Puolesta ja vastaan ( kaleva )

Evlut tytär

Olen ärtynyt,
Kalevaan tai paremminkin juttutupaan. Siellä ruoditaan ( syystäkin toki) jatkuvasti erästä uskonlahkoa.
Vaan annapas olla, jos sanot poikkipuolisesti tai kysyt jotain vartiotornia jakavasta lahkosta, sellainen kommenttii poistetaan tai sitä ei julkaista.

Esim. meillä oli hautajaiset ja muutama sukulainen joka siis kuuluu tähän j-lahkoon , eivät nousseet ylös, kun muu saattoväki nousee, niinkuin tapana on.
Minulle tuli erittäin loukattu olo, vaikka olen tapakristitty, pahoihin mieleni.
Läheisiäni kuitenkin haudattiin.

Tai toinen vakava tapaus.
Sattui äidilleni, jonka ovipuhelimeen soitettiin, alhaalla oli ollut kaksi naista, jotka kertoivat olevansa sosiaalityöntekijöitä.
Äitini hyväuskoisena meni avamaan heille oven, luullen työntekijöiden oikeasti olevan menossa johonkin asuntoon.
Nämä naisetpa oli tulossa väkisin äitini asuntoon, jolloin he saivat sanan säilää valehtelusta äitini taholta.

Tai kun koitin kommentoida juttua, jossa tutkija luennoin lastatiolaisille, tästä insesti kohusta.
Kommentissani epäilin muitakin suljettuja yhteisöjä. Varsinkin kun uskonto perustuu pelotteluun ja eristämiseen .
Ei läpäissyt kaleva seulaa. Olisikohan moden hommissa joku lahkoon kuuluva,
Joten se siitä puolueettomuudesta .

Uskonto on ok asia, mutta ei sillä saisi ketään vangita tai tehdä onnettomaksi.

6

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • summa summa

      Tuo hautajais- käyttäytyminen on erittäin loukkaavaa Jehovien taholta.
      Kuin tekisivät pilkkaa kirkko hautajaisia kohtaan.

      Voisi verrat , ettei kukaan länsimaalainen nainen liiku arabimaissa ilman jonkin näköistä päähinettä tai olkapäät paljastavassa topissa.
      Sen verran kunnioitusta on itselle vierasta kulttuuria kohtaan.

    • Kalevasta

      En tiedä mitä kaleva julkaissut J , mutta L lahkoon liittyen ei julkaista juuri mitään negatiivistä.

      • Kun äiti hylkää

        Tällähetkellä Kalevan juttutuvassa on 6 aloitusta , joiden otsikossa on sana lestadiolainen. Sitten sivutolkulla ruoditaan heidän elämäntapaansa hyvässä ja pahassa.
        Kuinkahan monta aloitusta lisäksi, on joiden sisältö on lesta vastainen, muttei otsikoinnista huomaa.

        Olen itse tehnyt kolmekin aloitusta Jehovan todistajien epäkohdista jopa niin , ettei mainita lahkoa nimeltä . Kalevan seulaa ei läpäise .

        Silloin tällöin kuitenkin tv:ssä on ollut ohjelmaa uskontojen uhreista.

        Kalevaa en tilaa , ylen uutiset saa riittää.


    • Erottelukykyä

      Uskonnoissa on syvällistä viisautta, mikä ei yleensä edes pappien puheista tule ilmi kuin tietyn tulkinnan kautta, mutta esim. vartiotornia olen sen verran lukenut, että näen, että aivan naurettavia väitteitä keksivät. Yrittävät usein laskea erilaisia lopunajan ennustuksia ja tarkkojakin päivämääriä mitä ihmeellisimmillä konsteilla. Sitten ilmoittavat sen ikäänkuin totena. Samaa touhua ollut jo monta kymmentä vuotta, mitä olen sukulaisilta kuullut, kun on ollut yhteyksiä sinne. Päivämäärä vain siirtyy. Raamatussapa sitä paitsi kielletään sellaisen laskemisen yrittäminenkin. Mutta koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Hyvä silti että toivottomillekin on toivoa.

      • Arvaatko miten

        Koitappa kirjoittaa juttu-tupaan asiasta, kuinkahan käy.


      • YlläriYlläri
        Arvaatko miten kirjoitti:

        Koitappa kirjoittaa juttu-tupaan asiasta, kuinkahan käy.

        No nyt on Kalevan juttutuvassa pitkä ketju Jehovantodistajista. Odotin milloin poistetaan, vaan vielä siellä näkyy olevan.
        Ja aika samankaltaisia kokemuksia kuin täälläkin .


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2088
    2. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      46
      1705
    3. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      110
      1460
    4. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1206
    5. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      1014
    6. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      76
      958
    7. Mikä on kaivattusi

      ammatti?
      Ikävä
      59
      835
    8. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      52
      779
    9. Teit yllättävän siirron

      Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,
      Ikävä
      31
      772
    10. Kaipaatko nainen

      Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd
      Ikävä
      100
      717
    Aihe