Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Väliaikaisesti 2 lenkkiä aktiiviselle koiralle

Huono omatunto

Eli meillä 4 vuotias aktiivinen ja paljon liikuntaa tarvitseva lappisuros.
Olen itse tehnyt jo useamman vuoden töitä kotona, joten olen voinut antaa koiralle paljon aktiviteetteja.
Koira on saanut aina 4 lenkkiä päivittäin, ihan kunnollista.
Parilla lenkillä vapaana ja tehtäviä, etsintää, kepin heittoa jne.

Nyt meille on syntynyt pieni vauva ja voimat on aika vähissä.
Mies pääsee vasta myöhään töistä ja vie silloin koiramme kunnolliselle lenkille.
Itse olen pystynyt käyttämään koiraa vain kerran päivässä kun vauva nukkuu pidempään. Pääsee kyllä halutessaan pissalle takapihalle.
Koira siis on jo useamman kuukauden saanut vain sen 2 lenkkiä päivässä, mikä on puolet vähemmän normaalista.
Ja tietysti kun on itse niin väsynyt niin kaikki ns. Ylimääräinen koiran kanssa oleilu on aika vähäistä.

Itselläni on todella huono omatunto asian takia. Tietysti tämä ei kestä ikuisuuksia, mutta kuitenkin.
Koirasta selkeästi huomaa kun se ei saa niin usein lenkkiä kuin ennen.
Pyörii ympyrää yrittäen ottaa häntää kiinni, marhaa pitkin kämppää ja on alkanut purra tassujaan. Näitä ei ole tehnyt ennen.

Koira on aina ollut hyvätapainen ja oikein kelpo koira.
Pelottaa jos tämän takia tulee käytöseenkin muutoksia.

Kestääkö koira tälläisen väliaikaisen elämänmuutoksen??

21

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiineys, voi yllätys

      Koirasi siis päivänselvästi kärsii henkisesti. Palkkaa ulkoiluttaja jostain, kysele tuttavilta, laita ilmoa kaupan ilmoitustaululle, jne. Kunhan teet jotain nyt, etkä mieti kauanko ja miten koira kärsimystä kestää. Muutoin luovu koirasta, se ansaitsee todellakin parempaa. Jos luovut, muista vaatia luopuessa että luovutus vain loppuelämän kotiin. Siis vaadi jotain mihin et itsekään pystynyt. Siinä vaihtoehdot.

    • 4H dogsittereistä voisi olla apua, tai muu ulkopuolinen joka pari kertaa viikossa treenaisi koiraa, ettei se kehitä jotain vielä pahempaa sijaistoimintaa kuin vain oman hännän jahtaaminen. Koirillehan on kehitetty myös kaikenmaailman älypelejä, ruualla täytettäviä gongeja ym, millä saa koiralle tekemistä ilman lenkkeilyä.

    • mitä ihmettä

      Miten vauvan saanti on este koiran ulkoiluttamiselle?
      Olen yksinhuoltaja ja sektiolma synnyttänyt. Käytin itse koirani kolmesti päivässä pihalla, viikko leikkauksen jälkeen ja vauva kulki rattaissa mukana. Nyt hänen ollessa 2-vuotias, käymme yhdessä lenkeillä, sekä koirapuistossa ja ihan lasten leikkipuistossa. Se on vain järjestelykysynys ja aika paljon itsestä kiinni! :o

      • satuja satuja

        ne on nuo uusavuttomat, jotka eivät etes perunoita jaksa kuoria kun on vauva, vaan vallataan kahvilat. Tosin kertomus näyttää niin tutulta, että kyseenalaistan sen todellisuuden.


      • 2345
        satuja satuja kirjoitti:

        ne on nuo uusavuttomat, jotka eivät etes perunoita jaksa kuoria kun on vauva, vaan vallataan kahvilat. Tosin kertomus näyttää niin tutulta, että kyseenalaistan sen todellisuuden.

        uus lelu tuli taloon, niin heti heitetään vanha menemään.

        parin vuoden päästä sama akka itkee toisella palstalla, että nyt tulee toinen vauva taloon eikä millään jaksais ensimmäistä hoitaa.


    • rgrgerd

      Ensin: onko väsymyksesi varmasti "normaalia väsymystä", eikä johdu esimerkiksi estrogeenivajeesta, liian vähästä ruuasta tms.? Esimerkiksi estrogeenivaje aiheuttaa järisyttävää unettomuutta ja voimattomuutta, mutta siihen on helppo puuttua eikä lisäestrogeenin napsiminen ole vaarallista vauvalle tai imetykselle. Varmista, että olet itse kunnossa!

      Onko kyse todella jaksamattomuudesta, vai onko koira sen verran huonommin koulutettu, että sen ja vaunujen mukaan ottaminen yhtäaikaa tuntuu epämiellyttävältä? Siihen auttaa kouluttaminen. Koira pitää opettaa siihen, ettei jatkuvasti voi tapahtua, vaan että lenkeistä voi nauttia myös rauhallisesti lastenvaunujen vierellä tepsutellen.

      Oletteko kokeilleet antaa koiralle aitoja luita, puuhaleluja tai muuta virikettä (opeta koira pyörimään ympäri, nostamaan vuorotellen kumpaakin etutassua yms... voit tiskatessasi huikkailla koiralle käskyjä, joka toteuttaa niitä innoissaan ja palkkiota odotellen...)? Oma sesseni viihtyy tuntikausia kerrallaan omia luitaan pureskellessa. Toki täytyy huolehtia, ettei koira opi mustasukkaiseksi herkuistaan.

    • lrtnbjn

      Jos et jaksa useaa lenkkiä päivässä tehdä, niin lisää niiden tehoa, kun miehesi tekee sen kunnon lenkin koiran kanssa voi hän tehdä sen esimerkiksi pyörällä koiran juostessa vierellä. Koira väsyy vähemmällä vaivalla.
      Vaunujen vierellä hyvinkoulutettu koira menee myös mukavasti, ja kaikenlainen koulutus/muu aktivaatio on hyväksi.
      Jos tunnet hyvi joitain lähiseudulla asuvia joilla olisi koira jonka kanssa koirasi tulee hyvin toimeen ja joiden kulkureitti kulkee kotisi läheltä ja joille uskallat koirasi hetkeksi luovuttaa, voit pyytää heiltä lenkittämisapua, aivan kuten nekin jotka esimerkiksi murtavat jalkansa ja joutuvat turvautumaan muiden apuun.

    • neljän äiti

      Vauva ei ole este koiran ulkoiluttamiselle. Itselläni oli noutaja silloin kun lapset on syntyneet. Päiväs aikaan koiran lenkittäminen kävi oikein hyvin vauva vaunuun/ rattaisiin ja ei ku menoksi. Vauva nukkui hyvät päiväunet saadessaan myös raitista ilmaa, oma olo oli energisempi ja koirakin oli tyytyväinen. Toki koira sai muitakin lenkkejä ja puuhaa kun käytiin koulutuksissa yms. harjoituksissa. Aina uuden vauvan saadessani koira oli tosi riemastunut kun vaunut ilmestyi huusholliin. Näin kävi neljästi.

    • Ap huono omatunto

      Juu tälläisiä kommentteja vähän odotinkin.
      Helppohan se on aina muut tuomita kun itse on täydellinen ja jaksava.

      Myönnän joo, olen luuseri laiska ja epäonnistunut.
      Kuka nyt olisi edes väsynyt kun vauvalla on paha koliikki ja refluksi, minkä vuoksi vaunuissa nukkumisesta ei tule yhtään mitään vaikka pääpuolta olisi kohotettu.
      Ja ollaan yritetty sitäkin useasti että joku toinen käyttäisi koiraa ulkona, mutta koira on hyvin vastahakoinen ja pistää koko lenkin ajan vastaan.
      Edes herkuista ei ole apua!!

      Eikä siinä olisikaan mitään jos vauva nukkuisi hyvin vaunuissa niin mikäs siinä olisi lenkkeillä, mutta ei niin ei.

      Ja koira on rakas perheenjäsen eikä sitä anneta pois jos on hetkellisesti hankala elämäntilanne, ei todellakaan.

      • 3+20

        Sitten se on vaan voitava ja jaksettava huolehtia siitä koirasta. Itsestä se on kiinni. Olit sitten kuinka väsynyt tahansa, koirasta on huolehdittava. Minulta ei heru lainkaan sääliä ihmiselle, joka ei syystä tai toisesta kykene huolehtimaan lemmikistään. Vauvan tulo, oli se koliikki tai mikä tahansa sitten, ei ole mikään syy jättää koiraa lenkittämättä.


      • thumbs up

        Pyh pah, et ole luuseri. Varmasti olet antanut kaikkesi ja ne jotka huutelee joilla ei ole koliikki tai refluksi lasta ei paljon ole varaa huudella. Ihmiset on yksilöitä eikä kaikkeen aina voi pystyä. Joten voimia ja jaksamisia, sentään yrität !:) ja ei varmaan muu auta kun juuri se että mies panostaa omalta osaltaan myös vähän kovemmin ja uuvuttaa koiraa juuri esim pyörän vierellä tai koirauimalassa :)


      • Niin noh...

        Itsellä ei ole lapsia, enkä refluksista ja koliikista tiedä, mutta jos ei oikein onnistu makuullaan olla, niin entä sellaisessa kantorepussa mikä tulee äidin kropan etupuolelle? Jotkut väittää että se on vähän sama kuin olla kohdussa, ja vauvan olisi sellaisessa hyvä olla. Ei kai se koira sekaisin mene, koska joskushan se vauva-aika loppuu ja kaikki koliikit yms. helpottaa. Osta sille vaikka niitä älypelejä, mitä sulle jo jotkut suosittelikin, tai kysäise neuvoa joltain koirankouluttajalta yms. jos kovin hankalaksi menee.


    • ajankäytöstä

      Jospa netissä roikkumis ajankin käyttäisit hyödyllisemmin, vaikka lapsen ja koiran hoitoon.

    • Mummeliini

      Perheissä tulee muutoksia elämään ja kaikkien jäsenten on sopeuduttava, koiran myös. Pois huono omatunto! Enempi koira reagoi siihen henkiseen puoleen, esim. jos olet masentunut. Koira ei ole perheessä kuningas, jota ihmisten on palveltava, vaan koira sopeutuu perheen elämäntyyliin. Se ei ole kärsimistä, turhaa tuollaista edes väittää. Eikä koiraa pois anneta sen takia. Olet nyt tiukoilla, vauva voi todellakin olla vaativa tapaus, mutta kyllä ne asiat ajan kanssa alkavat sujumaan. Löytyy rutiinit, joilla arki sujuu. Voimia teille ja nokka tuuleen vaan!

      • qwewfe

        Koira ei ole kuningas mutta suht normaalisti on koiran lenkille ja asioille päästävä muuten menee jo rääkkäyksen puolelle. asiasta löytyy jonkinlainen asetus laistakin. Tilapäisiä satunnaisia lipsahduksia voi tulla, mutta jos ei pysty koiraa kerran lenkittämään, niin helvettiäkö sitä sitten pitää ITSEKKÄÄSTI kärsimässä enää itsellään, silloin pitää koira antaa pois. pitää ajatella koiran parasta ei omaa napaa.


    • Ap huono omatunto

      Kiitokset ihanista kommenteista. Harva sitä edes tietää kuinka rankkaa on pienen vauvan kanssa, jolla tosiaan on tuo koliikki. Huutaa yöllä helposti sen 4 tuntia ilman syytä ja kun uni tulee niin refluksi herättää jälleen.

      Mutta joo! Mielestäni koiramme ei ole mitenkään laiminlyöty.
      Saa kuitenkin kaksi pitkää lenkkiä päivässä, yhteensä 2 ja puolituntia. Tiedän monia jotka käyttää koiria sen 3 kertaa, mutta yhteensä ajallisesti ei ole noin paljon.
      Ja lisäksi siis koiralla on mahdollisuus päästä takapihalle ovea raapimalla.

      • qwewfe

        tuohon vielä yksi 10min pissalenkki lisää puoliväliin, niin eiköhän se koira tuolla pärjää


    • mitä ihmettä.

      Heipsan!
      Ystävälläni on lapsi, jolla oli vauvana refluksi. Siihen on lääke, mikä hyvin estää pulauttelua. Jos ei, niin olisiko maitoallergia, harkitse tutkimuksia?
      Lisäksi liike auttaa vauvan koliikkiin, ei muuta ku heiluttelemaan vaunuja. Yölläkin sen voi rauhoittaa, ottamalla vauvan syliin, heijaamalla sitä. Ns. v-liike on melko toimiva, vauva syliin ja käyt ikäänkuin kyykyssä ja nouset ylös. Tai koliikkikeinu ;)
      Taai osta rintareppu, vauva siihen ja eikun ulos. Ei se koliikkikaan ole este ulkoilulle. :)

    • No miksi

      miehesi ei laita aamulla kelloa aikaisemmin soimaan, jotta kerkiää aamullakin heittää koiran kanssa pienen lenkin. Sinä voit mennä vaunujen kanssa päivälenkin, kun vauva nukkuu vaunuissa. Siten koira jaksaa odottaa siihen asti, kunnes miehesi tulee töistä.

      Kun mies on tullut töistä, niin imetät vauvan ja lähdet ulos ja jätät vauvan miehelle, jos ette kaikki halua yhdessä mennä. Koiralle voi piilotella herkkuja myös sisälle ja pikkupihalle, tai ostaa isoja ydinluita järsittäviksi.

      • qwewe

        Ei kuulu tuollaisia ehdotella, vaan antaa vain myötätuntoa ap:lle, kaikkien pitää vain ymmärtä ja myötäillä että on väsy ap.lla.


    • Niin noh...

      Miksi te jotkut vittuilette noin paljon? Minusta aloittaja antaa itsestään asiallisen kuvan koiran pitäjänä, on viitsinyt panostaa siihen ja sen kouluttamiseen ilmeisesti jo ennen perheen lisäystä, ja nyt kun on hankalaa vauvan takia kuitenkin yrittää hakea neuvoja tilanteeseen... Ei ole näitä "tyypillisiä" nuoria naisia, jotka ottaa koiran "vauvaksi" ja paapoo sitä kuin ihmislasta eikä kouluta, lenkkeilytä tai mitään. Sitten tuloksena on tosi hankala remmirähjä, jolla on jos jonkunlaista ongelmaa käytöksessä.

      Sitten neiti tulee raskaaksi ja saakin ihan oikean vauvan! No tässä vaiheessa tuo pilattu rekku muuttuu ongelmaksi, ja se laitetaan kiertoon ja jossain apulassa on ilmoitus, jossa kerrotaan että "raskain sydämin joudumme nyt luopumaan rakkaasta perheen jäsenestämme, koska meille syntyi vauva eikä meillä riitä enää aikaa koiralle. :´( Koira kiskoo remmissä, haukkuu ovikellolle, ei siedä toisia koiria, lapsia, rollaattorimummoja, pultsareita jne. jne... Jahtaa oravia, kissoja, puluja jne. Sitä ei voi pitää irtaallaan jne. jne. MUTTA tämä ei missään nimessä ole ongelmakoira ja nämä kaikki käytösongelmat ovat varmastikin poiskoulutettavissa jos _viitsii_! Etsimme rekulle hyvää loppuelämän kotia mielellään maalta, missä sillä on tilaa telmiä. Vaadimme tulevalta omistajalta pitkällistä kokemusta koirista. Hinta 500 ekee jotta koira ei mene ihan kelle tahansa. Mukaan saa ruokakupin, pannan, remmin, vuoteen ja lelut."

      Noita edellä kuvaamiani on ihan liikaa... Minusta aloittaja ei kuulu samaan joukkoon, vaan oikeasti on kunnollinen koiranomistaja. Neuvokaa siis jos jotain keksitte mistä apua olisi, tai olkaa hiljaa...

      Ja tosiaan - miksi miehesi ei voisi nousta aamulla aikaisemmin käyttämään koiraa lenkillä, että sinäkin saat nukkua edes vähäsen, vai osallistuuko hän öisin lapsen hoitamiseen? Ja tosiaan - miksei miehesi voisi hoitaa vauvaa töitten jälkeen ja sinä menet lenkille koiran kanssa? Entä asuuko teillä lähistöllä vaikka vanhemmat tai jotain muuta sukua tai ystäviä, jotka voisivat tulla silloin tällöin muutamaksi tunniksi teille hoitamaan vauvaa, että sinä saat nukkua?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2307
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1520
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1447
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1419
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      64
      1226
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe