Koska Jenkit lopettavat taistelun pahuutta vastaan?

Totuus123

USA on ollut taistelussa pahuutta vastaan jo toistakymmentä vuotta. Tuloksena lisää pahuutta.

Vai tarvitsevatko aseteollisuuden osakkeen omistajat jatkossakin osinkonsa ja sotakomentajat määrärahalisäyksensä?

Miten on alkaako nyt toinen 20 vuotinen sota pahuutta vastaan?

40

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyseessä on

      Ns. "Pitkä sota".

      " Käynnissä on Pitkä Sota

      Yhdysvaltain päivitetty
      näkemys maailmasta

      Terrorismin vastaista sotaa seuraa Pitkä Sota, jolle ei ole loppua näkyvissä. Yhdysvaltain uudessa strategiassa taistellaan ääri-islamia vastaan kaikkialla maailmassa. Rahaa puolustusmenoihin pannaan rutkasti lisää ja sillä koulutetaan erikoisjoukkoja sekä hankitaan uutta kalustoa. Painopisteenä ovat miehittämättömät lentokoneet, joilla voidaan suorittaa sekä tiedustelua että salamurhia.

      Syyskuussa 2001 käynnistynyt terrorismin vastainen sota on muuttunut pysyväksi olotilaksi. Taistelu ääri-islamia vastaan leviää yhä uusiin maihin ja kestää vuosikymmeniä tästä eteenpäin. 15 vuotta sitten päättynyttä Kylmää sotaa seuraa nyt Pitkä sota...

      Kylmä sota kesti vuodesta 1946 vuoteen 1991. Pitkä sota saattaa kestää yhtä kauan. Raportin mukaan siihen kytketään aiempaa voimakkaammin mukaan myös Yhdysvaltain liittolaiset, etenkin Britannia, mutta myös Nato. Talkoisiin hälytetään myös ystävällismieliset hallitukset, joiden on parannettava valmiuksiaan kohdata uudet riskit." loput linkissä, mm.

      "Halukkaille tulee
      lisää koalitioita"

      "Koko maailma
      taistelukentäksi"

      http://hirvasnoro.blogspot.fi/2006/02/kynniss-on-pitk-sota.html

    • max.sydow

      Kunnes joku kaunis päivä mustapartaiset jihadistit tekevät amerikkaan sellaisen paukun että oksat pois!Tätähän he tilaavat tuolla sairaalla röyhkeydellä.No,sitä saa mitä tilaa!

      • Totuus123

        Se nyt ei ole ihme jos tekevät kun Irakiin jäi miljoonia orpo lapsia Jenkkien aikaisemmista pahuuden vastaisista sodista lähi idässä. Orvot alkavat tulla pikkuhiljaa aikuisiksi.

    • la lahtari

      Aika koomista kun yksi ihminen multinikkeilee ja vastailee itselleen.

      Koomikko.

      • No hemmetti

        Lakkaa sitten trollaamasta, tuo USA:n armeijan juttu on ollut niiden omailla sivuilla näkyvissä jo vuosia, eli kyseessä on ns. pitkä sota. Sotafanaatikoille ja sotateollisuudelle juttu tietysti on fantastista.

        "Pentagonin raportti on huolissaan myös sivilisaatioiden välisestä sodasta, joka saattaa johtaa ihmisoikeuksien polkemiseen. Yhdysvaltain vastaus tähän on tietysti se, että Yhdysvallat itse käyttää valtaa myös muissa maissa siihen tapaan kuin Irakissa on jo tehty. Yhdysvaltain on myös jatkossa oltava läsnä sellaisilla alueilla maailmassa, missä se ei ole ollut tapana.

        Strategian mukaan Yhdysvalloilla on johtava rooli järjestettäessä koko maailman turvallisuutta. Kaikki maailman maat pyritään integroimaan tähän Yhdysvaltain johtamaan rakennelmaan. Ja millään ulkomaisella voimalla ei ole asiaa sanella sitä, mitä kuuluu alueelliseen tai maailmanlaajuiseen turvallisuuspolitiikkaan. Myöskään kilpailevia sotilaallisia voimia Yhdysvallat ei tule hyväksymään."

        Samat kohdat löytyvät myös PNAC-suunnitelmasta. Ennen tiedettiin, nykyisin ollaan paljon tietämättömämpiä.

        Ja todellakin vastasin vain aloittajalle aiemmin, juttu kun on sen verran ollut tiedossa.

      • la lahtari
        No hemmetti kirjoitti:

        Koeta nyt sitten pelastaa kasvojasi.

        Hölmömpikin näkee yhdensuun tekstit.

        Huvittavaa kun kavereita ja peesaajia ei ole niin nimimerkkejä pitää sitten tuottaa hämyksi niinkuin et olisi yksi mielipiteinesi.

        Jakomielitautiko?

      • Sitten..
        la lahtari kirjoitti:

        Koeta nyt sitten pelastaa kasvojasi.

        Hölmömpikin näkee yhdensuun tekstit.

        Huvittavaa kun kavereita ja peesaajia ei ole niin nimimerkkejä pitää sitten tuottaa hämyksi niinkuin et olisi yksi mielipiteinesi.

        Jakomielitautiko?

        Olet vielä hölmömpi ja näet jopa harhoja, otan osaa, opettele lukemaan ja hommaa hieman yleissivistystä.

      • On on
        No hemmetti kirjoitti:

        Lakkaa sitten trollaamasta, tuo USA:n armeijan juttu on ollut niiden omailla sivuilla näkyvissä jo vuosia, eli kyseessä on ns. pitkä sota. Sotafanaatikoille ja sotateollisuudelle juttu tietysti on fantastista.

        "Pentagonin raportti on huolissaan myös sivilisaatioiden välisestä sodasta, joka saattaa johtaa ihmisoikeuksien polkemiseen. Yhdysvaltain vastaus tähän on tietysti se, että Yhdysvallat itse käyttää valtaa myös muissa maissa siihen tapaan kuin Irakissa on jo tehty. Yhdysvaltain on myös jatkossa oltava läsnä sellaisilla alueilla maailmassa, missä se ei ole ollut tapana.

        Strategian mukaan Yhdysvalloilla on johtava rooli järjestettäessä koko maailman turvallisuutta. Kaikki maailman maat pyritään integroimaan tähän Yhdysvaltain johtamaan rakennelmaan. Ja millään ulkomaisella voimalla ei ole asiaa sanella sitä, mitä kuuluu alueelliseen tai maailmanlaajuiseen turvallisuuspolitiikkaan. Myöskään kilpailevia sotilaallisia voimia Yhdysvallat ei tule hyväksymään."

        Samat kohdat löytyvät myös PNAC-suunnitelmasta. Ennen tiedettiin, nykyisin ollaan paljon tietämättömämpiä.

        Ja todellakin vastasin vain aloittajalle aiemmin, juttu kun on sen verran ollut tiedossa.

        Jopa suomenkielisessä versiossa.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Project_for_the_New_American_Century

      • Totuutta

        Eilen illalla klo 22 tuli Yle1 Ulkolinja: Sotaa roboteilla. jotain todella järkyttävää. Kannattaa katsoa Areenasta.Tämäkö USA yksi Stubbin Ihannoimista "länsimaisista demokratioista". Mutta eihän näistä asioista puhuta. Ja sitten asiasta toiseen. Kuten edellisessäkin CIA:n roolista. Mikä rooli on ollut CIA:lla Ukrainassa? Se tiedetään että siellä ovat olleet, mutta miksi ja mitä tehneet? Uskaltaako kukaan näitä kuvioita selvittää. Ei taida olla haluja.

      • Oikeastaan
        Totuutta kirjoitti:

        CIA:n rooli ei ole varmaankaan ollut kovin suuri tuolla? Siellä on ollut taustalla toisenlainen kuvio, NED-järjestö (National Endowment for Democracy. ) yms. NED-järjestöllä oli Ukrainassa 60 eri operaatiota ennen kähinöiden alkua. NED on ollut myös mukana esim kaikissa arabikevään maissa joissa syntyi kapinat. NED on jo Reaganin aikainen maailman suurimmaksi propagandapajaksi sanottu järjestö, sen kustantavat amerikkalaiset veronmaksajat.

        Järestöstä jo vuosien takaa:

        "Allen Weinstein, the NED's theoretical planner, noted in a 1991 Washington Post interview, "A lot of what we do today was done covertly 25 years ago by the CIA."

        http://www.iefd.org/articles/dont_be_fooled.php

      • 8988

    • renkku baari

      la lahtari ja sappipapp ovat molemmat mustan molon imuttajia,siionistikätyreitä,jotka eivät tajua tämän päivän elämästä hevon ittua!!

    • valvokaa!

      Tuo itseään konservatiiviseksi kutsuva ajatushautomo onkin ilmeisesti tietämättään hautonut kokoajan marxilaisia munia(ajatuksia). Näinollen valloilleen päästetyt ajatukset eivät kaikilta osiltaan olekaan aitoja, vaan väärennettyjä. Esille siis kuoriutuu jotain sellaista, joka saa monet totuuden etsijätkin harhautumaan polultaan.

      • Tosi joo

        Oikein marxisteja nää ;-)

        "PNAC:n jäseninä ovat vaikuttaneet esimerkiksi George W. Bushin veli ja Floridan kuvernööri Jeb Bush, varapresidentti Dick Cheney, entinen puolustusministeri Donald Rumsfeld, USA:n YK-suurlähettiläs John Bolton sekä Maailmanpankin pääjohtaja Paul Wolfowitz. "

    • Aseellinen taistelu lienee 90% sotateollisuuden aikaansaannosta.

      Jotain muuta(kin) pitäisi tehdä.

    • fueller

      Etyjin 500 tarkkailijaa sanoo ettei heillä ole näyttöä venäjän asevoimista Ukrainassa.Kerry ja muut fasistit Euroopassa sanoo että venäjän joukkojen on vetäydyttävä Ukrainasta?Putin sanoo myös ettei hänen valtuuttamia sotilaita ole Ukrainassa.Ketä uskoa?en mielellään Kerryä uskoisi,on niin rikollisen näköinen jätkä!

      • uskoo ken tahtoo

        Putin on rehellinen mies.
        Ei koskaan ole valehdellut.
        - eräs vihreä mies Krimiltä kerto

    • haloo, hei ....

      Viieläkö joku uskoo, ettei venäläiset ole itä-Ukrainassa.

      Hyvänen aika sentään !
      Joko uskot, että ne on Krimillä.

      • el lahtari

        Ei Venäläiset ole Krimillä eikä Ukrainassa mutta heidän sotilaitaan kuolee päivittäin komennuksella lähellä Ukrainaa, kuin kärpäsiä kertovat sotilaiden äidit.

        Kuulemma tekevät itsemurhia, harhalaukauksia, vahingonlaukauksia kohtalokkain seurauksin , liukastuvat banaaniin, juovat itsensä hengiltä, alempiarvoiset mukiloidaan kuolleiksi, tapaturmia, lyijymyrkytyksiä, imeytyvät lihamyllyyn jne. Hassua porukkaa.

    • turhaa odotusta

      Jenkit lopettaa sodankäynnin vasta silloin kun koko maailma on alistettu heidän komentoonsa.
      Eli sotien loppumista on turha odotella.

    • siionistit

      Tuo röyhkeys joka heillä on ollut,on saavuttamassa lopulliset mittasuhteet.He asettelee rikostovereiden kanssa pakotteita,hyökkäilee itsenäisiin maihin,rapauttaa eri maiden poliittisia järjestelmiä kuten esimerkiksi Venetzuelassa.Se reitti tulee kyllä aikanaan tiensä päähän.Se ryhmä joka tuon rikollisuuden pysäyttää,alkaa jo maailmassa olla riittävästi.Miehiä.aseitä ja keinoja kyllä piisaa.Toivon menestystä tuolle projektille että maailmasta saadaan rauhallisempi paikka asua!

      • näin se vain on

        Jenkkiläisessä maailmankatsomuksessa kaikki maat jotka eivät myy luonnonvarojaan pilkkahinnalla veroparatiisi jenkki suuryrityksille tai näiden firmojen omistamille tytäryhtiöille ovat terroristeja.

        Jenkit tukevat milloin demokratioita milloin diktaattoreita kuten Saudi Arabiassa kunhan öljyt ja uraanit saadaan jenkkien hallintaan kaikkialla maapallolla. Jenkit yrittävät aseellisella toiminnalla istuttaa hauraita demokratioita, jotka ovat riippuvaisia jatkuvasta aseellisesta tuesta. Jos joku demokratia kasvaa niin vahvaksi, että pärjää ilman jenkkien tukea sellaiset maat romahdutetaan armotta.

        Jenkkien tarkoitus on saattaa kaikki maapallon luonnonvarat hyödyttämään jenkkiläisen eliitin pöyhkeää elämäntyyliä.

      • Pitkä sota
        näin se vain on kirjoitti:

        "Kuten Yhdysvaltojen puolustusministeri Chuck Hagel äskettäin totesi, tarkoittaa N-liiton hajoamisen, jälkeinen, Yhdysvaltojen johtama Uusi maailmanjärjestys sitä, että Yhdysvaltojen on valmistauduttava käymään jatkuvaa sotaa, puolustautuakseen siihen kohdistuneilta uhilta.

        Tällä tiellä ollaan, eikä se ole ollut vaikea huomata.

        Kun Washingtonissa, Brysselissä ja muissa kapitalismin linnakkeissa hehkutettiin kapitalismin voittoa reaalisosialismista ja kapitalistisen järjestelmän ikuisuutta, tulee se siis tarkoittamaan jatkuvia sotia, eikä sitä "rauhaa", jonka sanottiin koittavan, kun Kylmä Sota päättyi."

        http://harritkiiskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179473-pentagon-kehittelee-unetonta-sotilasta-tyontekijaa-ja-kuluttajaa

      • sappiass
        Pitkä sota kirjoitti:

        Kylmän sodan jälkeen maailmassa on ollut paljon vähemmän sotia ja nälänhätiä kuin kylmän sodan aikana. Maailma voi aina sitä paremmin mitä heikompi Ryssälä on.

      • pitkää.sotaa
        sappiass kirjoitti:

        Kylmän sodan jälkeen maailmassa on ollut paljon vähemmän sotia ja nälänhätiä kuin kylmän sodan aikana. Maailma voi aina sitä paremmin mitä heikompi Ryssälä on.

        Nykyisin enemmänkin sisällissotia, ns. proxy sotia ja taloussotia., mutta lyhyttä listaa:

        " Yhdysvaltojen, toisen maailmansodan jälkeen tekemät sotilaalliset iskut ympäri maapallon, näkyvät alla olevassa luettelossa. Nämä iskut on aina tehty Yhdysvaltojen omien taloudellisten etujen ajamiseksi.

        Kiina 1945-1951, Ranska 1947, Marshall- saaret 1946- 1958, Italia 1947-1970-luku, Kreikka 1947-1949, Filippiinit 1945-1953, Korea 1945-1953, Albania 1949-1953,Itä-Eurooppa 1948-1956, Saksa 1950- luku, Iran 1953,Guatemala 1953-1990-luku, Costa Rica 1950- luvun puoliväli- 1970-1971, Lähi-Itä 1956-1958, Indonesia 1957-1958, Haiti 1959. Länsi-Eurooppa 1950- ja 1960- luku, Brittiläinen Guyana 1953-1964, Irak 1958-1963, N-liitto 1940-1960- luku, Vietnam 1945-1973, Kambodza 1955-1973, Laos 1957-1973, Thaimaa 1965-1973, Ecuador 1960-1963,Kongo/Zaire 1960-1965 ja 1977-1978, Ranska/Algeria 1960-luku, Brasilia 1961-1964, Peru 1965, Dominikaaninen tasavalta 1963-1965, Kuuba vuodesta 1959 tähän aikaan saakka, Indonesia 1965, Ghana 1966,Uruguay 1969-1972, Chile 1964-1973, Kreikka 1967-1974, Etelä-Afrikka 1960-luku- 1980- luku, Bolivia 1964-1975, Australia 1972-1975, Irak 1972-1975, Portugali 1974-1976, Itä-Timor 1975-1999, Angola 1975-1980-luku, Jamaika 1976, Honduras 1980-luku, Nicaragua 1978-1990, Filippiinit 1970-luku- 1990- luku, Seychellit 1979-1981, Etelä-Jemen 1979-1984, Etelä-Korea 1980, Tsad 1980-1982, Grenada 1979-1983, Surinam 1982-1984, Libya 1981-1989, Fidzi 1987, Panama 1989, Afganistan 1979-1992, El Salvador 1980-1992, Haiti 1987-1994, Bulgaria 1990-1991, Albania 1991-1992, Somalia 1993, Irak 1990-luku, Peru 1990-luku, Meksiko 1990- luku, Kolumbia 1990-luku, Jugoslavia 1995-1999,...Kun tähän yllä olevaan luetteloon lisätään 1950- luvulta lähtien toteutetut kymmenet interventiot erilaisia yhteiskunnallisia kapinaliikkeitä ja hallituksia kohtaan, eri puolilla maailmaa, sekä 9/11 tapahtumien jälkeen paremmin kaikkien muistissa olevat mm. Afganistan, Irak, Syyria, Ukraina..."

        http://harritkiiskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/186123-alyllisen-eparehellisyyden-ja-moraalisen-rappion-uskomusjarjestelma

    • tällaista

      Ei ala mitään sotaa. Kohta puoliin alkaa uusi maailman järjestys. Sen ovat kaikki suurvallat sopineet. Myös venäjän etu on siinä otettu huomioon. Nuo Isis ja muut hörhöt kuvittelevat että aseilla voitaisiin tuhota dinosaurukset. Ei onnistu. Pikkuhiljaa Isiskin katoaa olemasta. Sen sijaan on alkamassa ennen näkemättömän pitkä rauhan aika koko ihmiskunnalle. Joten mihinkään pessimismiin ei ole syytä. Näin se vaan menee.

      • ..............

        "Sen sijaan on alkamassa ennen näkemättömän pitkä rauhan aika koko ihmiskunnalle."

        Vain mielikuvituksissasi.

    • jatku

      Katso elokuva Uncovered: The War On Iraq .
      Jos George W. Bush ja hänen lähipiirinsä olisi sodan alla puhunut totta, Irakista olisi löytynyt massiivisia määriä kemiallisia ja biologisia aseita, ydinaseohjelma ja al-Qaidan terroristeja. Mutta sodasta päätettiin ensin ja sitten sille piti vain keksiä perustelut.
      Varapresidentti Dick Cheney 17.3. 2002: Me tiedämme, että heillä on biologisia ja kemiallisia aseita.
      Puolustusministeri Donald Rumsfeld 14.11. 2002: Viikon tai kuukauden kuluessa Saddam Hussein voi antaa terroristeille joukkotuhoaseita. He voivat hyökätä Yhdysvaltoihin ja tappaa 30 000-100 000 ihmistä.
      Presidentti George W. Bush 28.1. 2003: Tiedusteluvirastomme arvioivat, että Saddam Husseinilla on kyky tuottaa 500 tonnia sariinia sekä sinappi- ja VX-hermokaasua.
      Mutta Irakista ei ole löytynyt joukkotuhoaseita. Ei kemiallisia aseita, ei biologisia aseita eikä ydinaseohjelmaa.
      Toinen pääperuste aloitetulle sodalle olivat Irakin yhteydet terroristijärjestöihin, varsinkin al-Qaidaan. Donald Rumsfeld sanoi, että "al-Qaida on Irakissa." Turvallisuusneuvonantaja, ulkoministeri Condoleezza Rice kuvaili Saddam Husseinin "riehuvan" terroristien kanssa.

      • appisas

        Senhän tiesi jokainen, ettei sieltä mitään joukkotuhoaseita tai terroristeja löydy, mutta en minä silti Saddamin perään jäänyt itkemään. Eivätkä jääneet irakilaisetkaan.

      • kas.kas

        Eihän kyse ollut Saddamista, sehän oli aiemmin Yhdysvaltojen hyvä kaveri, asia oli vallan toinen:

        "Suunnitelma osoittaa että nykyinen Bush nuoremman hallinto oli päättänyt jo ennen tämän virkaan astumista ottaa Persianlahden suoraan sotilaalliseen kontrolliinsa - riippumatta siitä olisiko Irakin johdossa Saddam Hussein vai joku muu... tarve merkittävään Yhdysvaltain joukkojen läsnäoloon Persianlahdella ylittää kysymyksen Saddam Husseinin hallituksesta”. Asiakirjassa todetaan että “vaikka Saddam poistuisikin näyttämöltä” tukikohdat Saudi-Arabiassa ja Kuwaitissa jäisivät pysyviksi paikallisesta vastustuksesta huolimatta, koska “Iran saattaa hyvinkin osoittautua yhtä suureksi uhaksi USA:n eduille kuin Irak on ollut”

        http://www.anarkismi.net/kapis/33yhdysvallat.htm

    • sappiass

      Jenkithän ovat vähentäneet pahuutta maailmasta oikein urakalla, mm. seuraavat:

      -Ryssälä eli Neuvostoliitto raunioina.
      -Ryssälä 2 eli Putlerlandia romahtaa parin vuoden kuluessa.
      -Saddamilta pää irti.
      -Osama meren pohjassa.
      -Libyasta, Egyptistä ja Tunisiasta diktaattorit syrjäytetty.

      On tietenkin tullut uuttakin pahaa tilalle, mutta maailma ilman neukkuja ja kohta ilman ryssiä on huomattavasti aiempaa parempi.

    • Saarnaaja

      Usa on itse pahuus, sitä johtaa todellinen maailman valtias. Silloin usan teotkin ovat maailman valtiaan tekoja. Ilman usata maailmassa ei olisi pahuutta. Tosi on että usa levittää terrorismia. Katsokaa itse Raamatusta kuka on maailman valtias, kenelle on annettu maailman herruus.
      Usalla on kiire toteuttaa tehtäväänsä silläsen aika käy vähiin. Usa kokoaa joukkoja Luojaa vastaan Viimeiseen sotaan, jonka usa joukkoineen ja johtajineen tulee häviämään, Harmagedoniin. Usa on raivoissaan koska se tietää että aika käy vähiin.
      Nyt on aika valita puolensa, joko tulinenjärvi usan joukkojen kanssa tai rauha Jumalan joukoissa ja ikuinen elämä.
      Kumpaan Sinä haluat?

      • appisas

        Vai on Putler jo Jumala.

      • saaarnaaaja
        appisas kirjoitti:

        Vai on Putler jo Jumala.

        Joko sappitatti ei osaa lukea tai ei ymmärrä lukemaansa mutta tulos on sama. Jospa häipyisit siperiaasi haisemasta.

    • Venäjä sotii hyvyyttä vastaan (pahisten puolella) ja USA sotii pahuutta vastaan (kenen puolella sattuu, päivästä riippuen).

      Totuus ei tietenkään ihan noin mustavalkoinen.
      Mutta se on satavarma että venäjä ei tee töitä demokratian tai ihmisoikeuksian puolesta vaan niitä vastaan.

      • munakas

        USA vie hyvyyttä ja demokratiaa kaikkialle,viimeisimpänä ukrainaan aseiden muodossa.Obama myönsi jenkkien peukaloineen uutta hallintoa joten ei ihme että Putin korostaa moninapaista maailmaa mutta tämähän ei jenkeille käy.Setelikoneet työntää pian arvottamaksi käyviä dollaria aamusta iltaan ja mitäs se USAN velkakello näyttikään.....?

      • sappiass
        munakas kirjoitti:

        http://www.xe.com/currencycharts/?from=USD&to=RUB&view=1Y

      • niitä.vastaan

        Se mitä USA maailmalle levittää jopa väkisin on uusliberalismi, se tuhoaa demokratiaa erittäin tehokkaasti.

        "Kaikki ylistävät demokratiaa ja ne, jotka käytännössä vastustavat sitä, ylistävät sitä kaikkein äänekkäimmin.

        Kirjoittajat käyttävätkin kehitystä kuvaamaan amerikkalaisen sotilastermin muunnosta "alhaisen intensiteetin demokratia". He muistuttavat, että Washington on aina hahmottanut demokratian osaksi "alhaisen intensiteetin konfliktia", jolla tarkoitettiin vastarinnan tukahduttamista turvautumatta täysimittaiseen sodankäyntiin.

        "Alhaisen intensiteetin demokratian paradoksi on, että siviiliasuun sonnustautunut konservatiivinen hallitus voi entistä vapaammin harjoittaa tuskallista ja jopa repressiivistä sosiaali- ja talouspolitiikkaa. Kansalaisvastarinta on heikompaa kuin avoimesti autoritaarisen hallituksen ollessa vallassa."

        http://www.lausti.com/articles/books/gills.html

    • isisisis
      • usewbones

        Onneksi lakupetteri maa häviää aikanaan niin sen roskan tulviminen mitä sieltä jatkuvasti tulee,niin loppuu.Ei kukaan jää ikävöimään sitä sontamaata!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14851
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    8. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe