Mitä masentuneelle voi sanoa?

kiitos vastauksista

Jossakin oli laitettu listaa niistä asioista, joita masentuneelle ei pidä sanoa. Mutta onko sellaisia asioita, joita voi masentuneelle sanoa? Vai hiljaako pitää olla kun toinen potee masennusta? Voiko masentuneen olotilaa mitenkään kohentaa ryhtymättä silti paapomaan liikaa?

27

309

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 32526

      Mun mielestä masentunutta pitää kohdella kuin hyvää ystävää. Eli tervehtiä, kysellä kuulumisia ja pyytää mukaan. Erityisen tärkeää on juuri pytää mukaan ja antaa mahdollisuus tavata ihmisiä ja käydä ulkona. Monelle masentuneelle kynnys lähteä mukaan eri asioihin ja tutustua ihmisiin on korkea vaikka juuri nämä asiat parhaiten auttavat masennusoireisiin.

      Jos masentunut ei vaikuta innostuneelta eikä itse aktiivisesti juttele tai ehdottele menoja niin se ei usein tarkoita etteikö masentunut haluaisi. Enemmän se johtuu siitä että ollaan epävarmoja itsestään ja ajatellaan ettei kukaan tällaisen masentuneen ihmisen kanssa viihdy. Tämän takia masentuneiden kannustus on tärkeää.

      Itse olen pidemmän aikaa kärsinyt masennuksesta ja itse ainakin arvostaisin tällaisia asioita. Hiljaa oleminen on huono asia koska se saa masentuneen ajattelemaan entistä enemmän ettei ihmiset halua olla yhteydessä häneen.

      • 15+2

        Minä ainakaan en haluaisi, että yksikään mulle tässä Suomi24:ssa herjauksia kirjoitellut pyrkisi minkäänlaisiin yhteyksiin tai kanssakäymiseen minun kanssani... Siinä olet oikeassa, että masentunutta auttaa parhaiten keskustelu omien ystäviensä kanssa - ja niitä ei ole netissä, eivätkä ne ole nettiperustaisia aidot ystävyyssuhteet ihmisillä. Ja vaikka minä olen masentunut, en ole ikinä ajatellut, etteivät "ihmiset" haluaisi olla minun kanssani tekemisissä. Olen nimittäin osannut valita ystäväni siten hyvin, ettei sellaisia pelkoja ole.

        Toivottavasti kukaan täältä Suomi24-palstoilta ei pyri olemaan "yhteydessä" minuun. Se olisi törkeyden huippu, nettiteknisesti ruippia herjaamassa ja vakoilemassa minua tai minulle rakkaita ihmisiä.

    • anti-neuvo teuvo

      Ei ainakaan, että tapa ittes.

    • IatroBioGenesis

      Kerro rauhallisesti, että vika ei ole hänessä tai hänen elämässään vaan, että hän on geneettisesti sairas, sillä hänen aivotoimintonsa ovat epänormaalit tavalliselle ihmiselle. Informoi häntä, että pahan mielen ja surun syy on neurokemiallinen epätasapainotila aivojen serotoniinijärjestelmässä ja, että tätä epätasapainotilaa ei voida ikinä parantaa, mutta oireistoa kuitenkin kontrolloida syömällä lääkkeitä. Kerro myös, että keskustelusta ei ole apua masennukseen, koska syy on biologinen. Painota lääkityksen tärkeyttä sairauden hoidossa ja, että oireisto ei pysy kurissa ellei syö lääkkeitä. Yritä saada ystäväsi ymmärtämään ajan kanssa, että lääkitys on tarpeellinen loppuelämän, jotta hän voi olla normaali. Jos hän on eri mieltä kanssasi muistuta, että se on yleinen sairauden oire olla ymmärtämättä mitä muut väittävät. Ystäväsi on sinulle ikuisesti kiitollinen.

      http://www.youtube.com/watch?v=G-anjA4lhZM

      • Keissa

        Mutta kun asia on niin, ettei masennuksen aiheuttaja ole läheskään aina biologinen, vaikka saattaa oireilla myös biologisesti.
        Olen sitä mieltä että diagnosointi ja luennointi, esim. serotoniinijärjestelmistä ja genetiikasta tulee jättää ammattilaisten asiaksi ja keskittyä maallikkona ystävänä ja lähimmäisensä olemiseen. Ei tavallinen kadun taalaja pysty määrittelemään ja sonomaan, mistä toisen masennus johtuu.

    • Lisäys listaan

      Niille ei saa hokea samoja asioita, mitkä ne jo tietää. Hokeminen ei auta, se pahentaa. En tiedä mitä muuta sanoa. Ei kai mitään, itsenäisenä paranevat, tai kuolevat.

      • 6+16

        En alennu sanomaan, mitä mieltä olen tuosta tekstistä. Se nimittäin olisi laitonta sisältöä se teksti ja siihen kuuluisi nettiherjaajien ja ihmisten solvaajien identiteettrivarkaiden itsemurhaan kehottaminen, koska olen sitä mieltä, että täällä Suomi24:ssa riehuvilla ei pitäisi olla mitään oikeuksia postata tänne sairaita ihmisvihaherjauksiaan.

        Sinänsä sairasta porukkaa näillä palstoilla: hörhöjen ajatusmaailma on sen suuntaista, että eugeniikka pitäisi muka laillistaa, sairaat ja köyhät tappaa vähintäänkin nälkään tai pakkotyöhön ja sitä rataa - erityisen säälittävää, että kun niiden/noiden nimettömien vihakirjoitusten takana ovat luuserit, jotka eivät koskaan tule hyödyttämään yhteiskuntaansa yhtään millään tavalla. En usko, että yksikään eugeniikan kannattaja on hyödyllinen yksilö yhteiskunnalle.

    • 5+18

      Mulle ei voi sanoa mitään persoonastani, koska en ole sosiaalisessa mediassa jäsen, kaikki siellä minusta sanottu olisi nimittäin herjaa ko. kiusaamistapahtumisen tapahtuessa selkäni takana ja tyhmien ihmisten toimesta.

      Mä olen melko masentunut, vaikken lääkitykseen asti olekaan, ja mulle riittää ihan se, että te tuntemattomat lopetatte minuun kohdistamani kiusaamisen julkisuudessa internetissä. Anteeksi en myöskän antaisi sitä, jos herjaatte lähisukulaisiani, läheisiäni tai minun elämänpiirini ihmisiä, te tuntemattomat nettiherjaajat anonyymitoimijat Suomi24- keskustlupalstojen ihmiset. Oikeastaan voisin sanoa, että minulle riittää se, että täällä minulle ei sanota yhtään mitään muuta, kuin mitä teksteissäni lukee ja se lienee toivoton toive, kun tuntemattomien nettikiiusaajien kanssa tässä keskustelen, vaikken haluaisi.

      Mahdollisten masennusteni käsittelyn ja keskustelemisen elämäntilanteistani spesifisti hoidan muualla, kuin internetissä. Eli ainoastaan luotettujen ihmisten kanssa, joihin te netin anonyymitoimijat Suomi24:sta tästä ette kuulu, jotka ette tuntemattoman yksityisyyttä kunnioita. Internetissä en puhuisi reaalisisista meneillään olevista elämäntilanteistani koskaan. Sen verran olen lukenut ihminen, että se ei kannata, jaella mitään yksityiskohtaista tietoa itsestään, enkä ole sellaista tehnyt internetissä koskaan. Yksityisyydensuojaan laissa kyllä kuuluu voida kirjoitella nimettömälle tällaiselle netin masennus-jne.vertaiskeskustelupalstalle ilman, että minusta tehdään selkäni takana tänne persoona, minusta tai kenestäkään muusta herjatusta, jos jotakin tänne kirjoitan. Itsestään selvää, että foorumi rikkoo lakia jos niin ei ole asia ja rikkoo lisäksi siinä, jos herjatut eivät pääse edes näkemään heille tehtyjä pilkkaprofiileita.

      Uskoisitko, että kyllä mua pikkuhiljaa kiinnostaisi tietää, mitä se paskasakki on, joka on vuosia mua pilkannut tässä Suomi24- keskustelupalstan keskusteluissa... Nimittäin ei ole normaalia, että olen nimettömästi kirjoitellut tänne kohta kymmenen vuotta, ja sinä aikana olen saanut alle sata ystävällistä kommenttia, kaikki muu ollut pilkkaa. Omista viesteistäni taas lähestulkoon kaikki ovat olleet asialllisia, en ikinä ole haukkunut yksittäisiä ihmisiä paitsi jos normaalin kansalaismielipiteen esittäminen vaikkapa joistakin merkkipoliitikoista on muka rikos, enkä ole koskaan kuulunut mihinkään netin yhteisöön, missä sellaista harrastetaan jakelemalla herjaavaa materiaalia.

      Kuten sanottu, törkeintä käytöstä ikinä on toimia netissä toisen sananvapaudella, mitä mielipiteiden esittämiseen tulee. Ja taviksia ne nettikiusaajat eivät varmasti ole, joilla on pokkaa mennä nettiin laatimaan ihan herjaprofiileita ihmisistä.

      • kiitos vastauksista

        Aloituksessa kysyin mitä masentuneelle ihmiselle voi sanoa (jos voi) ihan yleisellä tasolla, kenenkään persoonaa repostelematta. En aio ketään ryhtyä terapoimaan, vaan lähinnä siitä oli kyse, että onko jotain vaarattomia puheenaiheita jotka eivät satuta liikaa. Voihan olla jonkun kohdalla niin, ettei niitä sopivia puheenaiheita olekaan ja silloin kai on parasta vaan tyytyä hiljaisuuteen.

        Aloitukseni oli vain yksi mahdollisuus keskustella ko. aiheesta, koska keskustelupalstat on keskustelemista varten.

      • 9+20
        kiitos vastauksista kirjoitti:

        No minun mielestäni tällaisella nimettömällä Suomi24-palstalla palstalla voi osoittaa kritiikkiä _niitä internetin internet- kirjoittajia kohtaan_, jotka herjaajat valheprofiileilla aloituksissa ihmisiä; siten internetissä selkien takana kiusattuja voi tukea, jos mitenkään. Kukaanhan nimittäin tuskin haluaisi ITSEÄÄN brändättävän netissä esimerkiksi tyypiksi, joka muka muistelisi pakkomielteisesti vanhoja koulukiusaamiskokemuksiaan, olisi kateellinen tai ihannoisi kuolemaa tai hakisi huomiota itsemurhauhkauksilla, sellaisia ihmisiä kun _ei ole olemassa_, jotka netissä siten toimisivat omissa nimissään. Nettikiusaajat kylläkin haluavat kiusansa kohteet esittää aina negatiivisesssa valossa internetissä, se on erittäin luultavasti varmaa.

        Tyhmistä keskusteluista ja tyhmistä keskustelijoista kun internet- somesfääri ja keskustelupalstat valtaosin koostuvat, niin tyhmille nettitoimijoille ei tunnetusti ja julkisuudessakaan julki tuodusti erinäisten huojareiden toimien osalta, ole mikään eettinen ongelma tehdä esimerkiksi älyköstä nettiin kanaa, joka haukkuisi omia vanhempiaan, tai vaikka lihavasta ihmisestä pilkkakohdetta, jolle sopii muka kirjoitella mitä vain, tai luoda nettiin vaikka älykköpoliitikosta tai kunniallisesta virkamiehestä täysin vastakkaista persoonaa henkilön todellisen persoonan ja todellisen toiminnan ja todelliaset mielipiteet vääristämällä.

        Nettikiusaajat toimivat aina joukossa, netissä kiusatut eivät koskaan. Korkeintaan sen voi jokainen itse internetissä valita, että millaisille kirjoittaa, mutta täällä ( Suomi24) ei sitäkään, koska täällä ei yhdenkään palstoille kirjoittaneen nimi ole tiedossa varmuudella.

        Mulla ainakin on maine hyvänä tyyppinä. Vähänkin paremmin minut elämässään tunteneet kaikki tietävät, etten kiusaa ketään, enkä ole myöskään mitenkään vinksahtanut tai netistä huomionhakija luonteeltani. Herää voimakas suojelunhalu kaikkia tuntemiani kohtaan, koska ei voi olla oikein, että kun minä kirjoitan nimettömiä kirjoituksia tänne Suomi24:n keskustelupalstalle, mulle tuntemattomat pilkkaa.

        Minä kerroin sinulle, että mitä minulle voi sanoa. Voi kirjoittaa nimettömiin teksteihini asiallisesti. Jos ei osaa, voi jättää kommentoimatta minun viestejäni. Tämä kun ei ole sosiaalinen yhteisö, vaan virrttuaalisista anonyyymeistä muodostunut jonkin sortin täysin ala- arvoinen keskustelufoorumi, tämä Suomi24.

      • 56yuy
        9+20 kirjoitti:

        Sua on varmaan kiusattu, kun sun viestit on yksinkertasesti sekavia. Ensinnäkin, tulit väärään topiikkiin puhumaan tuosta kiusaamisesta. Uskon, että se kiusaamistopiikki on sun aloittama, koska olet laittanut aiheesta jo niin paljon tekstiä. Puhut liian vahvasti koko aiheesta, ihan kuin sulla olisi SUURI trauma kiusaamisesta. Se antaa vähän oudon kuvan susta. Mutta mullakin on huono olo jonka takia pitää avautua.

      • 12+14
        56yuy kirjoitti:

        Väärin. Tänne Suomi24-palstalle kun kirjoitan, foorumin ylläpito on valinnut aloitukset jotka julkaisevat, en minä. Tottakai sinä nettikiusaaja saat minusta helposti sekavan kuva väännettyä, jos haluat vääristellä totuuden , että kirjoitan tässä teille nimettömille naamattomille ainoastaan Suomi24:ssa kesustleupalstalla ja nimettömästi ja naamattomasti kun en omaa profiilia, mutta se on sitten sinun mielensairautesi jos väität valheita netissä, eikä minun.

        Minä tulin masennuspalstalle kritisoimaan sitä asiaa, että koulukiusaamisaiheen viestejä julkaistaan tällä palstalla, vaiko oletko vain tyhmä vaiko sokea?

        Minä en ole aloittanut kiusaamisaiheista yhtäkään keskustelua missään. Rikot lakia,jos väität muuta. Ja kyllä: mulla on suuri trauma teidän nimettömien tässä julkisuudessa minun tekstuaaliseen viestintääni kohdistamastanne kiusaamisesta. Arvaan intuitiivisesti, että yritätte mua personoida, enkä pidä siitä asiasta yhtään. Nimelläni en missään kirjoittaisi koulukiusaamisaiheista kokemuksistani julkisessa netissä, en missään. En ole niin tyhmä.

        Onko sinusta kivaa kiusata minua, jolla on kiitettävä äidinkielen arvosana, oikeastiko? Tietysti voit olla niin tyhmä, että oikeasti luulet minun olevan jonkun sosiaalisen median jäsen, mutta minä en ole vastuuussa siitä, jos ja mikäli olet niin tyhmä, että tuot julki luulojasi, joilla et ymmärrä kiusaavasi. Tämä on internet, eikä mikään hiekkalaatikko.

      • 56yuy
        12+14 kirjoitti:

        En kiusaa, se vaan niin kuulostaa, että oot vähän sekaisin. Jos sulla on masennuksen lisäksi muuta sairautta, ymmärrän sen. Mutta sulla on älyä, joten tutki vähän sun tekstiä ja kato missä mättää.
        Miten rikon lakia, jos väitän, että olet alottanut kiusaamisaiheen? Se jotenkin vain tuntuu siltä, kun olet ainoa, joka täällä laittaa pitkiä viestejä kiusaamisesta.
        Ja sun viestit on niin pitkiä ja tarkkoja, että susta saa jonkinlaisen kuvan. Ne on niin toistavia; "en ole sosiaalisen median jäsen".
        Ja tulet valittamaan kiusaamiseen liittyvistä viesteistä moderoimattomalle palstalle ja sitten aloitat itse keskustelun kiusaamisten topiikissa "Mitä masentuneelle voi sanoa?". Et hyväksy aihetta masennus-palstalla, mutta sitten itse aloitat niitä.
        En edelleenkään kiusaa, koitan vaan huomauttaa siitä, että oot sekavan kuulonen, joka voi olla syy miksi sua on täällä kiusattu.
        Ja tosiaan, ei masennus-palstalta poisteta paljon mitään viestejä. Ei ole tästäkään poistettu mitään. Sulla on harhaluuloja.
        En halua pahoittaa sun mieltä, mutta kun mulla ei itselläkään ole mitään tässä elämässä, se pitää saada purkaa oloaan johonkin.
        Et edes vastannut siihen, että sun viestien sekavuus voi olla se, miksi sua kiusataan. En pidä toisten mielen pahoittamisesta ja toivottavasti tässä päästään johonkin lopputulokseen.

      • 3+17

        Mikäs anonyymip*skiainen se siellä syyttelee väärää puuta tai vääriä puita kiusaamisesta tässä julkisella KESKUSTELUPALSTALLA? Kysyt, että missä rikot lakia, kun valehtelet mun aloittaneen kiusaamisaiheen? No vastaus on, että rikot lakia siinä, että mä kun en ole missään tekemisissä teidän kanssanne, jotka täällä Suomi24:ssa herjaatte, teidän mielestä muka "kuulostankin" joltakin... Valehtelet siinä, ettäväität tän olevan sosiaalista kanssakäymistä, että mä kirjoitan tuntemattomille virtuaalisille nimimereille Suoi24-palstalla ja en todellakaan ole haunnut joutua kiusatuksi internetissä. Tiedoks vajis, että siihen tarvitsee kuva- ja ääniyhteyden, että kukaan mulkvisti voi väittää tolleen Suomi24-palstalla mun muka "kuulostavan sekavalta" JA MÄ OLEN sanonut, että en ole sosiaalisen median jäsen. Siinä olet oikeassa, että mä olen älykäs, sinä et ole älykäs, vaan sinulta ilmeisesti puuttuu täysin tuntemattoman ihmisen kunnioittaminen.

        Ja minä en ole aloittanut mitään kiusaamisaihetta missään. Nimittäin se on asia, jonka haluan SALATA, että olen joskus joutunut aikoinaan koulukusatuksi, EIKÄ asia, jota haluaisin internetissä julistaa. Se on p*ska homma, että näitä palstoja ei kukaan moderoi. Sun kaltaises kun ainoastaan siksi pääsee herjaamaan minua valehtelemalla, että minä muka olisin jonkun yhteisön jäsen, jonka jäsen en ole.

        Mulla ei ole mitään harhaluuloja, eikä ole sullakaan rikollinen, joka leimailet mielisairaaksi tässä julkisella palstalla minua, joka olen sulle tyystin tuntematon.

        Ja sen uskon, että sulla ei ole mitään tässä elämässä, et nimittäin arvosta mitään, etkä yhtään ketään: umpisairas ihminenhän tollanen on, joka lähtee internetin keskustelupalstalle kirjoittamisen vuoksi kiusaamaan nettipalstalla.... Vaikka täällä on vain virtuaalisia nimimerkkejä, joidenkin kynistä nuo herjaukset kuitenkin tulevat...

        Nautitko ihan aidosti minuun kohdistamastasi pelottelusta anonyymina netin Suomi24- palstalla? Hakeudu mielenterveyshoitoon. Tämä nimimerkille "56yuy". Ja suomenkielisellä palstalla kun olet, niin täällä käytetään sanaa "keskustelunaihe", eikä mikään "topickki"

      • 56yuy
        3+17 kirjoitti:

        Esim. tuo, kuinka hoet tuota, että et ole sosiaalisen median jäsen, kuulostaa vaan niin sekavalta. En ole sitä väittänytkään.

        "rikot lakia siinä, että mä kun en ole missään tekemisissä teidän kanssanne, jotka täällä Suomi24:ssa herjaatte, teidän mielestä muka "kuulostankin" joltakin... Valehtelet siinä, ettäväität tän olevan sosiaalista kanssakäymistä, että mä kirjoitan tuntemattomille virtuaalisille nimimereille Suoi24-palstalla"

        Etkö itse hoksaa kuinka sekavaa tekstiä tuo on? En riko mitään lakia. Suomi 24-palstalla valehtelemisessa ei rikota lakia. Siitä ei tule sakkoja, ei joudu vankilaan, ei mitään. Tajuatko?
        Ja sanot ettet ole tekemisissä mun kanssa. Olet jo keskustellu mun kanssa monella pitkällä viestillä, se tarkoittaa, että oot mun kanssa tekemisissä. "Valehtelet, että kirjotan tuntemattomille virtuaalisille numeroille Suomi24-palstalla" NO MITÄ MUUTAKAAN TÄMÄ ON? Enkä ole valehdellut siinä mitään. En ole edes sanonut, että kirjotat mulle, sinä itse sanoit tuossa lopussa "Tämä nimimerkille "56yuy". Ja sanot, että rikon lakia? Koita älytä kuinka sekavaa tuo on. Siksi sua kiusataan. En vain pelottele, sanon sulle miten asiat on.
        Ja okei, en sano, että sinä kuulostat sekavalta, tuo joku, joka on todennäköisesti yksi ihminen, joka kirjoittelee noita pitkiä viestejä, se teksti on luettuna sekavaa. Joten oikeastaan siitä päätelle, se yksi ihminen, joka siellä kirjoittelee on sekava.
        Ja et sinä voi päättää käytänkö sanaa "keskustelunaihe", vai "topiikki". Et voi estää mua sanomasta topiikki. En nauti tästä. Olen hakeutunut mielenterveyshoitoon, mutta ei kukaan ole kyennyt auttamaan.

        Ja ai niin, en syyttele sua kiusaamisesta, koska eihän se kiusaamistopiikin aihe edes ollut kiusaamista. Olen vain vähän sitä mieltä, että aloitit sen ei-kiusaavan aiheen kiusaamisesta.

      • 15+13

        No tää tekstini kuuluisi varmaankin palstalle "viha", mutta avaudunpa nyt kuitenkin. En nimittäin kuulu niihin, jotka tahallisesti postaavat väärille palstoille herjaa. Minä vihaan identiteettirikollisia ja kaikenlaisia rikollisia, ihan aidosti vihaan. Täällä aliarvioidaan älyni, jos luulet, etten minä tajua, että _kaikki Suomi24- keskustelupalstoilla olevat keskustelunaloitukset_ ovat keksittyä tarinaa, useimmiten herjauksia, jossa joku foorumijäsen esiintyy toisena henkilönä kirjoitellen anonyymisti herjoja ja vihaa. Eipä ihme, että täältä Suomi24:sta on kadonneet kaikki normaalit kirjoittajat, sen asian huomioiden. Se mistä täällä voi tunnistaa asiallisen aoituksen laatineen, on seikka, että pelkkää v*ttuilua tulee ja saa osakseen, jos kirjoittaa vilpittömästi. Väärillä identiteeteillä esiintyviä herjaajia täällä sen sijaan nuoleskellaan. Taitaa olla sosiaalisten taitojen puutetta, jos ei osaa lukea, että milloin joku teksti on herjaus tai laiton, ja milloin ei?

        Ymmärränhän minä sen, että tekstini voi "näyttää" sekavalta - niin se varmaan näyttääkin niiden mielestä, jotka ovat sosiaalisten medioiden jäseniä internetherjaajia ja minua tässä kiusaamassa. Se mille minun näkymäni tältä koneelta "näyttää", on seikka, että anonyymit kommentoivat tässä julkisella Suomi24- palstalla aiheeltaan "Masennus", minun viestejäni, mutta eivät koskaan muuten kuin herjaamalla tai kirjoittamalla viesteihini kommentteja, jotka eivät sanallakaan liity minun kirjoittamani tekstin sisältöön. Miellän sellaisen käytöksen keskustelupalstakiusaamiseksi, että jos kimpussa riekutaan kommentoimassa tässä= julkisella palstalla Suomi24-, mutta ei kommentoida kirjoittamieni tekstien sisältöä.

        Ja sen verran korjausta tohon herjaamiseen, että "tekemisissä olemista" ei ole se, että keskustelee keskustelupalstalla kaltaistesi itselleni anonyymieina näkyvien virtuaalisten ninimerkkien kanssa, jollainen olet, kun minua herjaat. "Tekemisissä olemista" olisi se, että kirjoittelu tapahtuisi nimillä ja poliisivaltion suuntaanhan täällä ollaan menossa syystä, että umpityhmät nettiherjaajat ja rikolliset eivät ole kunnioittaneet internetin kaikkien yhtäläistä sananvapautta... Ja muokkasit mun tekstiä, kusipää herjaaja: mä kirjoitin, että kirjoitan tuntemattomille virtuaalisille NIMIMERKEILLE, ENKÄ ETTÄ NUMEROILLE.

        S*tana mitä paskasakkia tänne kirjoittelee. Keksitte päästänne sosiaalisia suhteita mun kanssa. Hankkikaa järkevämpi harrastus, kuin rikollinen ihmisen ahdistelu keskustelupalstalla Suomi24.

        Sitä ette kyllä mitenkään pysty vääntämään, että muka olisin ollut sosiaalisissa kanssakäymisissä Suomi24:n rikollisten kanssa. Ja mä en koskaan ole kirjoitellut keskustelupalstalle esimerkiksi puhelimesta. Ainoastaan kotikoneeltani. Ja mulla on tallella vielä sen edellisen koneenikin keskusyksikkö, jonka rikolliset minua Suomi24-palstoilla uhkailleet luuserikusipäät uhkaili palstalla hajottavansa... Mahtanut olla huvia sekopäillä hajotellessa rikollisesti yliopisto- opiskelijatytön tietokoneita jne.

        Yks vinkki. Lopeta ihmisten vakoilu internetin avulla. Sulle ei kuulu, kuka tai mikä minä olen, eikä sinun oikeuksiisi kuulu herjata minua tai minun läheisiäni tai ketään, eikä uhkailla internetin välityksellä, rikollinen, rikolliselle osoitan kommentin.

        Ja oletko tampio? Lyhyitäkö viestejä mun vai pitäisi kirjoittaa, kun tässä kirjoitan keskustelupalstalla teille minulle tuntemattomille?

        Erotapa nyt virtuaalipelle faktat fiktiosta ja lopeta rikollinen nettikiusaamiskäytöksesi.

      • 56yuy
        15+13 kirjoitti:

        Sanot mua rikolliseksi ja kiusaajaksi ja itse haukut tampioksi, paskasakiksi, etc.

        Okei, korjaan sen.
        "Valehtelet siinä, ettäväität tän olevan sosiaalista kanssakäymistä, että mä kirjoitan tuntemattomille virtuaalisille nimimereille Suoi24-palstalla"
        Väitätkö vieläkin, että ET kirjoita tuntemattomalle virtuaaliselle nimimerkille suomi24-palstalla? Hoksaatko kuinka sekoa sun teksti on?

        Miten vakoilen sinua, jos vastaan sun viesteihin? Sekoa.
        En ole uhkaillut sinua. Seko väite.

        Miten päättelet, että olen "sosiaalisten median jäsen", jos juttelen tässä anonyyminä?

        Väität, ettet laittanut viestiä väärille palstoille ja vielä juuri tässä topiikissa aloitit kiusaamisesta puhumisen, vaikka se ei kuulu tänne.

        Ja MITÄ VAIN keskustelua, vuorovaikutusta, kuten tässä ollaan vuorotellen viestiä laitettu, voi sanoa sosiaaliseksi kanssakäymiseksi.

        Sanot, ettei sanallakaan liity sun kommentteihin. Sun väitteitähän tässä kokoajan kumoan.

      • dawgg

        älä 56yuy välitä, tämä toinen henkilö on psykoosissa tai jotain... :/

      • 56yuy
        dawgg kirjoitti:

        Sori, oon ylivälittäväinen ihminen, enkä voi jättää näitä asioita varsinkaan kun oon kotona huonossa olossa, eikä mulla ole muuta tekemistä ja muuta asiaa mistä välittää.

      • 7+3
        56yuy kirjoitti:

        Sanot mua rikolliseksi ja kiusaajaksi ja itse haukut tampioksi, paskasakiksi, etc.

        Okei, korjaan sen.
        "Valehtelet siinä, ettäväität tän olevan sosiaalista kanssakäymistä, että mä kirjoitan tuntemattomille virtuaalisille nimimereille Suoi24-palstalla"
        Väitätkö vieläkin, että ET kirjoita tuntemattomalle virtuaaliselle nimimerkille suomi24-palstalla? Hoksaatko kuinka sekoa sun teksti on?

        Miten vakoilen sinua, jos vastaan sun viesteihin? Sekoa.
        En ole uhkaillut sinua. Seko väite.

        Miten päättelet, että olen "sosiaalisten median jäsen", jos juttelen tässä anonyyminä?

        Väität, ettet laittanut viestiä väärille palstoille ja vielä juuri tässä topiikissa aloitit kiusaamisesta puhumisen, vaikka se ei kuulu tänne.

        Ja MITÄ VAIN keskustelua, vuorovaikutusta, kuten tässä ollaan vuorotellen viestiä laitettu, voi sanoa sosiaaliseksi kanssakäymiseksi.

        Sanot, ettei sanallakaan liity sun kommentteihin. Sun väitteitähän tässä kokoajan kumoan.

        No jos olet se sama joku (minä en tiedä mikä olet), jonka kanssa aiemmin olen tässä keskusteluketjussa keskustellut ( sitähän minä en voi tietää), niin kyllä minä miellän vähän loukkaavaksi sellaisen käytöksen, että julkisella keskustelupalstalla pelkän nimettömän ja naamattoman tällaisen kirjoitteluni, eli pelkkien tekstien perusteella, minua nimitellään esimerkiksi "harhaiseksi". Etenkään, kun teksteissäni ei ole mitään harhaisuutta tai vanoharhaisuutta, enkä ole tässä kohdistanut nimittelyäni mihinkään tiettyyn tahoon, haukkunut vain niitä, jotka minua ovat näillä julkisilla Suomi24- palstoilla kiusanneet yleisellä tasolla.

        Ja olen ilmaissut olevani masentunut. Tästä johtuien viestini saattavat joskus vaikuttaa ikävämmiltä, kuin edes tarkoitan. Minä tarkoitin sitä, että minä epäilen ( en että "väitän"), että minua täällä erinäisillä Suomi24- palstoilla kiusanneet ovat sosiaalisten medioiden jäseniä, ja minä taas tietenkään en. En pidä edes ajatuksesta, että jos -esimerkiksi- minun tätä nimetöntä & naamatonta tätä kirjoitteluani tänne käytettäisiin selkäni takana esimerkiksi minuun kohdistuvaan tai muihin ihmisiin kohdistettuun ihmisten kiusaamiseen.

        Olen lisäksi muuten btw se, joka kritisoin kiusaamisaihe-aloituksen laatimista tänne Masennus-palstalla, enkä mikään "koulukiusaamisesta traumatisoitunut", kuten minua täällä herjanneet haluavat minua pilkata. Lisäksi olen ylläpidolta pyytänyt poistoon tässä useita täysin asiattomia ja palstan aiheeseen liittymättömiä keskustelunaloituksia, eikä niitä ole poistatettu. Selväksi on tullut, että näitä palstoja ei valvo kukaan. Sääli kaikkien kaltaisteni masentuneiden kannalta, jotka haluaisivat näiden palstojen olen vain vertaiskeskustelua, eikä ihmisten herjaamista. Minä en alentuisi terveysaiheisilla palstoilla pilkkaamaan mitään yksittäisiä ihmisiä, enkä muutenkaan koskaan osaisi nauttia kenenkään kiusaamisesta.

        Tietysti voi olla, että aidosti sinä nimimerkki "56yuy" et vain tiedä, että miten minua on täällä Suomi24- keskusteluissa kohdeltu erinäisillä palstoilla. Jos niin olisi, siinä tapauksesaa voisit kyllä olla ihan ylpeä, että ainakaan sinä et kuulu minua Suomi24-palstalla kiusanneisiin äärimmäisen typeriin nettitoimijoihin.

        Ja kun ilmaiset, että pidät minua vainoharhaisena, kun sanon minua "vakoillun" täällä Suomi24:ssa, niiin sekin kommenttini perustuu ihan siihen faktaan, että täällä Suomi24:n keskustelupalstoilla jotkut anonyymit ovat uhkailleet muka näkevänsä minut kamerasta tai uhkailleet näissä julkisissa keskustelupalstakeskusteluissa tietävänsä "kuka" olen, vaikka ikinä, ikinä en ole tehnyt täällä Suomi24:ssa henkilöäni tiettäväksi, en ole koskaan kirjoittanut Suomi24:n henkilöidentiteetillä, missään keskustelussa. Lisäksi minua on piinannut palstalla joku, joka puhuttelee minua henkilöiden jollakin oudolla termillä ja siten, että nimimerkkikentässäni ei tasan tarkkaan sellaista nimimerkkiä ole koskaan ollut, millä minua on puhuteltu. En mainitse nyt tässä tarkemmin mitä tarkoitan, mutta todella häiritsevää on ollut, että pelkän nimetömän keskustelupalstalle kirjoittamiseni vuoksi sellaista.

        Ja mielipiteitä tietysti monenlaisia, mutta minun mielestäni mitään "sosiaalista kanssakäymistä" ei ole tällainen keskusteleminen nimettömällä keskustelupalstalla, jossa en voi tietää edes sitä,että keskustelenko yhden vaiko viiden vaiko kymmenen ihmisen kanssa ja puhumattakaan siitä, että en tiedä myöskään yhdenkään kirjoittajan henkilöä, vaan ainoastaan sen, että pääosin vain asiattomat kirjoittelijat mulle on kommentoineet, ihan normaaleihin viesteihin.

        Oletko huomannut, että minä en takerru yksittäisiin kirjoittajiin, vaan että minuun takerrutaan täälllä herjaamaan ja provosoimaan minua?

        Mitä tulee siihen aloittaneen aiheeseen, että miten masentunutta pitäisi auttaa, niin yksinkertainen vinkki: kirjoittelemalla ystävällisesti, jos on masennusaiheen palstalla. Tänne kun voi kirjoittaa oikeastikin masentuneita, joiden fiilikselle ei hyvää tee nähdä ala- arvoinen keskusteluntaso.

      • 19+20
        dawgg kirjoitti:

        älä 56yuy välitä, tämä toinen henkilö on psykoosissa tai jotain... :/

        Toi on kaikkein törkeintä käytöstä: nimettömän& naamattoman kirjoittelun perusteella keskustelupalstalla kirjoittajan ( minun) leimaaminen julkisesti "psykoosissa olevaksi".... Huh, huh: tossa pitää olla jo vähän kyseenalaista "pokkaa", että noin viitsii tuntemattomasta sanoa. Ja mikä "henkilö" muka? Varsin hyvin näette ja tiedätte te jotka Suomi24-palstoille kirjoituksia postaatte, että täällä Suomi24-keskustelupalstoilla _ei ole "henkilöitä"_, vaan kaikki kirjoittelu tapahtuu nimimerkeillä...

        No jos minut tuntevilta ystäviltäni tai läheisiltäni esim. sukulaisiltani kysyttäisiin, niin he pystyisivät kumoamaan heti herjanne, että olen muka "psykoosissa". Ikävä kyllä vaan ystäviäni ei kirjoita tänne, ne kun on sen verran fiksuja, että eivät harrasta tietoista herjakirjoittelua Suomi24-palstoilla...

        Sinänsä "mielenkiintoista" kyllä lukea tuollainen käytös, että kun ei päästä kirjoittajan kanssa samalle älylliselle tasolle teksteissä, eikä edes haluta ymmärtää mitä kirjoittaja tarkoittaa, vaikka lukukykyä teiltä tänne kirjoittavilta varmasti kaikilta löytyy, niin kätevän ilkeäähän ja helppoahan se on herjata, että mä muka kirjoittelisin netin palstalle psykoosissa... Väitteenä kuitenkin aika hyh, hyh.

      • 56yuy
        7+3 kirjoitti:

        No jos olet se sama joku (minä en tiedä mikä olet), jonka kanssa aiemmin olen tässä keskusteluketjussa keskustellut ( sitähän minä en voi tietää), niin kyllä minä miellän vähän loukkaavaksi sellaisen käytöksen, että julkisella keskustelupalstalla pelkän nimettömän ja naamattoman tällaisen kirjoitteluni, eli pelkkien tekstien perusteella, minua nimitellään esimerkiksi "harhaiseksi". Etenkään, kun teksteissäni ei ole mitään harhaisuutta tai vanoharhaisuutta, enkä ole tässä kohdistanut nimittelyäni mihinkään tiettyyn tahoon, haukkunut vain niitä, jotka minua ovat näillä julkisilla Suomi24- palstoilla kiusanneet yleisellä tasolla.

        Ja olen ilmaissut olevani masentunut. Tästä johtuien viestini saattavat joskus vaikuttaa ikävämmiltä, kuin edes tarkoitan. Minä tarkoitin sitä, että minä epäilen ( en että "väitän"), että minua täällä erinäisillä Suomi24- palstoilla kiusanneet ovat sosiaalisten medioiden jäseniä, ja minä taas tietenkään en. En pidä edes ajatuksesta, että jos -esimerkiksi- minun tätä nimetöntä & naamatonta tätä kirjoitteluani tänne käytettäisiin selkäni takana esimerkiksi minuun kohdistuvaan tai muihin ihmisiin kohdistettuun ihmisten kiusaamiseen.

        Olen lisäksi muuten btw se, joka kritisoin kiusaamisaihe-aloituksen laatimista tänne Masennus-palstalla, enkä mikään "koulukiusaamisesta traumatisoitunut", kuten minua täällä herjanneet haluavat minua pilkata. Lisäksi olen ylläpidolta pyytänyt poistoon tässä useita täysin asiattomia ja palstan aiheeseen liittymättömiä keskustelunaloituksia, eikä niitä ole poistatettu. Selväksi on tullut, että näitä palstoja ei valvo kukaan. Sääli kaikkien kaltaisteni masentuneiden kannalta, jotka haluaisivat näiden palstojen olen vain vertaiskeskustelua, eikä ihmisten herjaamista. Minä en alentuisi terveysaiheisilla palstoilla pilkkaamaan mitään yksittäisiä ihmisiä, enkä muutenkaan koskaan osaisi nauttia kenenkään kiusaamisesta.

        Tietysti voi olla, että aidosti sinä nimimerkki "56yuy" et vain tiedä, että miten minua on täällä Suomi24- keskusteluissa kohdeltu erinäisillä palstoilla. Jos niin olisi, siinä tapauksesaa voisit kyllä olla ihan ylpeä, että ainakaan sinä et kuulu minua Suomi24-palstalla kiusanneisiin äärimmäisen typeriin nettitoimijoihin.

        Ja kun ilmaiset, että pidät minua vainoharhaisena, kun sanon minua "vakoillun" täällä Suomi24:ssa, niiin sekin kommenttini perustuu ihan siihen faktaan, että täällä Suomi24:n keskustelupalstoilla jotkut anonyymit ovat uhkailleet muka näkevänsä minut kamerasta tai uhkailleet näissä julkisissa keskustelupalstakeskusteluissa tietävänsä "kuka" olen, vaikka ikinä, ikinä en ole tehnyt täällä Suomi24:ssa henkilöäni tiettäväksi, en ole koskaan kirjoittanut Suomi24:n henkilöidentiteetillä, missään keskustelussa. Lisäksi minua on piinannut palstalla joku, joka puhuttelee minua henkilöiden jollakin oudolla termillä ja siten, että nimimerkkikentässäni ei tasan tarkkaan sellaista nimimerkkiä ole koskaan ollut, millä minua on puhuteltu. En mainitse nyt tässä tarkemmin mitä tarkoitan, mutta todella häiritsevää on ollut, että pelkän nimetömän keskustelupalstalle kirjoittamiseni vuoksi sellaista.

        Ja mielipiteitä tietysti monenlaisia, mutta minun mielestäni mitään "sosiaalista kanssakäymistä" ei ole tällainen keskusteleminen nimettömällä keskustelupalstalla, jossa en voi tietää edes sitä,että keskustelenko yhden vaiko viiden vaiko kymmenen ihmisen kanssa ja puhumattakaan siitä, että en tiedä myöskään yhdenkään kirjoittajan henkilöä, vaan ainoastaan sen, että pääosin vain asiattomat kirjoittelijat mulle on kommentoineet, ihan normaaleihin viesteihin.

        Oletko huomannut, että minä en takerru yksittäisiin kirjoittajiin, vaan että minuun takerrutaan täälllä herjaamaan ja provosoimaan minua?

        Mitä tulee siihen aloittaneen aiheeseen, että miten masentunutta pitäisi auttaa, niin yksinkertainen vinkki: kirjoittelemalla ystävällisesti, jos on masennusaiheen palstalla. Tänne kun voi kirjoittaa oikeastikin masentuneita, joiden fiilikselle ei hyvää tee nähdä ala- arvoinen keskusteluntaso.

        Mua vaan häiritsee, että kierrät, etkä ymmärrä sitä, että sun sekava teksti on syy, miksi sua kiusataan.

        "Olen lisäksi muuten btw se, joka kritisoin kiusaamisaihe-aloituksen laatimista tänne Masennus-palstalla, enkä mikään "koulukiusaamisesta traumatisoitunut", kuten minua täällä herjanneet haluavat minua pilkata."

        Muistatko, vielä itse sanoit tämän:
        " Ja kyllä: mulla on suuri trauma teidän nimettömien tässä julkisuudessa minun tekstuaaliseen viestintääni kohdistamastanne kiusaamisesta."

        Enkä ole väittänyt niin, kysyin vaan sitä ja itse vielä myönsit.

        Eikä täällä edelleenkään kukaan ole "rikollinen", tai lakia rikkonut. Kritisoin sun kommentteja, ei poliisit, tai kukaan puutu semmoseen. Koitan kertoa sulle, että teksti, minkä kirjotat on usein sekavaa.

        Ja jospa minäkin sanon, että en "väitä", vaan "epäilen" kaikkea, mitä susta sanon. Ihan kuin sinä. "Epäilen", että noiden tekstien kirjottaja, jotka mun viesteihin vastasi on sekava. Enkä väitä itse, että sulla on psykoosi, se oli joku toinen. En tiedä mikä sulla on, mutta "EPÄILEN", että sulla jotain on.

        Ja jos sulle on sanottu, että sut jostain kameroista nähdään, eikö perus järki sano, että ihmiset on VITSAILLU sulle. Ei kukaan sua vakoile. Tuo ON vainoharhasta uskoa anonyymejä tekstejä noin.

        Sanot edelleen, että olet ilmoitellu ylläpitäjille vääristä viesteistä väärällä palstalla. Katso tämän topiikin otsikkoa. "Mitä masentuneelle voi sanoa?" Ja SINÄ itse aloit tässä, asiaan liittymättömässä topiikissa puhumaan kiusaamisesta.

        Sun teksti on sekavaa. Siksi sua kiusataan. Sun pitää jotenkin pystyä kirjottamaan vähemmän sekavaa tekstiä. Jos et pysty, sitten en tiedä mikä neuvoksi. Huom. "EPÄILEN" sun tekstiä sekavaksi.

        Ja muistatko vielä tämän sekavan kommentin?

        "Valehtelet siinä, ettäväität tän olevan sosiaalista kanssakäymistä, että mä kirjoitan tuntemattomille virtuaalisille nimimereille Suoi24-palstalla"

      • 7+13
        56yuy kirjoitti:

        Mua vaan häiritsee, että kierrät, etkä ymmärrä sitä, että sun sekava teksti on syy, miksi sua kiusataan.

        "Olen lisäksi muuten btw se, joka kritisoin kiusaamisaihe-aloituksen laatimista tänne Masennus-palstalla, enkä mikään "koulukiusaamisesta traumatisoitunut", kuten minua täällä herjanneet haluavat minua pilkata."

        Muistatko, vielä itse sanoit tämän:
        " Ja kyllä: mulla on suuri trauma teidän nimettömien tässä julkisuudessa minun tekstuaaliseen viestintääni kohdistamastanne kiusaamisesta."

        Enkä ole väittänyt niin, kysyin vaan sitä ja itse vielä myönsit.

        Eikä täällä edelleenkään kukaan ole "rikollinen", tai lakia rikkonut. Kritisoin sun kommentteja, ei poliisit, tai kukaan puutu semmoseen. Koitan kertoa sulle, että teksti, minkä kirjotat on usein sekavaa.

        Ja jospa minäkin sanon, että en "väitä", vaan "epäilen" kaikkea, mitä susta sanon. Ihan kuin sinä. "Epäilen", että noiden tekstien kirjottaja, jotka mun viesteihin vastasi on sekava. Enkä väitä itse, että sulla on psykoosi, se oli joku toinen. En tiedä mikä sulla on, mutta "EPÄILEN", että sulla jotain on.

        Ja jos sulle on sanottu, että sut jostain kameroista nähdään, eikö perus järki sano, että ihmiset on VITSAILLU sulle. Ei kukaan sua vakoile. Tuo ON vainoharhasta uskoa anonyymejä tekstejä noin.

        Sanot edelleen, että olet ilmoitellu ylläpitäjille vääristä viesteistä väärällä palstalla. Katso tämän topiikin otsikkoa. "Mitä masentuneelle voi sanoa?" Ja SINÄ itse aloit tässä, asiaan liittymättömässä topiikissa puhumaan kiusaamisesta.

        Sun teksti on sekavaa. Siksi sua kiusataan. Sun pitää jotenkin pystyä kirjottamaan vähemmän sekavaa tekstiä. Jos et pysty, sitten en tiedä mikä neuvoksi. Huom. "EPÄILEN" sun tekstiä sekavaksi.

        Kuvitteletko mun olevan kouluaiheisella foorumilla? En olisi täällä Suomi24:n palstoilla keskustelemassa, jos haluaisin keskustella omien tuntemieni kanssa. Täällä kirjoittelevista ilmeisesti on jotenkin epänormaalia, että tuntematon haluaa nimettömästi keskustella tuntemattomien kanssa keskustelupalstalla, mutta ko. perusteella minua ei voi sekavaksi väittää.

        Pidät ilmeisesti lyhyestä viestinnästä, nimimerkki "56yuy". Valitettavasti minun on vaikeaa ilmaista näkemykseni lyhyesti. Mutta, mieti seuraavia kysymyksiä:

        - Kuvitteletko, että minä olisin jollakin tietyllä palstalla tai jossakin tietyssä netin keskusteluryhmässä päivästä toiseen/ ollenkaan?
        - Kuvitteletko, että minä keskustelisin Suomi24:ssa jonkun tietyn yhteisön jäsenenä keskustelupalstoilla?
        - Luuletko, että olisin esitellyt henkilöni julkisessa netissä?
        - Luuletko, että kärsin absoluuttisesti jostakin mielenterveysongelmasta, JOS kirjoitan masennusaiheen palstalla?
        - Luuletko, että jos kirjoittaa tietyn aiheen palstalle, että kirjoittaja on sitä, miksi foorumi kirjoittajan määrittää, aina tai välttämättä?

        Jos vastaat yhteenkään kysymykseen "kyllä", ei välttämättä kannata syytellä sekavaksi minua.

        Kaikella ystävällisyydellä. Tämäkään palsta ei siis ollut sellainen, että täällä voisi vertaiskeskustelun hengessä keskustella huolistaan, mikä tosin ei yllätä yhtään.

      • 56yuy
        7+13 kirjoitti:

        Et edes huomioi mun väitteitä. Koska et voi, koska ne on totta, etkä voi myöntää sitä.

        "Olen lisäksi muuten btw se, joka kritisoin kiusaamisaihe-aloituksen laatimista tänne Masennus-palstalla, enkä mikään "koulukiusaamisesta traumatisoitunut", kuten minua täällä herjanneet haluavat minua pilkata."

        Muistatko, vielä itse sanoit tämän:
        " Ja kyllä: mulla on suuri trauma teidän nimettömien tässä julkisuudessa minun tekstuaaliseen viestintääni kohdistamastanne kiusaamisesta."

        Et voi väittää vastaa siihen, että nuo on sekavia, koska ne on.

        Ei koulutaidot liity tähän mitenkään, ihan vaan perus järki, jonka pitäisi tehdä meistä ei-sekavia.

        Ja jos sulle on sanottu, että sut jostain kameroista nähdään, eikö perus järki sano, että ihmiset on VITSAILLU sulle. Ei kukaan sua vakoile. Tuo ON vainoharhasta uskoa anonyymejä tekstejä noin.

        Sanot edelleen, että olet ilmoitellu ylläpitäjille vääristä viesteistä väärällä palstalla. Katso tämän topiikin otsikkoa. "Mitä masentuneelle voi sanoa?" Ja SINÄ itse aloit tässä, asiaan liittymättömässä topiikissa puhumaan kiusaamisesta.

        Nämä kaikki on niin faktaa ja kierrät ne, sekoilet jotain aivan muuta.

        Enkä ole väittänyt ollenkaan mitään tuosta sun kysymyslistasta. Oon väittänyt, että olet sekava.

    • kirves-eero

      itse olen masentunnu ja haluan että muut ei sano mitää. Ja tämä on toiminnu hyvjn vii e aikoina.
      Ahistaa sellase lässyttelyt että mitä kuuluu ja miten menee. Ei jaksa ruveta selittämän mitää, hiljaisuus paras.

      Tuon yhen nimimerkin numero numeron kkrjottelut on hieman jäsentelemättömiä, tuntuu kohdistavan syyttä itteensä täll palstalla kirjoteltuja juttuja.

    • ................

      Mitä jos vaan puhuttaisiin kuin normaalille ihmiselle. Ei siinä sen kummempaa.
      Tai sitten on vaan puhumatta mitään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe