Koira otti pienemmän koiran suuhun

:n:

Taustatietoa: Meillä on noin 3,5 vuotias leikkaamaton uros Husky.

Ollaan käyty koirapuistossa ihan pennusta asti ja hyvin on tullut toimeen muiden kanssa. Pientä alistamista (nylkyttämistä) pienempiä/nuorempia koiria kohtaan on, mutta ei aggressiivisesti. Jos alistettava oleva koira ärähtää ja "vetää itsensä irti" otteesta niin meidän koiralla ei siihen mitenkään selvästi reagoi. Saattaa yrittää vielä muutaman kerran, mutta lopulta lähtee puita haistelemaan tai leikkimään muiden kanssa. Vastaavasti jos joku häntä yrittää nylkyttää niin hän vain pyöräyttää itsensä otteesta irti (ei ärähtele/komenna). Selvästi alistavien (ehkä myös hieman "aggressiivien") koirien alta ei edes yritä pois vaan antaa nylkyttää. Ei kuitenkaan missään vaiheessa alistu maahan makaamaan.

Nyt tässä viimeviikolla kävi sellainen tapahtuma, että oltiin koirapuistossa toisen koiran kanssa (leikkaamaton?) narttu. Ja koirilla oli ollut leikit käynnissä. Hetken päästä paikalla tuli mies mäyräkoira uroksen kanssa. Mies kysyi sopisiko jos tulisivat isojen puolelle, koska pienten puolella ei ollut ketään. Meille molemmille sopi, koska ei ole ennenkään ollut mitään ongelmia. Varoitin kyllä, että meidän Husky saattaa unohtaa leikkivänsä pienemmän koiran kanssa. Tämä oli ok, Mäyräkoira osaa kyllä "sanoa milloin riittää".

Mäyräkoira tulee puistoon haistellaan hännät heiluen jonka jälkeen Mäyräkoira jähtee juoksemaan nartun perässä. Meidän Husky lähtee mukaan lenkkaan. Yht'äkkiä kuuluu pientä ärhäntelyn ääntä jonka jälkeen Mäyräkoira alkaa huutamaan paniikissa. Meidän Husky pitää koiraa suussa.

Tietysti meidän molempien ensireaktio oli paniikki. Itse pelkäsin pahinta, huomisen lehden otsikot vilahti silmissäni: "Husky katkoi Mäyräkoiran niskan koirapuistossa". Juoksen Huskyni luokse ja nostan pannasta koiraan, kunnes sen etuajat on ilmassa. Käsken koiraan päästämään irti ja koira tekee työtä käskettyä. Mäyräkoiran omistaja nostaa koiran syliin ja menee portista ulos tutkimaan koiraa. Mäyräkoirasta ei löydy mitään jälkiä, ei haavoja, ei mitään. Huokaisen helpotuksesta. Tottakai mäyräkoira on vielä hieman peloissaa/"shokissa".

Pienten koirien puolelle tuli muita koiria, joten Mäyräkoiran omistaja päättää mennä sinne. Laskeen koiraan maahan jossa se hetken katselee ympärilleen ja lähtee leikkimään pienten koirien kanssa. Vaikuttaa, että koira on kunnossa. Juttelin omistajan kanssa joka totesi, että koira vaikuttaa olevan täysin kunnossa. Annan vielä puhelinnumeroni kaiken varalta. Myöhemmin Mäyräkoira tulee vielä haistelemaan Huskiani aidan läpi, molemmat heiluttaa häntää, kaikki okei.

Voisiko joku kertoa mistä Huskyn käytös johtui? Pitäisikö minun huolestua vai riittääkö, että vältellään pieniä koira tästä eteenpäin? Jos tulee jotain lisäkysymyksiä siitä miten koira käyttäytyy muissa tilanteissa niin kysykää vain. En halunnut kirjoittaa tästä mitään romaania.

Ollaan käyty koirapuistossa myös tapahtuman jälkeen, eikä ole ollut mitään tavallisesta poikkeavaa käytöstä havaittavissa.

31

353

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uvy87yuwv87

      Vaikeaa sanoa, mutta koska mäyräkoirassa ei näkynyt vammoja, uskon että ei huolta!
      Kaverillani on 2isoa ja 1pieni koira, ja silloin tällöin kun pieni on ärsyttänyt tarpeeksi on toinen isoista napannut sen hampaisiin, eli vain tilanteesta pois. Ja pieni tietysti huutaa kuin tapettava sika tuollaisessa tapahtumassa, koska ei pidä avuttomasta olotilastaan!
      Tiedän että te molemmat säikähditte niin että melkein tuli p.... housuun.
      Mutta sekä teille että koirille olisi ollut hyvä että ette olisi vieneet koirianne erilleen. Vaan olisitte seuranneet miten toimivat tuon tapahtuman jälkeen keskenään, luultavasti olisivat osanneet antaa toisilleen enemmän tilaa.

      Minulla on 2pikkukoiraa, joista bostoninterrieri herkästi ylireagoi ja puolustaa toista koiraani, vastaantulevan rauhallisen rottwailerin kanssa kävi kerran niin että alun ystävällisyyden jälkeen yhtäkkiä bostoni hyökkäsi varoittavasti kohti rotikkaa ja suuttui kun rotikka ärähti että lopeta, ja kun bostonini hyökkäs tappelemaan, nappas rotikka sen ilmasta suuhunsa ja piti maassa. Bostonihan ei helposti luovuta joten kovasti uhos ja sätki, tappeli vastaan ennenkuin saimme koirat irti. Pikkuhaavoja oli bostonissa korvassa ja suupielissä. Mutta vaikka meinasin suuttua rotikan omistajalle, huomasin että omani toimi väärin(ylireagoi) ja rotikka vain pisti pikkukoirani ruotuun. Tämän jälkeen rotikka vain käänsi kylkensä ja katseensa pois koiristani ja oli kuin ei koiriani huomaisikaan. Ja minä sain hetken taistella bostonin kanssa ennen kuin tajusi luovuttaa ja rauhottua, sen jälkeen molemmat olivat niin nöyriä tyttöjä kuin olla voi. Kävelimme yhdessä pikkupätkän tämän jälkeen. Nykyään kun kohtaamme koirat haistelevat varovasti toisiaan ja ovat sen jälkeen kuin ei toisiaan näkisikään!

      • :n:

        "Mutta sekä teille että koirille olisi ollut hyvä että ette olisi vieneet koirianne erilleen. Vaan olisitte seuranneet miten toimivat tuon tapahtuman jälkeen keskenään, luultavasti olisivat osanneet antaa toisilleen enemmän tilaa."

        Tämä tuli kyllä mieleen, mutta vasta seuraavana päivänä. Eihän se ollut ensimmäisenä mielessä tapahtuneen jälkeen. Mutta onhan se hyvä, että koirat aidan läpi toisiaan tervehtivät edes.

        Hyvä kuulla vastaavanlaisista tapauksista! Olenhan mä itse tätä jo analysoinut tähän suuntaan, mutta helpottavaa kuulla jonkun muun sanovan näin.

    • 10+19

      Ravisteliko huski mäykkyä mitenkään? Pitikö huski mäykkyä maassa vai oliko ihan nostanut sitä ilmaan? Saattaahan se olla, että oli pelkkää leikkiäkin, vaikea sanoa kun ei ole itse nähnyt ja tukinnut tilannetta. Jos huski olisi ihan ilmaan toisen nostanut niin olisi aggressiivisuutta, kun ei ne leikkiessään ilmassa toista retuuta. Onneksi ei käynyt pahemmin.

      Mitenhän muuten näin yleensäkin tällaisissa tilanteissa meneteltäisiin, jos isojen puolelle tullut pieni loukkaantuisi isomman koiran toimesta? Ei kai se ison koiran omistajan vika ole, kun pieni on alkujaan väärällä puolella?

      • :n:

        Mielestäni husky ei ravistellut mäyräkoiraa vaan piti sitä enemmän maanrajassa.

        En yhtään tiedä miten tilanteessa toimittaisiin jos oikeasti tapahtuisi jotain. Toisinaan noita pieniä koiria tuodaan isojen puolelle ilman, että kysytään lupaa kaikilta paikalla olleilta. Luulisin, että jos isojen koirien omistajilta on kysytty ja saatu lupa tulla isojen puolelle siirtyy vastuu isojen koirien omistajille. Näin järkeilevästi ajatellen.

      • isoisoäiti
        :n: kirjoitti:

        Vai piti maanrajassa? Miksikö sitten aloituksessasi sanotaan että mäykky roikkui sen piskisi suussa, kun nostit sen kaulapannasta etujalat ilmaan ja sitten vasta pudotti maahan mäykyn. Outoa ettei tuosta roikottamisesta naarmuakaan jäänyt.

      • :n:
        isoisoäiti kirjoitti:

        Kuten sanoin, mielestäni näin kävi. Mutta en muista tapahtumia niin hyvin, koska kaikki meni ohi niin nopeasti. Mieleeni eniten painui kuva pienemmästä koirasta koirani suussa. Saattoi olla, että koirani ensin piti koiraa maassa. Mutta jo ennenkuin pääsin koiran luokse saattoi se nostaa päänsä koira suussa.

      • eikö aivosi toimi
        isoisoäiti kirjoitti:

        Vai piti maanrajassa? Miksikö sitten aloituksessasi sanotaan että mäykky roikkui sen piskisi suussa, kun nostit sen kaulapannasta etujalat ilmaan ja sitten vasta pudotti maahan mäykyn. Outoa ettei tuosta roikottamisesta naarmuakaan jäänyt.

        Iiällä ei nyt leikkaa. Ensin pitää mäykkyä maassa. Sitten kun koiraa nostetaan pannasta ilmaan, toki mäykky nousee mukana, ennen kuin toinen päästää siitä irti.

      • eikö aivosi toimi kirjoitti:

        Iiällä ei nyt leikkaa. Ensin pitää mäykkyä maassa. Sitten kun koiraa nostetaan pannasta ilmaan, toki mäykky nousee mukana, ennen kuin toinen päästää siitä irti.

        Tuota,en katso kovinkaan "terveelliseksi" tuota,että pitää toista suussaan vielä tuossakin vaiheessa...Tuossa on jo se riski,että jos noin intenssiivisesti pitää,että ei olekkaan mitään leikkiä,vaan helposti voi napsahtaa päässä ja on sitten suussa olevalta niskat nurin.Sen verran intenssiivistä tuo jo on...
        Koira,mikä nappaa toisen "suuhunsa" ihan vaan täysin leikkien,niin eikähän räkäse sen heti pois,kun vähänkin "syytä".

        Minulla on isoja ja kääpiöitä.Silti en ikuna anna kääpiöitten touhuta,kuin omien isojen kanssa ja vain niiden tuttujen isojen kanssa,jotka satavarmasti tunnen ja omistajat tuntevat koiransa myös...
        Kaikki muu on sitä luokkaa riskinottoa,joka ei minua kiinnosta.Haen itse sen extremejännityksen ihan muualta...

        Jos omat isoni ottaisi tuontyypisesti pienempää kiinni,niin en antaisi niiden leikkiä pienien kanssa,koska vaara on suuri,että onkin kyse saalistuksesta/tai ylipäätään tosijutusta...

        Itse myös aina koirien leikkiessä(ellei omiani),pidän tilannetta koko ajan silmällä.
        Että jos jotain tulisi,niin tietäisi mistä ja pystyisi heti tarpeen vaatiessa puuttumaan.
        Ihan jo siitäkin,että jos näyttää,että ihan vaan leikissä "turhaan liikaa kuumuu",niin peli puhalletaan poikki,ettei turhia kähinöitä mahdollisesti tulisi,kun vaan painetta jo liikaa.Joskus kun voi noinkin käydä.

        Ps.Kuten jossain viestissä sivuuttiinkin,että jossain vaiheessa aikuisena voi tulla se vaihe,ettei pidetä omasta sukupuolesta lainkaan.tai niin,että esim.kuumuessa tulee esiin.Joskus se rajoittuu kokoon,mutta ei suinkaan aina.Eli koosta riippumatta,oma sukupuoli voi olla vähemmän tai enemmän riski.
        Kannattaa huomioida hyvin,koska ne pienet on aina altavastaajia,jos tilanne menee nokkapokaksi.

      • isoisoäiti
        eikö aivosi toimi kirjoitti:

        Iiällä ei nyt leikkaa. Ensin pitää mäykkyä maassa. Sitten kun koiraa nostetaan pannasta ilmaan, toki mäykky nousee mukana, ennen kuin toinen päästää siitä irti.

        Onko sulla koskaan koiraa ollutkaan, tai nähnyt kun pienempää roikottaan suussa? Ei ainakaan tuosta vastauksestasi päätellen. Tosiasiahan on että se pienempi ei siinä huulilla kiinni pitäen roikkumassa pysy. Aivan turhaa ohjeistaa kenen aivot ei toimi ja joillakin ei sattunut matkaan ollenkaan.

      • isoisoäiti
        molossi kirjoitti:

        Tuota,en katso kovinkaan "terveelliseksi" tuota,että pitää toista suussaan vielä tuossakin vaiheessa...Tuossa on jo se riski,että jos noin intenssiivisesti pitää,että ei olekkaan mitään leikkiä,vaan helposti voi napsahtaa päässä ja on sitten suussa olevalta niskat nurin.Sen verran intenssiivistä tuo jo on...
        Koira,mikä nappaa toisen "suuhunsa" ihan vaan täysin leikkien,niin eikähän räkäse sen heti pois,kun vähänkin "syytä".

        Minulla on isoja ja kääpiöitä.Silti en ikuna anna kääpiöitten touhuta,kuin omien isojen kanssa ja vain niiden tuttujen isojen kanssa,jotka satavarmasti tunnen ja omistajat tuntevat koiransa myös...
        Kaikki muu on sitä luokkaa riskinottoa,joka ei minua kiinnosta.Haen itse sen extremejännityksen ihan muualta...

        Jos omat isoni ottaisi tuontyypisesti pienempää kiinni,niin en antaisi niiden leikkiä pienien kanssa,koska vaara on suuri,että onkin kyse saalistuksesta/tai ylipäätään tosijutusta...

        Itse myös aina koirien leikkiessä(ellei omiani),pidän tilannetta koko ajan silmällä.
        Että jos jotain tulisi,niin tietäisi mistä ja pystyisi heti tarpeen vaatiessa puuttumaan.
        Ihan jo siitäkin,että jos näyttää,että ihan vaan leikissä "turhaan liikaa kuumuu",niin peli puhalletaan poikki,ettei turhia kähinöitä mahdollisesti tulisi,kun vaan painetta jo liikaa.Joskus kun voi noinkin käydä.

        Ps.Kuten jossain viestissä sivuuttiinkin,että jossain vaiheessa aikuisena voi tulla se vaihe,ettei pidetä omasta sukupuolesta lainkaan.tai niin,että esim.kuumuessa tulee esiin.Joskus se rajoittuu kokoon,mutta ei suinkaan aina.Eli koosta riippumatta,oma sukupuoli voi olla vähemmän tai enemmän riski.
        Kannattaa huomioida hyvin,koska ne pienet on aina altavastaajia,jos tilanne menee nokkapokaksi.

        Tuokin viesti pomppasi ihan väärään paikkaan, ei ollut molossille tarkoitettu.
        Kyllä itsekkin olen aika varovainen isojen vieraiden koirien suhteen noiden omieni kanssa. Ahtaassa paikassa varmuuden vai liekkö tavan mukaan siirryn itse koirien väliin ohitettaessa.

        Asiasta toiseen, "perässäpomppiakin" oli saapunut

      • ämmä hourii siinä
        isoisoäiti kirjoitti:

        Onko sulla koskaan koiraa ollutkaan, tai nähnyt kun pienempää roikottaan suussa? Ei ainakaan tuosta vastauksestasi päätellen. Tosiasiahan on että se pienempi ei siinä huulilla kiinni pitäen roikkumassa pysy. Aivan turhaa ohjeistaa kenen aivot ei toimi ja joillakin ei sattunut matkaan ollenkaan.

        Ei kai kukaan nyt ole väittänytkään, että huulilla kiinni pitänyt. Hohhoi. Miksi plussailet viestejäsi?

    • Ikä ja sukupuoli

      Johtui tod.näk. siitä että uroksilla tuli vähän kilpailutilanne siitä narttukoirasta. Oma koira (uros) kerran vähän saman kaltaisessa tilanteessa hermostui pienemmälleen, vaikkei ole aggressiivinen ja sietää itseään pienemmiltä koirilta huonoa käytöstä, ja tulee niiden kanssa juttuun oikein hyvin.

      Oltiin siis koirapuistossa ja siellä oli omani lisäksi yksi narttu ja yksi uros, ja kaikki ihan ok. Sitten paikalle tuli vielä yksi pieni uros, joka olikin ärhäkempi tapaus ja yritti pomottaa omaa koiraani, kai siksi että se oli suurikokoisin kaikista paikalla olevista. Roikkui koko ajan oman koirani kaulanahkoissa ja kulki perässä ja nappaili hampailla ja yritti hyppiä päälle. Tätä jatkui ainakin puoli tuntia, ja koirani kyllä sietää tuollaisen käytöksen yleensä (ignooraa itseään pienemmät urokset, vaikka ne yrittäisikin dominoida sitä), mutta tällä kertaa se sitten hermostuikin ja otti pienempää niskavilloista kiinni ja pöllytti keveästi, otin koirani ja lähdettiin pois puistosta. Pienempi koira ei vahingoittunut tilanteessa ja vähän myöhemmin nähtiin se vielä kun kävelivät vastaan, ja koirat nuuskaisivat toisiaan.

      Tuon tapauksen jälkeen ei olla enää puistoiltu "sekaryhmissä" vaan ainoastaan niin, että on joko pelkästään uroksia tai narttuja omani lisäksi. Osaltaan koirasi kohdalla voi olla iästäkin kyse. Myös omani oli tapauksen sattuessa 3 -vuotias. Usein siinä 2 - 3 -vuoden kieppeillä saattaa tulla vähän sellaista, ettei enää siedetä samaa sukupuolta olevia. Omalla saattaa olla vähän mätsäilyä itsensä kokoisten ja ikäisten urosten kanssa, mutta pienempikokoisten ja nuorempien kanssa tulee juttuun hyvin, sekä tietysti tyttöjen.

      Tuossa oli puhetta aiemmin että "matsin" jälkeen ei pitäisi erottaa koiria toisistaan, ja näinhän se periaatteessa onkin - MUTTA omasta mielestä kuitenkin parempi erottaa kuin jäädä samaan tilaan. Nimittäin jos tappelu käynnistyykin uudelleen, voi lopputulos olla ikävämpi kuin nyt, että selvittiin säikähdyksellä. Jos koiria ei eroteta, pitäisi paikalla olla vähintään yksi ihminen joka osaa lukea koiria todella hyvin ja saa tappelun loppumaan alkutekijöihinsä. Jo valmiiksi säikähtäneet ihmiset panikoivat ja saattavat jopa aiheuttaa uuden rähinän tai sen tapahtuessa pahentaa tilannetta.

      • Ei ole lakia

        Koirapuistossa ulkoillaan aina omalla vastuulla. Koirien tapellessa kummatkin nuolevat haavansa, eikä korvausvelvollisuutta ole kummallakaan osapuolella. Eri asia sitten jos haluaa olla reilu ja korvata oman koiransa aiheuttamat vahingot.
        Pikkukoirien omistajat muistakoot tämän silloin kun työntyvät isojen puolelle.

    • huskimyös

      Itse huskyn omistajana en veisi enää puistoon, tai ainakaan pienten kans leikkimään.
      Oma huskyni säikäytti meidän pihaan tulleen mopsin joka lähti pakosalle. Pakeneminen sytytti huskissa saalisvietin ja tempasi maasta kiinnityskairan jossa oli kytkettynä, otti mopsin kiinni ja piti suullaan sitä maassa kun mrnin paikalle irrotti.

      Mopsista löytyi kulmurien reiät, mut lopputulema oli auenneet mahanpeitteet, littana keuhko ja nahan alle pullahtaneet suolet. Mopsia hoidettiin yliopistollisessa eläinsairaalassa ilm helsingissä, meiltä n. 500km.

      Se selvisi kuitenkin vaikka lähellä oli ettei menehtynyt.
      Ilmeisesti oli ehtinyt ihan huolella pureskella vaika reikiä oli vain neljä.

    • 65+3

      Minulla on rhodesiankoira, joka on toiminut täysin samoin samanlaisessa tilanteessa. Kun mäyräkoira lähti juoksemaan, rhode lähti saalisvietillä perään, otti mäyräkoiran suuhunsa ja juoksi se suussaan ympäri puistoa. Ikää oli rhodella silloin noin vuoden verran, mäyräkoira oli aikuinen. Se ei SILLOIN tehnyt mäyräkoiralle mitään muuta, ei ravistellut eikä purrut. Sen jälkeen siitä kyllä näki, että se olisi herkästi lähtenyt metsästämään pikkukoiria, joten sen yhteisulkoilut pienten kaverien kanssa loppuivat siihen.

      Olisin jatkossa varovainen. Tuon kokoisen koiran ei tarvitse kuin pari kertaa ravistaa pikkukoiraa, niin siltä voi olla henki pois.

      • isoisoäiti

        Asiallista tekstiähän tuli. Kyllä aina kokoero koirilla on otettava huomioon ja oltava tarkkana.
        Ei se ihmisen taitoja koiran kanssa sinällään lisää jos vaikka onkin iso koira, päinvastoin tarkemmaksi on opittava ja sata varma ei voi koskaan olla omastakaan koirasta, aina vaan kaikki ei mene niin että kun minä laulan niin sinä tanssit, tulee niitä vastalauseita koiriltakin ihan puskista. Sitten käypänen sanonta onkin:eihän se koskaan ennen.

    • viiia45

      Itsestään selvää kaksi urosta ja narttu. Hyskysi omi nartun ja halusi eroon kilpailijasta.
      Itse olin koirani kanssa narttu yhden ison koiran kanssa uros ja siihen tuli bullmastiffi uros..sanoin ison koiran omistajalle että toivottavasti ei tule riitaa nartusta. Niin se omistaja sanoi että ei tule laupea koira on..no annoin narttuni olla ja kas kävi niinkuin ajattelinkin. Iso koira alkoi tappelemaan nartustani bullmastiffin kanssa ja itse nappasin nopeasti pikku narttuni pois urosten luota. Bullmastiffi oli alistuvampi..ja molemmat saman kokoisia eli onneksi jäi vain uhon puolelle.

      Kannattaa jatkossa huomioida uroksesi dominoivuus jos narttuja läsnä. Ja koskaan ei saa olla seuraamatta kun uusi koira tulee kehiin.

      • viia45

        Ja lisään olkaa nyt herran jestas varovaisia jos pienempiä koiria mukana. Tuo mies kerran kysyi voiko tulla niin on oikeasti tunnettava koiransa eikä vain olettaa. Jos on epävarma niin sanoo että ehkä parempi sinun pysyä pienten puolella.

    • dog hater

      "Voisiko joku kertoa mistä Huskyn käytös johtui?"

      Tuollainen väkivaltakäytös on koiralla luonnollista ja normaalia. SIksi näitä puremisia tapahtuu useita kertoja joka päivä jopa Suomen kokoisessa maassa. Valitettavasti myös ihmiset saavat osansa, ja valitettavasti joskus oikein pahasti, kuten esim. Vihdin dogo canario -case osoittaa.

      • meniaikaasitten

        Juu, tässäkin aloituksessa luetellaan ensin roppakaupalla koiran dominoivaa käytöstä, johon on sitten reagoitu huonosti tai jätetty puuttumatta aikaisemmin, ja viimeiseksi ihmetellään miten näin kävi.

        Oma pointtini ei kyllä ole luonnostaan agressiivisissa elukoissa, vaan omistajissa jotka eivät osaa riittävästi ohjata koiriaan.
        Valitettavan usein näkee puistoissa vanhakantaista toimintaa "annetaan koirien selvittää välit keskenään", vaikka se on omistajan ensisijainen tehtävä laittaa koiralle rajat. Pennusta pitäen.

      • viia45
        meniaikaasitten kirjoitti:

        Melko usein koira voi olla hyvinkin sosiaalinen mutta kun kyse tulee nartusta niin urosten normaaliin käytökseen on kiistellä siitä. Se on luontaista mutta se pitää tiedostaa aina uroksen omistajana. Kuuluu ihan peruskäyttäytymiseen koirilta tuo ja on normaalia ei niinkään aggressiivista.

      • meniaikaasitten
        viia45 kirjoitti:

        Melko usein koira voi olla hyvinkin sosiaalinen mutta kun kyse tulee nartusta niin urosten normaaliin käytökseen on kiistellä siitä. Se on luontaista mutta se pitää tiedostaa aina uroksen omistajana. Kuuluu ihan peruskäyttäytymiseen koirilta tuo ja on normaalia ei niinkään aggressiivista.

        ....ohi.

        Eihän niitä "kuuluu peruskäytökseen" -selityksiä tule jos kun omistajalla on kaikki hallinnassa ja koira on koulutettu, pitäisi tiedostaa ja ennakoida asioita.

      • viia45
        meniaikaasitten kirjoitti:

        ....ohi.

        Eihän niitä "kuuluu peruskäytökseen" -selityksiä tule jos kun omistajalla on kaikki hallinnassa ja koira on koulutettu, pitäisi tiedostaa ja ennakoida asioita.

        Siis koira käyttäytyy lajinomaisesti. Koira on eläinlaji ja käyttäytyy oman lajinsa mukaan eli urokset taistelee naaraistaan sitä ei muuta mikään. Mutta koulutus ja tiedostaminen eli koiransa hallintaa voi auttaa..tai sitten on hyväksyttävä vahvat urospiirteet ja vältettävä konfliktitilanteita. :)

      • viia45 kirjoitti:

        Melko usein koira voi olla hyvinkin sosiaalinen mutta kun kyse tulee nartusta niin urosten normaaliin käytökseen on kiistellä siitä. Se on luontaista mutta se pitää tiedostaa aina uroksen omistajana. Kuuluu ihan peruskäyttäytymiseen koirilta tuo ja on normaalia ei niinkään aggressiivista.

        Kohta pehkuihin huomenna arki ja työpäivä.

        Kyllä ne nartutkin tappelee uroksesta, itselläkin on omakohtaisia kokemuksia useampiakin, uroksistani on alkannut nartut tappelee.

        Ja täällä on ollut puhetta leikatuista koirista niin eräs mäykyn ja dreeverin leikattu mixeriuros kävi edesmenneeseen bullmastiffi urokseeni kiinni, uros bullerolla meni monttu vaan auki, varmaan mietti mielessään täh hei miksi lapsuuden kaverini kävi kiinni , syykin selvis perheen nartuilla oli juoksut alkamassa

      • tutulle vielä
        power.light kirjoitti:

        Älä nyt ihmeessä, noinko otti ja kävi.

    • älykästäkö....

      Koirapuisto on ihmisten keksintö, ei koirien.Ihmiset luulee, ja haluaa että koirat leikkii keskenään, kaunis ajatus.Mutta koirat käyttäytyvät erilailla.Laumautuvat, ottavat toisistaan mittää,ja juoksevat kiinni jos saalisvieti vie.
      Koirapuistoon vain tuttujen kanssa, ei ventovieraiden koirien pöllytettäväksi.

      • 5+55

        Ihmiset kyllä usein tietävät pitääkö/pärjääkö oma koira puistoissa, että ei se ihmisten huvitusta ole. Koirat saa siellä laillisesti olla vapaana, juosta, lisäksi on tärkeää sosiaalistamisen takia. Jokainen on vastuussa siellä omasta koirastaan, aggreja sinne ei saa viedä, joten periaatteessa puistoillessa pitäisi kaiken mennä hyvin. Kaverikoirien kanssa leikitään ihan omilla pihoilla, ei ne aikataulutkaan aina mene niin yksiin että voi yhdessä lähteä. Yksinäiselle ihmiselle voi olla hyväkin juttu lähteä päivittäin puistoilemaan, näkee ihmisiä ja koira muita koiria. Tapaamistani vieraista puistokoirista on kyllä 97% ollut ihan fiksuja, että enpä nyt näe koirapuistoja vaarallisina paikkoina.

      • rajoitanpuistoilua
        5+55 kirjoitti:

        Mä päästän puistoon juoksemaan kun siellä ei ole muita, tai vain tuttuja koiria.Mun koira tykkää muista koirista jos ne on hihnassa, muuten on niin dominoiva, että vapaana olevat vieraat alistaa.
        Koira saa kivasti liikuntaa juoksulenkillä, ja sitten puistoon, jos siellä on tuttuja koiria, joiden kanssa tulee toimeen.En päästä laumaan , kun ei sinne luonteensa vuoksi sopeudu.Ja on kyllä sääli katsoa niitä, jotka ajattelee että koira on sosialistettava milteinpä pakolla.Ja antavat toisten ryöpyttää koiraansa mennen tullen , koiran yrittäessä paeta paikalta.Parempi sellaisenkin alistuvan pelkäävän koiran olisi, olla tuttujen kanssa puistossa, ja ulkoilla hihnalenkeillä.Kun pelätä ja saada selkäänsä.
        Omistajia on moneksi, aina ei puistoilu ole koiralle hyväksi.
        Kyllä koirasta näkee onko se pelkäävä ja ahdistunut puistossa, tai iloinen ja innoissaan leikkimään.Omistajan kannattaa siis tarkkailla koiraansa, eikä ajatella että pakko sosiaalistaa että tottuu jne.
        Koirapuisto ei ole koirille mitenkään luonnonmukainen paikka, vaan juurikin se ihmisten valinta.

      • valintoja
        5+55 kirjoitti:

        Ihmiset kyllä usein tietävät pitääkö/pärjääkö oma koira puistoissa, että ei se ihmisten huvitusta ole. Koirat saa siellä laillisesti olla vapaana, juosta, lisäksi on tärkeää sosiaalistamisen takia. Jokainen on vastuussa siellä omasta koirastaan, aggreja sinne ei saa viedä, joten periaatteessa puistoillessa pitäisi kaiken mennä hyvin. Kaverikoirien kanssa leikitään ihan omilla pihoilla, ei ne aikataulutkaan aina mene niin yksiin että voi yhdessä lähteä. Yksinäiselle ihmiselle voi olla hyväkin juttu lähteä päivittäin puistoilemaan, näkee ihmisiä ja koira muita koiria. Tapaamistani vieraista puistokoirista on kyllä 97% ollut ihan fiksuja, että enpä nyt näe koirapuistoja vaarallisina paikkoina.

        Ai, me kavereitten kanssa aina soitellaan, ja sovitaan tapaamisia koirapuistolla.Lenkkeillään yhdessä myös paljon koirien kanssa ihan jatkuvasti.
        Kukin tyylillään.Ei kerrostalon "omalla pihalla" saa pitää koiria irti, keksustassa kun asutaan, koirapuisto on ainut turvallinen ja luvallinen paikka siihen.

    • luomuhurtta

      Uros ja narttu, ja sitten seuraan tulee toinen UROS. Tulos normaalien koirien kohdalta ennustettava, eli ensin nartun kanssa ollut käy omimaan naarasta, olipa juoksuaika tai ei! ja haluaa poistaa kilpailija, ja koska tulija on reilusti pienempi, poisto käy helposti, niskasta kiinni ja nurin, ei tarvitse edes tapella!

    • asdfsaf

      No mitä tuosta nyt huolestumaan.

      Ehkä husky halusi vain hieman maistaa mäyräkoiraa. Mistä se muuten tietää, miltä mäyräkoira maistuu, jos ei koskaan maista? Tai ehkä mäyräkoira provosoi huskya jotenkin, katsoi pahasti tai jotain.

      Ja ei se välttämättä mikään homo ole, vaikka nylkyttää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 193
      2599
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      207
      2353
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2272
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      179
      1771
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1288
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1233
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1215
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe