Tiedotusvälineet julkaisivat tänään uutisen, että Istanbulista Helsinkiin matkalla olleen lentokonen laskeuduttua Helsinkiin sitä oli vastassa useita terveysviranomaisia ja poliisi.
Lääkintähenkilökunta tuli uutisten mukaan kertomaan matkustajille, että kuinka koneesa oli ollut virus epäily. Mutta viranomaiset vakuuttivat matkustajille, ettei heidän tulisi olla ollenkaan huolissaan.
Nyt tämä kotimaan mediassa peloteltu Ebola-epäilty osoittautuikin perättömäksi.
Mikä saa Suomen valtamedian tarttumaan tällaiseen epäolennaiseen pikkujuttuun ja käyttämään sitä psykologisen informaatiosodankäynnin pelotteluvälineenä, kun flunssaankin kuolee Suomessa päivittäin muutamia ihmisiä.
Vrt. sikainfluenssarokote.
Näiden pelkoa levittävien Ebola-uutisointien tarkoituksena on nyt samalla tavalla valmistaa kansat hyväksymään tulevat pakkorokotteet, joita myös tänne Suomeenkin THL on jo lupautunut tilaamaan koko Suomen kansalle.
Rokotteet tulevat olemaan vaarallisia ja niillä ei ole mitään tekemistä minkään Ebola-viruksen immuniteettisuojan parantamisen kanssa. Huhujen mukaan Ebola-rokotteet tilataan Suomeen vuonna 2015 ja WHO:n painostuksesta väestöä aletaan pakkorokottamaan maailmalla jopa aseella uhaten!
http://www.thl.fi/fi/thl/johto
http://www.nwohavaintoja.blogspot.fi/2014/10/helsinki-vantaan-lentoaseman-ebola.html
Ebola pelottelun tarkoituksena pakkorokotukset
11
204
Vastaukset
- Abole
Joo
- pederski
Hyvä että Ebolaan suhtaudutaan vakavasti. Toivottavasti saadaan rokote jossain vaiheessa. Kauhu skenaariona vain. Mitä tapahtuisi jos leviäisi vaikka Intiaan jossa täysin puutteelliset asuinolot.
- Outoa vaarallista
pederski kirjoitti:
Hyvä että Ebolaan suhtaudutaan vakavasti. Toivottavasti saadaan rokote jossain vaiheessa. Kauhu skenaariona vain. Mitä tapahtuisi jos leviäisi vaikka Intiaan jossa täysin puutteelliset asuinolot.
Minusta on outoa että ebola on löydetty jo vuonna 1976 eikä se ole silloin levinnyt epidemiaksi. Myös tuo seuraava sivusto kertoo jotain mikä on ristiriidassa sairauden väitetyn vakavuuden vuoksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ebola#Taudin_alkuper.C3.A4
http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2014/10/ebola-uutisoinnissa-tapahtui-jo.html
- Petollinen YK ja THL
Mikäli Ebola olisi sellainen raivokas tappajatauti joka leviää nopeasti joka suuntaan ja tappaa kaiken tieltään Afrikassa olisi jo kymmeniä miljoonia kuolleita
ja muualla maailmassa myös miljoonia kuolleita.
Nyt on raportoitu 3000-4000 kuolleesta.
Pelkästään huonon hygienian takia maailmassa kuolee yli miljoona ihmistä joka vuosi.
Tämä viittaa siihen että kysymyksessä on pikemminkin laboratoriossa kehitetty biologinen ase jota nyt testataan kenttäoloissa.- pakkorokote
Kyseessä on samanlainen laboratorio-olojen keksintö kuin sikainfluenssa, joka päästettiin Glaxo Smith Kleinen laboratoriosta Mexico Cityn ilmakehään lentokoneesta. Sitä ennen oli jo kehitetty skvaleeni- ja alumiinisisältöinen rokote globaaleille lääkemarkkinoille. Tarkoituksena oli heikentää koko ihmiskunnan immuniteetti ja aiheuttaa narkolepsia kaikille.
Nyt on odotettavissa pakkorokotus, koska kaikki eivät ottaneet sikainfluenssarokotetta.
Salkkarit ne näköjään täälläkin riehuu ja liehuu.
- typerys olet
Pysy Kekki vaan siellä omalla salkkaripalstalla provoilemassa, hus sinne.
- lisänä
typerys olet kirjoitti:
Pysy Kekki vaan siellä omalla salkkaripalstalla provoilemassa, hus sinne.
Samoin Ufot-palsta sopii hänelle paremmin kuin terveyskeskustelut.
typerys olet kirjoitti:
Pysy Kekki vaan siellä omalla salkkaripalstalla provoilemassa, hus sinne.
Pidä sinä vaan provoilu hyvänäsi.
- creepy
aika kreepy, ite en ottanu sika influenssa rokotetta :d
- naapurista
jokos kittilässä on alettu mittaan kuumetta ulkomaalaisilta kentällä .... varsinkin kun kohta saapuu niitä kilpailijoita euroopasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760