Helppoa kuin heinän teko

Tuo väite ei pidä paikkaansa, kannattaa kokeilla. Viikatteella kaadettaessa on amatöörin varottava, ettei osu omaan jalkaan ja tunnin kuluttua huomaa omaavansa lihaksia, joita ei tiennyt omaavansa ja hikirauhasten toimivan, elleivät ole tukossa.

(

15

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toisaalta taas nyt on outo aika leikata heinää, yleensä heinäntekoaika on heinäkuun loppupuolesta elokuuhun. Nyt oli vaan kaadettava heinä alas ennen joulua, käyttötarkoitusta ei kaadetulle heinälle ollut.

      • Käytin kuittenkin mekaanista laitetta, traktori lähti käyntiin, kuten kuuluikin ja peräkärry irtosi normaalisti. Myös niittokoneen kytkeminen onnistui surutta ja peltokin löytyi.

        (jatkuu seur.n:o naurua)

      • runontaja kirjoitti:

        Käytin kuittenkin mekaanista laitetta, traktori lähti käyntiin, kuten kuuluikin ja peräkärry irtosi normaalisti. Myös niittokoneen kytkeminen onnistui surutta ja peltokin löytyi.

        (jatkuu seur.n:o naurua)

        Sitten kytkin niittokoneen päälle ja se oli jumissa. Edessä paluu lähtöpisteeseen ja hihnakotelon purku ja saatoin todeta kiilahihnan toimivan. Vastaavasti terät, joiden piti pyöriä, olivat täysin jumissa. Onneksi laitteesta löytyi kurkkausluukku, mistä näki terien hihnan. Se tosin oli hitsattu kiinni.

        Senkin sai auki rälläkällä ja syyksi löytyi jäätynyt vesi. Kraanasta tuli kuumaa vettä ja kuumailmapuhallinkin löytyi. Pian laite toimikin, kuten piti ja luukku jälleen kiinni hitsaamalla pari pistettä.
        Näin jälkikäteen ajatellen, olisi kannattanut hitsata luukkuun pari siipeä ja tehdä kiinnitysreiät.

        (hitsattua hymyä)

        Eikä tuossa vielä kaikki. Pääsin vihdoin pellolle, leikkuusiiven sain hilattua sivulle ja ensimmäinen kierros meni etukauha alhaalla ja heinä oli laossa kun sammunut idealyhty.
        Tuo korjaantui kkätevästi vetämällä pientä vipua ja kauha nousi.

        (hyytävää naurua)

        Oletteko muuten huomanneet, että asiat pyörivät ympyrää? Aikanaan maahan perustettiin ammattiliitot, jotta työntekijöillä olisi jotain turvaa, nyt ne halutaan lakkauttaa.

        Niin ja pari ensimmäistä kierrosta meni hyvin, kolmannella kierroksella mekaaninen viikate kohtasi kymmenkiloisen kiven, kipinäsade olisi kuloaikana sytyttänyt pellon tuleen ja heinänkaato olisi vaihtunut liekinkaadoksi.

        Liekinkaato, hauska sana. Mahtaako palomiehet käyttää ky. sanaa? Saa vapaasti käyttää, kunhan maksavat 5 euroa per käyttökerta.

      • runontaja kirjoitti:

        Liekinkaato, hauska sana. Mahtaako palomiehet käyttää ky. sanaa? Saa vapaasti käyttää, kunhan maksavat 5 euroa per käyttökerta.

        Tuo oli vitsi, mikäli asuntoni joskus syttyy palamaan, paloasemaa tilatessa saattaa kuulua "Se on viisi euroa per sammutus".

        Muutaman kierroksen ja muutaman lisäkiven jälkeen, eli 5 tai 7 irtosi mekaanisesta viikatteesta yksi kupu, minkä merkitystä en tiennyt. Laitoin sen kauhaan, kivien seuraksi ja saivat jutella kuulumisista.

      • harmi,
        olisi sille heinälle käyttöä ihan jyrsijöiden tai maatilaneläimien ruuaksi kun olisit nyt kuivattanut ja myynyt esimerkiksi.
        kyllä eläimet tarvitsee ympärivuoden heinää ruuaksi.

        Loppumetreillä kahdesta laitimmaisesta pyörivistä viikatteen laipoista oli terät katkenneet kyseisten kivikontaktien ansiosta. Itse asiassa olivat murtuneet ja leikkuun aikana katkenneet. Yksi terien kiinnityslaippa oli myös löystynyt, pultit oli sormin kierrettävissä. Lähellä oli metallinen fresbii heinäpellolla.

        Ruuaksi tarjottiin kaalipataa.

      • moraalinvartija kirjoitti:

        harmi,
        olisi sille heinälle käyttöä ihan jyrsijöiden tai maatilaneläimien ruuaksi kun olisit nyt kuivattanut ja myynyt esimerkiksi.
        kyllä eläimet tarvitsee ympärivuoden heinää ruuaksi.

        Kysyin kyllä pölyhitäänkö, lastataanko lavalle ja viedään eläimille, koska huomenna sataa. Vastaus oli kielteinen.

      • Jee Jee
        runontaja kirjoitti:

        Ruuaksi tarjottiin kaalipataa.

        Taisin ymmärtää yskän, :))

        Lyhyeks jäi irroittelut multa, en lähtenyt klubille tanssiin toiset lähti.
        Ruoka oli hyvää, kiitos Emon.
        Mulle jäi tiskit ja pikkusen siivoilin jälkiä.
        Nyt menen nukkumaan.

        Jos niist heinistä ei ole syötäväks elukoille, ravintoarvot jo kadonneet, niin hyvää katetteta siintä saa pensaiden juurelle.
        Tai kompostoi se, teet mullaksi.

        Hyvää yötä kaikille tasapuolisesti!

    • Pahkis go-go:.!1#%?+

      .

      "Muista Wiikatemiestä!!!!!!!11!!!!!1!!"

      har!11

      .

    • Sanovat viikatetta viitakkeeksi tuolla Itä-Hämeessä. Jotenkin helpommin istuu suuhun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      311
      3700
    2. 208
      3019
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2574
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2034
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1465
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      171
      1355
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1347
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1328
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1277
    Aihe