Piirainen vaatii

Yöjunallako kuljet

Näkee että vaalit tulossa, Piirainen esikuntineen mediassa kommentoimassa ja "vaatimassa" sitä , tätä, ja tuota. Mitään ei ole saanut aikaan, ei kyllä muutkaan kansanedustajammekaan. Muutenkin kansanedustajien määrä puolitettava kun EU:ssa kaikki päätetään.

11

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • väpätin

      piiraisella väpättää viikset tuulessa

    • Tukijoukot

      Seniiliä setää ei kiinnosta muut kuin suklaajunat.

      • uusia tuulija

        Kainuulaisista kansanedustajista putoaa neljä saamatonta takapuolen nuolijaa pois

    • pööräin kekkunen

      toivottomast tipahtaa

      • Pepsodentti hymy

        Piirainen ei ole muuta tehnyt kuin hymyillyt kansanedustaja aikanaan. No, eipä ole vahinkojahan saanut aikaan. Oli maahanmuuttoystävällistä puheistaan ylpeä. Tiesi jo 10 v sitten että Suomi tarvitsee lisää innokkaita työntekijöitä. Nythän noita yleiskuluja elätetään veromarkoin. Viime vuonna Somaliaan on siirretty meidän rahoja 600000 euroa. Tulee mielee, että jos Suomeen otetaan elättejä, syötetään sissimunilla ja asutetaan teltoissa. Rahaa ei ollenkaan.

      • II kuppi aamukahvia
        Pepsodentti hymy kirjoitti:

        Piirainen ei ole muuta tehnyt kuin hymyillyt kansanedustaja aikanaan. No, eipä ole vahinkojahan saanut aikaan. Oli maahanmuuttoystävällistä puheistaan ylpeä. Tiesi jo 10 v sitten että Suomi tarvitsee lisää innokkaita työntekijöitä. Nythän noita yleiskuluja elätetään veromarkoin. Viime vuonna Somaliaan on siirretty meidän rahoja 600000 euroa. Tulee mielee, että jos Suomeen otetaan elättejä, syötetään sissimunilla ja asutetaan teltoissa. Rahaa ei ollenkaan.

        600 000 € veronmaksajien rahaa menee joka kuukausi Katolisen Soinin ja kahden muun tyypin säätiölle, että sikäli.

        Itse rankkaan kyllä Piiraisen paljon paremmaksi kansanedustajaksi kuin vaikkapa Perussuomalaisten "Naimaton nainen on huora" Kettusen, joka kunnostautunut lähinnä hupi-lakialotteiden kyhäilemisessä, ja tekemällä kännäysreissuja(!?) veronmaksajien piikkiin toisen "20 vuotta Helluntalais uskossa ja raittiiina" puoluetoverinsa kanssa. Ja mikä lopputulos? Kikkelikuvat, ja porukan kolmaspyörä ja harras uskovainen Niikko selittämässä että kikkelikuvat otettiin kun sahuri oli sammunut. Että semmmoista.

        PS. Kettusen kuulu lakialoitteen allekirjoitti useampi Persuedustaja. Suurin osa veti kuitenkin nimensä pois nukuttuaan päänsä selväksi. Kajaanin Persut eivät ole vieläkään tuoneet julki kantaansa Kettusen lakialoitteeseen- edes siihen korjattuun ja täsmennettyyn versioon, vaikka sitä on heiltä useasti tällä palstalla kysytty.

        Noin muuten J, oli niin sekavaa tuo sinun tilityksesi että kannattaisi huolehtia vähän paremmin sen diabeteksesi hoidosta. Ja aika helvetin kallis yhteiskunnan elätti olet itsekin.

      • tasa-arvoako?
        II kuppi aamukahvia kirjoitti:

        Kajaanin kansanedustajat Kettunen, Piirainen ja Suutari, yhtä vätyksiä kaikki, ei mitään aikaan saaneita. No, kavereita kestitetty ja käytetty pääkallopaikalla, nyt ollaan joka paikassa kirjoittelemassa ja itseään kehumassa. Kun putoavat eduskunnasta saavat sopeutumis rahaa, on tämä yhteiskunta.

      • Uskossa vahva
        tasa-arvoako? kirjoitti:

        Kajaanin kansanedustajat Kettunen, Piirainen ja Suutari, yhtä vätyksiä kaikki, ei mitään aikaan saaneita. No, kavereita kestitetty ja käytetty pääkallopaikalla, nyt ollaan joka paikassa kirjoittelemassa ja itseään kehumassa. Kun putoavat eduskunnasta saavat sopeutumis rahaa, on tämä yhteiskunta.

        Ei kukaan heistä putoa eduskunnasta sata varmaan, tuulipuku äänestäjät ovat suomessa ehtymätön luonnonvara ja heihin voi aina luottaa.

    • edustajat

      Kettunen sentään tietää asioista jotain ja osaa tehdäkin.

      Nämä kaksi muuta täysin turhia vänkylöitä.

      • Hoo moelanen

        Aivan, Pena saa sentään suun auki siellä eduskunnassa ja puhetta tulee. Nämä kaksi muuta istuvat viisaan näköisinä tuoleissaan, ihmettelevät maailman menoa, siihen se sitten jääkin.

    • epä-tietoinen?

      Miksi suutarin korvat heiluu?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe