Ketkä vapauttivat maanhankinnan

Ex Isänmaalliset

Suomesta ulkomaalaisille ? Tontteja myydään puolustukselle tärkeistä paikoista. Viime vuonna mm. UPM myi metsää 9000 hehtaaria ulkomaalaisille sijoittajille.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kohta rytisee.

      Tilanne on paha, enää se ei ole pelkästään huolestuttava.

      Venäjähän sääti lain, jonka mukaan sillä on oikeus turvata kansalaisiaan ja OMAISUUTTA maan rajojen ulkopuolella.

      Pakkolunastus yms. antaa venäjälle oikeutuksen tulla suojaamaan omistuksia aseellisesti.

      Nämä suuret kiinteistöt on arvatenkin hankittu eräänlaisten joukkojen käyttöön.
      Nythän ne ovat tyhjillään, mutta heti kun niihin alkas virrata nuoria "urheilijoita" on syytä kohottaa valmiustasoamme.

      Huoltovarmuus on tätänykyä todellisen uhan alla.

      Ei varmaan mene kauaa kun joudumme tarttumaan asesiin. Veteraanimme taistelivat suotta, saimme lisäaikaa, mutta nykyään raha ja ahneus on antanut venäjälle maamme tarjottimella.

    • ...........

      Eipä sillä väliä kelle myyvätten. Kumminkin kaikki kuollaan joskus. Miksi venäjä hyökkäisi suomeen? Venäjä ei hyötyisi siitä mitään. Jos vnäjä valtaisi suomen niin venäjältä menis amerikan ja muun euroopan kanssa kauppa suhteet jäihin. Eikä suomi joutuisi silloin yksin taistelemaankumminkin ruotsi on mukana ja mahdollisesti myös norja. Jos norja lähtee mukaan niin sillon on myös NATO mukana. Monellako suomalaisella on maata venäjältää?

      Miksi venäjä hyökkäisi maahan missä on USA sotilaita koulutuksessa?

      Ei voi kun ihmetellä teitä idiootteja jotka vaan uskoo sodan syttyvän.

      • Ei mene kauan.

        Kun noita faktoja tutkii ja ymmärtää venäläisen ajatusmaailman, niin kyllä ne tänne painelee jossain vaiheessa.


      • Bror-Erik
        Ei mene kauan. kirjoitti:

        Kun noita faktoja tutkii ja ymmärtää venäläisen ajatusmaailman, niin kyllä ne tänne painelee jossain vaiheessa.

        Ja höpön löpön,ei veli venäläistä kiinnosta jonkin pikkusuomen valtaaminen.Miksi kiinnostaisi moinen näpertely valtiota jossa on kaikki meiningit pikkusen mahtavampia kuin meidän pienessä suhnalandiassamme! :)


      • Aika lähellä oleva.
        Bror-Erik kirjoitti:

        Ja höpön löpön,ei veli venäläistä kiinnosta jonkin pikkusuomen valtaaminen.Miksi kiinnostaisi moinen näpertely valtiota jossa on kaikki meiningit pikkusen mahtavampia kuin meidän pienessä suhnalandiassamme! :)

        Helppo kohde on vapaata riistaa. Ei täälä tarvitse olla luonnonrikkauksia, riittää että tullaan puolustamaan omia. Näin tämä vain on.


      • R-killer
        Bror-Erik kirjoitti:

        Ja höpön löpön,ei veli venäläistä kiinnosta jonkin pikkusuomen valtaaminen.Miksi kiinnostaisi moinen näpertely valtiota jossa on kaikki meiningit pikkusen mahtavampia kuin meidän pienessä suhnalandiassamme! :)

        Kappas vaan Bror trollihan se siinä, paljonko sait ruplia viestistäsi?


      • Tietäjä Rane
        Ei mene kauan. kirjoitti:

        Kun noita faktoja tutkii ja ymmärtää venäläisen ajatusmaailman, niin kyllä ne tänne painelee jossain vaiheessa.

        Kyllähän ne suomen ehkä haluaisi mutta kannattaako sen valtaaminen? Enemmän haittaa kuin hyötyä venäjälle... Järin pitkä kielimuuri, kulttuuri erillainen, maahanmuuttajia liikaa, liian isänmaallisia suomalaiset siihen että ne pystyisivät olemaan putinin alaisina. Venäjä joutuisi silottamaan kokomaan ennenkuin edes viittisi hyökätä tänne ja uudis rakentamisen kustannukset.... Sitten vieä semmoinen juttu että jos ne hyökkäisi ja suomen tilanne näyttäisi huonolta niin loviisassa mossahtas muutamat ydinvoimalat ja se säteily.... Ei venäjä ota sitä riskiä... Jos suomi räjäyttäs ne ja tuuli kävis lännestä niin hyvästi venäjä....

        Suomihan voi aina liittyä Natoon mikä meinaa viimestä sotaa. WW III kaikki loppuu.


    • Pääsy kielletty!

      Jotain on kyllä pahasti vialla suomalaisessa yhteiskunnassa.

      Nimittäin tässä Kemiönsaarella sijaitsevan Puolustusvoimien ase/ammusvarikon maa-alueen myynnissä kävin niin että itse Pääesikunnan oikeudellinen osasto näytti vihreää valoa maakaupoille!

      Puolustusvoimien Materiaalilaitoksen edustaja vastusti kauppaa.

      Onko sisäinen kuppa vallannut ylimmän sotilasjohdon?

      Tunnustetaanko siellä poliittista väriä?

      Ei mikään tervejärkinen valtio myy tällaisia elintärkeitä alueita vieraalle vallalle. Varsinkaan naapurivaltiolle jonka tulevista aikeista ei tiedetä.

      Tästä lähtien näytetään vain ja ainoastaan punaista valoa tällaisille maakaupoille.
      Eli Njet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe