Mies risteilylle? Päästänkö (pettämään)?

vaiko en?

Mieheni ilmoitti, että olisi lähdössä kaveriporukalla laivareissulle kuukauden kuluttua. Olemme olleet yhdessä kolme vuotta ja mies jäi pari vuotta sitten kiinni ns. tekstiviestisuhteesta, jonka kiinnijäätyään lopetti. Oli samaan aikaan tämän tekstiviestisuhteen aikana vakuutellut ettei voisi koskaan pettää, että oli nuoruudessaan oppinut läksynsä pettämisestä.

Eräänä päivänä sitten löysin kaapista miehen toisen puhelimen, jonka laitoin päälle. Oli poistanut kyllä naisen viestit, mutta välitystietojen poistaminen oli unohtunut. Oli soitellut ja tekstaillut naisen kanssa aina poissaollessani, mm. työpäivien aikana. Otin yhteyttä kyseiseen naiseen, joka avoimesti kertoi totuuden. Mies ei uskaltanut raukkamaisuuttaan tunnustaa pettämistä ennen kuin todella jäi kiinni. Syyksi pettämiseen kertoi, että olin jättänyt hänet "ulkopuolelle" sekä muuta epäuskottavaa ***kaa, kuten että yritti suhteella pönkittää itsetuntoaan. Vain pieni matka oli enää siihen, että olisivat tavanneet naisen mukaan. Mieheni oli itse ehdottanut tapaamista. Monen mutkan kautta palasimme kuitenkin yhteen. Olen yrittänyt antaa anteeksi, vaikka todellisuudessa en koskaan ole sitä tehnyt.

Sanoin miehelleni etten kaiken tapahtuneen vuoksi hyväksy laivareissua. Baari-ilta yms kävisivät, mutta se, että otetaan hytit ja juodaan pää täyteen baarissa ilman että tullaan kotiin yöksi, ei käy. Mies aikoi ilmoittaa kaverilleen, etten päästä häntä eli minusta ollaan muokkaamassa taas kerran jotakin hirviötä... viimeksi pettämisellä kun oli kohtalokkaat seuraukset, raskaudenkeskeytys ym, joista en vielä tänäkään päivänä ole toipunut. Mielestäni tuollaiset yönyli laivareissut eivät vaan avioliittoon kuulu. Puhumattakaan kun on jo lapsia. Olen ollut nuoruudessani laivoilla ja tarkalleen tiedän mitä sieltä ollaan hakemassa.

Kysymykseni kuuluu: Olenko hirviö mikäli koen laivamatkan epäasialliseksi? Toivottaisitteko omille puolisoillenne hyvää matkaa ja olisitte tyytyväisiä jäädessänne lasten kanssa kotiin koko viikonlopuksi? Toivon asiallisia näkökulmia tähän. Myös miehiltä, jotka käyvät näillä laivareissuilla itse.

43

3841

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olet oikeassa

      Itse en hyväksy moisia kaveriporukan risteilyjä. Risteilyjen ideahan on juuri kännääminen ja yhden yön suhteet. Tätä vaan harva kehtaa myöntää. Siellähän sitä voi jopa vahingossa löytää itsensä vieraasta punkasta, kun kuningasalkoholi saa vallan. Ja ihan oikeesti risteilyille lähtee mies- ja naisporukoita, joiden tavoitteena on just "saaminen". Minusta voitte suoraan sopia, että kumpikaan ei harrasta tällaista. Silloin se on ihan reilua, kun on yhteinen sopimus. Parempi niin kuin murehtia mahdollista pettämistä.

      • Eräs vaimo vain

        Minä päästäisin mieheni risteilylle.
        Välillä mieheni käy ulkomailla poikien kanssa katsomassa urheilukisoja tai laskettelemassa.
        Tosin, hän ei ole jäänyt pettämisestä kiinni.

        Minä olen menossa tyttöporukalla reissuun pe-su ja minun 40v juhlia vietettiin mimmien kanssa Tallinnassa.

        Ei siihen pettämiseen hyttiä tarvita.
        Se kyllä onnistuu vaikka lounastauolla, jos niin haluaa.

        Sinuna miettisin, mitä suhteelle tekee, jos joutuu kieltämään kavereitten kanssa hauskanpidon.
        Saavuttaako siinä pidemmänpäälle enemmän kun menettää?

        Puhitteko miehesi kanssa, miksi hän petti sinua viimeksi?
        Meneekö teillä nyt paremmin?
        Ymmärtääkö miehesi, miksi sinua pelottaa risteily, ja mitä mieltä hän siitä on?
        Katuuko pettämistä?

        Tsemppiä joka tapauksessa


      • trutyui7yi78
        Eräs vaimo vain kirjoitti:

        Minä päästäisin mieheni risteilylle.
        Välillä mieheni käy ulkomailla poikien kanssa katsomassa urheilukisoja tai laskettelemassa.
        Tosin, hän ei ole jäänyt pettämisestä kiinni.

        Minä olen menossa tyttöporukalla reissuun pe-su ja minun 40v juhlia vietettiin mimmien kanssa Tallinnassa.

        Ei siihen pettämiseen hyttiä tarvita.
        Se kyllä onnistuu vaikka lounastauolla, jos niin haluaa.

        Sinuna miettisin, mitä suhteelle tekee, jos joutuu kieltämään kavereitten kanssa hauskanpidon.
        Saavuttaako siinä pidemmänpäälle enemmän kun menettää?

        Puhitteko miehesi kanssa, miksi hän petti sinua viimeksi?
        Meneekö teillä nyt paremmin?
        Ymmärtääkö miehesi, miksi sinua pelottaa risteily, ja mitä mieltä hän siitä on?
        Katuuko pettämistä?

        Tsemppiä joka tapauksessa

        Minun mieheni kyllä on käynyt risteilyillä ja minä myös, mutta tilanne on eri, kun on luottamus eikä pettämishitoriaa. Ap tapauksessa todennäköisyys pettämiselle voi olla aika iso, ja jos olisin ap:n mies, ymmärtäisin täysin ap:n epäluulon. Eli miehen pitäisi itse todeta, ettei lähde, jos haluaa osoittautua luottamuksen arvoiseksi. Voi olla, että hän on läksynsä oppinut, mutta se ei tee tyhjäksi hänen aikaansaamaansa luottamuspulaa sinun silmissäsi.


      • trutyui7yi78 kirjoitti:

        Minun mieheni kyllä on käynyt risteilyillä ja minä myös, mutta tilanne on eri, kun on luottamus eikä pettämishitoriaa. Ap tapauksessa todennäköisyys pettämiselle voi olla aika iso, ja jos olisin ap:n mies, ymmärtäisin täysin ap:n epäluulon. Eli miehen pitäisi itse todeta, ettei lähde, jos haluaa osoittautua luottamuksen arvoiseksi. Voi olla, että hän on läksynsä oppinut, mutta se ei tee tyhjäksi hänen aikaansaamaansa luottamuspulaa sinun silmissäsi.

        Jos voi luottaa, mies saa mennä mihin tahtoo. Meillä kumpikin saa.


    • cho-

      Itse olen kerran ollut risteilyllä kaveriporukan kanssa (naisia) joista vain 1 sinkku. Kenelläkään ei edes mielessäkään käynyt pettäminen millään tasolla, tarkoitus oli pitää hauskaa tyttökavereiden kesken ja unohtaa harmaa arki..ja näin tapahtuikin :) Poikien laivareissuista olen kuullut monenlaisia tarinoita, myös niistä pettämisistä :/

      Oma ukko on pariin kertaan ollut laivalla poikien kanssa, enkä usko hänen minua pettäneen. Totuuden tietää tietysti vain hän, mutta luottamus pelaa välillämme joten en ole peloissani tällaisista reissuista.

      Sinun tilanteessasi taas pettämistä on tapahtunut seurustelunne aikana, joten on ihan luontaista olla peloissaan ja vastaan kyseistä reissua. Itse tuossa tilanteessa olisin todennäköisesti kanssasi samaa mieltä. Mieheltä taas epäasiallista on jos aikoo kavereilleen kertoa syyksi sen ettet häntä päästä, eikä koko totuutta eli että hän on käyttäytymisellään (eli pettämisellä) aiheuttanut suurta luottamuspulaa välillenne jonka takia ei voi lähteä laivalle.

      Se mikä taas avioliittoon kuuluu tai ei on joka pariskunnan oma asia. Tällaisista asioista olisi hyvä puhua ajoissa ja tehdä ns. yhteinen sopimus mikä on sallittua ja mikä ei.

      Sitä en osaa neuvoa että mitä sinun tässä tilanteessa kannattaisi tehdä, mutta toivotan voimia asian käsittelemiseen ja siitä tuleviin seurauksiin!

    • Ymmärrän hyvin

      Uskon että sinä itse tiedät parhaiten miten toimia ja ymmärrän oikein hyvin. Tuo että sinusta tehdään pirttihirmu on ihan syvältä. MIes saisi avautua enemmän kavereilleen tosiasioista ja syistä miksi ei lähde. ..mutta eihän nuo sitä tee. Oma mieheni kyllä jo viime laivareissun jälkeen ennen seuraavaa kertoi jo kavereilleen että ei lähde sen takia kun tulee juotua niin hirveesti ja homma lähtee taas lapasesta. On meinaan joka kerta kännykät kateissa ja kolmen päivän krapula. Pettämistä se ei pystyisi salaamaan mutta tietenkin on mahdollista että ei muista sitä??? Opettelisi juomaan.

    • Elä ja anna elää

      Jos miehesi aikoo ja haluaa pettää, siihen ei mitään risteilyitä tarvita. Ja jos sinä kiellät ja estät toista ihmistä elämästä omaa elämäänsä, hän pettää vuorenvarmasti ennemmin tai myöhemmin. Ja se on sulle aivan oikein, sinä olet ahdas ns. aikuinen. Itse toivotan hyvää matkaa tai mukavaa iltaa aina enkä todella huolehdi, mitä niillä tapahtuu.

    • Aikuisia?

      Lapset kysyy luvan. Parisuhde tuntuu melkoiselta vallan temmellyskentältä, jos aikuiset alkavat kysellä lupaa puolisoltaan. Tai jos toisenlle juolahtaa edes mieleen kysymys "Päästänkö/Enköpäästä?"

      Tietysti voi sanoa, että nyt et pääse kavereiden kanssa mihinkään, kun sinun pitää siivota huoneesi.

    • sinkun huveja

      Ihmettelen kyllä, että miten pienten lasten töissä käyvä isä ehtii/viitsii lähteä jonnekin juopporisteilylle. Luulisi, että muutenkin on liian vähän aikaa perheen kanssa.

      Kiertäisitte hyvät ihmiset noi risteilyt ja Viron ilotalot jo sinkkuaikana, niin ei tarvitsis perheellisenä enää lähtee. Varmaan on paljon muutakin mukavaa vapaa-ajan tekemistä.

      • Astukoon laivaan

        Olin risteilyllä miesystäväni kanssa. Näin miesporukoita yökerhossa. Ei ne mitään naisia jahdanneet. Ennemminkin oli niin että humalaiset naiset hakivat näitä miehiä tanssimaan ja miehet kieltäytyivät. Juttelivat ja ryyppäsivät keskenään.
        Aamupalalla samat porukat olivat yhdessä. Samoin kannella päivällä.
        Jos mies on petollinen,ei tarvitse laivalle asti lähteä.
        Voi pettää vaikka naapurin eukon kanssa.
        Miehet tykkäävät oikeesti miesporukassa äijäillä,puhua armeijasta,töistä,kaikesta miehille kuuluvista asioista.
        Me naiset ei olla aina ykköspuheenaihe.
        Anna miehesi mennä laivalle. Joskus käy niinkin,että jos käsket mennä,mies alkaa epäilemään,onko sinulla jotain säpinää toisen miehen kanssa.


      • Herää!
        Astukoon laivaan kirjoitti:

        Olin risteilyllä miesystäväni kanssa. Näin miesporukoita yökerhossa. Ei ne mitään naisia jahdanneet. Ennemminkin oli niin että humalaiset naiset hakivat näitä miehiä tanssimaan ja miehet kieltäytyivät. Juttelivat ja ryyppäsivät keskenään.
        Aamupalalla samat porukat olivat yhdessä. Samoin kannella päivällä.
        Jos mies on petollinen,ei tarvitse laivalle asti lähteä.
        Voi pettää vaikka naapurin eukon kanssa.
        Miehet tykkäävät oikeesti miesporukassa äijäillä,puhua armeijasta,töistä,kaikesta miehille kuuluvista asioista.
        Me naiset ei olla aina ykköspuheenaihe.
        Anna miehesi mennä laivalle. Joskus käy niinkin,että jos käsket mennä,mies alkaa epäilemään,onko sinulla jotain säpinää toisen miehen kanssa.

        Hitto menisivät mökille keskenään dokaileen ja jutteleen miesten juttuja jos rauhassa haluavat naisilta olla??? Laivahan onkin paras paikka miesporukassa jutella miesten juttuja...hmmmmm????


    • Alkuperäinen

      Lisättäköön tähän, että perheeseemme on syntynyt uusi vauva pari viikkoa sitten. Mielestäni on uskomatonta, että mies edes ehdottaa moista tilanteessa, jossa vaimonsa valvoo vauvan kanssa yöt ja on vielä hyvin heikossa kunnossa runsaasta verenvuodosta johtuvan anemian vuoksi. Ja tuo pettämistausta vielä kaiken lisäksi. Nyt on jääneet ne vähäisetkin unet miehen risteilyä odotellessa.. Varokaa menemästä ****päiden kanssa naimisiin. Mukavaa miettiä onko risteilyn jälkeen ero edessä ja miten siitä tässä tilanteessa selviää, kun jaksaa olla jalkeilla vain noin 5-10 minuuttia kerrallaan.

      • 8 + 7

        Okei, mies ei ole isäainesta. Sinä olet tilanteessa rikoskumppani, kun et muka nähnyt asiaa etukäteen.

        Yhden lapsen yksi nainen hanskaa. Keskity nyt lapsen tulevaisuuteen ja unohda omasi. Älä sekaannu miehiin äläkä varsinkaan hanki lisää lapsia.


      • Kasva aikuiseksi

        Miksi sinä mietit risteilyä ja eroa, kun sulla olisi tarpeeksi mietittävää omassa terveydentilassasi että jaksat pitää huolen lapsistasi?


    • Oppeliini1

      Miehen historia todistaa miehen sikamaisuuden. Jos kukaan tarvitsee laivamatkaa, se olet sinä! Sinun pitäisi saada tauko täysin levätä ja koota voimia.

      Jos vain miehen laivamatkan voit estää, tee se. Mies on todistanut käyttäytyvänsä aviopuolisolle sopimattomalla tavalla ilman sinun läsnäoloa. Mistä sinä olet saanutkaan kiinni tuollaisen tollon, puhumattakaan lisääntymisestä sen kanssa!
      Laita se nyt oikeaan asemaan, asemaan jonka se on itse itselleen luonut: isä, sinun tukija ja huoltaja seuraavat 12-13 kk , jos olet silloin jo paremmissa voimissa, perheen täysiaikainen hoivaaja ja huoltaja.

      Sitten vasta kun sinä olet voimakkaampi, menkää matkalle koko perheen kanssa. Ja ilman viinaa.

    • 11+14

      Näillä tiedoilla multa tulis ei. Mulla ex lähti ihan julkisesti naisystävänsä kanssa risteilylle ja vakuutti et joo kaveri on vaan. No enhän mä hetkeekän uskonut mut silitin miehelle paidan ja pistin matkaan. Itse jäin kotiin 11 kuisen poikamme ja poksahtamisvaiheessa olevan vatsani kanssa. Kyllä mä sit sähköpostista luin et tästä kaverimatkasta oli raskaaks tultu mutta lapsi meni kesken. Maksoin vuosia myöhemmin potut pottuina ja otin eron. Epärehellisyys kuitenkin tarttui minuun. Vaikka rakastan nykyistä miestäni hirveästi niin minulla on pari viritystä ja vaikka näen kuinka mies kärsii kun aavistaa niin en vaan lopeta. En pysty. Silti mun elämä romahtaisi jos mieheni saisi tietää. En voisi elää sen tuskan kanssa kun tietäisin miten olisin satuttanut miestä jota on jo monet hirveällä tavalla satuttaneet. Mies jo nyt välillä vapisee ja itkee kun sanoo pelkäävänsä että menettää minut. Minä käyttäydyin kuin olisin jäätä vaikka sisällä huutaa. Mulla on selkeästi sisäinen maailma ja ulkoinen täysin sekaisin. Olen moraaliton narsisti. Koitan lopettaa, mutta sitten tulee huomiota ja taas vajoan. Eli pettäjä on pettäjä. Aina.

    • Näin meillä

      Kyllä täytyy taas kerran ihmetellä, minkälaisella pohjalla niin monien parisuhde on!
      En millään ymmärrä pointtia edes alkaa suhteeseen saati hankkia siihen lapsia jos suhteen pohjana on epäluottamus, rajoittaminen, kyttääminen.
      Mistä ja MIKSI te ongitte esiin ne Uuno Turhapurot ja väen väkisin änkeette naimisiin ja perheen hankintaan niitten kanssa? Miksi ette malta mieltänne ja etsi sitä kunnollista miestä,joita kyllä löytyy, allekirjoitan! ja elä tasapainoisessa ja turvallisessa liitossa? Kun näin on, voi hyvillä mielin päästää sen miehen ja vaimon risteilylle ja lomalle kaveriporukassa.

      • 19+14

        Miehet muuttuu. Mulle ex mies ihan lateli muutokset kun oltiin matkalla neuvolaan kolmekuisen vauvamme kanssa. Yksi oli hänen totaalinen kelkan kääntäminen uskollisuus uskottomuus asioissa. Nykyinen aviomieheni ei ole sen kummempi. Kun naimisiin sai höynäytettyä niin mustasukkainen narsistihan sieltä esiin tuli. Normaalin miehen löytäminen on ihan arpapeliä. En mä ainakaan jaksa odotella koko elämääni jotain utopiasta tulevaa satuprinssiä. Mä opiskelen psykologiaa ja otan miehen jossa on tunnistettavia häiriöitä joihin on joko lääkitys tai sopeudun pelaamalla ikuista valtapeliä. En odota parisuhteelta muuta kuin, että saa seksiä, mies maksaa laskuja ja on hiljaa. Ihmissuhteet on parisuhteen ulkopuolella.


    • ei väkisin

      Minä annan miehen mennä, enkä epäile häntä, ja itse puolestani olen saanut mennä risteilyille ilman että mies huolestuisi. Mutta se perustuu luottamukseen ja siihen että tuntee toisensa luotettaviksi. Sinun kohdallasi en tiedä mitä tekisin, koska mies on osoittanut epäluotettavuutensa.

      Toisaalta väkisin ei voi estää pettämistä muutenkaan, toisaalta tilaisuus voi johtaa kiusaukseen. Liiallisella epäilyllä ja vahtimisella voit myös ajaa hänet toisen syliin. Entäpä jos päästäisit hänet menemään ja samalla vetoiaisit siihen että hän olisi luottamuksesi arvoinen. Voisitte vaikka sopia että hän soittelee sinulle illan mittaan, jolloin hän tulee ajatelleeksi sopimustanne.

      • NäinMeillä

        Ongelmahan ei ole risteily vaan luottamuksen ja miehen vastuun oton puute. Hyvässä parisuhteessa saa mennä ja tulla mutta myös tajutaan milloin on sopivaa mennä.
        Oma mieheni on saanut mennä silloin kun on halunnut mutta hyvin harvoin on halunnut. Silloin on kuitenkin lähtö ollut ilmoitusasia kuten aikuisilla kuuluukin.
        Nyt kun lapset ovat jo isompia, mies ottaa lapsiakin usein reissuihin joihin minä en välitä lähteä, kuten laskettelureissut, ja minä olen saanut ihanan vapaan viikon ja kaikki palaavat arkeen virkistyneinä :)


    • 70 / 66

      "Päästänkö"? "Saako"? Voi hyvät hyssykät!

      Kyllähän aikuiset ihmiset halutessaan menevät ilman "päästämistä"!

      Jos vaimoni päättäisi lähteä niin eihän sitä pitelisi mikään. Sama myös minun kohdallani.
      Ennen tyttöjen matkojen valmisteluja
      hän kysyy "mitä mieltä olisin jos" ja kysyessään tietää, että kielteisen mielipiteeni takana täytyisi olla painavat, yhteisiä intressejä koskevat perusteet.
      Tähän mennessä niitä ei ole ilmennyt.

      Siinä vaiheessa kysyjä itse on harkinnut tilanteen sopivaksi.

    • huhhhuhhhu

      Itsehän en koskaan tulisi olemaan AP:n tilanteessa, koska en katselisi tuollaista miestä sekuntiakaan! Kun kerran on pettänyt, niin luottamus menee, piste. Niin kuin edellä on sanottu, pettäjä pettää kun tilaisuus on sopiva, se ei tarvitse risteilyä tai muitakaan poikien reissuja, voi tapahtua missä ja milloin vaan. Isoin ongelma tässä on tosiaan se, että miestäsi ei näyttäisi kiinnostavan sinun huono vointi lisättynä siihen, että jäät yksin pienen vauvan kanssa kotiin. Tulee vaan mieleen, ettei miehesi taida sinusta liiaksi välittää, kun on tilanteestasi huolimatta lähdössä risteilylle poikien kanssa. Jos oma puolisoni olisi noin heikossa kunnossa, niin en ikinä maailmassa lähtisi pois kotoa, eihän sellaisesta reissusta edes voisi nauttia, kun koko ajan miettii onko toisella kaikki hyvin.

    • sinkkujako?

      Kyllä oli taas laiva sinkkuja pullollaan viikonloppuna. Ainakin menosta päätellen. Kovaan ääneen päiviteltiin että joko on pantu. Aamulla ja paluumatkalla sitten näytti olevan morkkis. Kaupasta sitten tuliaisia lapsille ja vaimolle... toivottavasti ei muita tuliaisia.

      • Olen ollut ainakin kolmesataa kertaa risteilyllä enkä kertaakaan ole pettänyt. Älä yleistä pukkeilijoiden mukaan sitä touhua.


    • mä vaan

      Vastaukseni kysymyksiisi: et ole hirviö, jos koet laivamatkan epäasialliseksi tilanteessanne. Toivottaisin omalle puolisolleni hyvää matkaa (tai hän minulle) - mutta meidän tilanteemme onkin täysin erilainen kuin teillä.

      Oikea kysymys ei kuitenkaan ole, päästätkö sinä miehen menemään, vaan se, millaiset johtopäätökset itse vedät miehen käytöksestä. Aikuista ihmistä et voi määrätä, mutta se, mitä mies tekee tai jättää tekemättä, kertoo siitä, arvostaako hän sinua ja perhettänne. Jos mies on pettämisestä jo jäänyt kiinni, hänen pitäisi osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen. Jos oma mieheni vastaavassa tilanteessa lähtisi risteilylle, se kertoisi riittävästi hänen sitoutumisen asteestaan. Kokisin, etten voi luottaa mieheen (ja nyt ei kyse ole seksistä) ja hänen tukeensa. Mitä jää jäljelle? Alkaisin vakavasti pohtia eroa.

      • miesvm_1967x

        Olen työporukan kanssa tainnut kerran käydä risteilyllä nykyisen suhteeni aikana. Tai en ole edes varma olenko käynyt. Mahdollisuuksia kyllä olisi ollut mutta olen mielummin vaimoni kanssa kotona kuin työporukan kanssa örveltämässä joten olen useammastakin tilanteesta jättänyt ilmoittautumatta mukaan. Omalta kohdaltani tiedän että pettäminen ei tule kysymykseenkään vaikka tulis skumppaa imuroituakin mutta viihdyn paremmin vaimoni kanssa. Vaimoni on käynyt ainakin kerran tyttöporukan kanssa risteilyllä ja useammin syömässä/illanvietossa eikä se mua haitannut, luotan häneen kyllä. Mutta nykytilanne on se että käydään mieluiten yhdessä risteilyillä tai kapakoissa tai ravintolaillallisilla kun ollaan toistemme parhaat kaverit. Parasta kamua ei jätetä kotiin nuokkumaan :D


      • jepsss
        miesvm_1967x kirjoitti:

        Olen työporukan kanssa tainnut kerran käydä risteilyllä nykyisen suhteeni aikana. Tai en ole edes varma olenko käynyt. Mahdollisuuksia kyllä olisi ollut mutta olen mielummin vaimoni kanssa kotona kuin työporukan kanssa örveltämässä joten olen useammastakin tilanteesta jättänyt ilmoittautumatta mukaan. Omalta kohdaltani tiedän että pettäminen ei tule kysymykseenkään vaikka tulis skumppaa imuroituakin mutta viihdyn paremmin vaimoni kanssa. Vaimoni on käynyt ainakin kerran tyttöporukan kanssa risteilyllä ja useammin syömässä/illanvietossa eikä se mua haitannut, luotan häneen kyllä. Mutta nykytilanne on se että käydään mieluiten yhdessä risteilyillä tai kapakoissa tai ravintolaillallisilla kun ollaan toistemme parhaat kaverit. Parasta kamua ei jätetä kotiin nuokkumaan :D

        Ja paras työnantajahan on se, joka kutsuu esim. pikkujouluristeilylle myös työntekijöiden puolisot. Tiedän useampiakin tällaisia pienyrittäjiä, joille ilmeisesti on valjennut se, että kun kotiasiat sujuvat, ihminen on tuottavampi myös työssä. Hattua nostan!!


    • 53nainen

      No olet naurettava.Miten luulet voivasi omistaa toisen?Jos toinen pettää niin se tekee sen vaikka ruokatunnilla.Harvalla äijällä edes risteilyllä seisoo kun ovat niin kännissä.Kun suhde on tuossa jamassa niin suosittelen eroamista,kasvat sinäkin muutaman vuoden aikuisemmaksi.

    • Olet normi Minna

      Päästä vaan kkois laivalle, pettää ihan niinku muutkin miehet kursseilla ja reissuillaan

    • ??.?

      No.? Miten asia etenee?

    • alkuperäinen

      Näin sitten kävi...

      Mies oli ilmoittanut ystävällisesti kavereilleen ettei häntä laivareissu innosta. Kävi sitten myöhemmin poikaporukalla baarissa, joka oli mulle täysin ok, koska kyseessä ei ollut useamman päivän reissu. Mies tuli yöksi kotiin. Tajusi kai itsekin ettei sellaiselle muutaman päivän reissulle ole asiaa tässä vaiheessa, kun vaimo on uuvuksissa synnytyksestä ja vastasyntynyttä täytyy jatkuvasti hoitaa ja yölläkin pystyi nukkumaan vain 1-1.5 tunnin pätkissä.

      En ole mikään tyranni. En olisi voinut luonnollisestikaan estää mikäli mies olisi lähtenyt laivalle. Mutta hänen lähtönsä laivalle, kun lapsi oli pariviikkoinen, olisi kyllä satuttanut syvästi ja olisi tuntunut suorastaan hylkäämiseltä, kun vauvan kanssa selvisin siinä vaiheessa vain hädin tuskin (kun raju verenvuoto synnytyksessä vei voimat useita viikkoja). Se olisi kyllä pilannut sen kaiken mitä pettämisen selvittyä olimme ehtineet rakentaa...

      Saapa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Itsekin todella ihmettelen miksi jäin suhteeseen miehen kanssa, joka jäi epärehellisyydestä kiinni. No, mikäli toisen kerran näin tapahtuu, muutamme lapsen kanssa miehestä erilleen. Sen olen suoraan sanonut ja sen myös toteutan mikäli mies vielä minua kusettaa jostakin.

    • Anonyymi

      Minun luona käyvällä miehellä on kaksi puhelinta. Hän ei ota toista enää mukaan luokseni. No harrastan itsekin vieraissa käyntiä ja enpä jaksa miettiä miksi toinen puhelin om. Toki voi olla sukulaisia varten,ulkomaalainen kun on. Ja veikkaan,että tuskin kovasti pettää,koska hänellä erektiovaikeus...

    • Anonyymi

      Parisuhteenne perusteet vaikuttavat hyvin huterilta!
      Maltillinen pohdinta olisi paikallaan.
      Itse en voisi kuvitella suhteen jatkamista vaan katkaisisin sen välittömästi ilman keskustelua. Ytimekkäät perustelut olisivat paikallaan ilmoituksen yhteydessä.

    • Anonyymi

      En päästä yönyli matkalle. Edes toiseen kaupunkiin.
      Mua ei tietääkseni ole pettänyt, mutta exsää on.
      Ei lasketa, jos ei olla tässä kaupungissa.
      Eli poikki, jos lähtee ilman mua toiseen kaupunkiin.

      Sanoi kerran kaverilleen: tarvii lähteä pois paikkakunnalta, jottei jää kiinni.

      Ja itse sinkkuna laivalla ollessani todennut, että 9/10 pettää risteilyllä, 1/10 pettäisi, jos kelpaisi jollekin.

      Voithan ehdottaa, että olet likkojen kanssa samalla risteilyllä ja panotreffit johkin väliin hänen kanssaan???

      Mielummin yksin, kuin pettäjän kanssa. Varmista selustasi. Kerran pettänyt, niin toisenkin kerran mahdollista

    • Anonyymi

      Kolikossa kaksi puolta, aina. Jos toista estää menemästä voi oikeesti tulla uskottomuutta tai jopa ero. Vaimoni oli laivalla kaverin kanssa ja kas kummaa iski miehen ja salasuhde tosiasiaa, seksiä ei kuitenkaan ollut, mies halusi vaimo ei, treffailua siis. Minäkin sit kaverin kanssa kerran laivalla, pillua oli tarjolla ja väliin jätin.

    • Anonyymi

      Oikein paholaisen kolmio...pikkujoulut, työpaikan saunaillat ja laivaristeilyt, monet pettää kun paikka tulee. Ei se avioliitto/avoliitto mikään tae ole kun lihan himot jyllää.

    • Anonyymi

      Mielestäni kuvaamasi tilanne on joko täyttä fantasiaa tai ronskia liioittelua. Ei tuollaista todellisuudessa voi ollakaan!

      Lähimenneisyyden tiedot ja kokemukset!
      Asiakokonaisuus!
      Päästääkö? Täysin naurettava kysymys! Millä estät? Miksi estäisit? Yksinkertainen ratkaisu. Jos on yhteinen talous niin matot halki ja heti!

      Molemminpuolinen, ehdoton luottamus on kaiken parusta. Luottamus luo luottamusta.
      Ensimmäisten avioliittovuosien aikana jouduin työni vuoksi olemaan pois kotoa runsaasti viikon jaksoissa.
      Luotin vaimooni ehdottomasti. Senkin vuoksi en hankkiutunut tilanteisiin jossa houkutus syrjähyppyihin olisi ollut todennäköinen.
      Jos vaimoni olisi osoittanut aiheettomia mustasukkaisuuden merkkejä niin reaktioni olisi saattanut olla, että hyvä on. Kun kerran epäillään annanpa sitten aihettakin.

      Sama asia myös toisin päin vaimoni kurssireisujen ja tyttöjen matkojen kohdalla.

      • Anonyymi

        Onpa typerä asenne. Että oikein annetaan aihettakin jos toinen on vähän mustasukkainen. Liero paska oot.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa typerä asenne. Että oikein annetaan aihettakin jos toinen on vähän mustasukkainen. Liero paska oot.

        Mustasukkaisuus on osoitus luottamuksen puutteesta.
        Joko itseluottamuksen tai luottamuksen puutteesta kumppaniin.
        Huomasitko muuten sijamuodon? Konditionaali.

        Liero paska on elänyt yli 50 vuotta varsin tyytyväisen vaimon kanssa ilman lieroilun haittaavaa vaikutusta tai paskan hajun tarttumista!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mustasukkaisuus on osoitus luottamuksen puutteesta.
        Joko itseluottamuksen tai luottamuksen puutteesta kumppaniin.
        Huomasitko muuten sijamuodon? Konditionaali.

        Liero paska on elänyt yli 50 vuotta varsin tyytyväisen vaimon kanssa ilman lieroilun haittaavaa vaikutusta tai paskan hajun tarttumista!

        mustis tulee siitä että salaillaan eikä puhuta asioista...


    • Anonyymi

      Toista aidosti rakastava ei ota riskejä ja huijaa itseään. Näin on. Ja pulinat pois.

      • Anonyymi

        Niinhän sen pitäis olla, monilla vaan vieraan lihanhimo voittaa.


    • Anonyymi

      Vaimoni tekikin temput kun tuli laivalle lähtöpäivä ja seksissä oli välii noin kolme viikkoo. Kömpi aamu tuimaan mun viereen ja työnsi kätensä alkkareiden alle ja alkoi runkkaamaan penistä kovaksi, sitten tuli päälle ja ratsasti kunnes kierähti pois, kävi selälleen ja minä päälle. Tyhjennyksen jälkeen vaimo vielä sanoi, no niin nyt kevyempi lähtee sunkin reissuun kun ei pussit ole täynnä. Vaimo siis pelkäsi mun pettävän kun kaverin kanssa matkaan, kaveri kun vielä sinkku niin vaimo otti kuin varman päälle. En olis muutenkaan pettänyt. Lapsen synnyttyä toi 1-2 krt kuussa oli normia kun eri aikaan usein vapaalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1970
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1539
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      140
      1387
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1308
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1240
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      273
      1047
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      992
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      110
      957
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      118
      954
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      49
      777
    Aihe