autokamerat

0lli

netissä oli kysely onko autokamera mielestäsi tarpeellinen,suurin osa vastasi,että ei.Pelkäävätköhän he ,että heidän kamikatze ohitukset ja muut törmäilyt tulisivat kaikkien katseltavaksi,vai mistä on kysymys?

27

290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oma lehmä ojassa

      Vertaavat varmaan venäjään, jossa kameraa todella tarvitaan ettei joudu syyttömänä onnettomuuden maksumieheksi. Se on siis tarkoitettu kameran käyttäjän oikeusturvan parantemiseksi. Suomessa riski joutua vakuutushuijauksen kohteeksi on onneksi paljon pienempi. Maailma on kuitenkin menossa siihen suuntaan, että paljon ajavien ehkä kannattaisi harkita kameraa Suomessakin. Liikennemäärät kasvavat, samoin röyhkeys ja välinpitämättömyys.

      Siinäkin voi tietysti olla perää, että kameran kanssa pitää muistaa itsekin ajaa sääntöjen mukaan. Vdeon todistusvoima toimii myös kuvaajaa itseään vastaan jos sen laittaa nettiin.

      Toisaalta tällaisen kameran voisi jopa määrätä pakolliseksi samalla tavalla kuin gps-valvonnan. Kaikkiin autoihin kamerat, gps valvomaan sekä ylinopeutta että tiemaksuja ja kaikki tieto poliisin käyttöön. Sen jälkeen olisi kiva ajaa letkassa, jossa kukaan ei kaahaa eikä ohittele ;)

      • Nettiin laittamisen kanssa kannattaa kyllä olla vähän varovainen. Voi syyllistyä rikokseen, jos rekkari erottuu / kuski näkyy...

        Itsellänikin on nykyään kännykkä nauhoittamassa aina. Vielä en ole mitään julkaissut, vaikka muutama otos onkin aika herkullinen ollut. Ei niitä muille ole tarkoitettu, vaan omaksi turvaksi jos joku alkaa soheltamaan ja aiheuttaa ylimääräistä kolinaa.

      • heini 76
        The_Rat kirjoitti:

        Nettiin laittamisen kanssa kannattaa kyllä olla vähän varovainen. Voi syyllistyä rikokseen, jos rekkari erottuu / kuski näkyy...

        On tullut seurattua The_Rat nimimerkillä esiintyvää kaveria pidemmän aika kumma höpöttelijä, joka palstolla käy viisastelemassa.

      • Taisto09
        heini 76 kirjoitti:

        On tullut seurattua The_Rat nimimerkillä esiintyvää kaveria pidemmän aika kumma höpöttelijä, joka palstolla käy viisastelemassa.

        Olen pistänyt merkille saman asian.

      • oikoikioik
        The_Rat kirjoitti:

        Nettiin laittamisen kanssa kannattaa kyllä olla vähän varovainen. Voi syyllistyä rikokseen, jos rekkari erottuu / kuski näkyy...

        Itsellänikin on nykyään kännykkä nauhoittamassa aina. Vielä en ole mitään julkaissut, vaikka muutama otos onkin aika herkullinen ollut. Ei niitä muille ole tarkoitettu, vaan omaksi turvaksi jos joku alkaa soheltamaan ja aiheuttaa ylimääräistä kolinaa.

        ei kameran kuvilla suomessa ole mitään arvoa oikeudessa

      • jjll
        oikoikioik kirjoitti:

        ei kameran kuvilla suomessa ole mitään arvoa oikeudessa

        onhan noista jo tuomioita jaettu videon perusteella .

      • akj1
        The_Rat kirjoitti:

        Nettiin laittamisen kanssa kannattaa kyllä olla vähän varovainen. Voi syyllistyä rikokseen, jos rekkari erottuu / kuski näkyy...

        Itsellänikin on nykyään kännykkä nauhoittamassa aina. Vielä en ole mitään julkaissut, vaikka muutama otos onkin aika herkullinen ollut. Ei niitä muille ole tarkoitettu, vaan omaksi turvaksi jos joku alkaa soheltamaan ja aiheuttaa ylimääräistä kolinaa.

        "Nettiin laittamisen kanssa kannattaa kyllä olla vähän varovainen. Voi syyllistyä rikokseen, jos rekkari erottuu / kuski näkyy..." Voisitko hieman selventää mihin rikokseen voi syyllistyä jos rekkari näkyy?

      • akj1 kirjoitti:

        Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen tai jopa kunnianloukkaus olisivat mahdollisai rikosnimikkeitä. Riippuen siitä mitä videolla näkyy.

      • akj1
        The_Rat kirjoitti:

        Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen tai jopa kunnianloukkaus olisivat mahdollisai rikosnimikkeitä. Riippuen siitä mitä videolla näkyy.

        Jep

        ,"Joka oikeudettomasti esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

        Rekisterinumeron näkyminen liikennevideoilla ei mitenkään täytä tämän lakitekstin määritelmää.

        > Rekisterinumeron näkyminen liikennevideoilla ei mitenkään täytä

        Ei täyttäisi, ellei rekisterinumerolla olisi mahdollista selvittää omistajaa tai haltijaa. Valitettavasti se onnistuu, ellei satu olemaan turvakieltoa (ja siitä huolimattakin, jos osaa temput).

        Parikin kertaa on ollut lehdissä linkkejä videoihin, joista on saatu törppäilijän rekisterinumero selville. Siitä on selvitetty omistaja/haltija ja julkinen vainoaminen on käynnistynyt.

      • LukiL
        The_Rat kirjoitti:

        Nettiin laittamisen kanssa kannattaa kyllä olla vähän varovainen. Voi syyllistyä rikokseen, jos rekkari erottuu / kuski näkyy...

        Itsellänikin on nykyään kännykkä nauhoittamassa aina. Vielä en ole mitään julkaissut, vaikka muutama otos onkin aika herkullinen ollut. Ei niitä muille ole tarkoitettu, vaan omaksi turvaksi jos joku alkaa soheltamaan ja aiheuttaa ylimääräistä kolinaa.

        Heh, jokaisessa julkisessa paikassa saa kuvata ei mitään rikosta.

        Joka kaupassakin voi kuvata, mutta paikan omistaja voi vaatia että poistat kuvat ja et tule enää kauppaan, mutta kiellettyä tai laitonta se ei ole missään missä on vapaa pääsy kaikilla.

      • LukiL kirjoitti:

        Noh, melkein jokaisessa paikassa... Eiköhän Suomestakin löydy paikkoja, joissa kuvaaminen on lain voimalla kielletty.

        En tosin väittänytkään, ettei kuvata saisi. En tiedä viittaako nimimerkki lukihäiriöön, mutta siltä vaikuttaisi.

    • En tiedä koska tulee tarpeelliseksi mutta sellanen on tossa ikkunalla ollut jo vuoden ja ei siitä mitään haittaakaan ole.

      • ikkuna kameralla

        Ja mitähän sinä ikkunalla olevalla kameralla kuvaat, roskakatosta vai naapurin ikkunanäkymiä, onkos se muuten luvallista.

      • Minä kuvaan kokoajan
        ikkuna kameralla kirjoitti:

        Ja mitähän sinä ikkunalla olevalla kameralla kuvaat, roskakatosta vai naapurin ikkunanäkymiä, onkos se muuten luvallista.

        Kaikkea mitä autoni keulan edessä näkyy ja se on laillista. Sinä paskahäntä voit pitää tunkkisi ja kuvata vaan sitä roskistasi!

      • asuntoon
        Minä kuvaan kokoajan kirjoitti:

        Kaikkea mitä autoni keulan edessä näkyy ja se on laillista. Sinä paskahäntä voit pitää tunkkisi ja kuvata vaan sitä roskistasi!

        et voi kuvata jos sun edessä ajaa asuntoauto
        asuntoon kuvaaminen on laissa kielletty.

      • jotta näin
        asuntoon kirjoitti:

        et voi kuvata jos sun edessä ajaa asuntoauto
        asuntoon kuvaaminen on laissa kielletty.

        Et taida sinäkään tietää mitään laista.Asuntoauto muuttuu vasta asunnoksi eli majoitteeksi kun se on pysäköity. Se on auto siinä missä muutkin liikenteessä sillä matkustajien siinäkin oltava aina turvavöissä ajon aikana ei saa keitellä sumppia tai nukkua kukaan ajon aikana.

      • akj1
        asuntoon kirjoitti:

        et voi kuvata jos sun edessä ajaa asuntoauto
        asuntoon kuvaaminen on laissa kielletty.

        Oho kyllä täällä on taas asiantuntevia henkilöitä jotka viisauksia lukee.Ilo ollut lukea monta vuotta jo näitä keskusteluita.

      • 46v-0-kolhuu-ite-tehty

        Joku kirjoitti että kamerasta ei ole mitenkään haittaa.

        Minulla ainakin on ollut haittaa, se pitäisi sijoittaa normaalissa henkilöautossa mahdollisimman ylös, muuten tulee liikaa konepeltiä ja heijastuksia yms., jne, sellaista paikkaa ei ole ollut. Se on aina kuskin näkökentässä, haittaamassa. Ainoa on varakuskin puolella, oikeassa yläkulmassa, mutta varakuskin on sitä aina katseltava , ei kivaa.

        Ratkaisin sen kun hankin vain kameraosia (e eteen, 2 taakse) ja niistä johdot vanhalle tietsikalle, joka on etuistujan jalkatilassa, mahtuu 80 gb massalevylle todella paljon, läppäri toimii aivan hyvin auton 12v virrallla, ei tarvi edes moottorin käydä, vaikka laturin jännite onkin 19 V.
        Tietsikka pitä käynnistää kun lähtee ajoon, ei muita toimenpiteitä ja se sammuu kun lähden autosta, kun läppärissä ei ole akkua.

      • mun_pitäis_tietää
        asuntoon kirjoitti:

        et voi kuvata jos sun edessä ajaa asuntoauto
        asuntoon kuvaaminen on laissa kielletty.

        missä laissa,

    • suosittelen dvr:rää

      Minulla on ollut autokamera (car dvr) jo vuosia molemmissa käyttämissäni autoissa. Kamerat ovat myös kehittyneet muutaman vuoden sisällä merkittävästi.

      Uusin kamerani tallentaa gps-yhteyden avulla sijaintitiedot eli paikkakoordinaatit, ajonopeuden ja kellonajan videokuvaan. Se käynnistyy ja sammuu automaattisesti. Siinä on liiketunnistin jos sitä haluaa käyttää esim. auton sisätilan valvontaan. Kuvanlaatukin on erinomainen jopa pilkkopimeällä!

      Jos sattuisi kolari, siitä voisi todentaa vastapuolen syyllisyyden helposti. Mikäli itse syyllistyisin johonkin liikennerikkomukseen, pitäisi kameran muistikortti tosin nielaista nopeasti (micro-SD) jotta sitä ei käytettäisi minua vastaan.

    • kommari jengi

      Vitun urpoilla kamerat koelaudalla, voi voi nyt joku huristaa tumpelosta ohi!

    • suomijuntit

      Onhan noita filmejä you tubes, suurin osa venäjän maalta, aika toheloo menoa näkyy olevan!

    • kasko korvaa

      Inva kuskeillla on kamerat koelaudalla, vittu mitä tumpeloita!

    • Dennis pizza

      Keskuskadulla on oikeen teho kamera valvonta, siellä liikku kuulemma poroja ja hirviä, konsta palsternakka on kyllä nero äijä!

    • Kiinostunut kin

      mistä saisi halvan Auto kameran että nauhoittaisi aina kun ajaa. ja sutkot hyvä "loop rec" ja liiketunnistin kytkentä. niin monta kertaa olisi tarvinnut vähän kuva materiaalia.

      minkä hintaisia nuo on suomessa? Ja mistä niitä saa?

    • Kate67

      Onhan se tuossa ikkunalla roikkunut jo vuosia mutta ei ole kun kerran tullut käyttöä.Audikuski kun vaihto vasemmalta kaistaa ja törmäsi vasempaan etukulmaani ja rupes väittään minua syylliseksi.Rupes siinä audikuskin huuli väpättään kun huomasi että haen kameran autosta ja tiesi että oli valehdellut poliiseille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      74
      2230
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1741
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      157
      1596
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1378
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1372
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      292
      1233
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1099
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1053
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1052
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      928
    Aihe