnällä.

Thaimaa on hyvä maa aloittaa matkailu ja tutustua ja tavata uusia ihmisiä, tarvii
vain opiskella hiukan Englantia ja ottaa sitä olutta.
Tärkeintä on muistaa kaikkien ihmisten olevan samanarvoisia myös Thaimaassa,
sillä he eivät tiedä kommunismista tai suomen sosialismisesta elämästä hölyn pölyä ja on hyvä jättää nämä asiat tänne missä on näiden asioiden pesä.

Kaikki hölyn pöly kommunistisista tavoista ja kulttuureista, joita olet täällä kuullut
ja joita jokin probagandanisti on kertonut on hyvä jättää tänne ja katsoa millaisia ihmisiä ja vaimoja ja anoppeja sieltä Thaimaasta löytyy ja uskokaa minua ne kaikki on erinlaisia.

Ei muuta kuin hyviä ja onnellisia matkoja Thaimaahan 99% tapaamisistasi ihmisistä on hyviä, niistä ei vain kerrota.

24

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 28x...

      Noh noh, tapsa!!
      Älä nyt ryhdy polttelemaan siltoja takanasi. Patilan Ossi on suuren sydämen omaava Pattayan ystävä.
      Hän on vain tuonut nyt esiin thaikuissa tapahtuneita juttuja jotka monelta olisi jäänyt muutoin huomaamatta.

      En nyt oikein ymmärrä vuodatustasi politiikasta yms., ovat hieman sanoisinko irrallisia ajatuksia. Yksilöinä emme voi tehdä emmekä vaikuttaa yhtään mihinkään. Mennyt on historiaa ja tulevasta ei kukaan tiedä yhtään mitään.

      Buddhalaisen ajatustavan mukaan vain tämä hetki on todellisuutta.

      Siksi siitä pitäisi ottaa kaikki irti, kukin tapojensa mukaisesti.

    • Patilan Ossi

      Olenpa oikein otettu, kun näinkin korkealta tasolta, kuin tapsa2012 on vaatimaton
      persoonani mainittu.
      Olenkin aina ihaillut, hyvinkin paljon, hänen asiantuntevia juttujaan täällä Thaimaa palstalla, totaalisen paljon olenkin niistä saanut aivan uutta tietoa jota kymmenien Thaimaan reissujeni nojalla en ole oppinut tietämään.

      Aivan hävettää puolestaan, nämä ilkeämieliset kirjoittajat, jotka kehtaavat oikeinkirjoitustaitoaan ja ansiokkaita juttujaan moittia. Kehtaavat jotkut jopa väittää Niuvanniemen asukkaaksi!

      Mielestäni tapsa onkin nk. salapiiloälykäs, joka ei ole vielä todellisia lahjojaan halunnut paljastaa, avautumalla täydellä älykkyydellään laajalle lukijakunnallemme, toivottavasti sekin aika vielä koittaa.

      Enpä ihmettele laisinkaan, vaikka hän yllättäen vielä paljastaisi Mensa testin tulokset älykkyysosamäärästään, kuvittelisin sen hipovan jopa maagista 80 rajaa...

      Toivotan tapsalle oikein hyviä Thaimaan reissuja, enempää en kanssaan näitä ajankohtaisia ajatuksia vaihdakaan.

      • Gopodin

        Spasiba.

        Itse olen kuvannut poislähdön samalta kentältä matkustamon puolelta KLMn koneessa. Nyt ei tartte kuvata saapumista kentälle;-D!!!??. Tai mistä sen tietää. Okei olen menossa Phukeen marraskuussa, että jos siellä filmais;-)???


      • tapsa2012
        Gopodin kirjoitti:

        Spasiba.

        Itse olen kuvannut poislähdön samalta kentältä matkustamon puolelta KLMn koneessa. Nyt ei tartte kuvata saapumista kentälle;-D!!!??. Tai mistä sen tietää. Okei olen menossa Phukeen marraskuussa, että jos siellä filmais;-)???

        Se on oikein !

        Matkustaa pitää.
        Bangkok on myös oiva kohde.


      • mä repeen
        tapsa2012 kirjoitti:

        Se on oikein !

        Matkustaa pitää.
        Bangkok on myös oiva kohde.

        Tapsa luulee nyt tuntevansa Bangkokin, ei sitä edes Bangkokin taksit tunne mutta tapsa tuntee. On se kyllä ihme hemmo.


      • mä repeen kirjoitti:

        Tapsa luulee nyt tuntevansa Bangkokin, ei sitä edes Bangkokin taksit tunne mutta tapsa tuntee. On se kyllä ihme hemmo.

        Tiedän minä varmaan enäpi kuin sä ja taas on liput ostettu ja mennään tsiikaan ?
        Kiva mesta toi Bangkok.


      • mä repeen kirjoitti:

        Tapsa luulee nyt tuntevansa Bangkokin, ei sitä edes Bangkokin taksit tunne mutta tapsa tuntee. On se kyllä ihme hemmo.

        Tänä vuonna 2014 olen ollut Bangkokissa noin puolitoista kuukautta kahdella matkalla.
        Olin kuvaamassa sitä sotilasvallankaappaustakin.
        Olin aamulla sillä demokratia monumentilla missä oli se apuminen ja kuvasin
        sotkujen siivoamista ja olin kuvissa solttupoikien kanssa seuraavana päivänä.
        Siis yöllä oli se armeijan väliintulo.


      • mä repeen kirjoitti:

        Tapsa luulee nyt tuntevansa Bangkokin, ei sitä edes Bangkokin taksit tunne mutta tapsa tuntee. On se kyllä ihme hemmo.

        Niin
        Tänään kävi vanhin lapsi kylässä ja halusi valokuvia vuosien takaa.
        No me katsottiin niitä tietenkin digi-tiedostoja ?
        Tuli mieleen ollaan me ipanan kanssakin käyty aika monessa maassa Vietnamia ja Kiinaa ja Thaimaata myös Pattayalla.
        Nyt Ipana on jo vanhempi ja on lähdössä Kiinaan kuukaudeksi liput ja hotelleita
        ollaan tässä jo makseltu on tullut kai isäänsä ?
        Just tämä sama ipana on saannut alkunsakin Lihtenstainissa oliko Vaduksin kylässä ?
        Niin elämä on miten sen järjestää ja toiset on luotuja menemään ja tekemään.

        Paljon on kuulkaa mennyt rahaa matkusteluun, mutta yhtään matkaa en kadu.
        Tosin olen saannut uutta voimaa ja avaramman katseen myös liikemailmaan ja
        olen päässyt irti tyhmästä suomalisuudesta vai miten te sitä kutsutte en tiedä ?

        Minulle minä olen itse ja suunnittelen asioita ihan itse ja matkustelen ihan itse.
        Minulle on pääsääntö voittaa pelot ja ennakkoluulot ja julistaa itseni voittajaksi
        omassa mielessä.

        Tiedän, että teistä harvasta on siihen ja jopa Thaimaan matka tuo mietteitä
        ja tärinöitä ja jännityksiä.
        Minulle Thaimaa on enepi turva ja koti.


      • mä repeen
        tapsa2012 kirjoitti:

        Tiedän minä varmaan enäpi kuin sä ja taas on liput ostettu ja mennään tsiikaan ?
        Kiva mesta toi Bangkok.

        Kaksi ja puoli vuotta Bangkokissa asuin erään Suomalaisen firman töissä. Enkä voi sanoa tuntevani Bangkokia.


    • spurgeli

      olen aina luullut että patilan nimi on pekka tai jotain, mutta että se onkin ossi, vai meinaakso toi ossi niin kuin daijua ?

      • Onko tämä sama kaveri sieltä maken baarista ja yrittää olla stadilainen ja todellisuudessa on Thaimaan mittapuun mukaan viidakosta ?

        Eihän Make homoista pitänyt ja se sun kyläs on täynnä niitä äkkiseltään:
        Hombredos, Entinen Lost and found, Herkku ja tietenkin DDM ?

        Lisäksi taisi koko etelä-helsinki olla 30 %:sti venäläisten hallussa ja Buljaat sä
        siellä kalliossa poreen ja pressa-parin kapakoissa ?


      • ,,,,,,,,,,,,,
        tapsa2012 kirjoitti:

        Onko tämä sama kaveri sieltä maken baarista ja yrittää olla stadilainen ja todellisuudessa on Thaimaan mittapuun mukaan viidakosta ?

        Eihän Make homoista pitänyt ja se sun kyläs on täynnä niitä äkkiseltään:
        Hombredos, Entinen Lost and found, Herkku ja tietenkin DDM ?

        Lisäksi taisi koko etelä-helsinki olla 30 %:sti venäläisten hallussa ja Buljaat sä
        siellä kalliossa poreen ja pressa-parin kapakoissa ?

        Paremmin tapsa nuo puppeli paikat tuntee kuin moni Stadissa asuva.Kokemusta varmaan


    • morgan kane

      syö suklaata kuulemma mieltä piristää

      • Älytkää lopettaa

        Pattaya palstalla ihmetellään miksi tyhmimmät j tyypit ovat pesiytyneet
        sinne, Älkääs te siis möhlikö YLEISTÄ THAIMAASTA kin osiota, pysykää
        ihan omalla tontilla. PLEASE .
        Thaimaahan sentään matkustaa fiksujakin ihmisiä , joita inhottaa juttunne.


    • heitto

      Tapsukka itse laittelet videoklippejä Pier baar alueesta ja väität sen oleva Beer bar !!!!!!

    • 2.heitto

      No nyt oli Beer garden, hyvä Tapsukka, alat oppia. Vielä ihmettelen sitä kuinka on mahdollista Sukhumit roadilla käydä saman illan aikana baarissa sen alku-ja loppupäässä.

      • Taksilla ?

        Kännissä ei aina huomaa missä on ja missä ei.
        Kysellään vain hyviä baareja ?


      • heitto
        tapsa2012 kirjoitti:

        Taksilla ?

        Kännissä ei aina huomaa missä on ja missä ei.
        Kysellään vain hyviä baareja ?

        Sukhumit road on noin 400 km pitkä. Olet kuin Jack Bauer.


    • 28x...

      Kun olin vielä nöösipoikaa niin ihmettelin tuon tien/ kadun pituutta.
      Bangkokin Nana- hotellimme sijaitsi sen kulmalla kuin myös sitten Pattis- murjumme.

      Suusanallista tietoa sain silloin että olisi kai jotain 2-300 km. Kaipa sen nyt äkkiä Google- mapista näkisi tai sitten ei. Sovitaanko näin että pitkä on. Uskon myös että on vuosien saatossa pidentynyt.

      Jos joku tietää maailman pisimmän kadun joka kadun nimellä kulkee niin kertokaa ihmeessä. Tuskin Sukumvith (oik. kirj. ei tark) road kuitenkaan pisin on?

      • tiedoksi.

        Hieman yli 400 km alkaa BKK ja päättyy Trat kaupunkiin


    • mooonta nimeä

      PatilanOssi onkin 28 ja jutut siten sen mukaisia. Rakkaalla skitsolla on monta nimeä!

      • Samma sakki

        SAMAA sarjaa ovat - tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1478
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1022
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      755
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      70
      628
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe