Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

rahat aina loppu työttömänä

hallitsematon elämä

En ole ikinä osannut käyttää rahaa vaan tuhlaa heti kaiken kun saan rahaa käsiini.
Tuli joskus jopa otettua pikavippeja jotka ovat menneet ulosottoon. kun ei minulla ollut niitä varaa maksaa työttömänä takaisin.
Toki minulla on periaate että ensin maksan vuokran, netin ja veden. Ne ovat 2 perus asiaa jotka olen turvannut itseltäni. En halua joutua asunnottomaksi

Sossu maksaa sähkölaskun ja sairaala laskut. Niin niitä en maksa itse.
Mutta ongelmani on jo ollut vuosia että en pysty hallitsemaan himoani vaan haluan aina saada ostettua kaikkea uutta ja kivaa itselleni.
En osaa säästää yhtään rahaa. Luulen että osa syynä on yksinäisyys koitan työttömänä paikata yksinäisyyttä sillä että tuhlaan tukirahat osteluun.


Asun yksin minulla ei ole lemmikkejä, ei ole parisuhdetta eikä minulla ole kavereita.
kukaan ei käy koskaan luolani kylässä ja vanhempani asuvat sen verran kaukana ja ovat sairaita että he eivät kykene luokseni kylään matkustamaan.
En itse käy ikinä missään paitsi ruokakaupassa jos on rahaa.
Muuten olen sisällä 24/7.
Välillä ajattelen että ompa hassua kun kukaan ei kaipaa minua eivätkä ihmiset tiedä että minä olen olemassa.

Jouduin usein olemaan syömättä kun tilini näyttää nollaa kun olen tuhlannut rahat osteluun.
Mutta saan hetkellistä mieli hyvää yksinäiyyteen ostelusta.

Välillä tuntuu että minulla pitäisi ottaa pois pankkikortti ja antaa tietty summa rahaa viikossa jolla vain ostelisin ruokaa.
Eikä minun annettaisi ostaa muuta.

Niin jäisi rahaa edes säästöön edes pahan päivän varalle edes vähän.

22

1443

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • M-76

      Itse en näe tilanteessa ongelmaa, jos tuhlaa omiaan. Laittaa vaikka korvauksista tai työtulosta osan jemmaan ja lähtee sitten shoppailemaan! Itse olen yrittänyt pienentää arkikulutusta, että jäisi sen 100-150€/kk ostoksiin. Mitään turhanpäiväistä on typerää ostaa, mutta tarpeellista tavaraa. Joillakinhan menee rahat kokonaan ja ei oikein ees tiedä minne? Mitään konkretiaa ei näy. Itse käytän suunnitelmallisuutta hankinnoissa ja saatan miettiä kuukausiakin jotain ostosta. Kirpputorit on järkeviä kierrettäviä ja itse kärkyn kaikenlaisia ale-kampanjoita. Säästöpuskuri antaa monenlaistakin turvaa ja pelivaraa. Jos esim. näkee jonkun todella houkuttelevan -50% tarjouksen, niin sen kyllä muitta mutkitta saa. Jos ei ole puskuria niin ei saa. Eli kannattaa hiljalleen järjestellä asiat niin, että jonkinlainen puskuri on. Tässäkin menee helposti vuosi kerryttäessä. Turhasta kulutuksesta kannattaa luopua, niin jää rahaa ylimääräistä. Tekee inventaarion, että mikä ei ole tarpeellista. Ensimmäisenä tietenkin päihteet pois, niin on jo hyvä alku! Jos on laskuja, niin yrittää jotenkin lyhennellä ne pois. Sitten kun ei ole laskuja, eikä oikein tulekkaan, on sekin paljon helpompaa! Sitten voikin alkaa shoppailemaan! Tässä tällainen oma stragedia.

    • hallitsematon elämä

      Tässä kuussa olen ostanut erään lempi bändini fanituotteita 2 t-paitaa 20e kappale, Saman bändin hupparin 45e, bändin kirjan ja ostin tabletti koneen

      • Kuten M-76 kirjoitti niin omiasi tuhlaat mutta kai itsekin tiedät että tuollaiset bändi-paidat ole ihan tarpeellista tavaraa.
        Toivottavasti tabletti oli harkittu ostos eikä yhtäkkinen päähänpisto.
        Kai sinulla on jonkinlainen kirjanpito?


      • M-76

        On tuossa omastakin mielestä liikaa yhdelle kuukaudelle. Tai sitten pitää pitää monta välikuukautta? Pelkästään jo tuo tabletti on sellainen, ettei yhtään enempää. No ongelmille kannattaa tehdä jotakin?


    • hallitsematon elämä

      Ostin tuon tabletin käytettynä huuto.netistä uutena se olisi maksanut 300e
      mutta maksoin käytetystä 170e postikuluineen.

      Mietin jo mitä kaikkea kivaa voisin ostaa ensi kuussa.

      Mutta tiedän että vaatteet ovat turhia ja vähemmälläkin pärjäisin.
      Ostin nuo vaatteet siksi kun ne olivat hienoja.

      Olen isompi kokoinen ja joskus kun kävin kirpputorilla siellä oli vain myynnissä pienempi kokoisia vaatteita eikä löytynyt isompi kokoisia vaatteita minulle yhtään.

      • Ehkä sinun kannattaa hankkia koira/kissa, saattaisit oppia jotain.


      • mieti muutakin

        "Mietin jo mitä kaikkea kivaa voisin ostaa ensi kuussa."

        Eli ostoksesi ovat suunniteltuja. Ilmeisesti sinulla on ihan mukavat tulot. Voisit silti miettiä elämääsi muutakin sisältöä kuin ostelu. Mitäs jos vaikka uppoutuisit jonkin uuden kielen opiskeluun? Tai johonkin taidemuotoon? Tai nyrkkeilyyn? Semmoisella 100 eurolla saat harrastaa pitkän aikaa.


      • älä usko tuota
        ml77 kirjoitti:

        Ehkä sinun kannattaa hankkia koira/kissa, saattaisit oppia jotain.

        Ex:än koiran leikkaus maksoi yli tonnin. Kissan hoito on yhtä kallista.


    • hallitsematon elämä

      Olen allerginen koirille/kissoille valitettavasti.

      • swimmer11

        Mä tuhlasin eilen uintivarusteisiin. Parin viikon harkinnan jälkeen ostin uintilasit vahvuuksilla (tavalliset uintilasit hankalat likinäköisellä) sekä uimarin räpylähanskat tehostamaan uintia. Maksoivat yhteensä 45. € ja tuntuu isolta menoerältä. Uinti on mulle hyvin mieluisa harrastus enkä pidä näitä "törsäämisenä" välttämättä.


      • swimmer11 kirjoitti:

        Mä tuhlasin eilen uintivarusteisiin. Parin viikon harkinnan jälkeen ostin uintilasit vahvuuksilla (tavalliset uintilasit hankalat likinäköisellä) sekä uimarin räpylähanskat tehostamaan uintia. Maksoivat yhteensä 45. € ja tuntuu isolta menoerältä. Uinti on mulle hyvin mieluisa harrastus enkä pidä näitä "törsäämisenä" välttämättä.

        Lähinnä tulee mieleen sijoitus hyvään oloon fyysisesti ja psyykkisesti.


    • omakotikultaa

      Erilaista apua?

      Avaa toinen pankkitili. Säästötili. Siirrä sille rahantulopäivänä 3/4 tuloista jotka voit käytää: Ruokaan, puhtauteen, vaateisiin, yleiselämiseen kuten tuo sosiaalipuolen tuki kuvaa...

      Kunnan toimeentulotuki jakaa tulon riittäviksi seuraavasti:
      Summa 1.1.2014 on 480,20 € /kk

      Ravintomenot 48 % (229 € / kk )
      Vaate- ja jalkinemenot 7 % ( 33,40 € / kk)
      Informaatiomenot (lehti, puhelimen, netti ) 19 % (90,65 €/ kk)
      Vähäiset terveydenhuoltomenot 3 % reseptivapaat lääkkeet (14,3 € /kk).
      Muut jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot 23 % (109,7€/kk)
      yhteensä 100 % 480,20 €/kk

      Kaikissa kunnissa sovelletaan samoja toimeentulotuen perusosien euromääriä.
      Yksin asuvan henkilön perusosan määrä on 480,20 € kuukaudessa 1.1.2014 lähtien.

      Säästötililtä et siirä käyttötilille sentiäkään ennen seuraavaa kuukauden neljännestä. Näin et kortti ostoksellakaan saa käytettyä yli ajanjakson käyttövaran.
      ...

      Jos olisit julkisen edunvalvojan alaisena, toimittaisiin juuri noin.
      Tunnen henkilön, joka saa rhaa joka maanantain viikon menoihin: joihin kuulluu ruoka vaatteet puhtaus. Summa hänellä on 134 €/viikko.
      Peruspäivärahasta tuo on 140,5 €/viikko.
      ---
      Ensin kävelet ruoka kaupaan ja ostat sieltä viikon perustarpeet.
      Näihin vaikuttaa varastosi pakaustutila; jääkaappi ja kuiva-aine kaappi..
      Tuo ruoka vie T.T.T. mukaan 50-55€/viikko.

      Jos et kotoa ulos mene, valikoi vaateistasi ne huonoimmat kotivaatteiksi, jotka vaihdat aina heti päällesi kun tulet kotiin. Tuolla tulee säästöäkin ja aina on puhtaat paremmat vaatteet valmina kun pitää jossain käydä. Ja yllätys pyykin määrä vähenee.

      Et kerro missäpäin asustelet moni asia riippuu siitä..

    • jo ju ja

      Googleta esim. sanoilla ostoriippuvuus, ostoriippuvainen. Saatat saada esim. jonkun ostoriippuvaisen blogista ideoita siihen, että miten saisit vähennettyä ostamistasi. Ehkä myös Takuu-Säätiöstä tms saisit apua.

      Uskoisin, että elämästäsi puuttuu jännitystä ja kivoja asioita, jonka vuoksi shoppailet, jotta saisit elämyksiä. Olet jäänyt koukkuun tavaraan ja kiinnyt niihin, vaikkei tavaroihin kuulu kiintyä vaan ihmisiin. Pelkäätkö etsiä ihmissuhteita, joten etsit tavaraa, jotta saat samantyyppistä iloa elämään kuin mitä saisit kavereita tapaamalla?

      Sinun pitäisi ottaa ihan joku pieni asia tavoitteeksesi esim. yksi asia viikossa. Kannattaa ehkä pistää elämää muutenkin järjestykseen ja tarkastella, että nukutko tarpeeksi, onko ruokavaliosi terveellinen ja hyvä, haluatko kasvattaa kuntoasi jne. Entäpä jos alkaisit vaikka pitää blogia päiväkirjamaisesti, jossa pohtisit valintojasi ja että millä tavoin pääsisit niihin tavoitteisiisi käsiksi.

      Usko minua, että voit saada onnistumisen elämyksiä myös esim. liikunnasta. ON niin paljon helpompaa syödä vaikka suklaata tai ostaa jotakin sen sijaan, että alkaisi harrastaa liikuntaa. Kuitenkin itse olen saanut elämääni kokonaisvaltaisesti järjestykseen, kun olen muuttanut pikkuhiljaa eri elämän osa-alueita esim. syön säännöllisesti ja terveellisesti, olen lisännyt monipuolisuutta liikuntaan, pidän kirjaa painosta ja varmistan, että paino tosiaan putoaa jne.

    • Niin tai näin

      Mikäs tuollaisessa elämätavassa on vikana. Jos ostelu tuottaa niin paljon mielihyvää, että sitten haluaa pitää nälkäkuuria, niin minun puolestani näin saa aloittaja toimia. Jos sitten nälkäisenä oleminen rupeaa harmittamaan, niin ostelee sitten vähemmän seuraavassa kuussa ja syö paremmin. Ei tämä mitään korkeampaa matematiikkaa ole!

      • Niinpä niin.
        Kyllä mies tai nainen tietää mitä tekee mutta jos on lapsia niin pitäisi vähän harkita sitä mielihyvä-ostosreissua.


    • on yritystä

      Minulla on tuttava joka ei uskalla lähteä kaupungille kävelemään, koska rupeaa tuhlaamaan rahojaan. Kun itse lähden kävelylle, en ota kukkaroa mukaan,vain avaimet ja puhelimen, joe tulee kiusaus, on pakko vastustaa kun ei ole rahaa mukana.

      Joka päivänä kauppaan lähtiessä teen listan siitä, mitä tarvitsen, enkä poikkea siitä kuin harvoin: silloin ´kysymyksessä on joku alennettu lihatuote tai vihannestarjous.

      Kun tarvitsen vaatteita, menen ensin kirpputorille, sieltä olen löytänyt kengät, puseron, lankoja neulottavaksi, uunivuoan, halpoja kirjoja ym.

      Tiedän, että tämä vaatii rautaista itsekuria, mutta tällä tavalla saan säästöön joka kuukausi 30- 50 euroa. Kohta on uusien silmälasien summa säästetty.

      Parsin myös sukkani, tuunaan vaatteitani ( tyttäreni lainaa ompelukonetta) ompelen kirpputorikankaista tyynyliinoja, esiliinoja, kasseja ym.

    • Pitkäaikatyötön

      "Asun yksin minulla ei ole lemmikkejä, ei ole parisuhdetta eikä minulla ole kavereita. kukaan ei käy koskaan luolani kylässä ja vanhempani asuvat sen verran kaukana ja ovat sairaita että he eivät kykene luokseni kylään matkustamaan. En itse käy ikinä missään paitsi ruokakaupassa jos on rahaa.
      Muuten olen sisällä 24/7."

      Meillä on paljon yhteistä, mutta vanhempani ovat melko terveitä ja vierailen heillä säännöllisesti. Pidän myös aina vähän rahaa säästössä tilillä, mikä on helppoa ilman sosiaalitoimiston asiakkuutta. Muistutan itseäni kävelemässä käymisestä, koska se tekee hyvää niin keholle kuin mielellekin. Käyn myös kirjastossa/sossussa nettiä käyttämässä.

      Kotiin jumiutuminen saattaa sinulla voimistaa hallitsematonta rahankäyttöä. Kannattaa käydä katsomassa muuta maailmaa useammin - ilman rahaa. Lisäksi säännöllinen liikunta tuottaisi mielihyvää ilmaiseksi; Pelkkä puolituntinen kävely puistossa virkistää verenkiertoa. Samoin kirjastoon voi kävellä lainaamaan kiinnostavaa luettavaa/katseltavaa/kuunneltavaa. Liikkumattomuus on luonnotonta.

    • Pauli 777

      Asumme muijan kanssa vanhassa pienessä omakotitalossa ja olemme kolmisen vuotta molemmat olleet työttömiä ja viiskymppisinä emme todennäköisesti enään koskaan palaa työelämään.Köyhiä ollaan vaikka omaisuutta on tuo talo jonka arvo nyt on varmaan muutaman tonnin.
      Olemme kuitenkin melko tyytyväisiä köyhänä työttömänä oloon kun ei ole huolen häivää juuri mistään eikä työpaineita.
      Tulothan on kahdelta ihmiseltä yhteensä se reilu tonni kuussa mutta se riittää vallan hyvin ja siitä jää vielä muutama satanen pahan päivän varallekkin.
      Ruokaan meidän taloudessa menee n.300€kk muihin kuluihin n.500€kk.

    • Ulkona on kylmä

      jos olet sossun asiakas ni älä mitään extratilejä paljasta kellekkään.
      Rahat automaatista ulos ja kirjekuoreen... lemmikkiä EI kannata ottaa jollei voi olla 100% varma että pystyy siitä huolehtimaan eläinlääkärit jne...

    • Q||Q

      Minulla on kaksi lukua jotka on porattu kallooni ||
      - ruokaan saa kulua 7 €/vrk. Mitään yli 10 €/kg en osta.
      - Kaikeen muuhun saa kulua 8,4 €/vrk.
      Kummastakin menosta voi säästää ja siirtää hätävaraksi. Velkoja ei ole ei kyllä suuria säästöjäkään.

    • juu ja joo

      Yksi perusasia on se, että kun saat laskuja, niin maksa ne ja mapita ne siististi siinä järjestyksessä, kun olet maksanut ne. Kirjaa myös kulut esim. ruutuvihkoon tai Excel-taulukkoon. Myös Martta-liiton sivuilta saa seurantalistan. On tärkeää, että näet todellisen summan (ei pelkkä arvaus kuluista!), että paljonko sinulla menee rahaa joka kuukausi sähköön, veteen, ruokaan, herkkuihin, huvitusostoksiin, välttämättömiin huvituksiin (esim. äitienpäivälahja), matkakuluihin jne.

      Kun saat rahaa, maksa heti pois kaikki laskut, vaikkei ne olisi vielä erääntyneet. Jos tiedät, että vielä on myöhemmin tulossa vaikka puhelinlasku, niin varaa sitä varten rahaa. Tämän jälkeen laske, että montako päivää ehtii kulua ennen kuin saat rahaa seuraavan kerran (esim. 30 päivää) ja laske, että montako euroa sinulle jää jäljelle tuloistasi laskujen maksamisen jälkeen (esim. 300 euroa). Jos varaat huvituksiin esim. 10 euroa viikossa, niin silloinhan sinulla menisi seuraavan kuukauden aikana 10 e/viikko eli 40 euroa huvituksiin.

      Tämän jälkeen sinulla jäisi siis jäljelle tämän esimerkikin mukaan yhtä päivää kohti (300 - 40 euroa)/30 pv = 8,66 e/päivä. Älä ylitä tätä summaa koskaan!!! Sen sijaan voit yrittää tehdä päätöksiä, että et osta tiettyinä päivinä yhtään mitään, jolloin voit sitten säästää tuon rahan. Tai jos et osta tänään mitään, niin huomenna voit käyttää kaksinkertaisen summan eli 17,32 euroa.

      Sinun pitää itse motivoida itseäsi. Tiedän köyhiä työttömiä, jotka tekevät jopa ulkomaanreissuja, koska ovat niin taitavia rahan käyttäjiä. Moni köyhä syö myös terveellistä hyvää itsetehtyä ruokaa.

      Sinun pitää ajatella, että on hyvä, että sinä itse saat päättää rahoistasi eikä kukaan muu tee sitä sinun puolestasi. Sinun pitää vain vierottaa itsesi ostamisesta ja keksiä jotakin muuta ihanaa tilalle esim. lukeminen, käsityöt, kavereiden kanssa seurustelu, liikunta.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2307
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1526
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1520
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1437
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1409
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      64
      1226
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe