Juuri julkaistu varastoraportti vahvistaa sen että Usan vehnänvienti supistuu
HRW vehnän katovuoden vuoksi.
Varastoraportti ei suuria yllätyksiä tuottanut, mutta vaatii
kylläkin tulkintaa niinkuin aina.
Esimerkkinä vaikka vehnän tuonti Kanadasta joka on ollut
jo viime kaudella suurta ja on jatkunut alkaneen kauden puolella
entistä vauhtia.
Tämä asiantila nosti jo viime kauden loppuvaraston määrää, ja näkyy
nyt kauden ensimmäisen neljänneksen lopun varastomäärässä.
Puran vähin erin raporttia kunhan ehdin laskeskella lukuja pitkin ja poikin.
http://usda.mannlib.cornell.edu/usda/current/GraiStoc/GraiStoc-09-30-2014.pdf
Linkki aiempaan katsaukseen:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12518456
Tässä aluksi HRW vehnän varastomäärät sen päätuotannon alueella.
Mukana on kylläkin jonkin verran kevätvehnää jota Coloradossa
ja Nebraskassa viljellään.
Mukana on myös kevätvehnän tuonnin vaikutus Kanadasta ja Usan pohjoisosasta.
Tätä käytetään nostamaan vientiin menevien erien laatua ja tämä tuonti jarruttaa
hieman alueen varastomäärän hupenemista.
HRW vehnän satomäärä on kuitenkin pääosassa varastomäärää selittämässä.
-------kesä 1. ---syys 1. ----viime vuoden syys 1.
Kansas----4,3 ---- 10,1 -------- 12,8
Oklahoma -1,8-------2,8 -------- 4,8
Teksas ---0,6 ------2,2 --------- 1,8
Colorado -0,4 ------2,2---------- 1,4
Nebraska -0,5 ----- 2,4---------- 1,8
yhteensä 7,6 ----- 19,7 -------- 22,6
Kuten näkyy on uusi sato nostanut tämän alueen HRW vehnän varastomäärää
vain 12,1 milj. t.
Sato on ollut toki suurempi koska Usan oma kolmen kuukauden kulutus
on vienyt osansa, kuin myös laivaukset joita oli kertynyt kesäkuun alusta
1,54 milj t. vastaan 1,7 viime kaudella.
HRW vehnää kuluu Usassa 16,2 milj. t. vuodessa, joten kolmen kuukauden
kulutus on 4 milj. t.
Laivaukset ja oma kulutus tekee yhteensä 5,7 milj. tonnia.
USDA arvioi syyskuussa että HRW vehnän vienti olisi 12,2 milj. t. joten
runsas 10 milj. t. pitäisi vielä laivata.
Oma kulutus loppukaudesta tekee 12 milj. t. eli yhteensä 22 milj. t.
pitäisi jostain löytyä HRW vehnää ja loppuvarastoksi tulisi nolla tonnia.
Nythän päätuotannon alueelta löytyi enää 19,7 milj. t.
Pientä ristiriitaa on havaittavissa kun USDAn kirjoissa HRW vehnän sato
olisi peräti 26,7 milj. tonnia.
Nyt ei enempää mutta jo päällisin puolin tarkasteltuna raportti antaa
aihetta olettaa että USDAn on muutettava runsaasti näkemystään vehnäsadon
määrästä.
Eipä USDAlla kummoista tietoa ole siitä ollutkaan koskapa nyt saatu varastotieto
on ensimmäinen varsinainen mittaus asiasta.
soija marras 9,13 tammi 9,21
maissi joulu 3,20 maalis 3,33
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 4,78----5,58----5,33
maalis 4,90---5,61----5,48
touko 4,98----5,64----5,59
heinä 5,04----5,59----5,70
Pariisi vehnä
marras 152,75 tammi 156,75 maalis 158,75 touko 160,75 syys 169,50 joulu 173
rapsi
marras 323,75 helmi 324 touko 327,75
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
marras 107,50 tammi 110
viljan hinnat nousussa
metsäveli